unohtaa?

Mutta pettämisen merkitys muuttuu. Aika luo asiaan etäisyyttä ja asiaa voi tarkastella kokonaisvaltaisemmin.

Itse törmäsin mieheni kanssa vapunaattona naiseen, joka oli vuosia sitten mieheni kanssa, tosin oli varmaan muitakin miehiä.

Istuimme ravintolassa samassa pöydässä.En tuntenut vihaa, en mustasukkaisuutta, ehkä sääliä. Mies ei hämmentynyt, ei punastellut.Oli välinpitämätön naisen jutuille. Minulle lämmin ja kohtelias. Tanssimme ja söimme, siinä nainen yritti kertoa nykyhetkisestä elämäntilanteestaan. Ei katsonut puhuessaan silmiin. Nainen oli liikkeellä yksin.

Jäi haikeana katsomaan, kun lähdimme pois. En osaa selittää, mutta tunsin olevani vahva.

haavat, asiat eivät pakenemalla parane. se vain siirtää näkemisen tuskaa.!!!!!!

...antaisin heti anteeksi, jos vaimoni pettäisi minua toisen naisen kanssa, olettaen tietysti että ottaisivat minut mukaan touhuihin tai saisin edes katsella.

ihmisestä! jotkut kuulemma ajan kanssa unohtaa ja mun mielestä se millä tavoin se ilmenee ja onko kyseessä satunnainen hairahdus, vaiko oikeen suhde ja sehän on tosi kusettamista.
Itse kuulun näihin kerrasta poikki, just tänään annoin kenkää pettävälle miehelle,joka ei myöntänyt,vaikka oli jo fritsutkin todisteena. Eri juttu jos olis edes myöntänyt,niin olis voinut harkita!

Minun suhde kuoli n.4 vuotta sitten pettämiseen.meillä yhteinen lapsi,oli silloin alle vuoden.Elän nykyään uudessa parisuhteessa ja pettäminen on tehnyt minusta kyynisen,epäilen nykyistänikin ja pelkään koko ajan että tulen petetyksi.Kun ajattelen ex-miestäni ja suhdettamme tunnen vihaa ja katkeruutta,vaikken haluaisi niin näin vain on.Ehkä terapia auttaisi mutta en haluais antaa sitäkin tunnustusta toiselle että on saanut elämäni niin pahoin pois raiteiltaan etten selviä ilman terapiaa....Oon ehkä joidenki mielestä säälittävä mut thats me ja sillä selvä.Näin minun asiat on petoksen jälkeen.Ei -0 vaan ---

Oman mieheni sain vähän aikaa sitten kiinni pettämisestä ja ennen sitä olin ehdottomasti "ensimmäisestä kerrasta pihalle" kannalla, mutta tässä sitä nyt ollaan uudestaan yrittämässä. Ajan kanssa saa nähdä, voinko antaa anteeksi, mutta ikinä en varmasti unohda. Tunnen kasvaneeni tänä lyhyenä aikana paljon ja oppineeni tuntemaan itseni paremmin. Kukaan ei polje minua enää alas ja katkeruuteen ja kyynisyyteen en suostu vajoamaan. Elämä on/tulee olemaan ihanaa, oli se sitten miehen kanssa tai ilman. Olihan minulla elämä ennen häntäkin.

kokonaan onnistu mutta vuosien aikana sen pystyy työntämään täysin taka-alalle ja aloittamaan miehen kanssa uudestaan. Kaiken täytyy osua kohdalleen, täytyy olla sinut omien tunteidensa kanssa kuten myös hyväksyä menneisyys ja uskoa miehen täyskäännöksen vilpittömyyteen. En ole kerrasta poikki -ihminen. Onneksi, sillä rakastan edelleen ja olen taas onnellinen.