tuntuu eron jälkeen. Erosin hiljakkoin eikä siinä mitään, jos en ollutkaan oikea puoliskolleni. Mutta miksi nyt elämä tuntuu niin tyhjänpäiväiselle. Kun ei olekaan ketään kotona, jonka kanssa jakaa arjen kaikki asiat, ne joista yhdessä niin kovasti pidin ovatkin nyt puurtamista. Hyvä kun kotia jaksan pitää kunnossa. Olenko ollut läheisriippuvainen, kun en saa elämästä otetta. Tiedän, että nyt pitäsi mennä eteenpäin ja tehdä rutiiniasioita ja löytää pikkuhiljaa uusi elämä omilla jaloilla, mutta helpommin sanottu kuin tehty. En voi hypätä ajassa eteenpäin ja siirtyä seuraavaan ihanaan vaiheeseen, kun ei uusi suhdekaan tällä hetkellä vielä houkuttele. Yritän pitää itseni kasassa ja siinä jotenkin onnistunutkin, mutta johonkin menee hirveästi energiaa, kun painokin laskee. Kaipaan yhteisiä aamuja ja iltahetkiä, vaikka ei ne exsäni kanssa enää viime aikoina ihania olleetkaan. Tapaamme kyllä vielä toisiamme kaveripohjalta, mutta toisaalta yksin on parempi olla kun tapaamiset on jotenkin väkinäisiä. Millaisia kokemuksia muilla on, onhan meitä samassa tilanteessa olevia vaikka kuinka paljon. Pelaammeko vain aikaa, että sopeudumme ja löydämme omat jalat jotka kantaa.
Miltä
muista
4720
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mustakin. Jotenkin lohduton olo, eikä mikään tunnu auttavan. Kaikki tekeminen väkinäistä. Ihan kuin sinulla. En ole yksinäinen, on kavereita ja sukulaisia jne., silti tunnen oloni yksinäiseksi enkä saa mistään asiasta oikein iloa. Erosta on jo puoli vuotta ja suhteemme oli pitkä. Olen nelikymppinen ja vähän ennen eroa menetin isäni ja nyt on työtkin loppumassa. mikään ei tunnu onnistuvan....masennustako?? En tiedä....tätäkö elämä on.
Anna itsellesi aikaa... erosta selviämiseen menee jokaisella oma aikansa.
Älä ainakaan kiirehdi etsimällä heti uutta elämänkumppania,joskus vaan sellainen saattaa kyllä tulla vastaan aivan piankin,eron jälkeen ,mutta silloinkin täytyy pitää "jalat maassa ja järki päässä" ;)
Mutta toinen tosiasia ;Älä myöskään jää kotiin suremaan ,tapaile ihmisiä ,minulle silloin aikoinaan oli tälläinen keskustelupaikka ja chatti oli mulle pelastus ,tustustuin silloin naivan ihaniin ihmisiin joiden kanssa tapasinkin ihan vaan ystävinä,ja kirjoittelimme /vaihdoimme ajatuksiamme jokaisella meillä oli erosta aikaa ,keskustelu kumppaneinani oli niin miehiä kuin naisiaja ,ja tietty kaikki hyvät ystäväni kannustivat /tukivat minua,harrasta -tai jos et enää ole pitkään aikaan harrastanut mitään,ala nyt harrastamaan jotain, hae silleen itsellesi mielekästä tekemistä sekä uusia ihmisiä ympärillesi.
Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen ja voimia sinulle.Kyllä eron jälkeenkin on elämää . :)
ota rauhallisesti äläkä kiirehdi minnekkään, voit ajatella että sinulla on ns. suruaika.
Uusi elämänvaihe jota et ole ennen kokenut se vaatii aikaa opetella olemaan yksin.
Ei kaiken tarvitse aina tapahtua heti elät nyt matalapaineessa ja uskon että korkeapaine on tulossa kunhan olet käsitellyt tämän eron mielessäsi. Elämä on sellaista aina ei ole "kaikki hyvin".
Yksinäisyys on päällimäinen tunne, ei ole enää ketään kenelle soittaisi kesken työpäivän vain ihan vain kertoakseen jonkun kivan asian mikä on tapahtunut, ei ole ketään ketä odottaa.
Nukun paljon, sillä saan jotenkin ajan kulumaan nopeammin, mutta päivittäiset rutiinit tuntuvat olevan yhtä haastavia kuin Mount Everestille kiipeäminen =) Kohokohta päivässä on, jos joku sattuu piipahtamaan kylään, saa jutella, puhua ja keittää kahvia muille...
Ja täälläkään ei kiinnosta uudet suhteet, ei biletys tms. mutta kun ei kiinnosta yksin kotona oleminenkaan...