En ole kokenut suhteessa mitään ihastumisvaihetta tai suurta lämpöä, joskus hyvin harvoin on onnellinen olo.
Onneton olo voi olla silloin, kun pitää taas olla pohtimassa pitäisikö suhdetta jatkaa.
Toinen haluaisi kovasti, mutta ne tiedä tahtoisinko itse vai en.
Jos en tahtoisi niin mitä jos sittenkin tulisi katumapäälle?
Toinen ongelma on, että olen ihastunut toiseen, johon ei ole paljoa mahdollisuuksia.
Välillä suhteen aikana olen unohtanut ihastukseni, mutta nyt se on palannut takaisin päähäni.
Seurustelukumppani on niin sellainen rakastavainen ja< osaa puhua kauniita.
Tuntuu tosi "hyvältä" kun itsestään ei voi sanoa samaa..
Auttakaa!
Onneton olo voi olla silloin, kun pitää taas olla pohtimassa pitäisikö suhdetta jatkaa.
Toinen haluaisi kovasti, mutta ne tiedä tahtoisinko itse vai en.
Jos en tahtoisi niin mitä jos sittenkin tulisi katumapäälle?
Toinen ongelma on, että olen ihastunut toiseen, johon ei ole paljoa mahdollisuuksia.
Välillä suhteen aikana olen unohtanut ihastukseni, mutta nyt se on palannut takaisin päähäni.
Seurustelukumppani on niin sellainen rakastavainen ja< osaa puhua kauniita.
Tuntuu tosi "hyvältä" kun itsestään ei voi sanoa samaa..
Auttakaa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
se sydän yleensä kerro missä mennään, Vaikka olisikin mukavaa kun tunteitaan voisi
hallita järjellä. En itse haikaile vanhojen perään..enhän edes lähtisi suhteesta pois jos tunteita olisi.
Mitä niille mahtaa.
Ja mistä tällainen lähes kokonaan tunteettomuus voisi johtua?
Sääli toiseelta se sille toisellekin on, vaikka rakastaakin arvella, että missäköhän minun tunteeni
on..
Kun vain tietäisin itse.
luona..olet vain hetkellisesti hukassa itseltäsi..riemuitse arjen pikkuasioissa, tsemppiä teille!!!
Aloita siitä, että selvität sen tyypin tarkoitukesn mikä on päässäsi... Kun saat selvitettyä sen asian, voit vasta keskittyä olemassa olevaan ihmiseen. Moni ihminen menettää paljon elämässään aikaa, kun rakastaa olevinaan olematonta....
Tuli mieleeni, että ehkä kaiken taustalla on se syyllisyydentunne, jota sinä vedät nyt perässäsi siitä, kun et muinoin kokenut rakastumista siinä mittakaavassa kuin se sinun omasta mielestäsi olisi ehkä pitänyt kokea. Jäit suhteeseen kuitenkin, koska sait rakkautta, mutta syyllisyys hyppii edelleenkin silmillesi, kun tunnet, että et ole tarpeeksi hyvä sille rakastavalle kumppanillesi...
No, oli niin tai näin, uuden suhteen aloittaminen heti vanhan perään ei ainakaan ole automaattisesti oikea ratkaisu. Etkä voi mitenkään tietää etukäteen miten elämä tulee menemään, jos nyt lopetat suhteesi nykyiseen kumppaniisi. On siis ihan turha aavistella tulevaa ja pelätä sitä pahinta, eli esim. katumista. Se on sitten sen ajan murhe, tulee jos on tullakseen, mitä sitä etukäteen suremaan.
Ehkä kannattaisi kuitenkin yrittää antaa itselleen anteeksi se, että jostakin syystä sinun tunteesi eivät roihahtaneet silloin alussa, ja että nyt olette jo ehkä "tottuneetkin" jo toisiinne niin, että tunteen roihuamista ei ole koskaan tarvinnutkaan tapahtua. Ehkä sinun rakkautesi on syvää kiintymystä, eikä niitä valtavia tunteita, joita jotkut muut sanovat muka tuntevansa. Sinä teet kumppanisi onnelliseksi. Miksi siitäkin tiedosta ei voisi nauttia ja olla ylpeä jo sellaisenaan..?
Päästäksesi ahdingosta sinun on tehtävä päätös: Joko annat itsellesi anteeksi tai sitten et. Ja siitä päätöksestä sitten eteenpäin.
Syyllisyydessä et joka tapauksessa voi elää kovin pitkään, sillä se alkaa ennen pitkää näkymään sinun käytöksessäsikin, eikä siitä seuraa mitään hyvää.