Köyhyyden syy

Demari Feldtin vappupuheessa nimeämä köyhyyden syy on työttömyys. Oletteko samaa mieltä hänen kanssaan?
271494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Köyhyyden syy on varattomuus.

Äänestä

Siinäpä köyhyyden todelliset syyt.

Äänestä

Luuletko, että Lilluksen optiot jauhaa rahakone?
Eipä tietenkään. Joltainhan ne on kerättävä. Joltain ne on poissa.

Äänestä

Tarkoitatko että joidenkin rikkauden syy on joidenkin köyhyys?

Ennen omaisuus oli linnanherroilla, kuninkailla jne. Kansalla oli asunto ja ruokaa sen verran, että pysyivät hengissä. Nykyisin ainakin puolet rahoista pyörii sijoittajilla. Kansalla on välttämätön toimeentulo. Lukumääräisesti sijoittajia on vähän ja kansaa paljon.

Tämähän tarkoittaisi sitä, ettei työtä tekemällä rikastu ainakaan ns. orjatyöllä vaan köyhä pysyy köyhänä oli hän töissä tai ei.

Äänestä

Kyvykkäät saavat työtä, valtaa, palkkaa ja osinkoa.

Äänestä
  • ...lukenut?
    Terve taas Mustanaamio, mitens koulussa hurisee?
    Etkö ole onnistunut kavereita hommaamaan kun pitää täällä palstoilla notkua?

    Ei siinä mitään, kirjoittele vaan.

    Äänestä

hallituskaudella demarit pääsivät tekemään orjatyölain.. Jokainen kansanedustaja, joka äänesti silloin JAA, pitäisi pistää orjatyöhön loppuiäkseen. Demarit ja muut kommunistit ovat syypäitä köyhyyteen..Onneksi nyt on porvarihallitus. Köyhä saa ensi vuonna jo vähän paremmin ruokaa kaupasta, ettei demarit ole sitäkin leipäpalaa viemässä.

Äänestä
  • Meinaat että porvarit poistaa köyhyyden? Seuraamme mielenkiinnolla...
    Itse asiassa työmarkkinoilla pätee kysynnän ja tarjonnan lait, jos hyväuskoisia riittää töihin orjapalkalla niin miksi työnantaja maksaisi enemmän? Vaatikaa liksaa ja älkää lähtekö töihin paskapalkalla niin silloin joutuvat maksamaan kovempaa liksaa.
    No, kohta on niin monella isot asuntovelat niskoissaan että tyytyvät kaurapuuroon ja siihen että saavat lyhennyksensä maksettua.

    Äänestä

  • Ettei vaan.. kirjoitti:

    Meinaat että porvarit poistaa köyhyyden? Seuraamme mielenkiinnolla...
    Itse asiassa työmarkkinoilla pätee kysynnän ja tarjonnan lait, jos hyväuskoisia riittää töihin orjapalkalla niin miksi työnantaja maksaisi enemmän? Vaatikaa liksaa ja älkää lähtekö töihin paskapalkalla niin silloin joutuvat maksamaan kovempaa liksaa.
    No, kohta on niin monella isot asuntovelat niskoissaan että tyytyvät kaurapuuroon ja siihen että saavat lyhennyksensä maksettua.

    Ei ole kysymys pelkästä hyväuskoisuudesta vaan voidaan puhua toisen huonon aseman hyväksikäytöstä. Jos työvoimatoimisto määrää työttömän työhön huonolla palkalla on hänen otettava työ vastaan karenssin uhalla sen takaa laissa oleva työttömyyskorvauksen vastikkeellisuus.

    Ylipäätään koko työttömän urakehitys ja suunnittelu on työvoimaviranomaisen määräysvallassa vakka omia toiveitakin saa esittää. Vastikkeellisuuden takia viimekädessä kuitenkin määrääjä on työvoimaviranomainen.

    Se oli ennen se kun ihminen pystyi vapaasti liikkumaan ja suunnittelemaan uransa.

    Äänestä

  • hyvä vai paha kirjoitti:

    Työvoimatoimisto ei määrää vaan korkeintaan osoittaa työhön valinnan työsuhteeseen tekee aina työnantaja.

    Työtön saa hakea miten montaa ja hyvä tai huono palkkaista työtä kuin itse haluaa. Työpaikkaa saa myös vaihtaa ei siihen työvoimaviranomainen puutu.

    Uran saa itse valita tarvittaessa vieläpä saa urasuunniteluun ja ammatinvalintaan apua työvoimatoimistosta. Työharjoittelut, työelämävalmennukset ja kuntoutukset tukevat työelmään siirtymistä ja kiinnittymistä, jos on heikentynyt työmarkkina-asema ja pitkittynyt työttömyys.

    Äänestä

  • Kaaleppi kirjoitti:

    "Työtön saa hakea miten montaa ja hyvä tai huono palkkaista työtä kuin itse haluaa. Työpaikkaa saa myös vaihtaa ei siihen työvoimaviranomainen puutu."

    Ei se ole kenellekään epäselvää, että saa hakea kuinka montaa paikkaa kuin haluaa ja uskomattoman montaa paikkaa monet ovat hakeneetkin. Se työpaikan vaihtaminen on vaikeampaa, jos sitä ei ole. Ajattele vähän itsekin joskus.

    Äänestä

työtön ei tienaa ja on köyhä - köyhällä ei ole varaa kuluttaa - se tietää lisää työttömyyttä ja lisää köyhyyttä. On kaksi keinoa, kaikille töitä tai työttömille sen verran rahaa, että pystyvät kuluttamaan ja sitä kautta luomaan lisää työpaikkoja - myös itselleen.

Äänestä

Orjatyölliset ja työttömät ovat köyhiä. SDP auttoi työttömän orjatyöhön lisäämällä liikaa rahaa "työllisyyden tukemiseen" eli ojasta allikkoon. Siksi on turha uskoa ihmisten uskovan köyhyyden johtuvan pelkästään työttömyydestä. Monet tutkimukset osoittavat aivan muuta.

Äänestä
  • Kumma, että näistä tutkimuksista ei vain koskaan päästä politiikkaan ja toteutukseen. Media ja poliitikot vaikenevat tuollaiset kuoliaaksi hetkessä. On se vaan taitavaa tuo vallankäyttö Nyky-Suomessa.

    Äänestä

......aikaisemmin. Siinä syy köyhyyteen.

Aamu-tv:ssä oli Stakesin tutkija taannoin juttelemassa köyhyydestä.Tutkija totesi köyhyyden Suomessa lisääntyneen, ja köyhyyden syventyneen rajusti. Juontaja kysyi että mitäs sille voisi tehdä.

Tutkijan vastaus oli yksinkertainen: "me elämme täällä Suomessa rahataloudessa ja ainoa keino poistaa köyhyyttä on lisäraha köyhimmille".

Siinäpä yksinkertainen keino. Ja oikea.

Mutta ongelma on siinä että isot rosvot eivät siihen suostu. SE kun olisi heidän rahakammioistaan poissa.

Niin se on, ei rahaa anneta se pitää ottaa väkisin.

Äänestä

  • Ei Roope Ankka tiedä onko hänen allaan viisi metriä rahaa vai viisikymmentä ellei hänellä ole rahasäiliön syvyysmittaria.

    Samalla tavoin Suomen rikkaiden rahat makaavat laiskoina odottaen jotain ihmeellistä pahaa päivää joka kyllä tulee jos niitä rahoja ei pistetä liikenteeseen.

    Äänestä

  • Ikityötön kirjoitti:

    Ei Roope Ankka tiedä onko hänen allaan viisi metriä rahaa vai viisikymmentä ellei hänellä ole rahasäiliön syvyysmittaria.

    Samalla tavoin Suomen rikkaiden rahat makaavat laiskoina odottaen jotain ihmeellistä pahaa päivää joka kyllä tulee jos niitä rahoja ei pistetä liikenteeseen.

    Jos sinusta ei ole mitään hyötyä ja tarvetta Roope-ankka ostaa työt ja palvelut kyvykkäämiltä.
    Keskinen, "mistä halvimmalla hyvää saa" ota tämä onkeesi.

    Raha muuten ei makaa laiskana vaan etsii lakkaamatta tuottavia uusia sijoituskohteita ja investointeja ihan ulkomailtakin esim. Venäjältä.

    Äänestä

  • Ikityötön kirjoitti:

    Ei Roope Ankka tiedä onko hänen allaan viisi metriä rahaa vai viisikymmentä ellei hänellä ole rahasäiliön syvyysmittaria.

    Samalla tavoin Suomen rikkaiden rahat makaavat laiskoina odottaen jotain ihmeellistä pahaa päivää joka kyllä tulee jos niitä rahoja ei pistetä liikenteeseen.

    Voi tulla hyvinkin äkkiä rahakuplan puhkeamisen myötä. Pörssikurssit ne nousee ja laskee välillä romahtavat.

    Äänestä

  • aikanaan kirjoitti:

    Voi tulla hyvinkin äkkiä rahakuplan puhkeamisen myötä. Pörssikurssit ne nousee ja laskee välillä romahtavat.

    Osa kullassa, metsässä, osakkeissa, korkorahastoissa, määräaikaistalletuksissa ja asunnoissa. Riskipitoisuutta pitää säädellä tilanteen, riskinottokykyjen ja iän ym. mukaan.

    Äänestä

  • Gestapo kirjoitti:

    Osa kullassa, metsässä, osakkeissa, korkorahastoissa, määräaikaistalletuksissa ja asunnoissa. Riskipitoisuutta pitää säädellä tilanteen, riskinottokykyjen ja iän ym. mukaan.

    ....ja sinun kohdallasi osa kamelinlannasta tehdyissä anaalitapeissa....

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    ....ja sinun kohdallasi osa kamelinlannasta tehdyissä anaalitapeissa....

    Joskus köyhyyden syy voi olla myös korvien välissä.

    Äänestä

  • Pohdiskelija kirjoitti:

    Joskus köyhyyden syy voi olla myös korvien välissä.

    Ihminen voi olla myös henkisesti köyhä, hyvä esimerkki on tämä Gestapo.

    Äänestä

  • ##### kirjoitti:

    Ihminen voi olla myös henkisesti köyhä, hyvä esimerkki on tämä Gestapo.

    Gestapo,aina joku on rikkaampi kuin sinä,niin henkisesti kuin aineellisesti,et pysty ikinä keräämään mammonaa niin paljoa kuin haluaisit,elämäsi on jo ehtoo puolella etkä ole edes top 10,eikö se jo masenna,me täällä kirjoittavat olemme moninverroin onnellisimpia kuin sinä,aina ja ikuisesti,nyt mietitkin olisiko narunpäässä parempi,varsinkaan kun kukaan ei jää kaipaamaan,emme edes me vaikka kuinka yrität provosoida ja kerätä sääliä,no sen saat ,senhän saa ilmankin,kateus täytyy ansaita,joten otetaan me lunkisti,vielä kun osaamme,jookos ?

    Äänestä

  • Rakasystävä kirjoitti:

    Ihan mukavaa kun riittävästi hilloo että pärjäilee. "Säästäminen ja sijoittaminen houkuttaa myös yhä useampaa":
    http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2007/05/526126

    Äänestä

  • Gestapo kirjoitti:

    Ihan mukavaa kun riittävästi hilloo että pärjäilee. "Säästäminen ja sijoittaminen houkuttaa myös yhä useampaa":
    http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2007/05/526126

    No niin varmaan,ettei vaan naapurilla olis vaan asiat parempi,isompikärry,kauniimpipuoliso,sullahan sitä ei ole,syytä nyt vaikee arvata,runkkailet vaan netin ääressä päivätpitkät,eikös juu

    Äänestä

Hyvin menee kun ei vertaa eikä valita!

Vertaaminen ympäristöön ja tarve materialla todistella omaa erinomaisuuttaan ja hakea hyväksyntää, aiheuttavat tunteen köyhyydestä.

Aina löytyy vertailuryhmä jonka rinnalla voi tuntea itsensä köyhäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikä mahtaa olla kirjoitti:

Demari Feldtin vappupuheessa nimeämä köyhyyden syy on työttömyys. Oletteko samaa mieltä hänen kanssaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu