Mikä teitä yksinhuoltaja naisia oikein vaivaa?
Olen käynyt usean kanssa trefeillä jne...sitte kaikki tuntuu kerta toisensa jälkeen loppuvan yksin kertaisesti siihen että heillä ei ole aikaa, silti kaivataan ihmistä viereen ja aikaa ei sille tunnu omilta harrastuksita ja varsinkin lasten hoidolta löytyvän ollenkaan... On se vaan kumma...Se miks mä itse olen kiinnosttunut nimen omaan yh:sta on se että mulla ittelläni on kanssa pieni tytär ja naiset joilla omia lapsia ei ole tuntuu kammoavan miestä jolla jo lapsi on...
Sekin tuntuu teistä kovinkin vaikealta tuoda miestä kotiin kun se ei ole oikea isä...
Kertokaa hyvät yksinhuoltaja naiset mitä miehen pitäis tehdä että on hyvä...Ei kukaan mies rupee semmoiseenkaan että sitä saa olla naisensa vierellä vain silloin kun lapsi antaa aikaa...Sitä aikaa pitää siis ON pakko löytyä myös miehelle jos meinaa sitä haluta!
Olen käynyt usean kanssa trefeillä jne...sitte kaikki tuntuu kerta toisensa jälkeen loppuvan yksin kertaisesti siihen että heillä ei ole aikaa, silti kaivataan ihmistä viereen ja aikaa ei sille tunnu omilta harrastuksita ja varsinkin lasten hoidolta löytyvän ollenkaan... On se vaan kumma...Se miks mä itse olen kiinnosttunut nimen omaan yh:sta on se että mulla ittelläni on kanssa pieni tytär ja naiset joilla omia lapsia ei ole tuntuu kammoavan miestä jolla jo lapsi on...
Sekin tuntuu teistä kovinkin vaikealta tuoda miestä kotiin kun se ei ole oikea isä...
Kertokaa hyvät yksinhuoltaja naiset mitä miehen pitäis tehdä että on hyvä...Ei kukaan mies rupee semmoiseenkaan että sitä saa olla naisensa vierellä vain silloin kun lapsi antaa aikaa...Sitä aikaa pitää siis ON pakko löytyä myös miehelle jos meinaa sitä haluta!
Vastaukset 26
Vanhimmat
on rehellinen luotettava ja uskollinen.
Mutta totuus on se ettei minulla ole paljon vapaata ilman lapsia ja sen järjestäminen on suuren työn takana. Ei edes omiin harrastuksiini.
Olen seurustellut pian kaksi vuotta miehen kanssa jolla ei omia lapsia ole ja minua alkuun vaivasikin se ettei me saatu olla hetkeäkään kahden,,, aina seurasi vähintään yksi lapsistani mukana kaikkialle.
Miestä tämä ei vaivannut lainkaan. Nyt on jo enemän aikaa olla kahden, kiitos sen että lasteni isä on vihdoin huomannut lastensa arvon.
Elä lannistu, uskon että on olemassa vielä sellaisiakin naisia joilla sitä aikaa on.
Et ehkä vain ole törmännyt oikeaan naiseen.
Onnea etsintään
Yksinhuoltajalla on kaksinkertainen työtaakka ja vain yksi palkka. Lapsen/lasten onni ja hyvinvointi on vain ja ainoastaan sinun vastuullasi. Viime kädessä yksinhuoltaja ei voi luottaa kehenkään muuhun kuin itseensä. On vain jaksettava, vaikka ei jaksaisikaan.
Yksinhuoltajaksi kukaan ei varmastikaan halua.
Monet kipeät ja rankat asiat ovat johtaneet siihen, että nainen on päätynyt yksinhuoltajaksi.
Totta kai yksinhuoltaja kaipaa toista aikuista, MIESTÄ rinnalleen, se on selvä. Hyvä seksi, älykäs ja hauska seura kelpaavat yksinhuoltajallekin. Kovia kokeneena yksinhuoltaja osaisi myös arvostaa hyvää miestä... ja näyttää sen myös.. Mutta lapsi/lapset..
Miten voi uskoa, että uusi mies voisi pitää jonkun toisen lapsesta, saati oppia rakastamaan häntä, kun lapsen omasta isästäkään ei siihen ole?
Yh-naisen on melko hankalaa / toisinaan helppoa, tapauksestahan se riippuu.. järkätä nämä lasten/ lapsen hoitopaikat ja hoitajat jne.
Eihän kaikki käy hetkessä. Pitää sopia aikatauluja isukin kanssa lapsen hoidosta ja niin edelleen.
Meitä
yksinhuoltajia EI mikään vaivaa, muu kuin KÄYTÄNNÖN, arkipäiväiset asiat ja niiden järjestelykysymykset.
Minua rasittaa juuri kaikki "organisointi" lapsen hoidosta ja niin poispäin. Vaikká lapsi on ihana ja rakas, täytyy olla myös oma elämä.
Tästä olen pitänyt kiinni.
Olkoon lapsi kuinka rakas tahansa, kuinka tärkeä tahansa voi ollakaan- naisella kuin naisella ( mxei MIES-YH: lla !!!!??????? )
ON täysi oikeus täyttää elämäänsä muulla kuin
yh-elolla.
Olen toteuttanut tätä omaa juttuani eikä lapsi näytä millään tavoin potevan läheisyyden tuskaa, eikä muuta negatiivista.
Ajan, jonka vietän muualla, korjaan viettämällä seuraavaksi aikaa enemmän lapsen kanssa.
YH- naisissa / eikä YH-miehissä ei ole probleemaa.
Yhteiskunta LUO ne ongelmat. Emme me.
PELKO se meitä yh:tä vaivaa.... kerran eronnut miettii todella tarkkaan uutta suhdetta. Rakennettuaan arjen lasten ja harrastusten ympärille on suuri kynnys ottaa riski ja aloittaa vakava ihmissuhde uudestaan.
Arvioinnin kohteena on Miehen kyky hyväksyä edellisestä liitosta olevat lapset ja halua jakaa arki. Kutsu kotia missä on myös lapset läsnä... viimeinen testi... ja mietintämyssy päähän onko tämä menossa vakavaksi. Olen jo kerran epäonnistunut jolloin en ollut riittävän hyvä / kaunis ym... Paniikki... Siltä minusta on tuntunut muutaman kerran... varsinkin kun mies ottaa asenteen " en ymmärrä sinua ja sinun pelkojasi "
Miestä on vaikea kutsua kotiin, jossa on lapsia... täydellisestä ja kauniista kodista tuskin voidaan edes haaveilla. Fakta
Jos olet todella kiinnostunut jostakin naisesta.... jolla on jo lapsi tai useampi. Keskustele ja ehdota tapaamista lasten kera vaikka uimahalliin / puistoon / teatteriin. Äidin on helpompi tutustuttaa uusi miesystävä puoluetotomaalla maaperällä lapsilleen. Esittele itsesi lapsille rehellisesti äidin ystävänä...
Naiselle ei riitä että hän on ihastunut... miehen on kyettävä hyväksymään lapset ja lasten mies. Äiti joutuu aina asettamaan lasten edun mukaan puntariin tehdessään päätöksiä.
Itse olen 3 lapsen yh ja 35 v. Joten tuskin mikään vuoden saalis. Kaipaan kyllä läheisyyttä ja toista viereeni. Olen käynyt ulkona pari kolme kertaa. Kotia en ole vienyt... koska en uskonut heistä yhdenkään hakevan oikeaa pitkäaikaista suhdetta. Ne jotka ovat pyytäneet ulos ovat niiiiiiin tottuneet ravintoloihin ym. rintoihin ettei minulla vain ole energiaa tai edes haluja lähteä ulos jatkuvasti. Minun haavemieheni osaa nauttia vain olemisesta, löhöilystä, hyvästä ruuasta ja lasten kanssa puuhastelusta. Tansseissa voin käydä, mutta ei joka viikko.
Ja jos minä en voi olla sekä miehen että lasten kanssa yhtä aikaa... mies joutaa lähteä. Lapset ovat syy jonka takia jaksan nousta aamuisin ylös.
Kukaan ei voi vaatia minua jättämään lapset " johonkin " jotta päästäisiin bailaamaan. Sellaista miestä vain ei ole.
Jos mies tapailee yh-äitiä niin kyllähän silloin on hyväksyttävä se että lapset ovat myös ko. kokonaisuutta ja arki on se mistä ne hyvät hetket on myös löydyttävä...
Arjen onni ei ole itsesäänselvyys mutta viikossakin on viisi päivää seitsemästä sitä ja siihen kannattaa pyrkiä ;-)
Mutta kun ne miehet, joita olen kohdannut hakevat vain sitä hohtavaa vapaa-aikaa ja haluavat vain rusinat pullasta....
