hyvän juoksijan. Olen aina viimesten 3vuoden aikana lähtenyt tunnin juoksu lenkille kun ne kaksi hörhöä ovat tulleet meille. Joka ikinen kerta olen antanut heille laatuaikaa lapsensa ja lastenlasten kanssa ja poistunut itse paikalta.
Ihanaa, olen loistavassa kunnossa, toisin kuin se pulloperse suku.
Lisäksi olen saanut mielenrauhan niistä idiooteista ja päässyt sen asian yli miten he aikanaan runnoivat itsensä väkisin perheeseeni minusta välittämättä. Se oli silloin minulle pakoreitti hoitaa tilanne niin ettei se kärjistyisi ja kukaann kokisi mielipahaa, koska onhan lapsilla oikeus isovahempiin(ja nimenomaan niinpäin)
Nyt se juoksu on jäänyt päälle!!Ja nautin kaikesta.
En suosittele jäämään sinne alttarille riistiinnaulittavaksi, vaan jos se tilanne on sellainen kun se vaan voi olla totaalisen itsekkäiden isovanhempien kanssa elikkä ahdistava, niin keksikää syy poistua!! Minulle se oli juoksu!
En halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan nyt enkä koskaan. En tunne vihaa, en katkerutta, enkä ilkeyttä....en vaan tunne heitä kohtaan yhtään mitään..
Säälikö?...NOUP!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ai säkin oot hoksannut tämän että kannattaa tehdä jotain hyödyllistä valittamisen sijaan.
Terveisiä pitkän matkan maratoonarilta.
kanssa tulet juttuun, koska olet niin tunnekylmä ihminen ja toisekseen samat geenithän ne miehelläsi on.
Kyllä ne isovanhemmatkin saavat poikansa lapsista iloita vaikka joka päivä.
Parempi mielestäni olisi, että juoksisit lopullisesti siihen itsekkääseen omaan elämääsi ja jättäisit lapsesi miehellesi ja appivanhemmillesi.
"Kyllä ne isovanhemmatkin saavat poikansa lapsista iloita vaikka joka päivä. "
ilman muuta juu, näin on näkkileipä sano apari toiselle viisalle!