Siis tää on niin tympivää..eli 3vuotta sitten hullaannuin tyyppiin joka ei kyennyt kunnon seurusteluun joten homma jäi "kesäromanssiksi"..sitten meillä oli uudestaa 1½vuotta myöhemmin taas lyhyt,mutta hiukan erilainen suhde kuin oli se eka kerta.Ja nyt vielä puoli vuotta sitten näimme muutaman kerran..
En vain kestä tätä että hän edelleen on ainut ketä olen rakastanut,ja vaikken ole enää sellainen "crazy in love" kuten 3vuotta sitten niin edelleen häntä mietin joka päivä ja en halua muita koskaan niin syvästi kuin häntä..
Hän todella rikkoi sydämeni muutamaankin otteeseen..enää ei edes voisi sillä lailla rikkoa.Mutta olen jäänyt aivan riippuvaiseksi hänen olemassa olostaan,enkä pysty enää pitämään realistisena etten saisi koskaan olla hänen lähellään.Tästä voi jopa syyttää suoraan häntä,koska juuri hän on aina halunnut erota ku ei ole kiinnostanut tarpeeksi mutta palannut kuitenkin aina jossain mielessä takaisin ja sitten häipynyt taas.
Tiedänhän mä että parasta olis unohtaa koko homma,mutta ei onnistu todellakaan enää 3 vuoden jälkeen.Alan todella uskomaan että nuoruus menee tähän enkä voi tuntea vielä pitkään aikaan ketään muuta kohtaan näin ): mietin vain kuinka ihana hänen lähellään minulla on ollut.Ja tämä alkava kesä ei ole millään tavalla helpottanut asiaa..olen täysin jämähtänyt minun sydämeni särkeneeseen ihmiseen!En varmasti ole ainut..ja olisinkin ajan kanssa päässyt hänestä vuosi sitten jo yli,ellei hän olisi tehnyt "comebackia".Mikä tietysti tuntui aina taivaalta kun hän palasikin kaikkien niiden julmien sanojen jälkeen.En vain lakkaa rakastamasta..):
En tiedä onko tämä kirous vai onni että pystyn tällaiseen rakastamiseen kaikesta huolimatta.Ei ajalla,ei muilla ihmisillä ja ei muilla elämänmullistuksilla ollut mitään merkitystä tunteisiini.Välillä kaipaan vain enemmän,välillä vähemmän.Välillä haluan vihata häntä ja välillä unohdan kaiken vääryyden mitä hän teki.
Olen kuitenkin "vain" 2-kymppisen alkupuolella joten tuntuu ihan elämän tuhlaukselta tämä..*syvä huokaus*
En vain kestä tätä että hän edelleen on ainut ketä olen rakastanut,ja vaikken ole enää sellainen "crazy in love" kuten 3vuotta sitten niin edelleen häntä mietin joka päivä ja en halua muita koskaan niin syvästi kuin häntä..
Hän todella rikkoi sydämeni muutamaankin otteeseen..enää ei edes voisi sillä lailla rikkoa.Mutta olen jäänyt aivan riippuvaiseksi hänen olemassa olostaan,enkä pysty enää pitämään realistisena etten saisi koskaan olla hänen lähellään.Tästä voi jopa syyttää suoraan häntä,koska juuri hän on aina halunnut erota ku ei ole kiinnostanut tarpeeksi mutta palannut kuitenkin aina jossain mielessä takaisin ja sitten häipynyt taas.
Tiedänhän mä että parasta olis unohtaa koko homma,mutta ei onnistu todellakaan enää 3 vuoden jälkeen.Alan todella uskomaan että nuoruus menee tähän enkä voi tuntea vielä pitkään aikaan ketään muuta kohtaan näin ): mietin vain kuinka ihana hänen lähellään minulla on ollut.Ja tämä alkava kesä ei ole millään tavalla helpottanut asiaa..olen täysin jämähtänyt minun sydämeni särkeneeseen ihmiseen!En varmasti ole ainut..ja olisinkin ajan kanssa päässyt hänestä vuosi sitten jo yli,ellei hän olisi tehnyt "comebackia".Mikä tietysti tuntui aina taivaalta kun hän palasikin kaikkien niiden julmien sanojen jälkeen.En vain lakkaa rakastamasta..):
En tiedä onko tämä kirous vai onni että pystyn tällaiseen rakastamiseen kaikesta huolimatta.Ei ajalla,ei muilla ihmisillä ja ei muilla elämänmullistuksilla ollut mitään merkitystä tunteisiini.Välillä kaipaan vain enemmän,välillä vähemmän.Välillä haluan vihata häntä ja välillä unohdan kaiken vääryyden mitä hän teki.
Olen kuitenkin "vain" 2-kymppisen alkupuolella joten tuntuu ihan elämän tuhlaukselta tämä..*syvä huokaus*
Vastaukset 1
Vanhimmat
on pakotettu toistamaan niitä.