Kun huomasin tänne kirjoittelevan useammankin minua pari-kolmekymmentä vuotta vanhemman, päätin tarttua tilaisuuteen. Voisitteko kertoa näkemyksenne seuraavasta? Pitkä juttu, mutta kiitos jos joku jaksaa lukea!
Olen aloittanut itsenäisen elämän 17-vuotiaana. Tällöin vastuulleni jäi alkoholisoitunut avopuoliso, jonka raha-asioista pidin omieni lisäksi huolta. Olin elänyt turvallisissa oloissa, ja suhde tiputti minut rumaan alkoholistin omaisen todellisuuteen: saatoin odottaa miestäni kotiin päiväkausia, peläten joka kerta että hän on kuollut. Rahaa ei juuri ollut, koska toinen dokasi ne: yritin sinnitellä jotenkin omilla pienillä tuloillani meidät kuiville. Jossakin vaiheessa mukaan tuli väkivalta. En koskaan unohda ensimmäistä lyöntiä ja loppuaikojen lamauttavaa pelkoa; Tällä kertaa se tappaa. Niiden vuosien aikana minusta sanamukaisesti hakattiin lapsuus loppuun, ja hetkittäin tunsin jäljelle jääneen vain tyhjän kuoren.
Nyt, vuosia myöhemmin, seurustelen itseäni hiukan nuoremman miehen kanssa. Hän on minulle ystävä, johon olen sitoutunut tosissani: tiedän jo millaisen ihmisen tahdon rinnalleni. Sekään ei tosin estänyt minua sairastumasta depressioon kun vuosiksi "unohdettu" väkivalta palasi väkisin mieleen.
Täytänkö minä kakaran kriteerit? Asia mietityttää, koska appivanhemmat tuntuvat kuvittelevan ettei maailmassa muuta olekaan kuin kokemattomia tyttösiä. Ja kohtelu on sen mukaista. En muutenkaan pitäisi asioihimme puuttumisesta, mutta jos mahdollista vielä raivostuttavammalta se tuntuu kokemuksieni jälkeen. Pitäisikö minun kesken kahvittelun kertoa kuinka olen (ikävä kyllä) elänyt? Laukaista päin näköä että kyllä tämä tästä, kun enää ei tarvitse piiloutua pesuhuoneeseen jottei toinen raiskaisi? Kuinka teille vanhempina tulisi kertoa, että pelottelunne maailman kovuudesta tulivat tutuiksi jo (lähes) teini-ikäisenä?
Niin, ja se olennainen: olen 26-vuotias.
Olen aloittanut itsenäisen elämän 17-vuotiaana. Tällöin vastuulleni jäi alkoholisoitunut avopuoliso, jonka raha-asioista pidin omieni lisäksi huolta. Olin elänyt turvallisissa oloissa, ja suhde tiputti minut rumaan alkoholistin omaisen todellisuuteen: saatoin odottaa miestäni kotiin päiväkausia, peläten joka kerta että hän on kuollut. Rahaa ei juuri ollut, koska toinen dokasi ne: yritin sinnitellä jotenkin omilla pienillä tuloillani meidät kuiville. Jossakin vaiheessa mukaan tuli väkivalta. En koskaan unohda ensimmäistä lyöntiä ja loppuaikojen lamauttavaa pelkoa; Tällä kertaa se tappaa. Niiden vuosien aikana minusta sanamukaisesti hakattiin lapsuus loppuun, ja hetkittäin tunsin jäljelle jääneen vain tyhjän kuoren.
Nyt, vuosia myöhemmin, seurustelen itseäni hiukan nuoremman miehen kanssa. Hän on minulle ystävä, johon olen sitoutunut tosissani: tiedän jo millaisen ihmisen tahdon rinnalleni. Sekään ei tosin estänyt minua sairastumasta depressioon kun vuosiksi "unohdettu" väkivalta palasi väkisin mieleen.
Täytänkö minä kakaran kriteerit? Asia mietityttää, koska appivanhemmat tuntuvat kuvittelevan ettei maailmassa muuta olekaan kuin kokemattomia tyttösiä. Ja kohtelu on sen mukaista. En muutenkaan pitäisi asioihimme puuttumisesta, mutta jos mahdollista vielä raivostuttavammalta se tuntuu kokemuksieni jälkeen. Pitäisikö minun kesken kahvittelun kertoa kuinka olen (ikävä kyllä) elänyt? Laukaista päin näköä että kyllä tämä tästä, kun enää ei tarvitse piiloutua pesuhuoneeseen jottei toinen raiskaisi? Kuinka teille vanhempina tulisi kertoa, että pelottelunne maailman kovuudesta tulivat tutuiksi jo (lähes) teini-ikäisenä?
Niin, ja se olennainen: olen 26-vuotias.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olen vähän samassa tilanteessa. Muutin kotoa 17-vuotiaana ja asunut 2 avoliitossa, joista jälkimmäinen aiheutti masennuksen, vuosien kriisin ja päätymisen opiskelemaan psykologiaa. Nyt tapasin nuoremman miehen joka jo nyt tuntuu palauttaneen osaltaan jotain tervettä ja viatonta elämääni.Toisaalta mietin miten hän kestää nämä vaikeuteni, entä ystävät ja sukulaiset ? Tämä suhde on vasta alussa ja minä tunnen enemmän kuin hän epävarmuutta. Miten Nea olet itse "pärjännyt" nuoremman kanssa?
Olen itse 25-vuotias.
Elämänkokemus ei (onneksi) näy nuoren ihmisen naamasta, ja appivanhempasi pitävät sinua samanlaisena untuvikkona kuin poikaansa. Eiväthän he voi tietää taustaasi. Yleisesti ottaenkin jotkut 40-50 vuotiaat pitävät reilu parikymppisiä vielä melkein lapsina. Toki monilla tuon ikäisillä ei vielä kunnollista käsitystä elämästä olekaan, kun vielä opiskellaan ja saatetaan asua kotona. Parhaiten mielestäni todistat kypsyytesi antamalla appivanhempiesi "lässytysten" mennä toisesta korvasta ulos, kysehän nyt kuitenkin on pienestä, joskin ärsyttävästä asiasta.
Eipä se kakaran-kriteeri tule suoraan siitä paljonko on ikävuosia eikä siitäkään, miten kovia on kokenut, vaan siitä miten "kypsä" ja aikuisella tavalla asioita ymmärtävä ihminen on. Joku voi olla kakara vielä vanhanakin.Erilaiset kokemukset tietysti lisäävät aikuisuuteen sisältyvää ymmärrys- ja vastuukykyä.
Minun suositukseni sinulle olisi, että jätät appivanhempien puheet omaan arvoonsa. Turha niistä on ruveta riitelemään tai edes pahastua. Päästät toisesta korvasta ulos niin kuin et olisi kuullutkaan, etkä anna heidän määräillä tai vaikuttaa asioihisi. Aikuinen ihminen päättää elämästään itse tai puolisonsa kanssa yhdessä, kummankaan vanhemmilla ei ole siihen enää mitään sanomista. Tarvittaessa voi vaikka vähentää yhteydenpitoa kunnes he tajuavat että olette nyt eri perhettä.
Kovan opin olet joutunut läpikäymään, toivottavasti loppuelämäsi on valoisampi.
Maijalle: meillä ei ikäerosta ole ollut juuri lainkaan haittaa, kun mieheni on ikäistään kypsempi. Lienee todella henkilöistä ja henkilökemiasta riippuva asia!
Muuten kommentoidakseni saamiani vastauksia: Olen toki parhaani mukaan sulkenut korvani appivanhempien komentelulta. Mieheni on johdonmukaisesti tehnyt omia/meidän asioitamme välittämättä yhtäkkisistä "nyt olis maalaushommia tiedossa" - puhelinsoitoista. Uskoimme että ongelma poistuu aikanaan ilman sen kummempia riitoja, mutta toistaiseksi tulos on näyttänyt heikolta. Minun(kin) kovasti kokemattomana pitämiseeni ei ole juuri muuta keinoa löytynyt kuin hymyillä iloisesti ja miettiä vaikka illan punttisreissua lämpimikseen. Ongelma onkin se, että jonakin päivänä saattaa palaa käämi vaikka sitä yritänkin välttää.
Kypsyydestä yleensä: Tiedän kyllä varsin hyvin ettei turpaan saamalla kasva henkisesti, niin kuin ei minkään muunkaan katastrofin läpikäymisellä sinänsä. Lopputulokseen vaikuttanee melko paljon yksilön kyky käsitellä asioita ja kehittyä. Minulla ei ole viisikymmentävuotiaan elämänkokemusta, mutta toisaalta: Katsellessani appivanhempien lapsellisia mökötyskohtauksia tulee usein mieleen fakta että ikäkään ei takaa kypsyyttä.
Kiitoksia vinkeistä, yritämme jatkaa rauhanomaisella linjalla!
moinen miniä kelpaisi. Toivon tosiaan, että poikani aikanaan löytää naisen, eikä mitään heitukkaa.
Miksi aloitit seurustelun ja luultavasti asumisen alkkiksen kanssa? Kertooko se vastuusta vai viisaudesta? Ja miksi niin nuorena ? Eikö paikkasi olisi ollut jossain koulussa eikä alkoholistia parantamassa ? Koitko tämän tärkeämmäksi ?Eivätkö omat vanhempasi sanoneet mitään ? Onko sinua kasvatettu lainkaan ?
Lopuksi sanon, naisella jolla on "menneisyys", ei voi olla tulevaisuutta! Ihan kaikkea ei tarvitse kokeilla alaikäisenä, kun ei järki riitä muuhun kuin oikeuksien tajuamiseen. Vastuu jää kokonaan ulkopuolelle, ja toteuttamatta.
Minun mielestäni kokemattomuus ei ole synti sinun iässä vaan kokeneisuus! Mihin tarviit sitä kokemusta aiemmasta suhteesta ? Yleinen vastaus tähän on, että osaa sitten arvostaa toista parempana. Katin kontit! Jos nainen on niin tyhmä, että pitää koettaa, miltä tuntuu asua alkoholistin kanssa saaden turpaansa kerran viikossa, pitää miettiä itselle "hoitopaikkaa" pahan persoonallisuushäiriön takia. Luulisi sen tajuavan muutenkin.
kelpaisi moinen anoppi!
Tunnut olevan niitä "tyranneja", jotka ovat aina oikeassa mielipiteineen päivineen ja voi sitä raukka poloista, joka joskus sattuu olemaan kanssasi hanakammin erimieltä. Sinun tapasi on sinun mielestäsi se ainoa ja ainoa oikea tapa. Niin ei vain ole.
Et varmasti myöskään ole joutunut kohtaamaan elämäsi varrella juuri vastoinkäymisiä ja lapsesi ovat tietenkin täydellisiä ja toimineet aina esimerkillisesti. Jonain päivänä sinunkin maailmasi saattaa kokea kolauksensa, mutta ehkä sen myötä sinunkin silmäsi avautuvat sille tosiasialle, että tasan ei käy onnen lahjat!
anopin vastauksessa oli tuomittavaa ? Missä hän oli väärässä ? Miten niin tyranni ? Siksi kun on eri mieltä kanssasi, etkö sitten sinäkin ole tyranni ?
Netissä on kovin helppoa nähdä ihmisistä vain jokin puoli ja sitten sättiä sitä. No, jollei anoppi ollut provo, niin aivan rauhassa: eipä tuo juurikaan minun elämääni vaikuta.
Olin muuten suhteen aikana lukiossa ja valmistuin ajallani. Vieläpä hyvin arvosanoin. ;o)
Taustojen selvittämiseen netissä en ades alkaisi, mutta jos jäi epäselväksi: velvollisuuksiahan minä siinä suhteessa hoidin täyspäiväisesti, kouluni lisäksi duunin ja miehen. siltä osin en edes käsittänyt vastauksen ideaa.
Ihminen (tai ainakin useimmat ihmiset kuvitellakseni) kasvaa ja kehittyy vuosien varrella: moni tuskin tekee nuoruuden hölmöyksiä keski-ikäisenä. Toiset säätävät enemmän ja toiset vähemmän, sekään on tuskin maailmanhistorian uusin asia.
Ja ihan ohimennen: miksi kummassa anoppi ei edes sivulauseessa kauhistellut miehen tekemää väkivaltaa? Riippumatta minun tekemisistäni sen luulisi olevan anopin silmissä kaameata. Vaikka tulevan vävyn tekemänä.
että sinä siinä suhteessa olit päättävä elin ? Sinä päätit ottaa turpaasi ja katselit ukon ryyppäämistä. Katsos, siitä olisi voinut häipyä heti!
Ja ne hyvät arvosanat ei ainakaan käytöksessä näy.
Onko tää joku SÄÄLIKANAVA, jonne surkeet ihmiset lähettelee onnettomia kohtaloitaan . Sitten niihin EI SAA vastata kuin surkuttelemalla ja olemalla samaa mieltä! Järjen käyttö ja sen julkituominen on vissiin kiellettyä.
Jos kerran asiat on niin, että TÄYTYY saada pitää oma päänsä, on parempi kun ei kirjoittele tänne. Ja jos näistä ottaisi onkeensa, saattaisi elämänlaatu jollakin huimasti parantua.
Sanoit ne taikasanat itsekin. Ihminen kasvaa ja kehittyy vuosien varrella, mutta mikä hitto panee haluamaan ihan kaikkea alaikäisenä, vaikka ei järki riitä edes alkeellisempaankaan ?
Eikö todella voi odottaa ja katsella ?
Ilmeisesti sinäkin olet niitä, joka muutti "ihanan" poikaystävän kanssa yhteen "puolentunnin" seurustelun jälkeen, jotta oppisit hänet paremmin tuntemaan. Eiköhän sentään alkoholismi ja pahoinpitely olisi selvinneet seurustelemallakin. Ei olisi sinunkaan tätä riesaa tarvinnut elämäsi läpi kantaa. Eikä hakea myötätuntoa täältä teollesi, joka järjellä ajatellen olisi ollut helposti vältettävissä.
Mistä moinen raivokas purkaus? "Tuleva anoppi" ei ole nähtävästi edes lukenut koko jutun alkua: Kysyin kuinka toimia jotta appivanhempani käsittäisivät että nuori ei välttämättä ole sinisilmäinen. En ole mitenkään yrittänyt hehkuttaa mennyttä suhdetta, saati hakea sääliä. Sen on lukija aivan itse keksinyt. Vaikeista asioista kirjoittaminen on tietysti hankalaa, mutta lukea ei ole pakko. Mielestäni on surullista, että nimeomaan naiset ovat syyttämässä VAIN väkivallan uhria; mies jää vastuuta kantamattomaksi sivulliseksi.
"Tuleva anoppi" jopa lupaili elämänlaadun paranemista jos vain otan onkeeni minua sättineiden neuvot. Hmm. Kerroin että olen suhteessa loistavan mieheen, enkä ole muutenkaan mitään negatiivista maininnut. Selvennykseksi: elämäni on aivan mallilaan, vaikka appivanhemmat joskus rasittavat.
Miksi kummassa, hyvät raivottaret, ette huomaa että olen oppinut virheistäni, vaan takerrutte menneisyydessä tapahtuneeseen suhteeseen kuin se olisi käynnissä nyt ja mikään ei olisi muuttunut. Olen ollut lapsellinen, naivi ja itsepäinen muuttaessani alaikäisenä yhteen vaikken silloin tiennytkään mitä oli edessä. ( Alkoholismi oli vasta aluillaan kun tapasimme, enkä tunnistanut oireita. Väkivaltakaan ei alkanut heti.) Olen läksyni oppinut, enkä virheitäni toistaisi.
