Olen luonteeltani ulospäinsuuntautunut ja iloinen ihminen. Nautin työnteosta ja pidän ihmisistä. Rakastan elämää ja hyväksyn myös erilaiset ihmiset ja heidän erilaiset tapansa, MUTTA... huomaan aina naisvaltaisessa työpaikassa, että aina on muutama, jotka eivät siedä minua, vaikka olen luonteeltani kiltti, enkä pahoita sanoin tai teoin kenenkään mieltä. Se ei haittaisi, jos kaukaa katselisivat nenänvartta pitkin, mutta kun täytyy tulla nälvimään jollain lailla, että saa toiselle kurjan mielen. Hyväksyisivätköhän he minut, jos kulkisin suupielet alaspäin ja moittisin työkavereita selän takana?????
Iloinen?
Pian hapannaama
7913
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä asia taitaa olla niin, että sinun täytyy tuntea aitoa empatiaa niitä kohtaan, jotka hyötyvät tosiasiallisten epäkohtien tunnustamisesta ja niiden rajoissa murjottamisesta ja nurkankin takana arvostelemisesta. Varsinaisiin systeemistä syrjäytyneisiin työhaluttomiin ei mikään auta. He käyttävät ainoata jäljellä olevaa näennäistä valtaansa sinua vastaan yhtä sumeilematta riippumatta omasta asenteestasi.
Näillä julkisen sektorin naisvaltaisilla aloilla ei todellakaan edes voida palkita ketään kuin korkeintaan päästämällä pois johonkin toiseen hommaan - valitettavan usein toiselle työnantajalle.
Olen seurannut yksityisellä puolella erään omaiseni kautta tilannetta, ja täytyy todeta, että se on parempi. Jaksavat taas hymyillä, kun pääsevät esim. ulkomaankomennukselle!
Kun on itsekin saanut, niin jaksaa toisellekin antaa. Eräskin "asiakkaani" kysyi minulta, että miksi en hakenut virkaan, vaikka olin itse asiassa "hävnnyt" koko homman.
Jos laatujohtamisen palkinto sattui meille tulemaan, niin perustelen sitä sillä, että pomo ei liittynyt valittajien kuoroon. Pahinta on, että työntekijät joutuvat toimimaan pomon terapeutteina!
Kyllä pomon on nähtävä vaivaa - erityisesti opetussektorilla - opiskellakseen ensinnäkin itse riittävästi asioita, jotta pystyy organisaatiolleen perustelemaan tiettyjä perusasioita!
Jos kiusaamista ei sallita omalla työpaikalla, saattaa se ulottua seuraavaan firmaan. Jatkan tässä pomon juttua siitä, että vesi tulee paperinvalmistuksessa olemaan tärkeää, vaikka sen sivuuttaminen voisi viedäkin leivän esim. paperiteollisuuden huopien valmistajilta (joilla on ollut suurempi palkka).
Otsonit lopullisesti hajoittavat mäntypuun pihkan, joten kilpailu on vapaa!
Ennen kuin laitan tästä linkin lapselleni lohdutukseksi, niin minun on myönnettävä itselleni, että miksi uhrautua organisaation eteen, kun ratkaisu voisi löytyä muualtakin.
Enää ei lapsi tarvitse lohdutusta: Hän on itse tullut samaan tulokseen. Kyse on minun korvieni välistä.
Muiden määritellä kuka olet, pidä oma iloinen linjasi ja kun kohtaat nälvintää tai muuta asiatonta käytöstä, muista, että syy niihin löytyy niitä harjoittavasta ihmisestä itsestään, ei sinusta.
Sä kuvailit juuri mun ongelman! Miehet suhtautuvat minuun normaalisti, eli kuin mikä tahansa työtoveri. Mutta jotkut naiset ei voi sietää minua. Enkä ole koskaan sitä asiaa ymmärtänyt. Ja yleensä he tulevat nimenomaan harrastamaan sitä piilovittuilua ja ikään kuin nälvivät ja haukkuvat ohimennen osaamattomaksi ja tyhmäksi...
En tiedä kokevatko he minut sitten jollain lailla uhkana tai jotain??
Enkä tosiaan tiedä mistä kiikastaa...kun en tosiaan ole heille mitään pahaa tehnyt enkä myöskään ole heistä mitään pahaa puhunut jne...
Mut eipä se mua kiinnostakaan pätkääkään...tällä viikolla viimeksi on yritetty osoittaa kuinka tyhmä olen jopa ylemmälle johtoportaalle...siinä kuitenkaan onnistumatta....