Tapasin tämän kyseisen saitin sokkotreffeillä viime kesänä mielestäni hyvän, tutustumisenarvoisen miehen.
Juttu luisti niin hyvin heti ekana iltana (se oli ilta silloin, kun sinne kumpikin ajankuluksemme ajauduimme), että vaihdoimme meiliosoitteet ja kirjoittelu ja toisiimme tutustuminen jatkui meilien välityksellä.
Kirje pari päivässä ja jopas kummasti alkoi olla jonkinlaista kutinaa vatsassa.
Meilejä vaihdettiin noin kuukauden verran, kunnes otin puheeksi livetapaamisen. Sain vastaukseksi pitkän kirjeen, jossa hän kertoi asuvansa naisystävän kanssa, "ei meillä mitään romantiikkaa ihan ystäviä ollaan, mutta tietty kunnioitus häntä kohtaan kuitenkin".
No olinhan minä pettynyt, mitäpä sitä kieltämään ja hieman kai vihainenkin, kun oli tällainen hyvin olennainen asia jäänyt kertomatta. Ei olisi varmaan meilienvaihtoon alettukaan tai se meilien sävy olisi ollut hyvin erilainen.
Siinä sitten tehtiin meilailulle lopetusta, vaikealta tuntu pettymyksen vuoksi irti päästää, mutta onnistuihan se, kun ajattelin, että ei todellakaan oltu edes tavattu ja luonut hänestä kuvaa vain mielessäni.
Muutaman viikon kuluttua selailin erään treffipalstan ilmoituksia ja löysin häneltä jopa kaksi ilmoitusta sieltä, alta puolen vuoden. Eli hän haki sitä seuraa myös sieltäkäsin, mutta tilanteeseen vedoten, ei kuitenkaan voinut ketään tavata. Outoa, ajattelin minä ja päätin unohtaa koko miehen.
Ja se onnistui, tosin hän aina silloin tällöin muistutti olemasssaolostaan kysymällä mitä kuuluu? Ne pakolliset mitä nyt kysytään, kun muutama kuukausi vierähtänyt.
Talvella, Ystävänpäivä -viestien jälkeen ajattelin, että nyt se oli tässä. Viimeiset viestimme. Niin luulin... Itse kun olin päättänyt, että minä en ainakaan yhteyttä enää ottaisi. Kunnes muutamaa päivää ennen vappua oli jälleen saapunut tavanomainen mitä kuuluu? -viesti.
Hetken mietittyäni vastasin kuitenkin, kun toisaalta ei ollut syytä jättää vastaamattakaan.
Melko pian meilimme ajautuvat muistelemaan edellistä kesää, jolloin kirjoittelumme oli alkanut. Mieleeni tuli se pettymyksen tunne ja varsinkin se, ettei hän ollut heti ensimmäisenä iltana saanut kerrottua minulle mikä hänen todellinen tilanteensa oli.
No riitaisa sananvaihtohan siitä tuli. Ja kirjoittelu jo päättyikin jälleen, varsinkin hänelle arasta aiheeseen vatvomiseen.
Otin kuitenkin vielä sovinnon elkein yhteyttä ja kerroin mitä olin pohtinut. En luvannut kirjoittelua jatkaa, mutta ehkä olisin vielä joku päivä jotain kuulumisia laittanut. Vaikka minusta tuntuikin hänen saaneen käsityksen, että kirjoittelu jatkuu, hänen vastauksestaan.
Viimeinen niitti kuitenkin tälle kirjoittelulle oli hänen profiilinsa, jonka Treffit- palstaa selatessani löysin. Hakusessa on "mahtava nainen". No toivon todella, että hän sen vielä joku päivä löytää.
Siis se mitä en tässä jutussa ymmärtänyt oli se, että hän ei minun tapaamishaluista huolimatta, ollut valmis tapaamaan minua vedoten tähän hieman outoon suhdekuvioonsa.
Ja silti haki seuraa useammallakin eri palstalla.
Olisi tuota voinut suoraan sanoa, jos juuri minä en kiinnostanut niin paljon, että olisi livenä halunnut nähdä. Kyllä minun itsetuntoni sen kestää, itseni kanssa sinut kun olen.
Ristiriitaisuus tässä on se, että kuitenkin aika ajoin otti yhteyttä ja oli hyvinkin kiinnostunut minun mieskuvioista, missä mennään.
No ehkä olin hänelle sitä ajankulua meilien muodossa, tuonhan hän minulle tuli lipsauttaneeksi vähän niinkuin puolivahingossa.
Tosin sanomaansa tökerösti jälkeenpäin selitellen.
Voisin olla tällä hetkellä hyvinkin loukkaantunut, mutta suurimman pettymyksen hänen suhteensa koin jo viime kesänä. Ja hyvin varauksella olen suhtautunut näihin hänen myöhempiin yhteydenottoihinsa.
Mutta nyt se loppui, omituisin ja pisin nettikirjoittelusuhde mitä minulla on koskaan ollut.
Aurinkoista kesän odotusta teille, jotka jaksoitte tämän loppuun asti lukea! :)

Vastaukset 8
Vanhimmat
onhan noita. Tyyppeja, jotka aina hakevat sita "jotain"...
Takuu varmalla se on varattu ja hakee villiä seksiä tai jotain tarpeeksi hyvää, jotta voi riskeerata nykyisen suhteensa.
Toisin sanoen: mukavuudenhaluinen opportunisti.
Óli kysees,ja mistä päin?
lähes nelikymppinen ja pohjoisesta päin.
Ei kai vaan sinunkin tuttusi?
Kyllä se on totta että jos noin tiiviisti kirjoittelee niin aivot tekee tepposensa olet koukussa eli rakastunut haaveeseen. Hirveän surullista. Tämä juttu unohtuu sillä että reippaasti tutustut ihan fyysiseen mieheen. Olet lahjakas kirjoittaja ja hyvä ilmaisemaan itseäsi kirjallisesti mutta älä piiloudu sen taakse eli VAIN pari meiliä ja sitten treffeille kyselemään ollanko sitä vapaita vai mitä mielessä.
...siitä miehestä, pettymykseni nielin jo viime kesänä hänen suhteensa, kuten kirjoitin.
Sisälukutaidossa parantamisen varaa?!?
Halusin vain tarinani kirjoittaa, kun vihdoinkin tuli se loppu. Piste.
Kertoiko hän sulle horosk. ja harrastuksistaan?Ristiverinen,lapsia?
Varattuja miehiä..
Kannattaisi heti aluksi tarkkaan selvittää siviilisääty ettei tule ikäviä yllätyksiä.
"ei meillä mitään romantiikkaa ihan ystäviä ollaan, mutta tietty kunnioitus häntä kohtaan kuitenkin".
Heh,niin no vaimohan se vaan on..
Jäänyt kiinni asiasta vähän väliä, kiero ja valehtelija koko ukko.