Joten olen mieluummin yksin kun kaksin huonossa suhteessa....
Aikaa tehdä jotain hohdokasta.... miksi en anna suhteelle sitä laatuaikaa.
Ja minä vastaa ettei sitä kasva puiden oksilla. Ja silloin kun sitä on.... haluan olla vain hiljaisuudessa ja nauttia. Toisen kainalossa olisi toki vieläkin mukavampaa. Mutta kaikkea mitä pyytää ei tässä elämässä saa.
Kiitos.... toivottavasti sinä ole löytänyt sen miehen, joka jaksaa jakaa ne kaikki seitsemän päivää vierelläsi.
Täsmennetään että se äskeinen oli meikäläisen näkemys miehenä yh-naisista ;-) ja parisuhteesta nyt ylipäätään...
Helppokos sitä niitä rusinoita pullaan on laittaa mutta kun sitä haluaisi että se ruisleipä mitä normaalisti popsuttaa olisi myös mukava jakaa jonkun kanssa... :-)
Kirjoituksestasi ajattelin sinun olevan naispuolinen... sillä toinen nainen tuntuu kun luonnostaa tietävä mitä nainen tahtoo miehestä... elämänkumppanin, joka juuri sen ruisleivän jakaisi.
Siis nöyrästi myönnän, ennakkoasenteet tekivät tepposen. Liian lähelle omia mietteitä ja oletuksen tein vailla tietoa.
Terveiset sydämesi valitulle, Hän olkoon onnellinen, on löytänyt miehen, jolla on kaunis ajattelutapa parisuhteesta.
Ehkä sitä eron kautta itsekin oppineena näkee juttuja selvemmin kuin silloin liitossa...
nimimerkki " eronnut 16vee solmitusta suhteesta mutta vielä ei uudessa..."
Tekstissä oli jokin joka tuntui vain tutulta.
Kaipa voidaan sanoa että myös sinulle on kertynyt kokemusta elämästä. Itsellä 15vee liitto takana, muttei kohdannut sitä, jonka voisin kuvitella sen ruisleivän jakavan.
Onnea kuitenkin siihen uuteen koitokseen. Ehkä elämä antaa ja ottaa pois, jotta oppisimme arvostamaan sitä millä on merkitystä. Elämä, joka paiskoo tiellemme kiviä ja risuja raapimalla sielun verille on vain taival, jonka taivallettuamme osaamme arvostaa sitä polkua, jolla hiljaisuus ja rauha asuu.
Meille läheisempiä ovat he, jotka parhaiten ymmärtävät, mitä elämä meille merkitsee, jotka tuntevat meidän itsemme lailla myötätuntoa meitä kohtaan, jotka ovat sidoksissa meihin niin riemun kun surunkin päivinä, jotka särkevät yksinäisyytemme kirouksen vaatimatta itselleen mitään.
tekemään töitä!!!;oD
Minähän teen.... pomo nimen omaan käski tehdä jotain, joka nollaisi ajatukset... tarkoitus olisi aloittaa uutta työtä, mutta ajatukset eivät oikein kulje.
Ja ulkona oli todella kylmä tuuli... joten eipä oikein houkuta myöskään sinne mennä.
...tapaa täällä :-)
jotain mielenkiintoista...;oD
...tuonkin tulkitsee ;-)
tulee aina olla.Tiedät kyllä...:oD
...tää ei kylläkään liity itse alkuperäiseen kysymykseen joten täytyy vaihtaa areenaa;-)
Taitaa olla biologinen fakta, että nainen huolehtii jälkeläisistään. Lapset eivät pärjää ilman äitiä, mutta mies taitaa pärjätä ilman tätä naista.
Se on sitä luonnon omaa priorisointia.
Ilman äitiä lapset pärjäävät. Riittää että lapsella on yksi vanhempi ihminen (isä tai äiti) joka välittää ja huolehtii.
No sinun kysymyksesi sisälsi jo melkein vastauksen.
Olen ollut yksinhuoltaja jo viisi vuotta. Olen töissä ja minulla on kaksi alle kouluikäistä lasta. Minun "seurusteluni" miesten kanssa on ollut sitä, että mies on odottanut sohvalla ja katsellut telkkaria sillävälin, kun olen hommannut ruuan pöytään, syönyt lasten kanssa, tiskannut, pannut pyykkikoneen pyörimään, siivonnut ja laittanut seuraavan päivän asiat kuntoon.