Silläkö elämänlaatu paranisi, että syyttäisin itseäni loppuelämäni ajan menneisyyden virheistä, enkä keskittyisi nykyhetkeen? "tuleva anoppi" voisi opetella luetun ymmärtämistä ja kanavoida vihaansa muuallekin kuin nettiin. "Anoppikirjoittelijoiden" ikäähän ei ole mainittu, mutta noin mustavalkoinen ja vihamielinen tapa kirjoittaa ei anna henkilöstä kovin älykästä tai kypsää kuvaa. Iän myötä luulisi ihmisen oppivan miettimään asoita monelta kannalta, mutta olen nähtävästi odottanut liikoja.
samaa luetun ymmärtämisen oppimista suosittelen sinullekin. Jos olet oppinut virheistäsi, eikö ole tullut mieleesi, että kaiken olisi voinut välttää, ihan kaikkea ei tarvitse kokea? On ihan eri asia onnistua ja nauttia onnistumisen hedelmistä, kuin epäonnistua ja pakottaa muut hyväksymään se moittimalla vihamieliseksi. Olen itse ainakin katsonut sen verran eteeni, etten ole alkoholistiin enkä naisenhakkaajaan takertunut. Tekeekö se minusta raivottaren ja huonommin ymmärrettävän yksilön?
Miksi kirjoitit tänne ? Etkö kestä kritiikkiä teoistasi ? Miksi sinä suhtaudut tähän vihamielisesti ? Tosiasia on, ettei kukaan kehity, ellei myönnä virheitään: oikeasti.
Olen 45 vuotias. Aviossa ja minulla on poika. Voin kertoa sinulle, että silmät aukeaa sinullakin, mutta valitettavasti liian myöhään. Ehdit varmasti ennen sitä tekemään tätä tahtia hiton monta erehdystä, joita meidän muiden on sitten hyväksyttävä periaatteella: sinulla on oikeus !
Niin. Valitettavasti kuulun niihin ihmisiin jotka tekevät virheitä. On tullut mieleeni, noin miljardi kertaa, että sen kaiken olisi voinut välttää. Mutta kun sille asialle ei voi enää mitään että ne asiat tapahtuivat, enkä osannut silloin tehdä niitä päätöksiä joita tällä elämänkokemuksella tekisin. En ole koskaan aiemmin tavannutkaan niin täydellistä ihmistä kuin "tuleva anoppi", hän on tiennyt jo etukäteen MUUNMUASSA kenestä tulee alkoholisti tai väkivaltainen. Varmasti tämän kaltainen ihminen on aina onnistunut kaikessa ja välttänyt kaiken ikävän. Se on hienoa, onneksi olkoon!
Mitään tekemisiäni tällaisen yli-ihmisen ei tarvitse hyväksyä, siitä ei ole toki ollut kysymys. Annathan armoa meille kaikille jotka rämpivät inhimillisyyden suossa ja ovat joskus tehneet jotakin typerää. Ehkä mekin ymmärrämme etä olemme tuomittuja ikuisesti epäonnistumaan, koska emme ole laillasi AINA tienneet mikä on oikea päätös missäkin tilanteessa. Voin vakuuttaa, että en koskaan tule saavuttamaan sinun tasoasi ja erehtymättömyyttäsi, vaikka olenkin teinivuosista viisastunut.
Kröhöm. Anteeksi. Siis luulin hetken että minullakin on mahdollisuus hyvään elämään kun kuvittelin oppineneeni elämään fiksummin. Onnellisen ja tasapainoisen elämäni täytyy tasapaksuudessaan olla illuusio, nyt sen käsitän.
*lol*
onnellisen ja tasapaksun elämäsikö takia tänne kirjoitit ? Olenko sanonut jossakin, että olen erehtymätön ja kaikkitietävä ? Luetun ymmärtäminen on edelleen kova pala sinulle.
Et ole muuten tavannut minua vieläkään vaikka niin väititkin. Ja luulenpa, että meillä on sen verran eroa älykkyydessä, ettei ihan heti tavatakaan.
Vaikka "tuleva anoppi" ei koskaan vastannutkaan esittämääni alkuperäiseen kysymykseen (eikä juuri muihinkaan kysymyksiin) olen vakuuttunut seuraavasta: Hän on minua niin paljon älykkämpi että tähän on jokin syy, jota en vain typeryyttäni tajua. Kun nyt tiedän tämän, en turhaan käytä energiaani yrittämällä ymmärtää. Tiedän nyt myös että en saa valittaa jos elämäni on surkeaa, mutta en myöskään saa olla perustyytyväinen ihminen jolla on jokin pienempi ongelma johon toivoo näkökulmia.
Tiedän toki myös sen, että "tuleva anoppi" on todella älykäs ja minä surkea hölmö, joka ei tajua mistään mitään ennenkuin on liian myöhäistä. Kirjoitin jo edelliseen viestiin saman asian hiukan eri sanoin, mutta ainahan kannattaa rypeä hiukan lisää.
valittaa jos itse olet ahdinkosi aiheuttanut. Ja mihin kysymyksiin sinä itse vastasit ?
"tuleva anoppi" näkemyksensä.Etkös sinä sitä kysynyt? On sinun ongelmasi, jos et halua sitä ymmärtää. Joten älä suhtaudu alentuvasti ihmiseen , jonka elämästä et tiedä mitään. Näytät vaan oman lapsellisuutesi.
Niin. Tämä alkaa jo saada todella huikeita piirteitä. Lukaiskaapa viesti "ei kelpaisi minulle". Siinä ei käsittääkseni ole vastattu siihen, kuinka appivanhempani saisi ymmärtämään ystävällisin keinoin että (kaikki) 26-vuotiaat eivät ole "lapsia". Normaalisti puhekeskustelussa vastauksessa otetaan kantaa kysyjän antamaan aiheeseen, mutta täällä netissä keskustelu lähtee todella nopeasti raiteilta. Tämä viestiketju on siitä loistokas esimerkki. Helpottaisi kovasti jos uuden aiheen aloittjat aloittaisivat myös uuden keskustelun kun alkuperäinen ei kiinnosta.
Hyvää jatkoa itse kullekin, en toki kanna kaunaa kenellekään kirjoittaneelle. Netissähän tulee vastaan mitä milloinkin ja mielipiteitä löytyy äärestä laitaan. Sen kanssa täytyy oppia elämään, että kaikkia ei voi ymmärtää! ;0)
Jospa jättäisimme aiheen jo lepoon?
sinun olisi aika ymmärtää, että appivanhemmillasikin on OIKEUS olla kuten he haluavat. Olla niin lapsellisia mökötyksineen kuin haluavat. Sinäkin olet ollut teoissasi lapsellinen ( ei vain ikäsi puolesta ). Mutta sillä erolla, etteivät appivanhempasi kirjoita tänne ja valita sinusta, miten saisi sinut tajuamaan...
Ei ole sinun asiasi muuttaa varmasti sinua kokeneempia ihmisiä mielesi mukaiseksi. Vain lapsi edes kuvittelee jotain tällaista. Jos et sopeudu, ovi on varmaan sisäpuolelta auki. Se siitä.
" kun huomasin tänne kirjoittelevan useammankin minua pari-kolmekymmentä vuotta vanhemman, päätin tarttua tilaisuuten. Voisitteko kertoa näkemyksenne seuraavasta ? " Mutta sain kiitokseksi haukkumiset, kun kerroin näkemykseni. Mitä tästä opimme ? Ei kannata tietynlaiselle ihmisainekselle vastata, sillä hän ei siedä kenenkään olevan itseään viisaamman , vaikka kyseleekin näkemyksiä.Minulle riittää , kiitos.
sinut pakotti maailman kovuuden kokemaan jo lähes teini-ikäisenä ? Etkö itse vapaaehtoisesti ollut siellä missä olit ? Olitko sitten panttivankina ? Oman tyhmyyden myöntäminen on vaikeaa ( luettavissa jälkimmäisistä viesteistäsi ). Et halukaan katsoa asiaa aikuisen kypsästi, vaikka väitit, että lapsuus on sinusta hakattu pois. Näet vain oman säälittävän kulmasi. Näin ei ihminen kehity !!
pelottelut sitte humpuukia ?
kun edes kysyt! Kai niillä appivanhemmillakin on samat oikeudet kun sullakin. Eikö ole opetettu kotona kunnioittamaan vanhempia? Opettele se niin tuut toimeen kaikkien kanssa. Fakta!!