Nimensä kertova

Täälläkin on kirjoitettu ihan riittävästi siitä kuinka ensin netissä vaihdetaan useitakin viestejä uuden tuttavuuden kanssa ja molemmat kertovat kiinnostuksestaan jatkaa tutustelua, kunnes yhtä-äkkiä toinen häipyykin kuin suolistokaasu pohjois-Afrikkalaiseen autiomaahan. Pidän itse tuota pelkästään huonona käytöksenä, tai ehkä jonkinlaisena pelkuruutena. Ei ole kanttia kertoa toiselle että ei-kiitos, ei kiinnosta, haluan lopettaa tämän tutustelun.

Astetta kovempaa ihmettelyä minulle on tuottanut netistä löytämäni nainen (ikä n.30), jonka kanssa olen viestitellyt sen verran pidempään että kerroimme ihan oikeat nimemmekin. Tiedän siis kenestä on kysymys, mutta siitä huolimatta tapahtui sama haihtuminen.

Te, joille tuollainen haihtuminen on itselle tuttua, kertokaapa minulle mitä päässänne liikkuu haihtumistemppua tehdessä. En oikeen osaa kuvitella itseäni sellaista tekemään, mutta haluaisin ymmärtää miksi joku ensin kertoo oikean nimensä, mutta haluaa sen jälkeen hävitä ilman mitään "selitystä". Itse ajattelisin että jo pelkästään "oman maineen" ylläpito vaatii jonkinlaisen selityksen antamisen, erityisesti kun vastapuoli tietää nimeni. Ehkä olen vain vanhanaikainen?
202558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

äkilliset raskaat vastoinkäymiset yksityiselämässä, energia ei kertakaikkiaan riitä pintapuoliseen yhteydenpitoon. Omat ystävät, jotka olen tuntenut monta kymmentä vuotta tajuavat antaa tilaa kun sitä tarvitaan, mutta olen huomannut, että vihjailuista huolimatta nämä netistä tehdyt tuttavuudet eivät sitä ymmärrä tehdä. Jossain vaiheessa sitten raja tulee vastaan,jos ei hyvällä niin sitten lopulta pahalla. Jos tuttavuus siihen lopahtaa, niin sitten se on tarkoitettu niin.

Äänestä

ole mitään sen kummempaa ,kuin että kiinnostus loppui (tai sitä ei ollut riittävästi ) ,eikös se ole lopulta ihan simppeli juttu ?
Jos kiinnostusta riittää niin yhteydenpitokin jatkuu .joillakin ei vaan riitä voimia/ kiinnostusta /aikaa sanoa sitä ääneen ,mutta lopputulos on kuitenkin sama ,ja varsinkin jos on jo puh, numerot ja irl tiedot vaihdettu ,mutta silti toinen hiljenee ,niin ,,thats it,,ei muuta kuin uutta matoa koukkuun vaan ja tsemppiä .

Äänestä

Jos se toinen ei kiinnosta seurustelumielessä yhtään mutta vaikuttaa muuten ihan ok tyypiltä, niin voihan silti jutella jotain. Juttelu tai tässä tapauksessa meilailu on silloin vähän samanlaista kuin jonkun satunnaisen ihmisen kanssa baarissa: jutellaan hetki, ja sitten kumpikin jatkaa taas etsimistä tahollaan. Baarissa sanon, että lähdenpä tästä vähän kiertelemään, heippa, mutta mitä täällä netissä nyt sitten sanoisi? Kun ei edes tiedä, meilaileeko toinenkaan nyt niin vakavissaan.

Itse en oikein ymmärrä, miksi pitäisi aina selvitellä ja vääntää rautalangasta, jos joku ei kiinnosta. Mitä hyötyä? Jos toinen lopettaa meilailun, niin todennäköisesti kiinnostus on lopahtanut tai sitä ei ole koskaan ollutkaan. Ja jos ei kiinnosta, ei kiinnosta. Turha siinä on syitä selvitellä, kun lopputulos on kuitenkin sama.

Joskus siihen haihtumiseen voi olla joku ihan kunnollinen syy. Itse en viitsi edes kaverina meilailla esim. tosi katkeroituneiden miesten kanssa. Tai jos joku vaikuttaa jollain tapaa oudolta, lopetan heti yhteydenpidon.

Kolmas syy haihtumiseen voi olla se, että mies vastailee hitaasti ja kirjoittelee tosi lyhyitä viestejä, vaikka on kaiken aikaa sisäänkirjautuneena. Siitä voi päätellä, että meilirumba pyörii noin kymmenen muunkin naisen kanssa. Todennäköisesti juttu ei johda silloin yhtään mihinkään, joten miksi haaskata enempää aikaa mieheen?

Äänestä

"Itse ajattelisin että jo pelkästään "oman maineen" ylläpito vaatii jonkinlaisen selityksen antamisen, erityisesti kun vastapuoli tietää nimeni."

??? Jos tietäisin, että tuttavani (tai kuka tahansa) on lakannut kirjoittelemasta nettitutun kanssa eikä ole lähettänyt asiaankuluvaa selityskirjelmää ko. nettitutulle, niin eipä hänen maineensa siitä millään lailla kärsisi.

Jos sen sijaan itse olet ajatellut kostona ryhtyä mustamaalaamaan ao. henkilöä nyt, kun hänen nimensäkin tiedät, niin siitä lienee enemmän haittaa omalle maineellesi.

Äänestä

Eihän tuo kohteliasta ole, mutta mitäs sitten? Käyhän niin että monta kertaa esim. baarissa ne pakit tulee vähemmän kohteliaasti?

Syitä voi olla monia. Kuten joku jo mainitsikin, omassa yksityiselämässä voi olla menossa sen verran raskaita juttuja että joku satunnainen meilituttavuus ei niissä tilanteissa paljon aikaa saa. Tai sitten sitä yksinkertaisesti alkaa elämässä tapahtua jotain vakavampaa, esim. löytyy jostain ihan oikea ihminen jonka kanssa alkaa hommat edistyä. Satunnaiset meilituttavat jää siinä äkkiä. Sitä paitsi miksi riskeerata uutta, kehittyvää suhdetta pitämällä yllä vanhoja nettiyhteyksiä? Ihan vinkkinä kaikille, nettituttavuudet eivät ole kovin tärkeitä useimmille. Jos löytyy jotain kiinnostavaa, kannattaa pyrkiä mahdollisimman nopeasti viemään tuttavuutta ihan oikean tutustumisen suuntaan. Oikea tyttö- tai poikaystävä on helvetisti parempi vaihtoehto kuin koneen edessä näpyttely. Mitä pidempään luusataan vain nettituttavuuden tasolla, sitä suuremmat mahdollisuudet että joku löytää samoille apajille "livenä", ja homma onkin sitten siinä. Kun löytyy ihan oikea lämmin syli eikä vain kuvitelma, ne kuvitelmat ja nettihaaveet jää auttamatta toiseksi.

Lopuksi voi olla ettei vain kiinnosta. Alku saattoi olla lupaava, mutta sitten huomaa ettei vain kiinnosta. Etenkin jos löytyi jotain kiinnostavampaa.

Monille tuntuu olevan vaikea ymmärtää, ettei ne nettisuhteet nyt NIIN tärkeitä ole. Ne jää auttamatta kakkoseksi tosielämän suhteille. Toki niistä voi alkaa ja kehittyä jotain todella upeaa, mutta yleensä ne kuitenkin on vähemmän tärkeitä ja arvokkaita. Etenkin jos tuttavuus on ollut lyhyt. Eri homma sitten kun on tunnettu pidemmänkin aikaa.

Äänestä
  • Se menee muuten aika tarkkaan juuri kuten sanoit. Ei pidä ripustautua liiaksi tänne nettiin ja sen tuttavuuksiin, sillä lopulta reality kuitenkin menee virtuaalin edelle. Ja sehän on vain tervettä.

    Äänestä

Luuserit selittelee tekemisiään. Ja nolot on huolissaan maineestaan, siitä olemattomasta. "Ai, kuka se on?"

Äänestä

no eikö tuo lopettaminen netissä kävisi tosi helposti. Tekee vain (hyvänä päivänä) valmiiksi kolmen rivin kohteliaan, mutta selkeän lopetusviestin. Siinä nyt ei kulu paljon aikaa eikä vaivaa kun siihen laittaa vastaanottajan nimen.

Jos tämän vertaa ei viitsi nähdä vaivaa, niin sitten on kyseessä henkilö, josta tuskin olisi asialliseen suhteeseen kumminkaan ...

Äänestä

Olen mies ja naisia vahtaan. Olen erittäin sulavasanainen netissä ja oikealla tavalla jäyhän lipevä.

Saan paljon naiskontakteja oikein annostellun kirjoitus vauhdin takia.
Ja sen takia kun jututan n. sataa eri naista samaan aikaan. Eli voin olla itse passiivinen ja unohtaa naisia ja pakkohan mun onkin kun on paljon naisia.

Vaikka naisen tapaamiseen menisikin keskimäärin 100 päivää tutustumisen aloittamaisesta niin silti mulla riittää pantavaa koko ajan...ja tautejakin heh heh...heh heh heh....kunhan vaan treffit aikanaan tulevat niin saa nainen kiitoksen hitaasta treffeille tulostaan.

Joo, vanhanaikainen olet, mutta pysy sellaisena.

Äänestä

Samaa ihmettelen. Mies kirjoitti omalla nimellään ja kuvakin oli esillä. Hän lopetti kirjoittamisen yhtäkkiä ilman mitään ilmoitusta. En todellakaan olisi kaivannut mitään selvitystä siitä miksi hän ei halunnut jatkaa tutustumista.Pelkkä lyhyt ilmoitus ettei enää kiinnosta olisi riittänyt. Tällöin ihmisestä jää kuitenkin hyvä kuva. Mielestäni on todella moukkamaista ja piittaamatonta lopettaa kirjottaminen siitä ilmoittamatta.

Äänestä
  • että tapoja kannattaisi opiskella jo ennen kuin tapaa sen ihannenaisensa/miehensä, voi nimittäin olla ettei muutos onnistu yhdessä yössä...

    Äänestä

  • Mun mies lähti 10 v avioliiton jälkeen yks kaks, ei selityksiä, no good bye.

    Äänestä

Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Oletko aivan varma,että s-postiyhteydet on toimineet? Jos nainen vaikka onkin vastannut sinulle, mutta et vain ole saanut viestiä.

Äänestä

Kirjottelin yhen miehen kaa ja tavatakkin piti.
Kunnes aavistin hänen viikonloppu menonsa olevan tapaa muun naisen tietyllä verukkeella jonka hän minulle kertoikin.

:-)Sinne meni äijä..eikä sen väliä.Oikees elämäs komeempi ja ihanempi ottaa.Tunteet on aidot ja tekemiset myös.
Kuinka moni joutuu pettymään nettijutuissa kun miehet pyörittää naisiaan ja naiset uskoo.Tommoseen leikkiin ei kukaan kunnon ihminen edes lähde.

Äänestä

En kyllä ymmärrä ihmisiä, jotka ei tajua, että jos toinen ei enää meilaile, niin häntä vaan ei enää kiinnosta, mitä sitä turhaan rautalangasta vääntämään.

Äänestä
  • Joskus mielenkiinto vain lopahtaa varsinkin jos ei siirrytä puhelu ja siitä mahdollisesti treffitasolle. Googletan aina toisen s.postiosoitteen, puh.nron sekä tietysti nimen katson juorukalenterista. En tapaa itseäni huonotuloisempaa miestä tai jos em. yhteistiedot paljastavat jotain hälyyttävää tai epämieluisaa = häviän minäkin ja minulla on siihen oikeus.

    Äänestä

Toisen kirjoittamisen lopahtamiseen voi olla pari syytä.

Yleisin on kiinnostuksen loppuminen. Kun kiinnostus loppuu, se on vain paljon helpompaa olla lähettämättä yhtään viestiä. Itselleni esimerkiksi kävi niin, että löysin kumppanin netistä ja aloin tietenkin tapailemaan kyseistä henkilöä. Alussa tapaileminen ei ollut vielä kovin vakavaa, mutta teki sen ettei kiinnostanut paljoa enää kirjoitella muille. Siinä kohtaa kun seurustelu muuttui vakavammaksi olin kuitenkin herrasmies ja kävin pistämässä jokaiselle viestiä suomi24:ssa, jolle olin kirjoittanut. Harva jaksaa tuota enää tehdä tuossa vaiheessa.

Toinen syy viestittelyn loppumiseen voi olla tekniset ongelmat. Kyllä, tätäkin tapahtuu. Voi olla kone rikki, voi olla ettei viesti vain tullut perille, yms yms. Itselläni kävi näin kerran nykyisen tyttöystäväni kanssa suomi24:ssa kun alussa kirjoiteltiin. Tyttöystäväni vain ihmetteli miksen ollut kirjoittanut pitkään aikaan, vaikka olin kirjoittanut/lähettänyt pitkänkin viestin. Minä taas luulin ettei häntä kiinnosta koska ei vastannut pitkään viestiini. No onneksi päätin häiritä häntä myöhemmin viestillä uudestaan ja homma selvisi. Eli teknisiä ongelmiakin tapahtuu, vaikka varmasti kiinnostuksen lopahtaminen on se todennäköisempi syy.

Äänestä

jokaisella oikeus haihtua, jos siltä tuntuu. Tyhmä jos ei sitä itse tajua, että pitää oikein rautalangasta vääntää, ettei kiinnosta. Netissä riittää näitä haihtujia, eikä täällä päde muutkaan ns. hyvän käytöksen säännöt. Lisäksi jokaisella on oma tyylinsä hoidella asiat. Voihan nimenkin valehdella, ja paljon muuta. Ei tänne mainetta tulla ylläpitämään.

Äänestä

..sun kanssa. Olen nyt peräti pari viestiä vaihtanut kivan tuntuisen miehen kanssa. Oletan/odotan, että saan rehellisesti "pakit" kun siltä tuntuu, ja niin meinaan itsekin ilmoittaa jos siltä tuntuu. Todella tökeröä jättää toinen odottamaan, että tuleeko sitä viestiä enää vai ei. On semmoisesta kokemusta jo itellä muutenkin, että en viitsi itse siihen mennä. Mutta meitähän on moneen junaan, vain miten se sanonta meneekään...

Äänestä
  • En tosiaan ymmärrä ettei voi laittaa sitä muutamaa riviä että nyt ei ehdi enää kirjoitella niin usein, tai ei ollenkaan. Ovatko ihmiset nykyään niin itsekkäitä että tuon muutaman rivin kirjoitus on liikaa? Kun siitä kuitenkin kohteliaasti kirjoitettuna tulisi kummallekin parempi mieli.

    T: Mies

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haihtuja kirjoitti:

Täälläkin on kirjoitettu ihan riittävästi siitä kuinka ensin netissä vaihdetaan useitakin viestejä uuden tuttavuuden kanssa ja molemmat kertovat kiinnostuksestaan jatkaa tutustelua, kunnes yhtä-äkkiä toinen häipyykin kuin suolistokaasu pohjois-Afrikkalaiseen autiomaahan. Pidän itse tuota pelkästään huonona käytöksenä, tai ehkä jonkinlaisena pelkuruutena. Ei ole kanttia kertoa toiselle että ei-kiitos, ei kiinnosta, haluan lopettaa tämän tutustelun.

Astetta kovempaa ihmettelyä minulle on tuottanut netistä löytämäni nainen (ikä n.30), jonka kanssa olen viestitellyt sen verran pidempään että kerroimme ihan oikeat nimemmekin. Tiedän siis kenestä on kysymys, mutta siitä huolimatta tapahtui sama haihtuminen.

Te, joille tuollainen haihtuminen on itselle tuttua, kertokaapa minulle mitä päässänne liikkuu haihtumistemppua tehdessä. En oikeen osaa kuvitella itseäni sellaista tekemään, mutta haluaisin ymmärtää miksi joku ensin kertoo oikean nimensä, mutta haluaa sen jälkeen hävitä ilman mitään "selitystä". Itse ajattelisin että jo pelkästään "oman maineen" ylläpito vaatii jonkinlaisen selityksen antamisen, erityisesti kun vastapuoli tietää nimeni. Ehkä olen vain vanhanaikainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu