kumpiko on

kiusaamista?

1. yksi ihminen terrorisoi työpaikkaa, puhuu palturia ja haukkuu työkavereita päivittäin. tätä jatkuu vuosikausia. olettaa näkemiensä ihmisten keskustelujen koskevan juuri häntä.

vai

2. puututaan kyllästyneenä paskanjauhamiseen, yritetään (mahdollisimman ystävällisesti) keskustella asiasta, jonka halutaan vihdoin loppuvan.

mielipiteitä, kumpi on kiusaaja/kiusattu?

kerron tilanteesta enempi, kun on tullut vastauksia.
8784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kun työpaikalla on ongelmia niin olkaa varovaisia. Älkää uskoko ihmisten tarinoita sellaisenaan, jollette ole olleet itse näkemässä tai ole jotain todistetta. Usein työpaikkakiusaaja on sosiaalisesti taitava ja taitava valehtelijakin. Mitäköhän kuvaamasi ihminen kertoo työpaikan ulkopuolella teistä. Mahdatte olla ihan kamalia kaikki.

Kuvaamasi ihminen käyttäytyy huonosti. Hänet pitäisi laittaa aisoihin työpaikan eli pomon puolesta. Ilmeisesti kyseisen työntekijän työtehtäviin ei kuulu pomon hommat eli töiden arviointi. Jos joku muista työntekijöistä lähtee oikomaaan tilannetta ilman pomon tukea niin siitä voi seurata lisää ikävyyksiä.

>olettaa näkemiensä ihmisten keskustelujen koskevan juuri häntä.

Vähän höperökin mutta tuo on pieni riesa muihin haittoihin verrattuna.

Äänestä

"Jokaisessa meissä on hyveet ja paheet niin alaisissa kuin esimiehissäkin"- kommentti on auttanut monissa tilanteissa. Nykyisin ei paljon kukaan tule minulle panettelemaan toisia. Päinvastoin on kahvipöydässäkin rakentavaa keskustelua työyhteisön yhteishengestä.

Äänestä
  • Työilmapiiriä kysyttäessä lomakkeelle kannattaa laittaa kysymys, mitä vastaaja itse on tehnyt ilmapiirin parantamiseksi.

    >Jokaisessa meissä on hyveet ja paheet niin alaisissa kuin esimiehissäkin"- kommentti on auttanut monissa tilanteissa.

    Tuo on hyvä. Taustallahan on EVVK-viesti.

    Työpaikan ilmapiirin pilaajahan on usein sosiaalisesti lahjakas ja älykäs. Hän rakentaa klikkejä kertomalla "luottamuksellista" negatiivista tietoa muista. Riitoja hän rakentaa panettelemalla henkilön A seurassa henkilöä B ja B:n seurassa panettelemalla A:ta. Hän teeskentelee monille ystävää ja kunnollista, mutta hänen selviytymisstrategianaan on parantaa omaa asemaansa riitauttamalla työtovereitaan, jotka hän näkee "kilpailijoina". Hän voi olla äärimmäisen hyvä valehtelija - sellainen johon ihmiset haluavat uskoa. Jos hän jää kiinni niin hänen kummallisessa itsekeskeisessä maailmankuvassaan hän on uhri. Empatian on korvannut mielistely ja itsesääli. Hän juoksuttaa muita puolustamassa itseään. Juoksuttaminen on hyvä tuntomerkki jäljitettäessä työpaikan ongelmien aiheuttajaa.

    Kun työpaikalla on kunnolla häiriintynyt ongelmatapaus, esimerkiksi psykopaatti, niin se voi näkyä työpaikan jakautumisena kahteen leiriin. Toinen puoli näkee psykopaatin läpi ja toinen puoli on ihastunut tätiin tai äijään. Tilanne on varsin hauska kun tuollainen onnistuu juonittelemaan itsensä esimerkiksi henkilöstöosastolle.

    Persoonallisuushäiriöisen aiheuttamat työpaikkakiusaamis yms. tapaukset johtavat eroamisiin, irtisanomisiin tai sitten työntekijöiden työpisteet on uudelleen järjestettävä siten, että riitapukarit eivät ole tekemisissä toistensa kanssa. Minkäänlainen "keskustelu" tai "konsultointi" ei auta, niistä persoonallisuushäiriöinen ottaa vain lisää aseita omaan arsenaaliinsa, onhan hän sosiaalisesti älykäs.

    Nuo ongelmien aiheuttajat ovat älykkäitä ja jos tuollainen on päätynyt työpaikalle niin sillä voi teettää töitä valvomalla sitä tarkemmin ja estämällä jatkuvasti ongelmien eskaloitumisen. Jos työpaikan yhteishengen kehittämiseen kuuluu työntekijöiden parempi tutustuttaminen toisiinsa niin se tuollaisen kanssa kuin näyttäisi tulitikkua bensiinilammikolle. Hän käyttää muista saamaansa tietoa manipuloidakseen paremmin.

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    Työilmapiiriä kysyttäessä lomakkeelle kannattaa laittaa kysymys, mitä vastaaja itse on tehnyt ilmapiirin parantamiseksi.

    - hän varastaa pomon roolin itselleen
    - ongelmat tulevat esille kun jotain muuttuu työpaikalla. Esimerkiksi sinne tulee uusi työntekijä.
    - laistaa riskitehtävistä. Siirtää korjaukset tai valitusten käsittelyn jollekulle muulle.
    - on epäsuorasti ja manipulatiivisesti aggressiivinen tyyliin "minä tapan itseni/loukkaannun nyt"

    Äänestä

Hei, eipä juuri ole mahdollisuuksia puuttua tilan-
teeseen,ellei ole pomo.On mahdollisuus,että hänel-
tä puuttuu itseluottamusta tai on vain yksinkertaisesti huomion kipeä. Sinusta tulee kiu-
saaja jos puutut tilanteeseen...kokemusta on.
Emme voi valita työkavereitamme,täytyy vain kestää,
välttely on paras keino...Tsemppiä...

Äänestä
  • ei pysty välttelemään, kun ollaan samassa vuorossa.
    itseluottamuksen puute on selvä asia, mutta aina on niitä, jotka kuuntelevat juoruja ja valheita.
    pomo ei osaa/halua puuttua, kun on itse uusi talossa.
    jonkinasteinen luonnehäiriökin on muun porukan kesken todettu, loukkaantumiset ja mökötykset ovat arkipäivää. eihän normaali ihminen kuvittele muiden aina puhuvan itsestään!
    asiat on puhuttu ja sovittu, että on loppuunkäsitelty (vaikka kukaan ei HÄNEN versioitaan uskokaan, toiveena on vain omantunnon pistoksen saamaan kurkistamaan peiliin) ja nyt käyttäydytään niin marttyyrimaisesti kuin vain voi: säälikääminuaraukkaparkaa, kunonloukattupahasti!

    tsiisus, ihminen on yli 50 v eikä mikään teiniprinsessa!

    Äänestä

:::

Äänestä
  • "Minkäänlainen "keskustelu" tai "konsultointi" ei auta, niistä persoonallisuushäiriöinen ottaa vain lisää aseita omaan arsenaaliinsa, onhan hän sosiaalisesti älykäs."

    Tosiaan, palavereja ja keskusteluja voi olla vaikka kuinka paljon. Persoonallisuushäiriöinen pelaa niissä omaa peliään/rooliaan. On auliisti sopimassa "pelisääntöjä" ja rakentamassa ilmapiiriä, mutta ans olla, kun kokoushuoneen ovi sulkeutuu takana. Taas on sama vanha peli käynnissä kulissien takana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyllästynyt kirjoitti:

kiusaamista?

1. yksi ihminen terrorisoi työpaikkaa, puhuu palturia ja haukkuu työkavereita päivittäin. tätä jatkuu vuosikausia. olettaa näkemiensä ihmisten keskustelujen koskevan juuri häntä.

vai

2. puututaan kyllästyneenä paskanjauhamiseen, yritetään (mahdollisimman ystävällisesti) keskustella asiasta, jonka halutaan vihdoin loppuvan.

mielipiteitä, kumpi on kiusaaja/kiusattu?

kerron tilanteesta enempi, kun on tullut vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu