Israel tyytymätön euroviisujärjestäjiin

Israel on pahoittanut mielensä, kun Suomen euroviisujärjestäjät eivät olekaan huomioinneet Israelin toivomuksia sen kohua herättäneen kilpailukappaleen "Push the button" kuvauksesta ja graafisesta esityksestä.

Onko Venäjä (tai Iran) kenties päässyt pukinsorkkineen sekaantumaan asiaan, vai johtuvatko Suomen tekemät virheet vain suurten musiikkitapahtumien järjestelyjen tottumattomuudesta?

Joka tapauksessa täytyy toivoa, että Suomi unohtaa kaikkien naapurimaittensa mahdollisen painostuksen ja toimii siten kuin etukäteen on sovittu!
13757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tai sitten iran kuuba mukaan sensuroimatta

Äänestä
  • Nämä nyt osallistuvat maat ovat olleet euroviisuissa kautta aikojen, ja Israel on siinä ollut lopputaistossa paljon enemmän kuin suomi( Laiskotellen Lasse Mortensson, ei voi kuin nauraa) Eli Israel ja Turkki on mukana ja sillä sipuli, siihen ei kommarit mahda mitään. Toiseksi Suomi tarvi kreikassa erikoisjärjestelyjä, aluksi pantiin vastaan, lopuksi annettiin periksi. Turha suomen on nyt jarrutella, jos komministit on Israelia vastaan. Ja tiedoksi venäjä ei ole israel vastainen maa. Vaan israelia vastustaa suomen vasemmisto, eli kommarit.

    Äänestä

ruumiissa.

Äänestä
  • Ikävä kyllä Iran on saattanut inspiroida Israelin viisunikkarit noin monimieliseen kilpailukappaleeseen.

    Onko Iran todella se koko maailman "sairas mies"?

    Äänestä

  • G.oldman kirjoitti:

    Ikävä kyllä Iran on saattanut inspiroida Israelin viisunikkarit noin monimieliseen kilpailukappaleeseen.

    Onko Iran todella se koko maailman "sairas mies"?

    en tuomitse mitään ihmistä tai kansanryhmää,jos olen sinua jotenkin loukannut pyydän anteeksi.

    Äänestä

  • niin että kirjoitti:

    en tuomitse mitään ihmistä tai kansanryhmää,jos olen sinua jotenkin loukannut pyydän anteeksi.

    Tuo oli hienosti sanottu.

    Äänestä

niin on aivan turhaa tuo sun kommentti ei se niin oo:)

Äänestä
  • Selitä nyt vähän paremmin, mitä halusit viestilläsi sanoa!

    Äänestä

Jos ovat pahoittaneet mielensä, niin mitäpä siitä? Aina ei voi toimia kaikille mieliksi, joten miksi pitäisi niin tehdä Israelinkaan kanssa?

Äänestä
  • Miksi Suomi pinnaa vain Israelin kohdalla?

    Kuvitelkaapa, jos seuraava kilpailun järjestäjämaa boikotoi vain Suomen toivomuksia.
    Mitä sanoisimme?

    Solidaarisuus edellyttää tasapuolisuutta.

    Äänestä

  • G.oldman kirjoitti:

    Miksi Suomi pinnaa vain Israelin kohdalla?

    Kuvitelkaapa, jos seuraava kilpailun järjestäjämaa boikotoi vain Suomen toivomuksia.
    Mitä sanoisimme?

    Solidaarisuus edellyttää tasapuolisuutta.

    En tiedä tarkemmin mistä nyt on kyse, mutta muistaakseni viime vuoden kilpailuissa Suomen esiintyjien pyrotekniikkaan liittyi joitain rajoituksia.

    Kaipa niitä sääntöjä on olemassa jokaiselle tasapuolisesti?

    Äänestä

israelilaiset pääsevät helposti takaisin onnelaansa.

Äänestä
  • Pakkohan se on matkustaa siihen maahan, joka kilpailut kulloinkin järjestää.

    Aika varmasti israelilaiset huokaisevat syvään helpotuksesta, kun voivat palata takaisin kauniiseen maahansa Suomen ilmaston ja ihmisten kylmyydestä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


G.oldman kirjoitti:

Israel on pahoittanut mielensä, kun Suomen euroviisujärjestäjät eivät olekaan huomioinneet Israelin toivomuksia sen kohua herättäneen kilpailukappaleen "Push the button" kuvauksesta ja graafisesta esityksestä.

Onko Venäjä (tai Iran) kenties päässyt pukinsorkkineen sekaantumaan asiaan, vai johtuvatko Suomen tekemät virheet vain suurten musiikkitapahtumien järjestelyjen tottumattomuudesta?

Joka tapauksessa täytyy toivoa, että Suomi unohtaa kaikkien naapurimaittensa mahdollisen painostuksen ja toimii siten kuin etukäteen on sovittu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu