Tää on jollekkin luonnollinen asia ja ei niinkään "ihmeellinen"
Eilen päätettiin miehen kanssa että poistatan kierukan itseltäni....
Siis MINÄ joka en IKINÄ aio tehdä lapsia!! Mutta pikku hiljaa "taipunut". Tai siis ei minua olla painostettu, vaan itse olen miehen puheista käynyt asiaa pikku hiljaa omassa säälittävän pienessä mielessä ajattelemaan...
Pelottaa ja pää on ihan sekaisin...
Ikää on jo kuitenkin 30, enkä tän valmiimmaksi tule ajatuksen kanssa hankkia "oma muksu".
UUUAAAH!!! Siis päätös oli niin pitkän pohdinnan ja mietinnän tulos.... Entäs jos kuitenkin olen sellainen kamala ihminen jonka ei IKINÄ pitäisi lisääntyä? Entäs jos sen lapsen pilaan? Mietityttää, ajatuttaa, hävettää ja pierettää
Nooh... Ainoa asia minkä tiedän.... Tiedän miten niitä tehdään, mutten hoitaa ja kasvattaa.
En tiedä teenkö oikean ratkaisun? Tiedän vaan että osaan jollain ihmeellisella "taidolla" aina pilata miljoonalla eri tavalla eri asioita, ja lapsi on liian iso asia pilattavaksi. En oikein tiedä edes mitä ajatella....
Tiedän vain sen että äitinä olisin ihan natsi!
Itselläni oli penskana ihan järkyttävän kova kuri, piiska heilui niin hemmetin pienestä syystä. Mutta älkää pelätkö, en minä lastani löisi vaikka kuria pitäisin.
Mitenkä teillä? Oliko päätös helppo vai tuliko "vahingossa"?
Eilen päätettiin miehen kanssa että poistatan kierukan itseltäni....
Siis MINÄ joka en IKINÄ aio tehdä lapsia!! Mutta pikku hiljaa "taipunut". Tai siis ei minua olla painostettu, vaan itse olen miehen puheista käynyt asiaa pikku hiljaa omassa säälittävän pienessä mielessä ajattelemaan...
Pelottaa ja pää on ihan sekaisin...
Ikää on jo kuitenkin 30, enkä tän valmiimmaksi tule ajatuksen kanssa hankkia "oma muksu".
UUUAAAH!!! Siis päätös oli niin pitkän pohdinnan ja mietinnän tulos.... Entäs jos kuitenkin olen sellainen kamala ihminen jonka ei IKINÄ pitäisi lisääntyä? Entäs jos sen lapsen pilaan? Mietityttää, ajatuttaa, hävettää ja pierettää
Nooh... Ainoa asia minkä tiedän.... Tiedän miten niitä tehdään, mutten hoitaa ja kasvattaa.
En tiedä teenkö oikean ratkaisun? Tiedän vaan että osaan jollain ihmeellisella "taidolla" aina pilata miljoonalla eri tavalla eri asioita, ja lapsi on liian iso asia pilattavaksi. En oikein tiedä edes mitä ajatella....
Tiedän vain sen että äitinä olisin ihan natsi!
Itselläni oli penskana ihan järkyttävän kova kuri, piiska heilui niin hemmetin pienestä syystä. Mutta älkää pelätkö, en minä lastani löisi vaikka kuria pitäisin.
Mitenkä teillä? Oliko päätös helppo vai tuliko "vahingossa"?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mietipä ihan rauhassa, jos kerran tunnut epäröivän. Lapsi muuttaa elämäsi totaalisesti. Onhan siinä paljon hyvää, mutta on siinä myös iso nippu kompromisseja tehtävänäsi. Ja kun olet jo 30 vuotta elänyt vain itsellesi, niin oletko valmis uhraamaan elämäsi lapselle?
Itse olen 35v mies, eikä minulla ole lasta, eikä tule, koska olen näin päättänyt, mutta se on vain minun mielipiteeni. Kaikkea hyvää sulle any way!
Siis et ole vielä edes poistattanut kierukkaa, saati tullut raskaaksi. Niin että etköhän nyt pyörittele jotain sellaista asiaa mielessäsi, joka ei ole edes täysin varmaa. Ei lapsia niin vain tehdä, niitä tulee jos on tullakseen. Auttaisiko sellainen suunnan muuttaminen, että alkaisit jännittää sitä että voitko koskaan edes tulla raskaaksi saati synnyttää omaa lasta. Muuttuuko tilanne yhtään, jos alatkin pelätä tilannetta, jossa lekuri ilmoittaa, ettei onnistu. Sori.
Tottahan tuo on, en minä sitä kiellä.
Kaikkihan on tietenkin JOS. Mutta että pakkohan sitä on miettiä, että JOS tulee raskaaksi ja sitä kautta äidiksi. Niin miten paljon se elämä muuttuu.. Sitten jos lapsia ei saa, niin eipä tää elämä muutu tästä mihinkään suuntaan... Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
Tähän asti kun olen tehnyt ja mennyt ihan miten itseäni huvittaa.
Ja valitettavasti minua pelottaa koko vanhemmuus kun valitettavasti olen häsä luonteeltani, jolla on aina ollut epäterveet ja epäsäännölliset elämäntavat. (johtuu aika pitkälle ammatistani).
Mut kattellaan....
on niilläkin, jotka tahtovat lasta, sekä raskausaikana että lapsen jo tultua. Jopa silloinkin, kun yksi jo kotona pyörii ja toista odotetaan, miettii kuinka voi rakastaa kahta yhtä paljon (vaan kas kun sita rakkautta ei tarvitse jakaa osiin vaan se lisääntyy itsestään...). Etenkin nyky-yhteiskunnassa naiset usein asettavat itselleen aivan ihmeellisiä tavoitteita äitiydenkin suhteen. Ei sitä ennenkään kasvatustieteen maisterin papereita tarvinnut hankkia että lapsista pystyi kasvattamaan kunnon ihmisiä. Eikä lapsi pienestä "pilaannu", se vaatii henkistä ja fyysistä vakivaltaa, joka ei normaalilla empatiakyvyllä varustetulta ihmiseltä vahingossa lipsahda. Vanhempien ei tarvitse olla täydellisiä - eihän kukaan olekaan - riittävän hyvä riittää.
Aina näitä viestejä lukiessani olen kiitollinen siitä, että menin naimisiin 20-vuotiaana ja odotin 23-vuotiaana kolmatta lastani. Ei tarvinnut miettiä. Oli itsestään selvää, että kun menin naimisiin, lapsia voi tulla.
Ensimmäinen vauva, jonka olin siihen ikään mennessä nähnyt, oli oma esikoiseni. Tekemällä opin.Asiat järjestyivät. Opiskelin, olin töissä, elin täyttä elämää.
Alle 50-vuotiaana olen isoäiti, hyväkuntoinen, työssäkäyvä, tasapainoinen nainen.
Sisareni meni naimisiin 35-vuotiaana. Hänen surunsa on, ettei perhe saa koskaan lapsia. Elintasoa riittää, mutta kun ikä tulee vastaan jo adoptioasiassakin.
Monenlaista elämää.
Niin, muistan kun ennen ensimmäistä raskautta sanoin kerran gynekologilleni kun keskustelimme ehkäisystä, että voi kun ei tarvitsisi itse suunnitella niin kovasti sitä koska lapsi voi tulla. Tässä vaiheessa minulla oli jo opinnot takana, mutta 90-luvun puolivälissä ei tietoakaan muista kuin määräaikaisista pätkätöistä (ei kyllä vieläkään, mutta määräyskirja kyllä uusitaan ilman urputusta).