kosto

Kuinka moni jonka puoliso on pettänyt ja suhteeseen ollaan jääty/jatkettu, kostanut pettämällä myöhemmin itse kumppaniaan?
Mitenkä muuten olette kostaneet/ antaneet opetuksen.
4818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun puoliso pettää, tulet kylmäksi ja vihaiseksi hänelle. Jo se on kosto. Mutta kun tunteita ei ole puolisoon, siinä käy helposti niin että rakastut toiseen ja se on vielä pahempi kosto. Kaikkein pahin kosto on kun menet sen uuden kanssa saman katon alle asumaan. Siis.....siinä on pettämisen hinta, pareen miettiä kannattiko pettää. Se maksaa aina.

Äänestä
  • koska eihän se pettänyt puoliso välittänyt sinusta silloinkaan, kun petti, miksi siis olisi mustasukkainen jos sinä kostoksi petät? Pettäjän pitää aina pettäessään muistaa, että pettäminen voi maksaa sen nykyisen parisuhteen.
    Jos on pakko kostaa, niin kokeilemisen arvoinen keino on "heittää" pettäjä heti pettämisen paljastuttua ulos asunnosta. Sellaistahan pettäjä ei ole ollenkaan ottanut huomioon, yleensähän he luulevat selviävänsä pienellä perheriidalla, ikuisen rakkauden vakuuttamisilla ja lahjuksilla. Siinä on sitten selittelemistä sukulaisille ja työkavereille, jotka kyllä muistuttavat pettäjää hänen tekemisestään sinunkin puolestasi. Ja tuleehan se kalliiksikin maksella takuuvuokria ja hankkia tarvikkeita sinne uuteen asuntoon. Kunhan pettäjä on parikin kuukautta asustellut yksikseen, niin hänet voi ehkä ottaa takaisin jos on varma, että hän oikeasti katuu ja haluaa jatkaa yhdessäoloa. Tietenkin tässä on myös riski menettää petollinen puoliso, mutta eiköhän se sitten taas kerro hänen todellisista tunteistaan.

    Äänestä

- kuulostaa kyllä lapselliselta. Ei niiden avulla ainakaan aloiteta rakentamaan entistä suhdetta... eikä kyllä uuttakaan.

Äänestä

Kyllä sylettää lukea keski-ikäisten ihmisten ajattelevan kuin 14-vuotiaat teinit. Ai että ihan opetus ja oikein hirmuinen Kosto? Wuhuu ja wau! Onneksi olkoon vaan, on ihmissuhteiden ABC-kirja meinaan hallussa.

Kostajat ja pettäjät - yököttävä ja sairas on tämä lapsen tasolle jääneiden aikuisten muodostama parisuhdekaruselli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten? kirjoitti:

Kuinka moni jonka puoliso on pettänyt ja suhteeseen ollaan jääty/jatkettu, kostanut pettämällä myöhemmin itse kumppaniaan?
Mitenkä muuten olette kostaneet/ antaneet opetuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu