Vahvistakaa

Oon ihan ok näköinen kaveri mielestäni. Huomasin viime viikonloppuna pari naisten käyttäytymiseen liittyvää juttua, joita nyt tässä varmistelen teiltä. Samantyylisiä on tapahtunut aiemminkin.

1) Kaksi naista tanssii vieressäni ja molempien kanssa vaihdan katseita. Tytöt vaihtavat pari sanaa jonka jälkeen vaihtavat myös paikkoja keskenään. Oletettavasti tällöin minusta kiinnostunut osapuoli on minun vieressä selin minuun päin. Olenko oikeassa?

2) Menen jututtamaan kahta naista, jolloin toinen lähtee pois jollekkin asialle ja toinen jää juttelemaan. Hetken päästä nään toisen seisoskelevan yksinään kun juttelen luokseni jääneen kanssa. Eli antoiko kaveri tässä toiselle tilaa? Pitäsikö tämä tulkita niin, että minulla on tällöin kaverin hyväksyntä ja avoin pelikenttä iskeä toinen nainen. Naisethan yleensä torpaavat kavereitaan iskevät miehet ilmeisesti kateuksissaan :)
162389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ei se nyt välttämättä ihan aina ole niin mustavalkoista. Ykköskohtaan sanoisin että olet melko todennäköisesti oikeassa. Kakkosessa kaveri saattaa lähteä jos sinun kanssa keskustelu on niin tylsää että yksin seisominenkin voittaa sen mennen tullen. Hänen poislähtönsä voi myös tarkoittaa että hän ei pidä sinusta ja haluaa kaverinsa mukaansa.

Äänestä
  • Onko tuo yleistä, että tyttö tulee tanssimaan selkä kiinnostuksensa kohteeseen päin? Itse olen ymmärtänyt sen torjuvana eleenä (ei halua muodostaa suoraa katsekontaktia)...

    Äänestä

  • Kysyn... kirjoitti:

    Onko tuo yleistä, että tyttö tulee tanssimaan selkä kiinnostuksensa kohteeseen päin? Itse olen ymmärtänyt sen torjuvana eleenä (ei halua muodostaa suoraa katsekontaktia)...

    minkälainen ääliö kääntää selkänsä ihmiselle joka kiinnostaa häntä...

    sori mutta kuulostaa niin typerältä

    Äänestä

  • WeK kirjoitti:

    minkälainen ääliö kääntää selkänsä ihmiselle joka kiinnostaa häntä...

    sori mutta kuulostaa niin typerältä

    1) Kyllä nämä tanssivat naiset olivat kiinnostuneita, eikä läsnäoloni niitä häirinnyt pätkääkään. Minulle tuli vaan sellainen olo, että näistä kiinnostuneempi naishenkilö tuli tanssimaan selkä minua kohti. Ehkä siksi, että voisin sanoa hänelle jotain kesken tanssin?

    2) Pois lähtevä nainen ei ollut kyllästynyt minun seuraan, koska en ehtinyt sanoa mitään kun hän lähti pois. LÄhtiessä hän hymyili kaverilleen....

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    mieheen päin näyttääkseni parhaan puoleni eli perseeni. Juurikin tuossa kehuttiin baarin parhaaksi ;-)

    Äänestä

  • tanssia selkä kirjoitti:

    mieheen päin näyttääkseni parhaan puoleni eli perseeni. Juurikin tuossa kehuttiin baarin parhaaksi ;-)

    ...joskus tämän tyyppistä touhua, josta on jäänyt sellainen vaikutelma ettei selin oleminen ole dissauksen merkki. Vappuna raflassa yksi mimmi tulikin keikuttamaan nättiä peräänsä juuri niin likelle että kädet olisi voinut asettaa vaivatta sille ihanalle vyötärölle, harmi että olin sen verran pelit seis että saumat meni heti kun avasin suuni.

    Äänestä

  • Kysyn... kirjoitti:

    Onko tuo yleistä, että tyttö tulee tanssimaan selkä kiinnostuksensa kohteeseen päin? Itse olen ymmärtänyt sen torjuvana eleenä (ei halua muodostaa suoraa katsekontaktia)...

    Itse käännän selkäpuoleni jos mies ei kiinnosta pätkääkään tai tuntuu ahdistavalta katseineen!

    Äänestä

ollut kysymys:

1. Naiset huomaavat tanssimisen lomassa jonkun juntin tuijottelevan heitä. Naiset ärsyyntyvät, koska eivät jaksa näitä poloisia, jotka eivät tajua, että tanssilattialla halutaan oikeasti tanssia eikä tulla isketyksi.Toisella palaa päreet heti ja pyytää nopeasti paikkojen vaihtoa,sillä tanssijalkaa kun vielä tässä kohtaa vipattaa sen verran(=vaihtavat muutaman sanan). Toinen suostuu, koska ei itse anna moisen tuijottelun häiritä, fiilis on sen verran hyvä ja poljettava biisikin on niitä lemppareita.( Paikat vaihtuvat).

2. Juttutuokiosi on liikaa tälle selin olevalle naiselle ja tunnelma menee välittömästi pilalle. Nainen häippäsee kiukkuisena. Toinen nainen on päättänyt, ettei fiilistä pilaa mikään ja on ehkä luonteeltaan leppoisampi, joten jää vielä biisin ajaksi lattialle ja kohteliasuudesta jutteleekin. Kaveri kai voi sen ajan odottaa yksinään.

Miten niin torpaavat? Pyh, jos kaveria iskevä mies on yhtään potentiaalinen ja frendin mieleen, tulee yleensä lykättyä pökköä pesään, jotta saataisiin jotain actionia aikaiseksi. Ette te vielä niin harvassa ole, että sukupuutto uhkaisi. Ei siis syytä kateuteen ;)

Äänestä
  • Kelaako joku oikeasti noin syvää merkitystä sille, että tanssilattialla nainen on hänelle selkänsä kääntänyt.

    Tiedoksi vaan, että yleensä se selkä on aina jotain päin tanssilattialla, eikä se todellakaan tarkoita, että se jota kohti selkä on, olisi pätkääkään kiinostavampi.

    Herran jestas, mitäköhän se kaveri ajatteli, jota kohti vasemman jalkani pikkuvarvas osoitti. Ajattelikohan se, että kohta toi kosii mua.

    Kyllä mä ymmärrän, että pojalla on kevättä rinnassa, mutta hei, kohtuus kaikessa.

    Äänestä

  • hyvää päivää kirjoitti:

    Kelaako joku oikeasti noin syvää merkitystä sille, että tanssilattialla nainen on hänelle selkänsä kääntänyt.

    Tiedoksi vaan, että yleensä se selkä on aina jotain päin tanssilattialla, eikä se todellakaan tarkoita, että se jota kohti selkä on, olisi pätkääkään kiinostavampi.

    Herran jestas, mitäköhän se kaveri ajatteli, jota kohti vasemman jalkani pikkuvarvas osoitti. Ajattelikohan se, että kohta toi kosii mua.

    Kyllä mä ymmärrän, että pojalla on kevättä rinnassa, mutta hei, kohtuus kaikessa.

    Tuo rivien välistä lukeminen on nykymaailmassa mennyt aivan liian pitkälle. Jokaiselle teolle on muka olemassa joku piilomerkitys, yleensä negatiivinen sellainen. Huhhuh, relatkaa vähän!

    Äänestä

Näin pitkällinen pohtiminen asentojen suhteen on kyllä ihan naisten hommaa, eikä sovi miehelle.

1) todennäköisesti et osunut oikeaan, tietäisit varmaan sen mikäli olisi ollut sinusta kiinnostunut, eikä sitä tarvitsisi kysellä täälllä.

2) kts. kohta 1

Äänestä
  • Nythän sinä elämäsi totuuden lipsautit.

    Naisten luoma käsitys miesten ajattelusta on uponnut sinuun kuin lehmä suohon.

    Suhteen ja sen elementit on taatusti miesten ajatuksissa siinä missä naistenkin. Nainen vain on heti kai ärhäkkä jos alkaa julkisesti kuulemaan miesten menevän "heidänraviirilleen" . Sillä nainen kai käsittelee /käsittää niin että kun vain nainen "osaa ajatella ja tulkita" niin silloin miehiä voi viedä kuin litranmittaa.

    Se ylimielinen toimintamalli tosiaan kuuluu naisille ja siksi se tuskastuttaa jos niistä kyselee kun salaisuus paljastuu.

    Mutta totta on se että, nainen ilmaisee kyllä jos kiinostusta on ja selänkääntö ja välinpitämättömyys on heidän vahvinpia toimintoja sillä nainen haluaa aina tulla halutuksi yhä enempi ja enempi.

    Katseen väistäminen on kiinostusta, ja paikalta poistuminen on yritys saada naiseuralainen pois juttusilta ja silloin testataan jo kumman valitset.

    Äänestä

  • Ei tuollaista asiaa oikeasti tarvitse järkeillä. Sen näkee yhdellä vilkaisulla asiaa sen kummemmin miettimättä. Vasta sanoiksi pukeminen alkaa näyttämään järkeilyltä.

    Äänestä

  • Vain naisten hommaa? kirjoitti:

    Nythän sinä elämäsi totuuden lipsautit.

    Naisten luoma käsitys miesten ajattelusta on uponnut sinuun kuin lehmä suohon.

    Suhteen ja sen elementit on taatusti miesten ajatuksissa siinä missä naistenkin. Nainen vain on heti kai ärhäkkä jos alkaa julkisesti kuulemaan miesten menevän "heidänraviirilleen" . Sillä nainen kai käsittelee /käsittää niin että kun vain nainen "osaa ajatella ja tulkita" niin silloin miehiä voi viedä kuin litranmittaa.

    Se ylimielinen toimintamalli tosiaan kuuluu naisille ja siksi se tuskastuttaa jos niistä kyselee kun salaisuus paljastuu.

    Mutta totta on se että, nainen ilmaisee kyllä jos kiinostusta on ja selänkääntö ja välinpitämättömyys on heidän vahvinpia toimintoja sillä nainen haluaa aina tulla halutuksi yhä enempi ja enempi.

    Katseen väistäminen on kiinostusta, ja paikalta poistuminen on yritys saada naiseuralainen pois juttusilta ja silloin testataan jo kumman valitset.

    Toteamukseni oli lähinnä vitsi.

    Tosi-asiassa ei pitäisi liikaa alkaa tulkita miten joku missäkin tilanteessa toimii, mihin katsoo jne. Kaikki kun ollaan kuitenkin erilaisia ja käyttäydytäänkin varmaan erilailla.

    Uskon että mikäli aitoa ja oikeeta kiinnostusta on, se ei jää epäselväksi kiinnostuksen kohteelle, eikä sitä näin ollen tarvitse miettiä että tarkoittikohan tuo selän kääntö nyt sitä vai tätä.

    Äänestä

Liian hienostunut tilanne. Ei tuosta voi mitään päätellä edes Julio Iglesias.

Äänestä
  • Osua oikeaan. Eli jos nainen oli kauempana tanssilattialla ja siellä käänsi selän tuijotukselle, ei ollut kiinnostunut.

    MUTTA jos paikkojen vaihdon jälkeen hän oli lähempänä sinua, siis vieressäsi, hän oli kiinnostunut, ja tällä mahdollisti esim. "vahingossa" tönäisyn yms, joka mahdollistaisi keskustelun aloituksen...

    Ja kaveri joka lähti pois, luultavasti nimenomaan antoi teille hetken aikaa tutustua, saattoi olla esim. varattu tms, ja tiesi kaverinsa olevan kiinnostunut sinusta. Kun olitte hetken jutelleet olis tosin voinut olla kohteliasta kysyä, että miksi kaveri seisoskelee yksinään tuolla, että kai hän voi liittyä seuraanne. Näin osoitat olevasi kohtelias ja kiinnostunut tutustumaan myös hänen kavereihinsa varsinkin jos jutusta tulee jotain.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olettamukset... kirjoitti:

Oon ihan ok näköinen kaveri mielestäni. Huomasin viime viikonloppuna pari naisten käyttäytymiseen liittyvää juttua, joita nyt tässä varmistelen teiltä. Samantyylisiä on tapahtunut aiemminkin.

1) Kaksi naista tanssii vieressäni ja molempien kanssa vaihdan katseita. Tytöt vaihtavat pari sanaa jonka jälkeen vaihtavat myös paikkoja keskenään. Oletettavasti tällöin minusta kiinnostunut osapuoli on minun vieressä selin minuun päin. Olenko oikeassa?

2) Menen jututtamaan kahta naista, jolloin toinen lähtee pois jollekkin asialle ja toinen jää juttelemaan. Hetken päästä nään toisen seisoskelevan yksinään kun juttelen luokseni jääneen kanssa. Eli antoiko kaveri tässä toiselle tilaa? Pitäsikö tämä tulkita niin, että minulla on tällöin kaverin hyväksyntä ja avoin pelikenttä iskeä toinen nainen. Naisethan yleensä torpaavat kavereitaan iskevät miehet ilmeisesti kateuksissaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu