Miten tämänkin nyt aloittaisi..
No niin kuin otsikkokin jo antaa ymmärtää, niin olen sitten menny haksahtamaan rekkakuskiin. Moni varmaan ajattelee, että no mitäs sitte. No ei mitään muuta, mut tämähän on ihan hirveetä.
Mies on kiva ja kaikin puolin vetävä. Juttu luistaa hyvin ja kemiat toimii, ainakin mun mielestä.
Tämä meidän kahden tarina on vasta ihan alussa. Ollaan vasta pari kertaa oltu treffeillä ja siinä se hankaluus varmaan piileekin.
Nyt se sit lähti töihin tuossa viime maanantaina ja mulle jäi pienoinen ikävä.
Hän laittoi viestiä pari kertaa päivässä ja joka ilta toivotti hyvät yöt suukkojen kera, paitsi eilen.
No ajattelin, että kaveri tulee tänään perjantaina kotiin, että nähdään varmaan viikonloppuna, niin ei se nyt haittaa vaikka yhtenä iltana ei mitään kuulukkaan.
Lähetin hänelle kuitenkin hyvän yön toivotukset vastausta saamatta, varmaan kaveri nukkui jo, ajattelin.
No tänään aamulla sitten jo aloin ihmettelemään, että miksi ei mitään kuulu, niin kysyin että onko kaikki hyvin, niin hän vastas että lähtee ajamaan pohjois norjaan, eikä tiedä koska tulee.
Petyin aika tavalla, mutta kyllä mä nyt sen tajuan, että työtään hän vaan tekee ja mentävä on kun käsky käy.
Mun pointti tässä kirjoituksessa nyt lähinnä on se, että onko musta tällaiseen suhteeseen? Riittääkö mulla kärsivällisyys aina odottaa ja odottaa?
Tottuuko tähän koskaan? Alkusuhteessa kaikki on niin uutta ja ihanaa ja sit ei yhtäkkiä näekään kundia lähes kahteen viikkoon.
Ehtiikö siinä ajassa kiinnostus lopahtamaan? En ole ikinä ollut suhteessa, missä olisin joutunut ikävöimään toista näinkin pitkään.
Mä pidän läheisyydestä ja toisen ihmisen läsnäolosta.
Höh, tässä kaverissa olis ollu potentiaalia vaikka mihin.
Ja sitäpaitsi miksi ei enää tule niitä hellyyttä tihkuvia viestejä?
Eilenkin oli valvonu kun oli saanut viestini, mut ei vastannut yhtään mitään.
Ei tarvitse alkaa moralisoimaan, että auton ratissa ei mitään viestejä kirjoitella, mutta voi kai sitä nyt jotain laittaa vaikka kusi- tai kahvitauolla.
Mä oon näköjään täysin kypsymätön tällaiseen ns "kaukosuhteeseen". Olis kai viisainta jäädyttää nämä alkavat tunteet ja jatkaa matkaa yksin... blääh, mitä mä oikein tekisin. Joku rekkamiehen vaimo tai vaimoke vois vastata, että tottuuko tällaiseen?
No niin kuin otsikkokin jo antaa ymmärtää, niin olen sitten menny haksahtamaan rekkakuskiin. Moni varmaan ajattelee, että no mitäs sitte. No ei mitään muuta, mut tämähän on ihan hirveetä.
Mies on kiva ja kaikin puolin vetävä. Juttu luistaa hyvin ja kemiat toimii, ainakin mun mielestä.
Tämä meidän kahden tarina on vasta ihan alussa. Ollaan vasta pari kertaa oltu treffeillä ja siinä se hankaluus varmaan piileekin.
Nyt se sit lähti töihin tuossa viime maanantaina ja mulle jäi pienoinen ikävä.
Hän laittoi viestiä pari kertaa päivässä ja joka ilta toivotti hyvät yöt suukkojen kera, paitsi eilen.
No ajattelin, että kaveri tulee tänään perjantaina kotiin, että nähdään varmaan viikonloppuna, niin ei se nyt haittaa vaikka yhtenä iltana ei mitään kuulukkaan.
Lähetin hänelle kuitenkin hyvän yön toivotukset vastausta saamatta, varmaan kaveri nukkui jo, ajattelin.
No tänään aamulla sitten jo aloin ihmettelemään, että miksi ei mitään kuulu, niin kysyin että onko kaikki hyvin, niin hän vastas että lähtee ajamaan pohjois norjaan, eikä tiedä koska tulee.
Petyin aika tavalla, mutta kyllä mä nyt sen tajuan, että työtään hän vaan tekee ja mentävä on kun käsky käy.
Mun pointti tässä kirjoituksessa nyt lähinnä on se, että onko musta tällaiseen suhteeseen? Riittääkö mulla kärsivällisyys aina odottaa ja odottaa?
Tottuuko tähän koskaan? Alkusuhteessa kaikki on niin uutta ja ihanaa ja sit ei yhtäkkiä näekään kundia lähes kahteen viikkoon.
Ehtiikö siinä ajassa kiinnostus lopahtamaan? En ole ikinä ollut suhteessa, missä olisin joutunut ikävöimään toista näinkin pitkään.
Mä pidän läheisyydestä ja toisen ihmisen läsnäolosta.
Höh, tässä kaverissa olis ollu potentiaalia vaikka mihin.
Ja sitäpaitsi miksi ei enää tule niitä hellyyttä tihkuvia viestejä?
Eilenkin oli valvonu kun oli saanut viestini, mut ei vastannut yhtään mitään.
Ei tarvitse alkaa moralisoimaan, että auton ratissa ei mitään viestejä kirjoitella, mutta voi kai sitä nyt jotain laittaa vaikka kusi- tai kahvitauolla.
Mä oon näköjään täysin kypsymätön tällaiseen ns "kaukosuhteeseen". Olis kai viisainta jäädyttää nämä alkavat tunteet ja jatkaa matkaa yksin... blääh, mitä mä oikein tekisin. Joku rekkamiehen vaimo tai vaimoke vois vastata, että tottuuko tällaiseen?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Älä sitä meiltä kysy, kun sinä olet ainoa joka voi tietää vastauksen. Eli onko sinusta siihen..?
Olis kiva tietää vähän kokemuksia muilta, että tottuuko siihen, että mies on paljon reissun päällä ja nähdään harvoin? Yksilöllistä sekin kai on. Seuraavaksi kun tämän kuskini taas tapaan niin ihastun vähän lisää ja taas seuraava ero on kurja. Niin kai se sit vaan menee ja täytyy asennoitua jotenkin toisin. Hitto kun olis kristallipallo, mistä näkis mitä pitäis tehdä...
Jännää miten eri tavalla me ihmiset ajatellaan näistä asioista. Minun suuri haaveeni oli löytää itselleni rekkamies ja sellaisen ihanan sainkin. Minä taas ajattelin, että rekkamiehen rinnalla voi säilyttää sitä omaa elämääkin, voi harrastaa ja tehdä omia juttuja.
Vaikka meilläkin on perhettä nykyisin, niin minusta on ihana helliä miestäni, laittaa hänelle sauna lämpiämään kun hän tulee reissun päältä, ruoat valmiiksi yms. muuta kivaa.
Mieheni on kyllä ollutkin hirveän onnellinen, etten ole motkottanut hänelle hänen työstään ja ymmärrän siitä johtuvat pitkätkin poissaolot. Rekkamiehen vaimoksi ryhtyvän on hyvä asennoitua jo valmiiksi siihen mitä se todellisuus on jo seurusteluvaiheessa, koska sitä se on jatkossakin.
Sitä ei voi muuttaa, muuten kuin vaihtamalla työ- ja sitähän ei toiselta halua varsinkin kun toinen on lempiammatissaan. Minä olen ylpeä rekkamiehen vaimo!
Onhan se sit aina ihanaa kun se köriläs sieltä kotiutuu ja tosiaankin saa pitää sen oman vapauden.
Noi oli kaikki hyviä pointteja ja olisikin tosi hieno juttu jos oltais mekin jo naimisissa tai seurusteltu edes pidemmän aikaa.
Tää alkusuhde on niin herkkä, että kehittyäkseen se vaatii mielestäni paljon enemmän mitä tässä tilanteessa kumpikaan pystyy antamaan. Mun on vaikea selittää itseäni kun en löydä oikeita sanoja ja äkkiä ymmärretään väärin.
Olen epävarma ja hiukan varovainen tämän "seurustelun" suhteen.
pyörii ja etsii treffikavereita ympäri suomea. naputtelu kännyl sujuu tosi luontevasti autonratis...
meillä on ukko viikon pois ja sitten viikon vapaalla, välillä enemmänkin töissä jos on tarvis. alkuaikoina otti välillä päähän mutta kaikkeen tottuu. kaikista mukavintahan tässä on se, että vielä näin neljän vuoden suhteen jälkeenkin häntä jaksaa yhä ikävöidä eli toisin sanoen ei ala toisen pärstä kyllästyttämään niin äkkiä. viikkovapaalla kerkeää tehdä kaikenlaista yhdessä, ei ole mihinkään niin kiire.
tunnen tosin kuskeja jotka saattavat olla viikkokaupallakin reissun päällä ja se saattaisi olla minullekin liikaa. kyllä se siitä!
kauheen uskollista porukkaa rekkamiehet olla.... En yleistä (välttämättä) mutta oman kokemuksen perusteella sanon. *Tilaisuus tekee varkaan* ja niitähän rekkakuskeilla riittää....
"...vasta pari kertaa oltu treffeillä"
ja
"...ei yhtäkkiä näekään kundia lähes kahteen viikkoon"
sekä
"ei enää tule niitä hellyyttä tihkuvia viestejä"
Varmaankin aika eri tasolla teidän odotukset. Tekstailutahti kuulostaa jo joltain vakavan seurustelun asteiselta, mutta jos ~2 kertaa on vasta tavannut, niin .... Noh veikkaisin että oli, tuli ja meni jo.
Vai oletteko ihan sopineet että seurustelette?
No ei meillä mitään mustaa valkoisella ole, mutta enemmän tämä mies puhui niistä asioista ja mä yritin vähän toppuutella. Kyllä mä hänen viesteihin olen vastannut ihan samalla mitalla, mutta nyt näyttäis siltä, että tää juttu tais kuivua kokoon... =( Eipä ole kaveri hiiskahtanutkaan enää pitkään aikaan.
Aika moni rekkamies on naimisissa.Käy eri kaupungeissa panoilla.Näin se vaan menee.
Ei me ehditty vielä sänkyyn asti.
eipä se nyt niin kiveen kirjoitettua ole että rekkamies pettää. olen ollut usein miehen mukana reissussa ja kyllä siellä aina sen verran on kiirettä pitänyt että pettämiselle tuskin olisi aikaa. kuka tahansa voi pettää oli sitten reissuhommissa tai ei.
Voi sua reppanaa, sanon ihan heti kättelyssä, että älä ihmeessä mistään h-vetin wamlista sitä ukkoa rupea ittelles etsimään!!!
Juu kyllähän siellä niitä rahtareita pyörii pilvin pimein, ja ne myöskin pyörittää wamlissa olevia naisia ihan kympillä. Luulitko todella olevasi tämän hepun ainoa kullanmuru? Luultavasti hällä oli/on niitä samaan aikaan monta.
Kyl se totuus sieltä sullekin valkenee.
Unohda koko tyyppi ja etti joku itses arvoinen.
Jaa että mistäkö tiedän? Oma livessä tavattu ihana mies kärähti wamlista ihan viimeisen päälle, oli tosi mukava kun toi homma lävähti naamalle. Kato rahtareilla ei oo muuta tekemistä kun wamlata yöt läpeensä noin kärjistetysti sanottuna. Siitä ilosta maksavat monta sataa euroa kuukaudessa, sillä rahalla moni lyhentäis jo asuntolainaa minkä jotkut laittaa wamliin. Ja se mitä mä siellä kävin, sai kyllä vaaleenpunaiset lasit tippumaan silmiltä. Siellä chatissä ei oo väliä, onko vapaa vai varattu, kaikki menee ja tekee mitä haluaa. Kannattaa käydä seuraamassa, jos ette usko. Viattomasta keskustelupaikasta wamli on kyllä niin kaukana kuin maapallo auringosta.
Ja jos joku onnellinen kuvittelee, että löytää sieltä kivan ja uskollisen kullan, niin voin kertoa, että harvat sieltä pois pystyy olemaan. Se on mukava mielikuvitusmaailma, jossa voi "rakastua" ja kaikki on ihanaa, ainakin sen aikaa,kun teksti näkyy puhelimen näytöllä.
Ja juu.. Sinnehän voi toki rekisteröityä samasta liittymästä vaikka tuhannella eri nickillä.. Joten jos sitä kullanmurun nimimerkkiä ei osallistujien joukossa näy, se ei tarkoita sitä, etteikö hän siellä kuitenkin olisi.
Katkeraa vuodatusta, myönnän, mutta suuri oli pettymyskin.
se on totta että wamlissa pyörii jos jotakin mantelin tallaajaa ja on totta että rahtarit siel vedättää naisia jokaista vuorollaan, ja jos nainen ei anna niin se on vaikka mikä!mutta ei sielläkään kaikki ole niitä pettäviä ja paskoja rahtareita, kokemuksen äänellä puhun. jos ihminen on niin tyhmä että uskoo kaiken mitä joku kirjoittaa siellä ylel tai privassa niin saa syyttää itseään kun tulee niitä pettymyksiä mukamas. live elämä on kuitenkin todellisuutta. minä löysin oman rahtarini wamlista eikä hän tosiaan ole sellainen kuin antaa ymmärttää puheillaan. joten miettikää vähän mikä on todellista mikä ei.