Sitten mies on vielä valittanut, kuinka vähän käytän aikaani häneen.
Ystävilläni, jotka asuvat lastensa isän kanssa, ei tätä aikaongelmaa ole. Isä touhuaa äidin kanssa yhdessä ja hommat tulee hoidettua TIETENKIN yli puolta nopeammassa ajassa. Sen jälkeen heille jää tätä ns. yhteistä aikaa.
Jostakin syyste te miehet, jotka tupsahdatte yh-äitien elämään, ette tajua auttaa lainkaan. Jos teiltä pyytää apua, saa kohta kuulla käskettävänsä.
Minä onneksi tapasin mukavan miehen tässä reilu puoli vuotta sitten. Tämä mukava mies kävelee luokseni kuin omaan kotiinsa, nostelee leluja lattialta ja pesee lasten hampaat ilman pienintäkään merkkiä, että vaivautuisi siitä jotenkin. En ole häneltä koskaan mitään pyytänyt, eikä ole edes tarvinnut.
Melkein menin onneni ohi, sillä olin jo luopunut toivosta ja luulin asuvani lopun elämääni yksin, enkä ensimmäiseen kahteen kuukauteen edes pyytänyt häntä käymään luonani. Tapailimme kaupungilla ja satunnaisesti hänen asunnollaan aluksi, kunnes rohkaisin mieleni ja pyysin häntä kylään. Oikein säikähdin, kun hän vain hyväntuulisesti lompsi asuntooni ja alkoi jutella lasteni kanssa kuin olisi tuntenut heidät aina. Kun tein ruokaa, hän kattoi pöydän ja minä tajusin, että hei; tänään olis mahdollisuus illalla käpertyä rauhallisin mielin Miehen kainaloon. Ja niinhän siinä kävikin. Kun ei yksin pakerra kaikkea, jää aikaa muuhunkin kuin kotitöihin.
Lisään vielä tähän lopuksi, että miehellä ei ole omia lapsia, mutta hän on monilapsisesta perheestä, joten hänellä on kokemusta töiden jakamisen tärkeydestä.
Kohtaisin myös minä sellaisen miehen... Jolle arki olisi niin luonnollista jakaa. Ja syliin saisi illalla käpertyä.
Onneksi olkoon, olet löytänyt jotain todella arvokasta ja lähes sukupuuttoon kuollutta.
Minä olen kohdannut vain niitä jotka odottavat naisen tekevän / nauttivansa miehen passaamisesta ja joka kerta pitäisi olla jotain todella spesiaalia ja mielenkiintoista tekemistä. Ihana kuulla että edes joku joskus onnistuu… se antaa toiveita että jos vaikka minäkin joskus.
..sellainen mies ole mitenkään harvinainen, ainakaan täällä hieman "syrjemmällä". Tämä taas johtuu siitä että moni kaltaiseni on tahtomattaan joutunut opettelemaan elämään elämänsä yksin, ja niin ollen myöskin huolehtimaan arkirutiineista omalta, kuin monesti myös ikääntyneiden vanhempiensa, osalta.
Itse asun " syrjemmällä ", vaan ei sitä sellaista miestä ole siltikään helppo kohdata. Tai vika on ehkä siinä että olen liian tosikko ja vanha-aikainen, jotta toisen ihmisen löytäminen olisi helppoa. Tunnen itseni liian " vanhaksi ja kalkkeutuneeksi "... baarit ja bileet ei oikein ole sitä missä jatkuvasti viihdyn ( pari kertaa vuodessa mukavalla porukalla riittää mainiosti ) ja sängyn kautta en kykene tutustumaan. Suurin syy yksinäisyyteeni on ehdoton mukavuuden halu... viihdyn kotona ja eivätkä harrastukseni myöskään ole mitenkään hohdokkaita... leipominen ja koti. Niillä tuskin tehdään kenenkään hohdokasta vaikutusta. Turhaminen, tylsä ja vanhanaikainen kolmen lapsen yh... tuskin ihan varteen otettava vaihtoehto tyttökaveriksi ja ehdottoman liian itsepäinen, jotta suoustuisi muuttumaan muuksi mitä olen.
Hienoa että joku mies kykenee kantamaan vastuuta itsensä lisäksi myös vanhemmistaan. Minusta se on luonnollista. Ei se sen kummempaa ole kuin vastuu omista lapsista. Se vastuu vain on ja se on kannettava.
Minun elämän realiteetti eivät ole helppoja, velvollisuuteni äitinä ovat vaativat, enkä
saali koskaan itseni niitä unohtaa. En halua löytää itseäni tilanteesta, joka ei täytä omia arvojani. Mutten koe voivani vaatia kenenkään miehen sitä ymmärtävän, että lapset menevä aina edelle, jopa minun itseni edelle.
Välillä vain haikeus iskee kun lapset ovat kasvaneet niin isoiksi, että harjoittelevat siipien levittämistä ja minun on aika siirtyä taka-alalle ja antaa heille tilaa elää omaa elämää ja tehdä omia päätöksiä.
Minä mene eteenpäin polkuani, jolle elämä on minut ohjannut. Olen mukana ajan virrassa, päivät kuluvat niin kuin niiden pitääkin ja minä teen mitä minun kuuluukin tehdä. Mutta silti yksinäisyys iskee välillä vasten kasvoja ja tuo haikeuden rintaan.
Älköön siis kukaan erehtykö, minun asiani ovat hyvin ja valitukseni tarpeeton. Tämä foorumi vain houkuttelee esiin aina välillä sen kaipauksen, jotta saisin vain olla toisen kainalossa ja tuntea läheisyyttä. Onneksi sen kaipuun osaan välillä työntää kauaksi mieleni kätköihin, jolloin jaksan taas aamulla herätä ylös ja jatkaa omaa pientä elämääni.
Erittäin hienoa, että pohdit tällaista asiaa! Voin puhua vain omasta puolestani, enkä tiedä puhunko nyt hieman asian vierestäkin, mutta puhunpa kuitenkin..takanani on komevuotinen uusioperhe kokemus(miehellä kolme, minulla kaksi lasta) joka päättyi mieheni väsymiseen - uusiperhe elämä on vaativaa ja vain toisiaan täydellisesti tukevat kumppanit siitä selviävät. Mieheni oli tyyppiä joka ei saata myöntää väsymistä, se ilmenikin lopulta ilkeytenä ja sekä minun että minun lasteni hylkimisenä, kunnes lopulta äityi väkivallaksi. Olin havainnut hänen voimiensa uupumisen, mutta hän ei halunnut/kyennyt asiaa käsitellä. Minulle ei jäänyt vaihtoehdoksi kuin lähteä, sydämen pettymys on ollut käsittämättömän suuri ja kirvelevä, mutta kirvelevämpää olisi ollut jatkaa tietäen, että mies tuntee minut ja lapseni rasittavaksi taakaksi! Jälkeenpäin mies on kyllä myöntänyt, että elämämme oli hänelle liian raskasta. Raskasta se oli minullekin, mutta vielä enemmän erittäin RAKASTA, uskon että olisimme voinut selvitä jos hän olisi voinut enemmän jakaa taakkaa kanssani. Eli vastauksena kysymykseesi omalta kohdaltani on, että jos mies vähääkään vaikuttaa siltä, ettei mahdollisesti pysty sulattamaan lasteni olemassaoloa, kiinnostukseni lopahtaa. Samasta syystä en vie miestä kotiini, sillä en halua lasteni tutustuvan keneenkään, enkä ainakaan kiintyvän, ennenkuin miehen kestävyys on tulessa koeteltu!Naisena ja kokeneena äitipuolena tiedän pystyväni hyväksymään miehen lapset, sillä he ovat hänelle yhtä rakkaat kuin omani minulle. Harrastusten asettamista kumppanin edelle en kylläkään käsitä. Jos joskus toivun tästä pettymyksestäni ja kykenen vielä yrittämään, saa mies minusta kainaloonsa uskollisen naisen, jolta lämpöä löytyy sekä miehelleen, että myös hänen sekä omille lapsille!Sydämeni tahtoo edelleen uskoa, että kaksi aikuista toistaan kunnioittavaa ja rakastavaa ihmistä haluavat ja voivat keskustellen ja hellien mennä yhdessä vaikka läpi sen harmaan kiven..
Nuo tapaamasi naiset eivät vain ole olleet sinusta kiinnostuneita. Jos joku on toisesta tosissaan kiinnostunut niin kyllä silloin aikaa tapaamisille järjestyy. Odotat liikoja.
aivan liian yksinkertaista noin ajateltuna..