Seurustelen ties monettako vuotta kivan ja kunnollisen miehen kanssa, mutta välillä alkaa kertakaikkiaan ottaa niin aivoon hänen jumalaton hinkunsa päättää liian monesta asiasta elämässäni. Emme edes asu yhdessä, ja silti minun pitäisi jatkuvasti noudattaa hänen neuvojaan ja tehdä kuten HÄN haluaa, olivat hänen neuvonsa sitten järkeviä tai eivät. Jos en tee kuten hän käskee, saan kuulla itkua ja parkua siitä kuinka KUKAAN ei koskaan ole tehnyt niinkuin hän neuvoo, byääh!
Toisinaan en edes saisi pukeutua niinkuin haluan. Jos minulla on muka liian hieno (tai liian omituinen) vaateparsi hänen kuteisiinsa verrattuna kun olemme lähdössä jonnekin, hän alkaa karjua ettemme lähde minnekään jos en vaihda vaatteitani. Olen juuri ostanut kirpparilta kivan takin, ja arvaan että kun sen haluaisin jonnekin laittaa, saan kuulla HÄNEN kielteisen arvionsa siitä ja kuinka HÄN ei halua sitä päälläni nähdä ja jäkä jäkä.
Jos en pidä samasta musiikista kuin hän, se on katastrofi. Jos minua ei kiinnosta jokin asia mikä häntä, se on henkilökohtainen loukkaus.
Kuinka mies voi sitoa kaikki mahdolliset asiat rakastamiseen? Ihan kuin en välittäisi HÄNESTÄ jos en välitä samoista asioista kuin hän, tai osoitan jonkinlaista omaakin persoonallisuutta omine valintoineni. Onko miehellä jotenkin heikko ja huono itsetunto, vai miksi hänelle pitäisi koko ajan rautalangasta vääntää että haluan toki olla hänen kanssaan ja arvostan häntä, mutta olen silti oma, erillinen ITSENI? Onko kaikkien näiden vuosien jälkeen mies hinkumassa johonkin symbioosiin jossa olisimme yhtä - HÄNEN ehdoillaan?
Onko tämä miehille yleistä? Kuvittelevatko he että kun nainen ja mies ovat yhdessä heidän kuuluu elää kuten mies haluaa? Että nainen suostuisi omassa elämässä olemaan side kick (jos muistan termin oikein) tahi statisti; tahdoton linnanneito jonka prinssi rohkea pelastaa maailmalta - ja laittaa kuriin ja järjestykseen...
Mieheni haukkuu jatkuvasti punkkareita siitä kuinka nämä ovat retkuja ja alkoholisteja, mutta minulle tulee usein mieleen että mies pelkääkin kaikkea erilaista ja värikästä. Ennenkuin aloin seurustella hänen kanssaan en ollut missään vaiheessa punkkari, anarkisti tms., mutta olin silti jonkin verran räväkämpi ulkoasultani, ja minusta tuntui että minulla ja kaikilla ihmisillä on oikeus olla oma itsensä. Tämä mies on kuitenkin vuosien ajan koko ajan laittanut näkemykseni kyseenalaiseksi. Mutta periksi en ole antanut. Sinä päivänä kun minusta tuntuu että en jaksa enää jankuttaa siitä että kaikkien pitää saada olla oma itsensä, pitää mistä haluavat ja saada päättää omista asioistaan varmaankin jätän hänet.
Siihen asti yritän takoa suvaitsevaisuutta puupäähän?
Toisinaan en edes saisi pukeutua niinkuin haluan. Jos minulla on muka liian hieno (tai liian omituinen) vaateparsi hänen kuteisiinsa verrattuna kun olemme lähdössä jonnekin, hän alkaa karjua ettemme lähde minnekään jos en vaihda vaatteitani. Olen juuri ostanut kirpparilta kivan takin, ja arvaan että kun sen haluaisin jonnekin laittaa, saan kuulla HÄNEN kielteisen arvionsa siitä ja kuinka HÄN ei halua sitä päälläni nähdä ja jäkä jäkä.
Jos en pidä samasta musiikista kuin hän, se on katastrofi. Jos minua ei kiinnosta jokin asia mikä häntä, se on henkilökohtainen loukkaus.
Kuinka mies voi sitoa kaikki mahdolliset asiat rakastamiseen? Ihan kuin en välittäisi HÄNESTÄ jos en välitä samoista asioista kuin hän, tai osoitan jonkinlaista omaakin persoonallisuutta omine valintoineni. Onko miehellä jotenkin heikko ja huono itsetunto, vai miksi hänelle pitäisi koko ajan rautalangasta vääntää että haluan toki olla hänen kanssaan ja arvostan häntä, mutta olen silti oma, erillinen ITSENI? Onko kaikkien näiden vuosien jälkeen mies hinkumassa johonkin symbioosiin jossa olisimme yhtä - HÄNEN ehdoillaan?
Onko tämä miehille yleistä? Kuvittelevatko he että kun nainen ja mies ovat yhdessä heidän kuuluu elää kuten mies haluaa? Että nainen suostuisi omassa elämässä olemaan side kick (jos muistan termin oikein) tahi statisti; tahdoton linnanneito jonka prinssi rohkea pelastaa maailmalta - ja laittaa kuriin ja järjestykseen...
Mieheni haukkuu jatkuvasti punkkareita siitä kuinka nämä ovat retkuja ja alkoholisteja, mutta minulle tulee usein mieleen että mies pelkääkin kaikkea erilaista ja värikästä. Ennenkuin aloin seurustella hänen kanssaan en ollut missään vaiheessa punkkari, anarkisti tms., mutta olin silti jonkin verran räväkämpi ulkoasultani, ja minusta tuntui että minulla ja kaikilla ihmisillä on oikeus olla oma itsensä. Tämä mies on kuitenkin vuosien ajan koko ajan laittanut näkemykseni kyseenalaiseksi. Mutta periksi en ole antanut. Sinä päivänä kun minusta tuntuu että en jaksa enää jankuttaa siitä että kaikkien pitää saada olla oma itsensä, pitää mistä haluavat ja saada päättää omista asioistaan varmaankin jätän hänet.
Siihen asti yritän takoa suvaitsevaisuutta puupäähän?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kysymys kuulostaa olevan vallasta ja kuten totesit itsekin, huonosta itsetunnosta. Se, että hän saa (ainakin silloin tällöin) päättää sinun asioistasi, tuo hänelle ilmeisimmin tietyn vallan tunteen ja kohentaa hänen itsetuntoaan. Sama liittyy nimenomaan kaiken erilaisen haukkumiseen, mikä on erilaista ja tulee eri tavoilla esille kuin hän.
Itse katsot tietenkin mikä sinulle on iso asia, ja mikä ei. Esimerkiksi toisen vaatetukseen puuttuminen on jo aika alentavaa ja sitä paitsi..itsemääräämisoikeuttasi loukkaavaa.
Se, että hän sitoo kaikki mahdolliset asiat rakkauteen...se on tapa saada sinut toimimaan hänen haluamallaan tavalla. Ts. hän väittää ettet rakasta jos toimit jotenkin= jolloin sinä toimit hänen tavallaan todistaaksesi rakastavasi. Ja samalla vakuuttelet rakkauttasi hänelle.
Ehdottaisin, että kokeilisit asetelman kääntämistä päinvastoin, ja sanoisit hänelle, että hän ei rakasta sinua sellaisena kun olet, koska hän haluaa sinun muuttuvan. Joskus ihmisen on vaikea ymmärtää omien sanojensa ja tekojensa vaikutusta toisiin, ennen kuin joutuu itse samaan asemaan. Naisen empatiakyky on yleensä muutenkin suurempi kuin miehen, mutta molemmille sukupuolille kyllä jossain määrin opetettavissa... tavalla tai toisella.
On tietenkin muitakin tapoja, kuten juuri asioiden takominen toisen päähän vuodesta toiseen, kunnes jokaisen aiheen läpikäyminen alkaa maistua puulta -molemmista. Yksi keino on yrittää keskustella asioista, se vain ei onnistu kaikkien kanssa, joku ymmärtää kyllä puheen, mutta ei aina samalla ymmärrä mitä se käytännössä tarkoittaa ja miltä asiat todella toisesta tuntuvat.
Mitähän tapahtuisi, jos seuraavalla kerralla, kun hän haukkuu vaatteitasi, komentaa vaihtamaan tms. ja ottaa rakastamisen puheeksi, sinä käännätkin asian toisin päin, väität ettei hän hyväksy sinua sellaisena kuin olet? Tai olet olevinasi todella kiinnostunut jostakin mikä häntä ei voisi vähempää kiinnostaa ja käyttäydyt kuin sinua olisi verisesti loukattu kun häntä ei kiinnosta?
Parisuhde on joka tapauksessa joustamista puolin ja toisin, nimenomaan molemmin puolin, se ei pitkälle auta jos toinen joustaa joustamasta päästyään, mutta kannattaa joskus oikein ajatuksella miettiä, missä asioissa itse joustaa ja missä toinen.
Hyvä kun et ole antanut periksi. Pidä vain pääsi, ja miehen yrittäessä määräillä, sanot vain tyynesti että itse ajattelet / haluat tehdä toisin tai pidät siitä vaatteesta jonka olet valinnut, eikä hänen tarvitsekaan pitää. Ja jätät moiset vaatimukset niin vähälle huomiolle kuin mahdollista.
tuollaista miestä ei kenellekään toivoisi! minä tulisin niin epätoivoiseksi siitä että koko ajan pitäisi miellyttää vain ja ainoastaan miestä! koskaan ei saisi miellyttää itseään, tehdä sitä mikä itsestä tuntuu parhaimmalle! voi raukka! meillä taas minä aina sanon etten voi lähteä mihinkään, jos miehelläni on niin hyvännäköiset vaatteet päällä, mutta loppujen lopuksi lähden kuitenkin. =) oletkohan aivan varma että jaksat tuollaista? kannattaa varmaan ainakin ensin puhua miehelle tuosta asiasta, sitten harkita mitä tekee, jos tapa ei muutu! onnea vaan elämälle...
No, tänään taas sai kuulla että KAPINOIN häntä vastaan kun kahdesta minulle kuuluvasta asiasta tuli erimielisyyttä. Antoi hän kumminkin periksi - pakko oli kun ei muutakaan vaihtoehtoa ilmaantunut minun puoleltani.
En koe olevani järin nössykkä ja vässykkä, pidän kyllä jo vuosien kokemuksella puoleni, mutta ärsyttää välillä kun miehen pitää aina vaan kokeilla että josko kumminkin tekisin kuten hän haluaa. Eikö sitä voisi jo vähitellen lopettaa...
Jokaisessa ihmisessä on tietysti se pimeä puolensa, jota hän ei välttämättä itse kai edes huomaakaan. Luoja nähköön olen pohtinut omiani, ja todennut etten ole järin iki-ihana ihminen.
Mutta on minulla silti vielä oma tahtoni, ja se kanssa pitää!
Hei.
Minulla on samantapainen tilanne.
Olemme olleet kihlattuni kanssa yhdessä n. puoli vuotta emmekä asu yhdessä ja jo nyt hän on alkanut antaa minulle käskyjä mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Alussa se tuntui ihanalta huolehtimiselta mutta nyt se rasittaa.
mutta hyvää jatkoa sinullekkin.