Pitää päästä purkamaan sielua ja mieltä edes johonkin ja siksi kirjoitan nyt tähän palstalle. Mulla on hieman huono tilanne elämässäni. Olen seurustellut jo jokusen vuoden ihanan naisen kanssa, asiat sujuvat, viihdymme yhdessä, seksi sujuu loistavasti, toisinaan tietty on erimielisyyksiäkin kuten suhteissa on. Kaikinpuolin hommat toimivat ja asiat ovat hyvin, pintapuolisesti nykyään tosin.
Nimittäin kultani tapasi jokunen kk sitten yhdellä sivustolla erään kaverin ja siitä alkoi minun murheet. Muru alkoi viihtyä koneella päivästä toiseen, aamusta iltaan aina kun vain oli saumoja ja aikaa ja nyt lähes unohtanut minut.
Aloin ihmetellä tätä touhua, kunnes se valkeni hieman vahingossa jokunen viikko sitten:
Oltiin ihan kotosalla ja katseltiin jotain leffaa ja hän lähti keittiöön, samalla kullan känny piippasi viestin merkiksi. Hän huusi mulle, et kato
keltä se on ja kerro (meillä näin tapana). No niinhän tein ja sitten iski moukari kroppaan!
Se viesti oli tältä nettiheilalta ja se oli pelkkää
kujertelua ja vihjailua naimisesta.
Menin sanattomaksi ja jotenkin ajattelematta poistin viestin. Huusin vain keittiöön, että oli taas joku mainosjuttu operaattorilta.
No menee joku tunnin verran ja sama homma toistuu.
Sitten en kestänyt vaan avasin suuni. Kultani meni shokkiin ja kielsi kaiken - tietenkin. Mutta miten kieltää, kun viestit kertoivat toista?
Sen jälkeen ei hän muutamaan päivään puhunut minulle mitään, oli vain tietokoneella aina, kun ehti. Tässä toissailtana kävi hänelle lipsahdus:
Tulin kotiin normaaliin aikaan töistä, hän oli jo tullut aiemmin ja naputteli koneella. Yleensä kuulee mun tulon, mutta nyt ei sitten näin käynyt.
Kävelin n.s. pelihuoneemme ovelle ja olin tervehtiä, mutta jäinkin tuijottamaan näkyä:
Nyt selvisi sekin, miksi oli pari viikkoa sitten kiire hankkia uusi ja parempi webbikamera...
Siellä hän esitti pientä live-sessiota kaverille.
Ei vaikea arvata reaktiotani siinä vaiheessa.
Että näin menee minulla!
Rakastan häntä (ja hän sanojen mukaan minua) ja en ole koskaan tehnyt hänelle väärää tai satuttanut. Nyt sitten tulee lunta tupaan.
Olisiko neuvoja kenelläkään -asiallisia kiitos?
Kun kulta löytää nettirakkaan
362
196591
Vastaukset
- Pisceswoman
Melkoisen samat tarinat vuosi sitten luulin että kundikaverin kanssa meni niin helvetin hyvin ja natsattiin yhteen kunnes tuli esille että hän käyttää koko vapaa aikansa netissä naisia surffaillen. Tunsin itseni petetyksi vaikka rakkauttaan todistelikin, mutta jos ei yksi elävä ja hengittävä vierellä riitä stimuloimaan niin hasta la pasta.
Nyt sun täytyy päättää hyväksytkö rakkaasi esittelevän itseään toisille miehille ottaen huomioon että web cameran kanssa leikittely saattaa eskaloitua pidemmällekkin. Tyttöystäväsi täytyy miettiä onko hänen nettiseikkailut suhteenne arvoiset jos tulet siihen tulokseen että et pysty elämään hänen harrastuksensa kanssa. Tsemppiä matkaan!- Nimetön
Jospa se vaan on niin , että olet liian hyvä ja kiltti naisellesi. Hän pitää sinua itsestään selvänä elämässään. Herätä hänet!! Mene ja tule eri aikoihin, ole yötä kotoa poissa, ilmoittamatta hänelle mitään. Katso reaktiota huolestuuko edes, kun ei tiedä mitään missä menet. Siitä tietää yleensä onko edes aitoja tunteita enään hänen kohdallansa mukana.Tsemppiä ja voimia sinulle.
- Pahoillaan
Tosi ikävää! Sun avoin ja rehellinen(oletan) tilitys tänne palstalle on ihan kunnioitettavaa, nimettömänäkin. Yhdyn piscewomaniin (ah!) mielipiteessä, ei ensimmäine eikä viimeinen.
Noi on vaan ni V mäisiä juttuja. Ei täs osaa oikeen mitään neuvoja antaa. Mut kaikkea hyvää toivon sulle Jannu! - jannu, mutta ei huoleton
Pahoillaan kirjoitti:
Tosi ikävää! Sun avoin ja rehellinen(oletan) tilitys tänne palstalle on ihan kunnioitettavaa, nimettömänäkin. Yhdyn piscewomaniin (ah!) mielipiteessä, ei ensimmäine eikä viimeinen.
Noi on vaan ni V mäisiä juttuja. Ei täs osaa oikeen mitään neuvoja antaa. Mut kaikkea hyvää toivon sulle Jannu!Mä vain valvon ja kun ei muuta tekemistä ole, niin luen näitä kirjoituksia aina vain uudelleen. Ainoastaan hämmästelen et näin monia asia koskettaa ja kuinka moni tätä on lukenu! Siis onko tää tosiaan
riistäytynyt meillä nyky-yhteiskunnassa tää parisuhdetoimintakin näin pahasti normaaleista uomista, että monen kumppani hakee sit viihdykettä tai jotain netin kautta? Karmeaa tosiaan. - ambios
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä vain valvon ja kun ei muuta tekemistä ole, niin luen näitä kirjoituksia aina vain uudelleen. Ainoastaan hämmästelen et näin monia asia koskettaa ja kuinka moni tätä on lukenu! Siis onko tää tosiaan
riistäytynyt meillä nyky-yhteiskunnassa tää parisuhdetoimintakin näin pahasti normaaleista uomista, että monen kumppani hakee sit viihdykettä tai jotain netin kautta? Karmeaa tosiaan.Oleppa nyt ihan rehellinen itsellesi asian suhteen. JOS päätät antaa naisellesi anteeksi kyseisen tapahtuman ja jatkatte yhteiseloa, pystytkö IHAN OIKEASTI UNOHTAMAAN ASIAN? Luulenpa että tulisit lopunikäsi epäilemään naistasi. Seurailisit sen tekemisiä ja vähänkin jos naisesi on kiinnostunut enempi tietokoneesta eikö epäilyksesi heräisi heti? Haluatko todella tuollaista elämää itsellesi?!!?!?!? Itse en pystyisi moiseen. Sattuuhan se ero aivan saatanasti jos todella toista rakastaa mutta älä tuhlaa elämääsi moiseen ihmiseen. Kyllä meitä kunnollisiakin naisia Suomessa piisaa :).
- kyllä panoseuraa...
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä vain valvon ja kun ei muuta tekemistä ole, niin luen näitä kirjoituksia aina vain uudelleen. Ainoastaan hämmästelen et näin monia asia koskettaa ja kuinka moni tätä on lukenu! Siis onko tää tosiaan
riistäytynyt meillä nyky-yhteiskunnassa tää parisuhdetoimintakin näin pahasti normaaleista uomista, että monen kumppani hakee sit viihdykettä tai jotain netin kautta? Karmeaa tosiaan.varattua niin mies kuin nainenkin...kokemusta on ...valitettavasti ihmiset on vaan niin tyhmiä nykyään et lähtee pelaan uhkapeliä parisuhteellaan...eihän ero ole enää mikään ihmeellinen asia...voimia kaikille saman kokeneille:))
- vaan hemmetin
tylsä...eli naises on etsinyt jotain mielenkiintosempaa. Mene itseesi
- mies..
Jos mies on tylsä, meinaako se sitä että eukko saa ruveta huoraamaan? Jos on tylsää, asiastahan voi keskustella ja kehittää yhdessä jotain jännää. Eri juttu on sitten jos toinen ei kiinnosta pätkän vertaa, silloin on otettava ero.
- Käsitteet tutuksi
mies.. kirjoitti:
Jos mies on tylsä, meinaako se sitä että eukko saa ruveta huoraamaan? Jos on tylsää, asiastahan voi keskustella ja kehittää yhdessä jotain jännää. Eri juttu on sitten jos toinen ei kiinnosta pätkän vertaa, silloin on otettava ero.
Ei tyttöystävä tässä tapauksessa huoraa. Ei hän tee seksuaalisia palveluita vastikkeeksi rahasta. Tässä tapauksessa vain niin yleistä webcam seksiä. Ei siis huolta.
- raamatusta
Käsitteet tutuksi kirjoitti:
Ei tyttöystävä tässä tapauksessa huoraa. Ei hän tee seksuaalisia palveluita vastikkeeksi rahasta. Tässä tapauksessa vain niin yleistä webcam seksiä. Ei siis huolta.
ja tarkoittaa alunperin avionrikkojaa.
Seksuaalisia palveluksia rahasta tekevä on prostituoitu. Uskoton nimenomaan huoraa.
Eli käsitteet tutuksi sinullekin tietämätön... - Tietoinen asiasta
raamatusta kirjoitti:
ja tarkoittaa alunperin avionrikkojaa.
Seksuaalisia palveluksia rahasta tekevä on prostituoitu. Uskoton nimenomaan huoraa.
Eli käsitteet tutuksi sinullekin tietämätön...Kyllä nämä raamatun, entisajan seikkailuromaanin tekstin jokainen tietää. Toinen asia on, kuinka paljon tähän fiktiiviseen romaaniin on uskomista. Kirkko kirjoitutti raamatun uusiksi keskiajalla..
Mitä raamatun huorintekemiseen tulee, ei tämä vesseli ole naimisissa..
Tyttöystävä ei ole näin ollen aviorikkoja.
Tieto on valtaa ;o) - raamatusta vaan
Tietoinen asiasta kirjoitti:
Kyllä nämä raamatun, entisajan seikkailuromaanin tekstin jokainen tietää. Toinen asia on, kuinka paljon tähän fiktiiviseen romaaniin on uskomista. Kirkko kirjoitutti raamatun uusiksi keskiajalla..
Mitä raamatun huorintekemiseen tulee, ei tämä vesseli ole naimisissa..
Tyttöystävä ei ole näin ollen aviorikkoja.
Tieto on valtaa ;o)siitä mistä sana huora tulee. "Alä tee huorin" eli kuudes käsky luulisi olevan kaikista sivistymättömimmällkein tuttu, vaikkei sen alkuperästä ole kiinnostunutkaan.
Tyttöystävä, avopuoliso tai vaimo, yksi ja sama nykyään eli syrjähyppääjä on huorintekijä.
Muttei prostituoitu kuten tämä tietämätön aluksi väitti... - Tarkka jätkä
raamatusta vaan kirjoitti:
siitä mistä sana huora tulee. "Alä tee huorin" eli kuudes käsky luulisi olevan kaikista sivistymättömimmällkein tuttu, vaikkei sen alkuperästä ole kiinnostunutkaan.
Tyttöystävä, avopuoliso tai vaimo, yksi ja sama nykyään eli syrjähyppääjä on huorintekijä.
Muttei prostituoitu kuten tämä tietämätön aluksi väitti...Kyllä kirjoittaja tiesi mistä puhui kun viittasi ettei tyttöystävä ole tehnyt huorin.
Jos joku masturboi tv ruudun ääressä, ei hän voi tehdä huorin. Sama koskee tietokoneen monitoria. Ei tyttöystävään ole ketään koskenut. Näin jurdisestikin asia menee. - joku vaan
Tarkka jätkä kirjoitti:
Kyllä kirjoittaja tiesi mistä puhui kun viittasi ettei tyttöystävä ole tehnyt huorin.
Jos joku masturboi tv ruudun ääressä, ei hän voi tehdä huorin. Sama koskee tietokoneen monitoria. Ei tyttöystävään ole ketään koskenut. Näin jurdisestikin asia menee.Niin ehkä ei juridisesti tehnyt huorin, mutta on sitä henkistäkin pettämistä olemassa. Jo se, että hän suunnittelee tekevänsä jotain kumppaniaan loukkaavaa, käytännössä "vain kumppanille kuuluvaa" niin ... :) Pettämistä, lähestulkoon huorin tekemistä ja niin poispäin :)
- jape4
Tietoinen asiasta kirjoitti:
Kyllä nämä raamatun, entisajan seikkailuromaanin tekstin jokainen tietää. Toinen asia on, kuinka paljon tähän fiktiiviseen romaaniin on uskomista. Kirkko kirjoitutti raamatun uusiksi keskiajalla..
Mitä raamatun huorintekemiseen tulee, ei tämä vesseli ole naimisissa..
Tyttöystävä ei ole näin ollen aviorikkoja.
Tieto on valtaa ;o)No ei tuohon aikaan, josta raamattu kertoo mitään naimisissa oloa tunnettu. Sehän tuli vasta muutama sata vuotta myöhemmin. Vai oletko lukenut raamatusta että joku pappi vihkii sen ja sen avioliittoon?
- fantsu fantsu
jape4 kirjoitti:
No ei tuohon aikaan, josta raamattu kertoo mitään naimisissa oloa tunnettu. Sehän tuli vasta muutama sata vuotta myöhemmin. Vai oletko lukenut raamatusta että joku pappi vihkii sen ja sen avioliittoon?
Näistä saa kyllä parhaat...
- Hox
joku vaan kirjoitti:
Niin ehkä ei juridisesti tehnyt huorin, mutta on sitä henkistäkin pettämistä olemassa. Jo se, että hän suunnittelee tekevänsä jotain kumppaniaan loukkaavaa, käytännössä "vain kumppanille kuuluvaa" niin ... :) Pettämistä, lähestulkoon huorin tekemistä ja niin poispäin :)
Väitän, että jokseenkin jokainen joka on jo muutamia vuosia seurustellut, on jossain vaiheessa kuvitellut millaista seksi tai kuhertelu olisi jonkun toisen kanssa.
Usein se "joku toinen" on joko lähipiiristä tai sitten joku julkkis tms. Ihminen fantasioi aina. Kuten kaikki muukin intohimo (mm. väkivalta) sitten useinmiten kohdistuu toteutessaan johonkuhun lähipiirissä. Työkaveriin, naapuriin, puolison ystävään tms. Kaikki (esim. monet uskovaiset) eivät vain pysty sitä tunnustamaan edes itselleen, saati toisille. Tekopyhiä hurskastelijoita ja tositen teoille ja ajatuksille huutajia riittää aina ja joka paikkaan.
Uteliaisuus, fantasiointi ja viettien toteuttaminen jossain laajuudessa on ihmisen siinä missä muidenkin eläinten ominaisuus. Tosilla vietit on vahvempia kuin toisilla, toisilla noita viettejä hillitsevät pidäkkeet ovat lujia, toisilla eivät. Nämä ovat hyvin pitkälle geenien määräämiä ominaisuuksia (mm. impulsiivisuus). Kasvatustaustalla ja sattumanvaraisilla tekijöillä (aika jossa elää, kaveripiiri, yksittäiset tapahtumat/sisäiset kokemukset lapsuudessa ja murrosiässä jne.) on oma vaikutuksensa.
Toisilla yksilöillä libido, eli sukupuolivietti on todella vahva, ja tietyssä iässä (murrosiässä ja nuorena aikuisena) jokseenkin mahdoton vastustaja ns. moraalisille pidäkkeille, joita meillä jokaisella on. On myös ihmisiä, joilla libidoa ei juuri olekkaan. Se on niin yksilöstä kiinni.
Se on niin helppoa valittaa, huutaa ja tuomita toisia ihmisiä käytöksen perusteella. En väitä, että ap:n morsiamen käytös pitäisi hyväksyä, mutta ehkäpä ratkaisu on jossain muualla kuin tuomitsemisessa. Voihan sitä tuomita vaikka sinne kuuluisaan tuomiopäivään saakka, mutta mitenkäs se huorittelu yms. oikeasti ketään auttaa?? Useasti vieläpä niin, että härskeimmillä haukkujilla on itsellään ankara sisäinen ristiriita omien salaisten halujensa ja nippa nappa pitävien estojensa välillä.
Mielestäni tuon Jannun pitäisi vaan tehdä omat johtopäätöksensä aikuisena(?) miehenä ja hakeutua pois suhteesta joka satuttaa eikä tyydytä. Itse en ainakaan eläisi tuollaisessa suhteessa, tuossa tilanteessa. Antaisin tytön jäädä harrastuksineen toteuttmaan itseään muiden miesten kanssa. Vaikeaahan se on erota ihmisestä johon on rakstunut, mutta täytyy ottaa järki käteen ja katsoa tilannetta objektiivisesti. - Hurraa !!!
raamatusta kirjoitti:
ja tarkoittaa alunperin avionrikkojaa.
Seksuaalisia palveluksia rahasta tekevä on prostituoitu. Uskoton nimenomaan huoraa.
Eli käsitteet tutuksi sinullekin tietämätön.....niin se vaan on et minullakin on oma netti-kulta, jonka kanssa seksi on aivan mahtavaa, oma "rakas" ku menetti kiinostuksensa asiaan jo vuosia sitten ja silloin toivoi jopa etten kyselisi, enkä ole sen koommin kysynyt. Pitäkööt perseensä, rumakin se on.
Välillä on ollut aikamoiset vieroitusoireet, mut nyt taas elämä hymyilee. - raamattu22
raamatusta kirjoitti:
ja tarkoittaa alunperin avionrikkojaa.
Seksuaalisia palveluksia rahasta tekevä on prostituoitu. Uskoton nimenomaan huoraa.
Eli käsitteet tutuksi sinullekin tietämätön...uskovaisten tavarahan on yhteistä , jos raamattun on uskominen
- Minun mielipiteeni
joku vaan kirjoitti:
Niin ehkä ei juridisesti tehnyt huorin, mutta on sitä henkistäkin pettämistä olemassa. Jo se, että hän suunnittelee tekevänsä jotain kumppaniaan loukkaavaa, käytännössä "vain kumppanille kuuluvaa" niin ... :) Pettämistä, lähestulkoon huorin tekemistä ja niin poispäin :)
... menkää ny jo helvetissä kattomaan vaikka telkasta LA-law maratonia, joille "huoraaminen" on joku lakikysymys tai muuten epätietoisuus asiasta vaivaa. Tässäkin tapauksessa nainen AIVAN selvästi huorasi, ja sillä siisti. Ja sen varmaankin lähes jokainen mantelitumakkeella varustettu takuulla tajuaa ilman nykysuomen sanakirjaakin.
- Mies123456
Valehtelevia sellaisia.
Sitä toivoo että nuo kusipäät kohtaisivat toisensa..
Mutta eihän niin käy koskaan,aina toinen on kunnollinen osapuoli joka saa kärsiä. - keskustelun
aiheesta: Meidän suhteemme ja sen tulevaisuus. Painotan sanaa ´asiallinen´.
Minusta avovaimosi käytös on todella loukkaavaa ja epäkunnioittavaa. Jos olisin asemassasi, minulla olisi kaksi vaihtoehtoa: a) joko siitä nettideittailusta tulisi heti loppu tai b) suhteemme olisi loppu.
Väliin on hyvä olla erossakin, yksin ollessa asioilla on tapana jäsentyä omassa päässä: naisesi saattaa tulla toisiin ajatuksiin ja haluta Vain sinut. Tai sitten sinä huomaat, mitä kyytä olet vierelläsi pitänyt. Parempi ennemmin kuin myöhemmin. Olette ilmeisesti aika nuoriakin.- on tehty?
Siis mistä teidät on tehty, kun voitte vaan asiallisesti keskustella ja jatkaa elämäänne kun kumppanille tulee seksiviestejä puhelimeen tai kumppani harrastaa nettiseksiä?
Jos vastaavaa tapahtuisi meillä, en osaa mennä takuuseen siitä, etten tekisi jotain mitä saisin katua loppuelämäni. Olenkin sanonut miehelleni, että jos joskus hän tahtoo mennä vieraisiin tms. niin ottaa ensin eron ja menee sitten. Jos menee meidän yhdessä olemisen aikana, niin saattaisin tehdä jotain todella ikävää (itsen tai toisten vahingoittaminen). Se on tietenkin tosi väärin.
Parempi kuitenkin tuntea itsensä ja myöntää mustasukkainen/tulistuva luonteensa, eikä kuvitella, että ikävissä tilanteissa pokka pitäisi.
Kysynkin siis, että miten voi rauhallisesti keskustella ihmisen kanssa, joka pitää vipinää ympärillään ihan tietoisesti? Eikö teille tule fyysisesti paha olo? Paha olo on lievä ilmaisu. Minulta näet menisi ruokahalu yms. yms. olisin liki sairas kunnes asia selviäisi.
Eihän tällaiseen ihmiseen sitäpaitsi voi luottaa enää uudelleen.
Aloittajalle sanon vaan, että aika hyvät hermot. Minun ollessa kyseessä puhelin olisi lentänyt mieheni kaaliin sen saman tien. Samoin web-kamera olisi todennäköisesti muussina lattialla. - pikku pipo
on tehty? kirjoitti:
Siis mistä teidät on tehty, kun voitte vaan asiallisesti keskustella ja jatkaa elämäänne kun kumppanille tulee seksiviestejä puhelimeen tai kumppani harrastaa nettiseksiä?
Jos vastaavaa tapahtuisi meillä, en osaa mennä takuuseen siitä, etten tekisi jotain mitä saisin katua loppuelämäni. Olenkin sanonut miehelleni, että jos joskus hän tahtoo mennä vieraisiin tms. niin ottaa ensin eron ja menee sitten. Jos menee meidän yhdessä olemisen aikana, niin saattaisin tehdä jotain todella ikävää (itsen tai toisten vahingoittaminen). Se on tietenkin tosi väärin.
Parempi kuitenkin tuntea itsensä ja myöntää mustasukkainen/tulistuva luonteensa, eikä kuvitella, että ikävissä tilanteissa pokka pitäisi.
Kysynkin siis, että miten voi rauhallisesti keskustella ihmisen kanssa, joka pitää vipinää ympärillään ihan tietoisesti? Eikö teille tule fyysisesti paha olo? Paha olo on lievä ilmaisu. Minulta näet menisi ruokahalu yms. yms. olisin liki sairas kunnes asia selviäisi.
Eihän tällaiseen ihmiseen sitäpaitsi voi luottaa enää uudelleen.
Aloittajalle sanon vaan, että aika hyvät hermot. Minun ollessa kyseessä puhelin olisi lentänyt mieheni kaaliin sen saman tien. Samoin web-kamera olisi todennäköisesti muussina lattialla.Sinä olisit jossain vaiheessa se joka pettäisi, olisi sitten kivaa pelätä, että toinen "tekisi jotain mitä katuisi" tai hakkaisi verille? Entä jos jompikumpi luulee, että toisella on säpinää mutta onkin vain omaa vainoharhaisuutta? No, kai se 8-12 vuotta taposta menisi nopeasti..vaikka laskemalla päiviä.
En ole pettäjä, ja itsekin sattuisi helvetisti jos joutuisin pettämisen "uhriksi", mutta ei se väkivalta ja tavaroiden hajottaminen auttaisi juurikaan asiaa. Tätä mieltä minä olen.
Nimim. Ollut pettämisen kohde ja uuden rakkauden (paremman) löytänyt - Onnellisesti naimisissa
on tehty? kirjoitti:
Siis mistä teidät on tehty, kun voitte vaan asiallisesti keskustella ja jatkaa elämäänne kun kumppanille tulee seksiviestejä puhelimeen tai kumppani harrastaa nettiseksiä?
Jos vastaavaa tapahtuisi meillä, en osaa mennä takuuseen siitä, etten tekisi jotain mitä saisin katua loppuelämäni. Olenkin sanonut miehelleni, että jos joskus hän tahtoo mennä vieraisiin tms. niin ottaa ensin eron ja menee sitten. Jos menee meidän yhdessä olemisen aikana, niin saattaisin tehdä jotain todella ikävää (itsen tai toisten vahingoittaminen). Se on tietenkin tosi väärin.
Parempi kuitenkin tuntea itsensä ja myöntää mustasukkainen/tulistuva luonteensa, eikä kuvitella, että ikävissä tilanteissa pokka pitäisi.
Kysynkin siis, että miten voi rauhallisesti keskustella ihmisen kanssa, joka pitää vipinää ympärillään ihan tietoisesti? Eikö teille tule fyysisesti paha olo? Paha olo on lievä ilmaisu. Minulta näet menisi ruokahalu yms. yms. olisin liki sairas kunnes asia selviäisi.
Eihän tällaiseen ihmiseen sitäpaitsi voi luottaa enää uudelleen.
Aloittajalle sanon vaan, että aika hyvät hermot. Minun ollessa kyseessä puhelin olisi lentänyt mieheni kaaliin sen saman tien. Samoin web-kamera olisi todennäköisesti muussina lattialla.Paras keskustella asiallisesti tyttöystävän kanssa. Mielestäni tuota ei ohittaa olankohautuksella. Olette ehkä nuoria, mutta toisen luottamuksen säilyttäminen on tärkeintä liitossa. Hyvä, että seurustelette vasta. Näin opii tuntemaan toista. Raivoansa kannattaa kuitenkin hillitä. Jos tuollaista paljastuisi oman puolisoni taholta, luottamuksen saamiseen menisi varmaan pitkä aika. Läheisyys ja hellyys on erittäin tärkeää ja tilan antaminen, mutta toista ei saa loukata tai liittonne on tuhoon tuomittu. Ilmaise myös omat tuntemuksesi tyttöystävällesi ja tee sitten ratkaisusi. Ketään ei voi omistaa ja määrätä, suhde pitää olla molemminpuolinen tai se ei toimi. Voimia sinulle selvittää asiasi. Hätiköityjäkään päätöksiä ei kannata tehdä.
- Hetken hiljaisuus
on tehty? kirjoitti:
Siis mistä teidät on tehty, kun voitte vaan asiallisesti keskustella ja jatkaa elämäänne kun kumppanille tulee seksiviestejä puhelimeen tai kumppani harrastaa nettiseksiä?
Jos vastaavaa tapahtuisi meillä, en osaa mennä takuuseen siitä, etten tekisi jotain mitä saisin katua loppuelämäni. Olenkin sanonut miehelleni, että jos joskus hän tahtoo mennä vieraisiin tms. niin ottaa ensin eron ja menee sitten. Jos menee meidän yhdessä olemisen aikana, niin saattaisin tehdä jotain todella ikävää (itsen tai toisten vahingoittaminen). Se on tietenkin tosi väärin.
Parempi kuitenkin tuntea itsensä ja myöntää mustasukkainen/tulistuva luonteensa, eikä kuvitella, että ikävissä tilanteissa pokka pitäisi.
Kysynkin siis, että miten voi rauhallisesti keskustella ihmisen kanssa, joka pitää vipinää ympärillään ihan tietoisesti? Eikö teille tule fyysisesti paha olo? Paha olo on lievä ilmaisu. Minulta näet menisi ruokahalu yms. yms. olisin liki sairas kunnes asia selviäisi.
Eihän tällaiseen ihmiseen sitäpaitsi voi luottaa enää uudelleen.
Aloittajalle sanon vaan, että aika hyvät hermot. Minun ollessa kyseessä puhelin olisi lentänyt mieheni kaaliin sen saman tien. Samoin web-kamera olisi todennäköisesti muussina lattialla.Ihmisen mieli rauhoittuu yllättävän nopeasti, jos vain koittaa. Sillä hetkellä, kun tekee mieli heittää se tietokone ikkunasta, ja kumppani perässä, niin pitää odottaa. Odottaa vain hetki. Tämän jälkeen on yhä yhtä paha olla, mutta ei enää viitsi paiskoa sitä tietokonetta, koska tietää ettei se hyödytä mitään.
Olemme joskus vuosia sitten käyneet suhteessa pettämisen karikot läpi. Molemmat teki sen. Ensi mieheni, ja kun puolen vuoden päästä luultiin että alkaa jo helpottaa, niin sitten minä ääliö... :(
Yritin kai paikata hajonnutta itsetuntoa.
No, puhumalla asioita sdelviteltiin. Monta kuukautta yritimme. Uskomatonta oli aina se, että mikään muu ei auttanit kuvottavaan oloon pätkääkään, kuin sen oman pettäneen/petetyn kumppanin halaus. Aina ei osannut sanoa mitään. Usein vaan itkettiin.
Kyvyt loppuivat, ja erosimme. Vuosi erosta palasimme takaisin yhteen, vahvempana parina kuin koskaan! Nyt tapahtumista on jo aikaa, ja ymmärrämme miten uskomattoman tärkeää puhuminen, tai edes hiljaa yhdessä oleminen on. Asiat pitää selvittää, kuitenkaan kuvottavia yksityiskohtia kaivelematta! Ratkaisevaa on se, onko rakkautta tarpeeksi. Onko halua yrittää.
Kysyit tuleeko fyysisesti paha olo. Tietysti tulee. Kun elämäni rakkaus aikoinaan petti, vaikka kaiken piti olla hienosti, niin todellakin oksenkin. Kyökimme molemmat pöntöllä vuorollamme. Mutta ei pahaa oloa olisi poistanut se, että olisi tehnyt jotain, mitä olisi katunut. Ehkäpä minun petokseni oli alitajuinen kostokin... Todella ääliömäistä. En suosittele kenellekään. Ei siitä tule hyvä mieli kenellekään.
Huolimatta siitä, että joitakin vuosia sitten muistan tärisseeni, luulin tulevani hulluksi kun sattuu niin lujaa, räkä ja kyyneleet peittivät naamani hyvin usein... silti olen tänä päivänä äärimmäisen onnellinen mieheni kanssa. Meidän kohdalla pätee sanonta siitä, että kriisit vahvistavat suhdetta. Upea tunne, hienoa että emme luovuttaneet.
Jos rakautta ei ole, voi lähteä kävelemään saman tien. Mielummin tietysti ennen kuin kumpikaan pettää! Mutta jos tietää olevansa oikean ihmisen kanssa, niin asioista voi päästä yli.:)
Kirjoitan kanssaihmisille toivoa antaakseni. - Asiallinen keskustelu?
Mitä asiallista tossa enää on?
Miksi noi enää jatkaisi?
Mitä pelastettavaa noilla enää on ja miksi?
Miten keskustelet esim. terroristin tai jonkun -ismin kanssa?
Toi keskustelu on vaan yliarvostettua, eikä kaikkisovi toisilleen. - selitellä
"aiheesta: Meidän suhteemme ja sen tulevaisuus. Painotan sanaa ´asiallinen´.
Minusta avovaimosi käytös on todella loukkaavaa ja epäkunnioittavaa."
Kyllä aikuisen ihmisen pitää tietää, mitä tekee. Jos olisin vastaavassa tilanteessa, nainen saisi pakata tavaransa ja lähteä nettirakkautensa perään. Valinta on siis joko-tai, ei sekä-että.
En yleensä ymmärrä, miksi elää suhteessa, jos nykyinen kumppani ei "nappaa"... - jynnkkis
on tehty? kirjoitti:
Siis mistä teidät on tehty, kun voitte vaan asiallisesti keskustella ja jatkaa elämäänne kun kumppanille tulee seksiviestejä puhelimeen tai kumppani harrastaa nettiseksiä?
Jos vastaavaa tapahtuisi meillä, en osaa mennä takuuseen siitä, etten tekisi jotain mitä saisin katua loppuelämäni. Olenkin sanonut miehelleni, että jos joskus hän tahtoo mennä vieraisiin tms. niin ottaa ensin eron ja menee sitten. Jos menee meidän yhdessä olemisen aikana, niin saattaisin tehdä jotain todella ikävää (itsen tai toisten vahingoittaminen). Se on tietenkin tosi väärin.
Parempi kuitenkin tuntea itsensä ja myöntää mustasukkainen/tulistuva luonteensa, eikä kuvitella, että ikävissä tilanteissa pokka pitäisi.
Kysynkin siis, että miten voi rauhallisesti keskustella ihmisen kanssa, joka pitää vipinää ympärillään ihan tietoisesti? Eikö teille tule fyysisesti paha olo? Paha olo on lievä ilmaisu. Minulta näet menisi ruokahalu yms. yms. olisin liki sairas kunnes asia selviäisi.
Eihän tällaiseen ihmiseen sitäpaitsi voi luottaa enää uudelleen.
Aloittajalle sanon vaan, että aika hyvät hermot. Minun ollessa kyseessä puhelin olisi lentänyt mieheni kaaliin sen saman tien. Samoin web-kamera olisi todennäköisesti muussina lattialla.tallaisia naisia suomi tarvitsee
- entinen psykopaatin vaimo
on tehty? kirjoitti:
Siis mistä teidät on tehty, kun voitte vaan asiallisesti keskustella ja jatkaa elämäänne kun kumppanille tulee seksiviestejä puhelimeen tai kumppani harrastaa nettiseksiä?
Jos vastaavaa tapahtuisi meillä, en osaa mennä takuuseen siitä, etten tekisi jotain mitä saisin katua loppuelämäni. Olenkin sanonut miehelleni, että jos joskus hän tahtoo mennä vieraisiin tms. niin ottaa ensin eron ja menee sitten. Jos menee meidän yhdessä olemisen aikana, niin saattaisin tehdä jotain todella ikävää (itsen tai toisten vahingoittaminen). Se on tietenkin tosi väärin.
Parempi kuitenkin tuntea itsensä ja myöntää mustasukkainen/tulistuva luonteensa, eikä kuvitella, että ikävissä tilanteissa pokka pitäisi.
Kysynkin siis, että miten voi rauhallisesti keskustella ihmisen kanssa, joka pitää vipinää ympärillään ihan tietoisesti? Eikö teille tule fyysisesti paha olo? Paha olo on lievä ilmaisu. Minulta näet menisi ruokahalu yms. yms. olisin liki sairas kunnes asia selviäisi.
Eihän tällaiseen ihmiseen sitäpaitsi voi luottaa enää uudelleen.
Aloittajalle sanon vaan, että aika hyvät hermot. Minun ollessa kyseessä puhelin olisi lentänyt mieheni kaaliin sen saman tien. Samoin web-kamera olisi todennäköisesti muussina lattialla.Eikö ole vaarallista, jos et hallitse tunteitasi/käyttäytymistäsi, ja toimintasi on täysin toisten ihmisten tekemisten armoilla? Onko toimintasi silloin aina muiden ihmisten vastuulla? joutuvatko muut varomaan, etteivät ärsyttäisi sinua, koska silloin voit tehdä jotain todella harkitsematonta? Sinunlaisesi ihmiset tekevät mustasukkaisuusmurhia. Entä jos joskus käsität jotain väärin ja otat oikeuden omiin käsiisi, vahingoitat viatonta ihmistä? Toiseksi, mikä on raja, jolloin sinun mielenilmauksesi leimahtavat valloilleen? Riittääkö naapurillle hymyileminen vai laukaiseeko ystävän halaus puolisollesi raivokohtauksesi? Mene hyvä ihminen hoitoon. Sinulla ei ole oikeutta kiristää lähimmäisiäsi käyttäytymään mielihalujesi mukaisesti. Suorastaan pakotat toiset valehtelemaan tuolla tavalla. Mustasukkaisuus on sairaus.
- ...
kävelemään tuollaisesta suhteesta. Kun kaveri alkaa toimimaan noin, suhde on kuollut. Itse yritin eräässä aikaisemmassa suhteessani antaa anteeksi, mutta omat tunteeni eivät koskaan palanneet ennalleen ja pettäminen toistui. Kun se luottamus on kerran mennyt, sitä ei saa enää takaisin. Ikävä asia, mutta ei kannata jäädä roikkumaan tuollaiseen.
Jos on ihastunut toiseen niin pohjattomasti että esittelee itseään sille, niin olisiko parempi tehdä sinun emännällesi palvelus ja heivata se mäkeen? Varsinkin jos kerran suhde on vielä suht nuori, eikä ilmeisesti ole mitään omaisuutta pelissä?
- jannu, mutta ei huoleton
Tuo 1 kuvitteli olevansa fiksu, kun arveli mun olevan tylsä. No mun ei tarvitse puolustella mitä olen järjestänyt tämänkin vuoden aikana naiselleni ja millaisia tempauksia on ollut. Vauhtia, menoa, toimintaa, viihdettä, romantiikkaa jne. -riittää kyllä. No ollaanhan tässä nuoria kolmekymppisiä tai siis hieman päälle, mutta ei mitään ikäloppuja. Tänään aamulla yritin keskustella, kun kummallakin on vapaapäivä. Tulos: tämä nainen nakkaa huutaen takin päällensä ja painuu ulos. Ei ole vieläkään palannut. No hätäpäissään jätti kyllä kotiin lompakon ja kännykän ja autonavaimetkin ovat minulla, joten odottelen tyynesti.
Ehkä olisi helpointa sanoa "adios", mutta kun tunteita on niin paljon, niin ei se ole helppoa.
Katsotaan kuinka asia etenee.
Mutta yhä erilaiset neuvot ovat tervetulleita!
Kiitos jo kirjoittaneille!Se ei sen jälkeen saa omaisuuttaan irti kun pyytämällä, ja se tapahtuu sinun ehdoilla. Niin minä tekisin.
- tsemppiä
Luulisi sen kohta palaavan - joko keskustelemaan tai edes hakemaan kamojaan. Jos ei edelleenkään pysty edes puhumaan aiheesta, pyydä kohteliaasti miettimään asioita "sen aikaa kuin on tarvis", jossain muualla. Eli saa nyt hetken yöpyä jonkun kaverinsa tms. luona, kunnes selvittää oman päänsä.
Ei sinulla ole hätää. :-) - varalle...
tsemppiä kirjoitti:
Luulisi sen kohta palaavan - joko keskustelemaan tai edes hakemaan kamojaan. Jos ei edelleenkään pysty edes puhumaan aiheesta, pyydä kohteliaasti miettimään asioita "sen aikaa kuin on tarvis", jossain muualla. Eli saa nyt hetken yöpyä jonkun kaverinsa tms. luona, kunnes selvittää oman päänsä.
Ei sinulla ole hätää. :-)tuollaisista nettilutkista kannattaa pysyä visusti erossa....
- n-69
Kyllä tuo naisesi käytös kummallista on ja mikä häntä vetää strippaamaan kameralle ja toiselle miehelle. Pimeätä. Itse olen vapaa eikä tulis ikinä mieleen tehdä moista, ei kiehdo ei tippaakaan. Vaihtoon vain ellei lopeta muita suhteita. Kyllä sullakin on jonkinlainen arvo olemassa. Mikään tylsä ei tarvi olla vaan naisella on kieroutunut mieli. Kaverini kertoi sinkkuvuosinaan tavanneensa miehen, joka katsoi netistä nakutyttöjä ja tumputti -no, se mies jäi yksin kun se selvisi. Miksi olla yhdessä ellei suhde toimi kaikilla tavoin ja luottamus on aika olennaista, sillehhän suhde perustuu.
Kaikenlaisia naisia ne miehetkin katselee. Voi-voi. - normaalia
n-69 kirjoitti:
Kyllä tuo naisesi käytös kummallista on ja mikä häntä vetää strippaamaan kameralle ja toiselle miehelle. Pimeätä. Itse olen vapaa eikä tulis ikinä mieleen tehdä moista, ei kiehdo ei tippaakaan. Vaihtoon vain ellei lopeta muita suhteita. Kyllä sullakin on jonkinlainen arvo olemassa. Mikään tylsä ei tarvi olla vaan naisella on kieroutunut mieli. Kaverini kertoi sinkkuvuosinaan tavanneensa miehen, joka katsoi netistä nakutyttöjä ja tumputti -no, se mies jäi yksin kun se selvisi. Miksi olla yhdessä ellei suhde toimi kaikilla tavoin ja luottamus on aika olennaista, sillehhän suhde perustuu.
Kaikenlaisia naisia ne miehetkin katselee. Voi-voi.Hämmästyttää ihmisten suhtautuminen runkkaamiseen. Se on normaalia, eikä keneltäkään pois. Oma naiseni käyttää dildoa päivittäin. Hän saa lisäksi monta orgasmia päivittäin rakastellessamme. Turhaa mustasukkaisuutta, olisiko itsetunnossa tarkastelua??
- riksuliini78
normaalia kirjoitti:
Hämmästyttää ihmisten suhtautuminen runkkaamiseen. Se on normaalia, eikä keneltäkään pois. Oma naiseni käyttää dildoa päivittäin. Hän saa lisäksi monta orgasmia päivittäin rakastellessamme. Turhaa mustasukkaisuutta, olisiko itsetunnossa tarkastelua??
Runkkaamisessa ei ole mitään pahaa...itsekin tyydytän itseäni joskus,vaikka se oma mies onkin. Mutta sitä ei tarvitse tehdä noin avoimesti...eikä ainakaan yhteisessä kodissa webcamin kautta jonkun toisen nähden.
- varsin mielenkiintoista

14% naisista saa orgasmin miehen kanssa yhdynnässä joka kerta. Loput, eli suuri määrä, vain joskus. Missä ne kaikki miehet ovat, joiden kanssa naiset eivät saa orgasmeja? Tuntuu aina vain olevan niitä jotka lukeutuvat noiden 14 %:n kanssa oleviin :)
- normaalia
varsin mielenkiintoista kirjoitti:
14% naisista saa orgasmin miehen kanssa yhdynnässä joka kerta. Loput, eli suuri määrä, vain joskus. Missä ne kaikki miehet ovat, joiden kanssa naiset eivät saa orgasmeja? Tuntuu aina vain olevan niitä jotka lukeutuvat noiden 14 %:n kanssa oleviin :)
Naisissa on fysiologisia eroja, sen jokainen useamman kanssa rakastellut tietää. Itse olen kiinnostunut vastapuolen orgasmeista, toteuttaa niitä ja samalla saada itsekin. Ikää on 39v. ja puolisollani 40v. tässä iässä ei tarvitse kainostella eikä teeskennellä. Koko suhteemme lähti vuosi takaperin juuri onnistuneista rakastelukerroista syvenemään siihen tilaan, jossa se nyt on. Keskustelemme avoimesti, mikä tuntuu hyvältä ja oma penikseni muoto on naisten näkökulmasta juuri ihanteellinen (olen kuullut kymmeniltä saman) antamaan naiselle orgasmin. Oraaliseksi kuuluu luonnollisena osana nautintoon, klitoris, G-piste ym. on tuttuja ja huomionarvoisia asioita. Näillä eväillä ME jatkamme USEIDEN orgasmien tekemistä toisillemme!
- mitä helvetin
riksuliini78 kirjoitti:
Runkkaamisessa ei ole mitään pahaa...itsekin tyydytän itseäni joskus,vaikka se oma mies onkin. Mutta sitä ei tarvitse tehdä noin avoimesti...eikä ainakaan yhteisessä kodissa webcamin kautta jonkun toisen nähden.
väliä siin on missä ja milloin runkkaa ku ei vaan ole alle k18 näkyvissä eikä mikään paljastelia raiskaaja. eiku käsilaulaa ja mielikuvitus lentää...aaaaah...aaaah....aaaah kohta lentää ruutuun ja Riksuliinin rinnoille :)
- hyi hyi
riksuliini78 kirjoitti:
Runkkaamisessa ei ole mitään pahaa...itsekin tyydytän itseäni joskus,vaikka se oma mies onkin. Mutta sitä ei tarvitse tehdä noin avoimesti...eikä ainakaan yhteisessä kodissa webcamin kautta jonkun toisen nähden.
Se, ettei tyttöystäväsi esitellyt itseään sinun nähtesi kertoo asian tilan. Hän tietää itsekin tekevänsä väärin ja moraalisesti *pettävänsä * sinua. Kaksimieliset tekstarit, välttelevä käytös...
Anna periksi ja päästä hänet elämään haluamaansa.
Voimia sinulle... - Ilona124
normaalia kirjoitti:
Naisissa on fysiologisia eroja, sen jokainen useamman kanssa rakastellut tietää. Itse olen kiinnostunut vastapuolen orgasmeista, toteuttaa niitä ja samalla saada itsekin. Ikää on 39v. ja puolisollani 40v. tässä iässä ei tarvitse kainostella eikä teeskennellä. Koko suhteemme lähti vuosi takaperin juuri onnistuneista rakastelukerroista syvenemään siihen tilaan, jossa se nyt on. Keskustelemme avoimesti, mikä tuntuu hyvältä ja oma penikseni muoto on naisten näkökulmasta juuri ihanteellinen (olen kuullut kymmeniltä saman) antamaan naiselle orgasmin. Oraaliseksi kuuluu luonnollisena osana nautintoon, klitoris, G-piste ym. on tuttuja ja huomionarvoisia asioita. Näillä eväillä ME jatkamme USEIDEN orgasmien tekemistä toisillemme!
Kuule, minulla menisi orgasmit ikkunasta ulos jos tietäisin mieheni kehuskelevan orkuillame netissä. Olet sinäkin yks.. sanonko mikä? - Orkkukalle.
- normaalia
Ilona124 kirjoitti:
Kuule, minulla menisi orgasmit ikkunasta ulos jos tietäisin mieheni kehuskelevan orkuillame netissä. Olet sinäkin yks.. sanonko mikä? - Orkkukalle.
Puoliso tuossa vieressä istuu, mitäs ihmeellistä tai tuomittavaa kirjoituksissani on? Puoliso on pikemmin ylpeä..
- Niin olen, ja tyytyväinen ;o) (Puolison kommentti). - Laowai
hyi hyi kirjoitti:
Se, ettei tyttöystäväsi esitellyt itseään sinun nähtesi kertoo asian tilan. Hän tietää itsekin tekevänsä väärin ja moraalisesti *pettävänsä * sinua. Kaksimieliset tekstarit, välttelevä käytös...
Anna periksi ja päästä hänet elämään haluamaansa.
Voimia sinulle...tarinoita.PS/Kun vain uskaltaisi,olisi kaiketi hauskaa,piristäväkin olla kausittain hieman ns"syntinen" tässä "uuspuritaanisessa" maassa.Ääripäistä toiseen en kuitenkaan ketään suosittele."Lagom är bäst"..
- Knuckle
JÄTÄ SE AKKA NYT JO RAUHAAN ja lopeta ton asian jankuttaminen. Keskity elämään omaa elämääsi.. kyllä täällä maailmassa on aika helvetin paljon muitakin naisia!!!
- Laowai
riksuliini78 kirjoitti:
Runkkaamisessa ei ole mitään pahaa...itsekin tyydytän itseäni joskus,vaikka se oma mies onkin. Mutta sitä ei tarvitse tehdä noin avoimesti...eikä ainakaan yhteisessä kodissa webcamin kautta jonkun toisen nähden.
mainita, kaikki mahdollinen on jo tehty auringon alla(koko ihmiskunanhistoria), tuhansia vuosia?tai kymmeniätuhansia?vuosiakin,ehkä kauemminkin?
VAI MITÄ? ihminen on inhimillinen..
Joo, ei muutakuin nainen pihalle(mikäli oma asuntosi tms), ei ainakaan sillä ole tuossa tilanteessa mitään puolusteltavaa!
Tollaset saatanan "ei mitään tapahtunu oo" - salailijat saavat kyllä ihteensä mennä..ei yhtään auta selitellä että "se tapahtui vaan".
Jos oikeesti jotain vialla suhteessa, siitä pitäis molempien kyetä keskusteleen.- .......................
tästä samasta "jutusta" on monta eri versiota täällä... satuile vähän lisää ap....
- jannu, mutta ei huoleton
Mä olen elämäni ensimmäisen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran tällaisella palstalla ja nytkin vain sen takia, että en kehtaa kenellekään tutulle puhua. Kasvottomille tuntuu toistaiseksi olla yksinkertaisempaa ja helpompaa purkaa sydäntään. Jos tällaisia on täällä ollut, niin sille en voi mitään!
Itse kerron kaiken 100% omasta elämästäni ja viimeisimmistä muutamista kuukausista, joten tuo syytös on mielestäni hieman halpamainen. Mutta annan sen olla, olen tänään jo itkenyt aivan tarpeeksi jotta tuollainen minua satuttaisi.
Niin - naiseni (vielä sanon noin) tuli sitten alkuillasta kotiin, oli ollut sanojensa mukaan mm. kirjastossa pari tuntia vain lukemassa. Hieman hiljainen oli jonkin aikaa, kunnes painui tietokoneelle ja kiire naputella viestiä taas eteenpäin. Kun kysyin (uskoo ken tahtoo) nätisti, että mitä teet, niin sitten alkoi taas huuto ja mekastus. Ilmoitin tyynesti, että ehkä on parempi hänen mennä vaikka vanhempiensa luo nytten, ettei tule lisää ongelmia. Sanaakaan sanomatta otti kännykkänsä ja puki päälleen ja lähti. Soitti muuten sitten vajaan tunnin kuluttua ja halusi asiana oli vain se, että halusi päästä käymään tietokoneella. No eipä lupaa herunnut.
Soitin töihin ja sain pari sovittua loppuviikon itselleni vapaaksi, onneksi on reilu pomo.
Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä! - tpdkh
on valitettavasti yleistä. Tuskin provoa.

Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!Juttelisit asioista kavereiden kanssa, sitä varten ne ovat ja tuntevat taustasi paremmin kuin täällä kukaan.
Ei sellaista häpeää ole etteikö sitä voisi kavereiden kanssa jakaa. Neuvot ovat varmaan parempia sieltä päin.
Suhteet tulevat ja menevät ystävät pysyvät. - Näin koko asian
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä olen elämäni ensimmäisen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran tällaisella palstalla ja nytkin vain sen takia, että en kehtaa kenellekään tutulle puhua. Kasvottomille tuntuu toistaiseksi olla yksinkertaisempaa ja helpompaa purkaa sydäntään. Jos tällaisia on täällä ollut, niin sille en voi mitään!
Itse kerron kaiken 100% omasta elämästäni ja viimeisimmistä muutamista kuukausista, joten tuo syytös on mielestäni hieman halpamainen. Mutta annan sen olla, olen tänään jo itkenyt aivan tarpeeksi jotta tuollainen minua satuttaisi.
Niin - naiseni (vielä sanon noin) tuli sitten alkuillasta kotiin, oli ollut sanojensa mukaan mm. kirjastossa pari tuntia vain lukemassa. Hieman hiljainen oli jonkin aikaa, kunnes painui tietokoneelle ja kiire naputella viestiä taas eteenpäin. Kun kysyin (uskoo ken tahtoo) nätisti, että mitä teet, niin sitten alkoi taas huuto ja mekastus. Ilmoitin tyynesti, että ehkä on parempi hänen mennä vaikka vanhempiensa luo nytten, ettei tule lisää ongelmia. Sanaakaan sanomatta otti kännykkänsä ja puki päälleen ja lähti. Soitti muuten sitten vajaan tunnin kuluttua ja halusi asiana oli vain se, että halusi päästä käymään tietokoneella. No eipä lupaa herunnut.
Soitin töihin ja sain pari sovittua loppuviikon itselleni vapaaksi, onneksi on reilu pomo.
Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!Uuden, paremman kundikaverinsa luokse. Tältä UUDELTA hän saa tyydyttävämpää seksiä. No, uutta matoa koukkuun..
- pari sanaa
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä olen elämäni ensimmäisen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran tällaisella palstalla ja nytkin vain sen takia, että en kehtaa kenellekään tutulle puhua. Kasvottomille tuntuu toistaiseksi olla yksinkertaisempaa ja helpompaa purkaa sydäntään. Jos tällaisia on täällä ollut, niin sille en voi mitään!
Itse kerron kaiken 100% omasta elämästäni ja viimeisimmistä muutamista kuukausista, joten tuo syytös on mielestäni hieman halpamainen. Mutta annan sen olla, olen tänään jo itkenyt aivan tarpeeksi jotta tuollainen minua satuttaisi.
Niin - naiseni (vielä sanon noin) tuli sitten alkuillasta kotiin, oli ollut sanojensa mukaan mm. kirjastossa pari tuntia vain lukemassa. Hieman hiljainen oli jonkin aikaa, kunnes painui tietokoneelle ja kiire naputella viestiä taas eteenpäin. Kun kysyin (uskoo ken tahtoo) nätisti, että mitä teet, niin sitten alkoi taas huuto ja mekastus. Ilmoitin tyynesti, että ehkä on parempi hänen mennä vaikka vanhempiensa luo nytten, ettei tule lisää ongelmia. Sanaakaan sanomatta otti kännykkänsä ja puki päälleen ja lähti. Soitti muuten sitten vajaan tunnin kuluttua ja halusi asiana oli vain se, että halusi päästä käymään tietokoneella. No eipä lupaa herunnut.
Soitin töihin ja sain pari sovittua loppuviikon itselleni vapaaksi, onneksi on reilu pomo.
Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!Olen tosi pahoillani puolestasi. Toivottavasti asiat kääntyvät parhain päin. Joskus tosin sellainenkin ratkaisu, joka ei tällä hetkellä tunnu parhaalta, voikin osoittautua koko elämän mittapuussa ihan hyväksi.
Netistä voi jäädä riippuvaiseksi. Netistä löytämäänsä ihmiseen voi syntyä riippuvuus. Aina kun avaat koneen, olet ikään kuin yhteydessä tähän tyyppiin, joka saa tuntemaan mielihyvää. Olen itse ollut tilanteessa, jossa netin avaamista voisi verrata alkoholistin viinapullon korkkaamiseen. En osaa kertoa, mitä aivoissa tai ihmisessä sillä hetkellä tapahtuu. Itselläni kyse oli aluksi tyydytyksen tunteesta (henkisestä), lopulta suorastaan riippuvaisuudesta. Olin siis riippuvainen nettisuhteesta siinä määrin, että hylkäsin oman mieheni täydellisesti ja pystyin ajattelemaan vain tätä nettimiestä.
Vaimosi käytös kuulostaa kivuliaan tutulta. Oma tilanteeni johti avioeroon. Meillä oli pieni lapsikin. Tiedän, että olen toiminut säälittävästi ja epäterveesti, mutta jäin todellakin riippuvaiseksi, enkä enää edes nauttinut tilanteesta vaan se muuttui täysin pakonomaiseksi tarpeeksi päästä koneelle. Häpeän ja tunnen syyllisyyttä, vaikka tästä on kulunut aikaa monta vuotta.
Oletan, että vaimosi ei ollut kirjastossa "lukemassa" vaan kirjaston koneella.
Kaikki ihmiset eivät toki jää koukkuun, eivätkä varmasti kaikki ihmiset voi ymmärtää, kuinka jollekin voi käydä niin. Mutta ei tarvitse kuin käydä katsomassa tämänkin sivuston chatissa, niin kyllä sieltä löytyy sadoittain päivittäisessä chattiriippuvuudessa eläviä ihmisiä. Joillekin kyse on vain itse chattailusta, toisille syntyy nettisuhteita, jotka kuten sanottua voivat pahimmassa tapauksessa tuhota koko senhetkisen parisuhteen. Uskon, että monella kärsii myös työnteko, lasten hoito, harrastukset ja muu sosiaalinen elämä.
Asian voi toki lyödä leikiksi ja voihan sille nauraa, tai voi mitätöidä omaa riippuvuuttaan, mutta puolisoa ja muita läheisiä se ei varmaan naurata.
Olen pahoillani, että en pysty antamaan oikein mitään neuvoa sinulle. Jos naisellasi on tällainen tilanne, häntä ei oikein voi kukaan ulkopuolinen auttaa. Hän luultavasti irtautuu suhteesta sinuun tämän hetken huuman takia. Mutta en usko, että parisuhteenne voisi enää palautuakaan täysin normaaliksi, jos se tämän jälkeen vielä jatkuu, ellei nainen käännä täysin kelkkaansa ja pyydä sinua vaikka jonnekin pariterapiaan tai mitä näitä nyt on.... - suru puserossa
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä olen elämäni ensimmäisen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran tällaisella palstalla ja nytkin vain sen takia, että en kehtaa kenellekään tutulle puhua. Kasvottomille tuntuu toistaiseksi olla yksinkertaisempaa ja helpompaa purkaa sydäntään. Jos tällaisia on täällä ollut, niin sille en voi mitään!
Itse kerron kaiken 100% omasta elämästäni ja viimeisimmistä muutamista kuukausista, joten tuo syytös on mielestäni hieman halpamainen. Mutta annan sen olla, olen tänään jo itkenyt aivan tarpeeksi jotta tuollainen minua satuttaisi.
Niin - naiseni (vielä sanon noin) tuli sitten alkuillasta kotiin, oli ollut sanojensa mukaan mm. kirjastossa pari tuntia vain lukemassa. Hieman hiljainen oli jonkin aikaa, kunnes painui tietokoneelle ja kiire naputella viestiä taas eteenpäin. Kun kysyin (uskoo ken tahtoo) nätisti, että mitä teet, niin sitten alkoi taas huuto ja mekastus. Ilmoitin tyynesti, että ehkä on parempi hänen mennä vaikka vanhempiensa luo nytten, ettei tule lisää ongelmia. Sanaakaan sanomatta otti kännykkänsä ja puki päälleen ja lähti. Soitti muuten sitten vajaan tunnin kuluttua ja halusi asiana oli vain se, että halusi päästä käymään tietokoneella. No eipä lupaa herunnut.
Soitin töihin ja sain pari sovittua loppuviikon itselleni vapaaksi, onneksi on reilu pomo.
Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!On hyvä jos olet saanut täällä tukea, mutta älä välitä tyhjänjauhajista, sillä vaikka itse on asiallinen ja haluaa asiallista keskustelua niin aina täällä sekoilee joku ja haukkuu ja arvostelee.
Voimia sulle tilanteeseesi, ilmeisesti ystävättäresi on jäänyt koukkuun nettiseksiin, se on monen ongelma, valitettavasti, ja addiktoituneet eivät myönnä ongelmaansa.
Toivon että asianne vielä selviää, mutta jos ei, niin pidä kiinni arvoistasi, olet upea ihminen. - on tämä maailma
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä olen elämäni ensimmäisen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran tällaisella palstalla ja nytkin vain sen takia, että en kehtaa kenellekään tutulle puhua. Kasvottomille tuntuu toistaiseksi olla yksinkertaisempaa ja helpompaa purkaa sydäntään. Jos tällaisia on täällä ollut, niin sille en voi mitään!
Itse kerron kaiken 100% omasta elämästäni ja viimeisimmistä muutamista kuukausista, joten tuo syytös on mielestäni hieman halpamainen. Mutta annan sen olla, olen tänään jo itkenyt aivan tarpeeksi jotta tuollainen minua satuttaisi.
Niin - naiseni (vielä sanon noin) tuli sitten alkuillasta kotiin, oli ollut sanojensa mukaan mm. kirjastossa pari tuntia vain lukemassa. Hieman hiljainen oli jonkin aikaa, kunnes painui tietokoneelle ja kiire naputella viestiä taas eteenpäin. Kun kysyin (uskoo ken tahtoo) nätisti, että mitä teet, niin sitten alkoi taas huuto ja mekastus. Ilmoitin tyynesti, että ehkä on parempi hänen mennä vaikka vanhempiensa luo nytten, ettei tule lisää ongelmia. Sanaakaan sanomatta otti kännykkänsä ja puki päälleen ja lähti. Soitti muuten sitten vajaan tunnin kuluttua ja halusi asiana oli vain se, että halusi päästä käymään tietokoneella. No eipä lupaa herunnut.
Soitin töihin ja sain pari sovittua loppuviikon itselleni vapaaksi, onneksi on reilu pomo.
Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!Tollaset saunan taakse vaan..
- pluto

Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!Asian puhuminen ja jakaminen helpottaa aina.Varsinkin kun kyse on niin kipeästä asiasta kuin ihmissuhteessa luottamuksen loppumisesta, pettymisestä toiseen ihmiseen. Netissä on aika hyvä www.tukinet.net, kriisikeskus netissä jossa on paljon ihmissuhteiden karikoissa rämpiviä. Kun itse oli kipeimmillään samasta pettymyksestä, helpotti se että luki muiden asiallisia juttuja ja sai kirjoittaa omiakin. Voimia.
- maija vaan
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä olen elämäni ensimmäisen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran tällaisella palstalla ja nytkin vain sen takia, että en kehtaa kenellekään tutulle puhua. Kasvottomille tuntuu toistaiseksi olla yksinkertaisempaa ja helpompaa purkaa sydäntään. Jos tällaisia on täällä ollut, niin sille en voi mitään!
Itse kerron kaiken 100% omasta elämästäni ja viimeisimmistä muutamista kuukausista, joten tuo syytös on mielestäni hieman halpamainen. Mutta annan sen olla, olen tänään jo itkenyt aivan tarpeeksi jotta tuollainen minua satuttaisi.
Niin - naiseni (vielä sanon noin) tuli sitten alkuillasta kotiin, oli ollut sanojensa mukaan mm. kirjastossa pari tuntia vain lukemassa. Hieman hiljainen oli jonkin aikaa, kunnes painui tietokoneelle ja kiire naputella viestiä taas eteenpäin. Kun kysyin (uskoo ken tahtoo) nätisti, että mitä teet, niin sitten alkoi taas huuto ja mekastus. Ilmoitin tyynesti, että ehkä on parempi hänen mennä vaikka vanhempiensa luo nytten, ettei tule lisää ongelmia. Sanaakaan sanomatta otti kännykkänsä ja puki päälleen ja lähti. Soitti muuten sitten vajaan tunnin kuluttua ja halusi asiana oli vain se, että halusi päästä käymään tietokoneella. No eipä lupaa herunnut.
Soitin töihin ja sain pari sovittua loppuviikon itselleni vapaaksi, onneksi on reilu pomo.
Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!Älä syytä itseäsi....naisessa vika on....
T;surusilmä - 30+

Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!Viestisi on herättänyt monenlaisia tunteita, kun vastauksia on tullut niin paljon. En tiedä, antaako tämä minun viestini mitään uutta, toivottavasti.
Itse olen kokenut saman asian, kuten niin moni muukin viestiisi vastannut henkilö. Mieheni ei kyllä käyttänyt webbikameraa, mutta muuten on erittäin tuttua tämä tietokoneella asuminen, huutaminen ja tiuskiminen. Pahinta on se, kun ei tiedä miksi. Ja jos kysyy toiselta syytä, ei saa mitään järkevää vastausta.
Omasta erostani on nyt vajaa vuosi. Viime kesä on aika hämärän peitossa, muistan vain sen ahdistuksen, riidat ja oman itkuni. Töistä ei tullut mitään. Koko ahdistuksen keskellä ymmärsin kuitenkin, että tilanne ei voi jatkua niin. Tarvitaan aikaa. Ei sellaisessa tilanteessa kumpikaan pysty käymään selväjärkistä keskustelua tai ajattelemaan objektiivisesti. Toisen jatkuva loukkaava käytös vain pahentaa omaa oloa. "Miksi se ei lopeta tota touhua, kun näkee kuinka paha mun on olla?". Ei se lopu. Avokkisi on sokeutunut ihastuksesta toiseen hlöön, hän "ei näe ei kuule mitä ympärillä tapahtuu".
Hyvä, että käskit avokkisi häipyä. Oli teidän asumisjärjestelyt omaisuuden suhteen millaiset tahansa, aikalisää tarvitaan. Jomman kumman täytyy nyt lähteä oikeasti pois, ei vain kaverin luo pariksi yöksi. Anna tilanteen rauhoittua, ajattele myös omaa jaksamistasi. Usko huviksesi, että kun saat olla yksin, mieli rauhoittuu,ja paha olo helpottuu, koska se sinun jatkuva loukkaamisesi loppuu.
Ei erilleen muutto tarkoita sitä, että teidän täytyy lopullisesti erota. Älä mieti sitä nyt. Aika näyttää, kun tilanne rauhoittuu.
Äläkä mieti sitä, kuinka paljon häntä rakastat. Nyt mietit omaa jaksamistasi, ja pidät itsestäsi huolta. Se on tärkeintä. Muutaman viikon päästä tilanne on jo rauhoittunut, asiat eivät enää pyöri niin mielessä, saat nukuttua ja jaksat käydä töissäkin paremmin. Voitte sitten vaikka keskustella asioista, turha yrittää tehdä sitä nyt. Pidä itsestäsi huolta ja voi hyvin. Minä lähdin aikoinaan, ja sitä päätöstä en kadu. Se oli ainoa tapa lopettaa se jatkuva paha olo. - Sca
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä olen elämäni ensimmäisen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran tällaisella palstalla ja nytkin vain sen takia, että en kehtaa kenellekään tutulle puhua. Kasvottomille tuntuu toistaiseksi olla yksinkertaisempaa ja helpompaa purkaa sydäntään. Jos tällaisia on täällä ollut, niin sille en voi mitään!
Itse kerron kaiken 100% omasta elämästäni ja viimeisimmistä muutamista kuukausista, joten tuo syytös on mielestäni hieman halpamainen. Mutta annan sen olla, olen tänään jo itkenyt aivan tarpeeksi jotta tuollainen minua satuttaisi.
Niin - naiseni (vielä sanon noin) tuli sitten alkuillasta kotiin, oli ollut sanojensa mukaan mm. kirjastossa pari tuntia vain lukemassa. Hieman hiljainen oli jonkin aikaa, kunnes painui tietokoneelle ja kiire naputella viestiä taas eteenpäin. Kun kysyin (uskoo ken tahtoo) nätisti, että mitä teet, niin sitten alkoi taas huuto ja mekastus. Ilmoitin tyynesti, että ehkä on parempi hänen mennä vaikka vanhempiensa luo nytten, ettei tule lisää ongelmia. Sanaakaan sanomatta otti kännykkänsä ja puki päälleen ja lähti. Soitti muuten sitten vajaan tunnin kuluttua ja halusi asiana oli vain se, että halusi päästä käymään tietokoneella. No eipä lupaa herunnut.
Soitin töihin ja sain pari sovittua loppuviikon itselleni vapaaksi, onneksi on reilu pomo.
Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!Mielenkiinnolla luin juttuja tapaukseesi liittyen.
Se on varma, että jonkin sortin ratkaisu sinun pitää tehdä. Toivottavasti itse näet, miten kovaa kaverisi on koneessa ja nettisuhteessa kiinni. Kun vielä lähtökehoituksen jälkeenkin kehtaa kysellä, että josko pääsisi koneelle...
Raaka totuus tässä on se, että kun pettää toisen luottamuksen kerran niin ei kyllä sitä luottamusta saata enään takaisin... koko ajan joudut asiaa miettimään. Mieti asia loppuun ja tee oma päätös. Sen jälkeen onkin sitten helpompaa. Varmasti on muistoja ja tunteita vaan ehkä on aika kääntää elämässäsi uusi lehti... ilman nykyistä puolisoasi. - että..
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä olen elämäni ensimmäisen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran tällaisella palstalla ja nytkin vain sen takia, että en kehtaa kenellekään tutulle puhua. Kasvottomille tuntuu toistaiseksi olla yksinkertaisempaa ja helpompaa purkaa sydäntään. Jos tällaisia on täällä ollut, niin sille en voi mitään!
Itse kerron kaiken 100% omasta elämästäni ja viimeisimmistä muutamista kuukausista, joten tuo syytös on mielestäni hieman halpamainen. Mutta annan sen olla, olen tänään jo itkenyt aivan tarpeeksi jotta tuollainen minua satuttaisi.
Niin - naiseni (vielä sanon noin) tuli sitten alkuillasta kotiin, oli ollut sanojensa mukaan mm. kirjastossa pari tuntia vain lukemassa. Hieman hiljainen oli jonkin aikaa, kunnes painui tietokoneelle ja kiire naputella viestiä taas eteenpäin. Kun kysyin (uskoo ken tahtoo) nätisti, että mitä teet, niin sitten alkoi taas huuto ja mekastus. Ilmoitin tyynesti, että ehkä on parempi hänen mennä vaikka vanhempiensa luo nytten, ettei tule lisää ongelmia. Sanaakaan sanomatta otti kännykkänsä ja puki päälleen ja lähti. Soitti muuten sitten vajaan tunnin kuluttua ja halusi asiana oli vain se, että halusi päästä käymään tietokoneella. No eipä lupaa herunnut.
Soitin töihin ja sain pari sovittua loppuviikon itselleni vapaaksi, onneksi on reilu pomo.
Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!kylläpä on maailmanmeno kummallista ja että jos itse et ole tuollainen, et myöskään ansaitse tuollaista. Eli neuvo: jos et oo naimisissa, irti ja heti moisesta. Kyllä sulle löytyy sopivampikin!
- Nainen isolla Ännällä
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mä olen elämäni ensimmäisen kerran ja toivottavasti viimeisen kerran tällaisella palstalla ja nytkin vain sen takia, että en kehtaa kenellekään tutulle puhua. Kasvottomille tuntuu toistaiseksi olla yksinkertaisempaa ja helpompaa purkaa sydäntään. Jos tällaisia on täällä ollut, niin sille en voi mitään!
Itse kerron kaiken 100% omasta elämästäni ja viimeisimmistä muutamista kuukausista, joten tuo syytös on mielestäni hieman halpamainen. Mutta annan sen olla, olen tänään jo itkenyt aivan tarpeeksi jotta tuollainen minua satuttaisi.
Niin - naiseni (vielä sanon noin) tuli sitten alkuillasta kotiin, oli ollut sanojensa mukaan mm. kirjastossa pari tuntia vain lukemassa. Hieman hiljainen oli jonkin aikaa, kunnes painui tietokoneelle ja kiire naputella viestiä taas eteenpäin. Kun kysyin (uskoo ken tahtoo) nätisti, että mitä teet, niin sitten alkoi taas huuto ja mekastus. Ilmoitin tyynesti, että ehkä on parempi hänen mennä vaikka vanhempiensa luo nytten, ettei tule lisää ongelmia. Sanaakaan sanomatta otti kännykkänsä ja puki päälleen ja lähti. Soitti muuten sitten vajaan tunnin kuluttua ja halusi asiana oli vain se, että halusi päästä käymään tietokoneella. No eipä lupaa herunnut.
Soitin töihin ja sain pari sovittua loppuviikon itselleni vapaaksi, onneksi on reilu pomo.
Kiitos taas kaikille, jotka olette antaneet vinkkejä!Mun mielestäni sun jutussas on outoa toi että sä et niinku tee asialle yhtään mitään..annat sen naisesi mennä ja tulla vaan..kyllä mä vaatisin pysähtymään siksi aikaa että asiat olisi selvitetty suuntaan tai toiseen...sit se ihmetytti mua et miksi muijas pyysi sua katsomaan keneltä se viesti tuli?(oliskohan se halunnutkin sun näkevän sen toisen ukon viestit?)en mä ainakaan pyytäisi miestäni katsomaan mun viestejäni jos tietäisin että joku toinen mies saattaa viestitellä mulle..itse en henkilökohtaisesti pidä netti juttuja pettämisenä niin kauan kuin ne jutut todellakin on vain netti juttuja ja pysyy siinä näytössä(tällä tarkoitan juttelua yms,,)..tosin en myöskään ymmärrä tota netissä (camissa)runkkaamistakaan.mun mielestä sun tarvii vaan nyt selvittää mitä se muija oikeesti haluaa ja tee sitten sen perusteella ratkaisusi..ei kai kukaan voi antaa mitään ns.vastausta ongelmaasi kun jokainen ihminen ja suhde on niin yksilöllinen,,toisille sopii toinen ja toisille joku muu.tsemppiä sulle kävi niin tai näin..
- mäjelle...!
tai viet suoraan ongelmajätteen keräyspisteeseen
- evildead
muija pellolle...
- Tässä muutama vinkki
Suhteenne on jatkunut vuosia. Olette arkipäiväistäneet seksinne. Tyttöystäväsi mielikuvitus ja fantasiat, sekä kehon tahto haluaa IHAN muuta kuin mitä annat!
Netistä hän on löytänyt vastiketta seksuaaliselle fantasialle. Hän nauttii, kun vieras mies himoitsee häntä "lutkana", joka runkkaa kameran toisessa päässä. Tyttöystäväsi selvästi haluaisi ihan eri tyylistä seksiä, mitä sinä annat. -Ainakin vaihtelua, kuin yö ja päivä.
Mitä tehdä?
Joko eroatte, tai katsot itsetuntoasi ja otat asian muutamalla eri tavalla esille.
Ensimmäinen tyyli on yrittää keskustella neutraalisti, jolloin et pääse puusta pitkään.
Toinen tyyli on hankkia rekvisiittaa, sitomista dildoja ym. ja pistää vaikka videokamera taustalle kuvaamaan. Voit ottaa pikkuisen kiusoittelevan ja alistamisotteisen linjan. Nuolentaa, tyydytät itseäsi ja "käytät" häntä hyväksi rajusti.
Kolmas, vaativin tapa on ehdottaa ryhmäseksiä/ parinvaihtoa tai kolmatta pyörää.
Tämä vaihtoehto on vain rautaisella itsetunnolla varustetulle miehelle.
Itse olen läpikäynyt jokaisen, viimeisin on ollut antoisin molemmille. Parisuhteemme itseasiassa loksahti kohdalle kunnolla.
Kaikissa parisuhteissa tulee kausia, jolloin jompi kumpi halajaa vierasta. Kutsukaa tämä mies kylään. Anna naisen tehdä päätös mitä teette. Itse voit vähän provosoida riisumalla puolisoasi ym. Tällä tavalla löydät sen, mihin olet lopulta joskus rakastunut. Tässä tilassa saattaa naisystäväsi jopa perääntyä!
Mies, joka on hiukan välinpitämätön, näyttäen kuitenkin rakkautensa, kiinnostaa yleensä naisia enemmän..
Lopuksi; kokeile nettiseksiä itsekin jonkun naisen kanssa. - Vielä kun onnistuisit "jäämään" kiinni tyttöystävällesi! Tällöin hänkin huomaisi tekonsa..
Muista; ketään emme voi omistaa..- narttu ja prinsessa
asian näkisin, ainakin kun jutussa ei edes käy ilmi onko mitään konkreettista tapahtunut...eihän toi ole mitään pettämistä jos ei ole ollut liveseksiä!! Eihän netti ja cami seksissä ole kysymys kuin omasta mielikuvituksesta.... miehet on tumputtanut lehtiensä kanssa iät ja ajat, mutta nyt kun naiset hieman vapautuu syntyy tällänen hula paloo.
Onhan asianomaiselle varmasti järkykys, kun asia tulee esille noin... Pitkä aikaisessa parisuhteessa ihmiset kasvaa ja muuttuu, näkemys seksistä elää ja kehittyy kokoajan. Ihmiset haluu kokeilla uusia asioita ja välillä houkutella itseään ajatuksella toisesta ihmisestäkin. Mutta niin kauan kuin ei edetä liveseksiin, niin eikö se ole ihmisen oma asia kuinka leikkinsä leikkii. Ihanne tietenkin olisi että pystyisi puhumaan kumppaninsa kanssa ja jos mielenkiinnot kohtaa kokeilemaan ja leikkimään yhdessä. Mutta se vaatii avointa keskustelua asiasta.
Itselläkin iän myötä näkemykset vapautuneet hurjasti ja seksinkin ilo säilynyt parikymmentä vuotta aviomiehen kanssa. Mutta meillä kaikki kiva onkin sallittua, paitsi liveä vieraan kanssa vain kimpassa. Itse tykkään netti ja cami jutuista, eikä niitä tarvitse salata mieheltäni.
On tietysti hyvä muistaa tässä asiassa, että seksi ja rakkaus on kaksi ihan eri asiaa. Seksi on aikuisten leikkiä ja rakkaus on valo joka viel läpi elämän.
Toinen ei pysy luona pitämällä eikä se kulu käyttämällä! - kukoistaa
Sinullahan on todella luova ja mielenkiintoinen ohjeisto. Kun luin sitä, näin ihan sieluni silmin kaiken tuon tapahtuvan... ja vielä positiivisessa mielessä!
Ehkäpä ihmissuhteissa kyse onkin paljon luovuuden käytöstä ongelmatilanteissa. Sama kaavamainen suhtautuminen vie suhteen välirikkoon. Mutta ottaapa roolipeli käyttöön. Sitähän ne "ihmissuhdeasiantuntijatkin" suosittelee.
Siispä Jannu, lämpimästi suosittelen luovuutta, roolinvaihtoa ainakin omalta osaltasi, niin eiköhän muijasi silmät aukene! - eräs muuan
narttu ja prinsessa kirjoitti:
asian näkisin, ainakin kun jutussa ei edes käy ilmi onko mitään konkreettista tapahtunut...eihän toi ole mitään pettämistä jos ei ole ollut liveseksiä!! Eihän netti ja cami seksissä ole kysymys kuin omasta mielikuvituksesta.... miehet on tumputtanut lehtiensä kanssa iät ja ajat, mutta nyt kun naiset hieman vapautuu syntyy tällänen hula paloo.
Onhan asianomaiselle varmasti järkykys, kun asia tulee esille noin... Pitkä aikaisessa parisuhteessa ihmiset kasvaa ja muuttuu, näkemys seksistä elää ja kehittyy kokoajan. Ihmiset haluu kokeilla uusia asioita ja välillä houkutella itseään ajatuksella toisesta ihmisestäkin. Mutta niin kauan kuin ei edetä liveseksiin, niin eikö se ole ihmisen oma asia kuinka leikkinsä leikkii. Ihanne tietenkin olisi että pystyisi puhumaan kumppaninsa kanssa ja jos mielenkiinnot kohtaa kokeilemaan ja leikkimään yhdessä. Mutta se vaatii avointa keskustelua asiasta.
Itselläkin iän myötä näkemykset vapautuneet hurjasti ja seksinkin ilo säilynyt parikymmentä vuotta aviomiehen kanssa. Mutta meillä kaikki kiva onkin sallittua, paitsi liveä vieraan kanssa vain kimpassa. Itse tykkään netti ja cami jutuista, eikä niitä tarvitse salata mieheltäni.
On tietysti hyvä muistaa tässä asiassa, että seksi ja rakkaus on kaksi ihan eri asiaa. Seksi on aikuisten leikkiä ja rakkaus on valo joka viel läpi elämän.
Toinen ei pysy luona pitämällä eikä se kulu käyttämällä!Siis kyllä ehdottomasti olen samaa mieltä. Itse olen mies ja syyllistynyt vaikka mihin sessioihin ja kummasti antaa potkua liittoon. Mielikuvitusta ja ajatusten vaihtoa, sitä se suurimassa määrin on, ei niinkään unelmointia, että pääsisispä viimein koittamaan vierasta, ja ainakin minä tykkään katsella kauniita naisia...sitä en osaa syntinä pitää, enkä myöskään aviorikoksena.
- Järkiinsä tullut
Ihan ekaks toivotan sulle tsemppiä,voimia ja jaksamista!!
Annan omakohtaisen neuvon: Puhukaa,puhukaa ja vielä kerran puhukaa ilman riitoja...selvittäkää asia YHDESSÄ!! Nyt on niin monet tunteet pelissä,sinulla viha,katkeruus,pelko,pettymys,rakkaus...naisellasi häpeä,pelko,viha,rakkaus....kuten näet moni sama tunne molemmilla ja se yhdistää....
Naisesi ja sinä saitte kunnon herätyksen,en toivoisi kelleen samaa,tämä ei johdu sinusta muista se vaan aina hänestä joka tämän leikin aloittaa ja joka leikkiin lähtee mukaan...naisellasi siis on tylsä arki ja elämä ei tiedä mitä haluaa ja missä tai kenestä...sinä et ole tylsä...olet vaan onnettomana välikapulana tässä surullisen kuuluisassa ja yleisessä episodissa...tätä tapahtuu paljon,usko pois!
Naisesi pitäisi tajuta jättää moiset hömpötykset nyt pois,jos hän vähääkään sinua rakastaa,arvostaa ja välittää hän suostuu puhumaan ja unohtamaan tuon netti tuttunsa! Syyttelyt saa unohtaa,pitää osata keskustella rakentavasti ja vaikka mieli tekis raivostua niin maltti on valttia....ja vanha klisee mutta asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella!
Toivon että saatte solmut auki suhteessanne vaikka se ensin repisi teidän sielunne kahtia ja vereslihalle mutta lopulta seisoisi kiitos ja rakkaus ja luottamus!
Aurinkoista kevättä! - mr tanssiva
hei hyvä mies...eiköhän teidän suhteessa ole kuitenkin jokin vialla,jos nainen,etsii uutta ystävää..puhukaa puhukaa ,tehkää yhdessä asioita.harrastakaa,,kyl hyvässä parisuhteessa täytyy ola jokin yhteinen harrastus..ja hei miettikää..mikä teidän suhtee rakentaa.ei ainakaan se että jompi kumpi on ns.työnarkomaani,ja toinen tuntee itsensä yxinäisexi..ja vaikka sex pelittää se on tärkeä nautinto.mutta se ei saa hallita suhetta...hei mies jos rakastat naistasi ei peli ole menetetty..vaan..nyt puhutte asiat ja mietitte mitä jatkossa..ja muista hyvä mies,että ei tämä nainen ole ainoa maailmassa..varmasti .tapaat.löydät uuden jos ajatte karikole täs suhteessa..hei onnea matkaan misteri..ole mies ja pysy sanojesi takana...terveisin mr.j
- Taitava rakastaja
Tyttöystäväsi on tällä hetkellä toden näköisesti istumassa ISOMMAN ja kestävämmän käyrän päällä. Saattaa jopa olla musta/tumma!!
Miksi siis märehtiä yksin kotona?
Painele radalle ja hoida itsellesi patja päiväksi pariksi.
En tiedä auttaako, mutta onpahan huomattavasti mukavampaa!!
- hel...tti
Olisit nyt mies, etkä mikään hiiri...pe...kele.
Annat muijas pitää sua ihan pellenä. Tuossa tilanteessa akka pihalle ja thats it. Ei niin hyvää "murua" olekaan, että tuollaista touhua ainakaan itse katselisin. Herää kysymys missä sun itsetunto on mies hyvä? Luuletko, että muijas touhut on jääneet pelkkään web-kameran pyllistelylle?? Hah...Laput pois silmiltä. Mieti oletko ansainnut parempaa. Maailmassa kuule naisia riittää, sellainen hyvä muija löytyy varmaan sullekin. Tsemppiä!!!! - Terjatta
Rakkaussuhde, kuten mikä tahansa toimiva ihmissuhde perustuu aina avoimuuteen ja rehellisyyteen. Mikäli täytyy toimia toisen selän takana, ei voi edes puhua aidosta välittämisestä. Ei tällaisissa asioissa voi puolustautua esim. vallalla olevilla "trendeillä". Rakkaus, rehellisyys ja avoimuus ovat täysin AJATTOMIA ja ikuisia arvoja !
- oire siitä
ettei nainen uskalla kertoa fantasioitaan kumppanilleen torjutuksi tulemisen tai halveksunnan pelossa.
Naisellahan voi olla fantasiana katseltuna oleminen tai vilauttelu. Tuo on yksi yleisimmistä fantasioista ihmisillä ja sille on oma nimikin, eli voyerismi.
En oikein usko pettämiseen jos kerran puhelimen viestejä on nainen itse pyytänyt lukemaan. Puhelinnumeron antaminen on ollut tietysti typeryyttä. Jos kyse olisi oikeasta nettirakkaasta, eli mahdollisesta parisuhdekokelaasta, nainen varmasti tietäisi jos tuttava olisi lähettämässä viestejä ja olisi pitänyt puhelimestaan aivan hemmetin hyvää huolta. Naimisvihjailut kertovat vain nettiseksistä jota kovinkaan monet eivät edes pidä minään pettämisenä, nettiseksikin kun on yksi fantasioiden ja fetissien aiheista.
Oman pornokanavan laittaminen nettiin on myös helpompaa kuin koskaan ennen ja siitä saa hyvin rahaa.
Tosiaankin se että viesti on ollut joltain nettityypiltä jonka kanssa nainen runkkaa webkameran välityksellä ei välttämättä kerro mitään uuden elämän aloittamishalukkuudesta. Mutta tietysti nainen on tehnyt väärin kun ei ole uskaltanut puolisolleen fantasiostaan kertoa ja asia on tullut näin huonolla tavalla ilmi.
Se että tyttö on säikähtänyt kun ukkonsa on tullut sisään ei kerro välttämättä yhtään mistään. Jos ukko itse runkkaa, vaikka hän olisi parisuhteessa, hän säikähtää myös omaa vaimoaan jos vaimo pääsee yllättämään miehen touhuistaan.
Ehdottaisin perinpohjaista keskustelua ilman riitelyä tai väittelyä, vaan pelkästään todenpuhumista ja tunteista kertomista. Rehellisyys perii maan tässäkin tapauksessa.
Miehellä on oikeus sanoa naiselleen että teko loukkasi pahasti, mutta jos nainen sanoo että hän ei halua toista miestä aviopuolisokseen ja että hänen fantasiansa on sellainen että joku katselee, niin asiasta voi keskutella. Pääasia on se että ollaan rehellisiä toisilleen. - jätkä 25v
oire siitä kirjoitti:
ettei nainen uskalla kertoa fantasioitaan kumppanilleen torjutuksi tulemisen tai halveksunnan pelossa.
Naisellahan voi olla fantasiana katseltuna oleminen tai vilauttelu. Tuo on yksi yleisimmistä fantasioista ihmisillä ja sille on oma nimikin, eli voyerismi.
En oikein usko pettämiseen jos kerran puhelimen viestejä on nainen itse pyytänyt lukemaan. Puhelinnumeron antaminen on ollut tietysti typeryyttä. Jos kyse olisi oikeasta nettirakkaasta, eli mahdollisesta parisuhdekokelaasta, nainen varmasti tietäisi jos tuttava olisi lähettämässä viestejä ja olisi pitänyt puhelimestaan aivan hemmetin hyvää huolta. Naimisvihjailut kertovat vain nettiseksistä jota kovinkaan monet eivät edes pidä minään pettämisenä, nettiseksikin kun on yksi fantasioiden ja fetissien aiheista.
Oman pornokanavan laittaminen nettiin on myös helpompaa kuin koskaan ennen ja siitä saa hyvin rahaa.
Tosiaankin se että viesti on ollut joltain nettityypiltä jonka kanssa nainen runkkaa webkameran välityksellä ei välttämättä kerro mitään uuden elämän aloittamishalukkuudesta. Mutta tietysti nainen on tehnyt väärin kun ei ole uskaltanut puolisolleen fantasiostaan kertoa ja asia on tullut näin huonolla tavalla ilmi.
Se että tyttö on säikähtänyt kun ukkonsa on tullut sisään ei kerro välttämättä yhtään mistään. Jos ukko itse runkkaa, vaikka hän olisi parisuhteessa, hän säikähtää myös omaa vaimoaan jos vaimo pääsee yllättämään miehen touhuistaan.
Ehdottaisin perinpohjaista keskustelua ilman riitelyä tai väittelyä, vaan pelkästään todenpuhumista ja tunteista kertomista. Rehellisyys perii maan tässäkin tapauksessa.
Miehellä on oikeus sanoa naiselleen että teko loukkasi pahasti, mutta jos nainen sanoo että hän ei halua toista miestä aviopuolisokseen ja että hänen fantasiansa on sellainen että joku katselee, niin asiasta voi keskutella. Pääasia on se että ollaan rehellisiä toisilleen.Sun muijas haluaa vaihtelua, sen voi hyvin hoitaa netissäkin ilman fyysistä kosketusta..
Jos ootte sen kameran juuri hankkinu, niin varmasti käyttää aikansa siihen, mut varmasti kyllästyy jossain vaiheessa. ellei jää nettikoukkuun...
Itse pyörin netissä naisia katsellen (pornosivuilla), mut ei se tarkoita et lähtisin livenä mihinkään. Muija tietää suunnilleen missä sivuilla käyn ja eipä tuo ainakaan näytä loukkaantuvan..
Vaik sitä kaks ihmistä asuu saman katon alla, ni ei se sitä tarkota, et joka hemmetin asia pitäs toiselle tilittää! ihan älytöntä! siinähän menee toiseen mielenkiinto alta ajan, jos tietää toisesta kaiken.
Oletsä varma ettet itse käy naisten kuvia katselemassa, jos tilaisuus tulee..? :)
aika hankala kirjottaa sulle mitään järkevää,kun ei tiedä tilannetta. Mut ota avoin asenne äläkä syytä naistas mistään, se vain pahentaa juttua. Yritä vaik päästä mukaan sen webbijuttuihi ;)
- palkkamurhaajapoika90
Kannattas vaan puhua naises kaa siitä et miten hän aikoo tehdä, ei hän voi olla koneella kaiket pitkät ja unohtaa sinua. Hänen on valittava joko kone tai sinut. Muutoin kannattaa vaan puhua asia läpi taikka erota.
- kovistytsy
Se on tosi ikävä tilanne varmaan. Ja pidä omista periaatteista kiinni. Mut varmaan karseeta tajuta se asia. Hyvä kuitenkin että olet realistinen tässä tilanteessa.
Et ole varmasti ainoa, jolle näin on pääsyt käymään. Ehkä sinun kannattasi vielä yrittää selvittää sitä asiaa, tai antaa uusi mahdollisuus. Mut jos olet jo menettänyt luottamuksen, mikä on tärkein asia ihmissuhteissa. niin en suosittele jatkamaan seurustelua - sairas sairas intttternetti
jokakodin tavallinen ongelma.kohtalo tovereita on suomenmaa täynnä.oma muiani myös lähti nettiäijän matkaan.mutta ei kauaakaan kun nettiäijän kans tuli ryppyjä rakkauteen.kun muijai huomasi että netti äijä rakastaa koko mailman naisia!!!!...
- jossa hävisit
Osanottoni surusi johdosta. Ajattele asiaa kuitenkin myös muitten kannalta. heillähän on täysi oikeus tehdä valintojansa, ja tällä kertaa sinä olet valintojen häviävä osapuoli. Syitä on turha kauheasti setviä, loppujen lopuksihan kyse on siitä, että toinen vaihtoehto on osoittautunut mielenkiinoisemmaksi.
- pate1965
mulle kävi aivan samallatavalla mä jätin hänet ja sen jälkeen sillä ukot ovat vaihtuneet kerran viikossa ja kaikki netin kautta tavoitettuja
- jevi
unohda tommonen ihminen..et oo sen arvonen minulle kävi myös sama homma. jätti mut sen toisen takia.
- Vastaavassa tilanteessa oll...
Yleistä:
1. Luottamuksen menettää vain kerran.
2. EX-Naisesi, se narttu, kuvittelee että hänellä on enemmän oikeuksia suhteessa kuin sinulla. Tämä on tyypillistä kroonisille pettäjille.
3. Ne on kaikki samanlaisia.
Neuvot:
1. Suhde poikki. Parempia löytyy esim oma handu, ei jätä eikä petä. =)
2. Älä ikinä anna anteeksi. ko akka muuttuu sulle merkityksettömäksi.
3. Nussit silti sitä jos sua huvittaa mutta muista vihata joka työnnöllä.
4. Ole brutaali. Seuraavalle sano suoraan kaikki mitä haluut ja että vedät sitä sit kans joka holeen jos huvittaa. Nuoletat hanurisi jne... tykkää se kuitenkin. - nämä netti
Nämä nettirakkaat ovat mielestäni liian monille, kuin leivän syöntiä, arjessa.
Anna itsellesi ihmisarvo, tunteen ajan myötä, kipujen kautta hiipuvat.
Muuta itseäsi, toista kun ei pysty muuttamaan.
Toki kumppanisi voi muuttua, kuitenkin tuon mutoksen on lähdettävä hänestä itsestään, hänen on koettava/nähtävä tekojensa seuraukset (hyväksyisikö saman sinulle).
Muutos ei käy hetkessä, se vaaatii aikaa, oletko valmis odottamaan ja samanaikaisesti elämään epävarmuudessa. Jos olisin sinä, heivaisin pihalle, koska ei ollut hetken huvia, vaan jatkuvaa, joka muuttaa tapahtunutta oleellisesti. - Jussi666
Syytä nettiä tai ala purkaan kiukkuas tietokoneisiin näissähän se syy täytyy olla teidän ongelmiin.
No jos puolisos sextailee nettituttunsa kanssa niin ajttele vaan etteise se lainas kulu onkun aironjälki järves umpeen menee äkkiä. Purnaa täälä vaan kohtaloas, eli tyyliin hitsin hitsi!- 696969
Airolla ja airolla ;D
Nyt puhutaan tunteista, rakkaudesta, luottamuksesta (mitä se on?).
Siis kyse ei ole niinkään siitä mitä se airo tahi mela sohii mihinkin pintaan ja meneekö se umpeen ja miten....
Jos kairaat järven jäätä, niin kyllä kuule jälkeä jää.
Se se että melaa voi heittää reikään mutta kun rakkaus rikotaan niin siinä puhuu itse vene ei airo :o
- KUNNIAAN
Joo.
Kiva että avaudut, tekee varmaan kipeää!
On kuitenkin muistettava että kun suhteen toinen tai kummatkin osapuolet sortuvat kuvailemaasi tilanteeseen, on ehkä syytä jäädyttää tunteensa ja sanoa suhde irti.
Kaikkea hyvää sulle ja tulevalle paremmalle suhteelle joka OIKEASTI perustuu rakkauteen ja toisen kunnioittamiseen. Vielä et ole sellaista suhdetta kokenut, otaksun? - salla93
säälin sua...minkä ikäinen oot?
- Druidi
Otan osaa asia vaikuttaa olevan "hetkellistä" hurmaa,niitä nyt sattuu jos jollekkin kulkijalle.
Ottaisin asian puheeksi vaikka kahvipöydässä kyseessähän voi olla vaikkapa ammatti, kuten esim puhelinmyynti tms. Kysy että teetkö työksesi tätä kameran edessä keimailua, vai onko kyseessä ehkä jotain aivan muuta.
Moni saattaa tehdä tuollaisia hommia kumppanin tietämättä koska häpeää sitä työtä.
Ota asia varovasti esille, ja keskuste liian hätäinen tuomitseminen/syyttely tuohoaa varmasti hyvänkin suhteen toivotan onnea.
- hyvästi jää
Ei taida teidän suhde tuosta enää toipua, jos kultasi ei voi sinulle enää totta puhua, tai jos sinä et voi häntä uskoa. Luottamus on jokaisen toimivan suhteen edellytys, ja sitä teidän välillänne ei enää ole.
Viisainta on kun lähdette eri teillenne, niin kipeää kuin se tekeekin. - NUUSKIMAAN
Nyt kun tyttöystäväsi on poissa kotoa ja koneelta niin menet koneelle ja alat katsomaan mitä kaikkea se kultasi on sillä touhunnut. Onko käyttänyt messengeriä, onko keskustelut tallennettu kovalevylle? Entä pääsetkö lukemaan hänen sähköpostejaan? Lue saapuneet viestit ja lähetetyt. Millä sivustoilla kultasi on käynyt? Tarkista nettiselaimen sivuhistoria!
- addut????
Kellekkään ei tuu mieleen että koko helvetin tietsikan vois pistää pakettiin ja kellariin......voi helvetti sentään
- carelia
hyvä ehdotus.. olen itsekkin kokenut elämäni aikana samoja tapahtumia. ehdotan että jatkat vain omaa elämääsi.aikansa kyllä itkettää ,mutta elämä jatkuu.toivottavasti teillä ei ole yhteisiä lapsia...mulla on lapsia ollut vastaavanlaisen naisen kanssa. ja menetys oli suuri,mutta olen helpottunut ja seurannut vierestä kun hän vaihtaa miestä toisenperään kun miehet käyttävät vain hyväkseen häntä kauneuden takia..
tarkista tosiaan internet temporary kansio, temp kansio, kato bmp,gif ja jpg kuvat,sekä msn viestihistoria..toivottavasti näistä on ollut tyhjennys kohdasta ruksi pois :D
jos tarviit neuvoja koneen viestien kaivelusta ota yhteyttä.... - kiittttos ! :)
carelia kirjoitti:
hyvä ehdotus.. olen itsekkin kokenut elämäni aikana samoja tapahtumia. ehdotan että jatkat vain omaa elämääsi.aikansa kyllä itkettää ,mutta elämä jatkuu.toivottavasti teillä ei ole yhteisiä lapsia...mulla on lapsia ollut vastaavanlaisen naisen kanssa. ja menetys oli suuri,mutta olen helpottunut ja seurannut vierestä kun hän vaihtaa miestä toisenperään kun miehet käyttävät vain hyväkseen häntä kauneuden takia..
tarkista tosiaan internet temporary kansio, temp kansio, kato bmp,gif ja jpg kuvat,sekä msn viestihistoria..toivottavasti näistä on ollut tyhjennys kohdasta ruksi pois :D
jos tarviit neuvoja koneen viestien kaivelusta ota yhteyttä...."tarkista tosiaan internet temporary kansio, temp kansio, kato bmp,gif ja jpg kuvat,sekä msn viestihistoria..toivottavasti näistä on ollut tyhjennys kohdasta ruksi pois :D "
Mistä löydän nuo, selain on Firefox, käyttis XP.
Eihän Msn-viestihistoria missään näy kun on mesen asetuksissa ettei historiaa tallenneta? - näillä
kiittttos ! :) kirjoitti:
"tarkista tosiaan internet temporary kansio, temp kansio, kato bmp,gif ja jpg kuvat,sekä msn viestihistoria..toivottavasti näistä on ollut tyhjennys kohdasta ruksi pois :D "
Mistä löydän nuo, selain on Firefox, käyttis XP.
Eihän Msn-viestihistoria missään näy kun on mesen asetuksissa ettei historiaa tallenneta?Todennäköisesti pääset tällä polulla C:\Documents and Settings\Käyttäjä\Local Settings
Mikäli hänellä on oma käyttäjätili jota käyttänyt, laita tiedostopolkuun Käyttäjä kohdalle tämän käyttäjätilin nimi. Tuolta näkyy sitten Application Data, Sivuhistoria, Temp ja Temporary Internet Files. Polulla C:\Documents and Settings\Käyttäjä\ näet myös Viimeisimmät tiedostot.
- Jätkä10
Ei ole tuommonen akka sun arvoinen, ihan selkeesti sua viedään kuin pässiä palleista.. tee siitä loppu ja heti kerralla. Kuten ketjussa jo moni sanoikin.. Akkas ei suostu puhumaan, joten minkä sille teet.. paitsi joko kärsit ja katsot vierestä kun nainen lähtee ennen pitkää kumminkin ja sitten se vasta vituttaakin... Olet ollut ihan hänen vietävänä.
Kenkää mokomalle ja uutta tilalle.. Kyllä meressä kaloja riittää, mikä on hyvä juttu jos sattuu oleen hylje.. ( kevennys). - yhdestä seuraavaan
Ja niiden takana saattaapi olla vaikka minkälainen todellisuus...
Ilmeisesti ette ehkä ole sopiva pari muutenkaan? Tai jokin mättää, sillä kyllä se tavallaan petosta on jos toinen salaa "käy vieraissa".
Oikeaa kohtelua tulee osata vaatia suhteen alusta asti... selvittää minkälainen toinen oikeasti on ja soveltuuko tarpeet yksiin...
Pettäminen on aina reaktio tulehtuneista tai välinpitämättömistä väleistä jollain alueella. Tai sitten toisen kypsymättömyydestä sitoutua suhteisiin.
Pettämiseksi laskisin tämän, sillä se tehdään toiselta salaa..
Mietinkin, että ehkäpä juuri ehdottomuus pettäjää kohtaan ei ole hyvä vaan syyn etsiminen miksi asiat johtivat lopulta tälläiseen, avoin oikea keskustelu jossa ei syytellä toista vaan selvitetään syy tapahtumiin, ei pelkästään pettämiseen vaan sitä edellisiäkin asioita tutkien mitkä lopulta johtivat tähän - ansku89
Olen kokenut lähes samanlaisen vaiheen elämässäni.. olin tuolloin 15v. kun seurustelin erään kundin kanssa, eli n. kolme vuotta sitten. eräänä iltana kun tämä poikakamuni oli luonani viikonloppua viettämässä niin hän jutteli pikkuveljeni kanssa yhdessä huoneessa, kun sitte uteliaisuuttani kuuntelin toisella puolella ovea heidän keskusteluaan, niin se paljasti veljelleni että on pettäny mua toisen kanssa.. noh.. eipä siinä muutaku et menin totaaliseen shokkiin, ja sit olin aluksi niinku mitää ei olis tapahtunutkaan, kunnes samana iltana sai poikakaverini viestin kännyyn ja hän käski mun katsoa sen.. siinä luki tietty et tuletko rakas käymään, mulla on ikävä... noh sen jälkeen en ole ollut väleissä sen kanssa. se aika oli kyl tosi vaikeeta, mutta en ajattele sitä enää..
- mun mies
Tai siis todennäköisesti tuleva ex-mies.. On näes jäänyt muutamankin kerran kiinni tuosta että etsii netistä jne aikuisviihdelinjoilta naisia jotka tekis hänen edessään tuon, kännykän tai webbikameran välityksellä. Oksettaa niin ettei ole enää ihme että ero on sinettiä vailla.
- Jussi666
Mitä sinettiä vaille??? Eikö se nyt ole selvää, että pettävä puoliso heivataan heti eikä jaaritella ja pähkäillä täälä sivuilla.
- Dinge Dong
Jätä se.Se satuttaa sua vielä pahemmin jos jatkat sen kanssa.
- Äijä24
ja jaksamista! Nuo asiat ovat vaikeita. Jotenkin tuli exäni mieleen. Oli mahdoton keskustella asioista järkevästi.
En sano mitään neuvoksi tai mielipidettäni asiasta. Sanon vaan että, siinä näet kuinka tärkeää se sisäinen kauneus on ;)
Onneksi meitä tunneälyisiä on... Omat huonot puolet jokaisessa mutta, tietyn tyyppinen ihminen ei petä, hylkää, ihastu niin vaan johonkin toiseen tms...
Ei tietenkään helpota tuskaasi mutta, ole viisaampi jatkossa. Selviät kyllä tuskistasi!- Äijä24
muistathan että, ensimmäinen kerta ei yleensä ole viimeinen. Omalla kohdallani asia olisi täysin selvä. Petturuus on pahinta kaikesta..
- tulee,...
asiaan: ongelmaan on kaksi ratkaisua.
- otat asian suoraan puheeksi, aina kun han valehtelee, sanot etta miksi valehtelet, tiedan taysin mita on menossa. Puhut asiallisesti mutta suoraan ja kaartelematta. Otat selvaa onko menossa suhde ja jos on, sanot etta valinta on tethtava tassa ja nyt kumman kanssa meinaat olla. Jos valinta ei osu sinuun, siirrat naikkosesi tavaroineen valittomasti pihalle. Kokemuksesta voin sanoe, etta tuhlaat aikaasi haneen jos tuo tapahtuu, joten ei kannata edes murehtia asiaa.
- Toinen tapa: kysyt paljonko livenettiseksilla tienaa. Pyydat provikat. Kysyt aikooko han olla myos fyysisesti kaupan. Pyydat provikat. Kysyt aikooko han olla yleisestikin jakorasia, ja teet selvaksi, etta ellei fyysinen kiinnostus rajoitu vain sinuun, siirrat naikkosen tavaroineen oven ulkopuolelle valittomasti.
- Pyydat hanta lahettamaan SMSn k.o. henkilolle sinun nahden, jossa vaatii lopettamaan moisten vietien lahettamisen. Jos viela yksikin vastaava viesti tulee, siirrat naikkosen tavaroineen oven ulkopuolelle valittomasti.
- Lopuksi: Hanki parempi nainen, tuhlaat aikaasi tuohon lutkaan. - mällit
sen takailkisen ämmäsi tietokoneen näppäimistön väleihin ja anna kuivua sinne. Saat ikään kuin välikäteenvetävänä lähetettyä raskaat terkut kilpailevalle orgasmisaattorille - eli haistatettua spermakkaat terveiset. Sen jälkeen ota ERO. Lähde tai käske muijasi lähteä. Muutaman viikon kuluttua huomaat, että maailmassa on terveempiäkin -ja rehellisiä- naisia. Toisin kuin tämä monivutunnaamainen nykynaisesi. Phyi olkoon. Nainen on IN. Mutta ei ihan kaikki naiset, eikä etenkään sinun. Rakkautta teillä ei enää ole. On vain sairasta riippuvuutta - sinun puoleltasi. Muijasihan on jo osoittanut, että hän on epäkypsä mihinkään ihmissuhteeseen.
Terveisin -MiEs- - Hoitajatar*
...muodostaa mielipide asiasta on miettiä asiaa omalle kohdalle.Eli miltä itsestä tuntuisi, jos kumppani hakisi viihdykettä ja jännitystä jostain muualta, olkoonkin sitten "vain" netistä. Mihin se sitten voi johtaa,voi olla ettei pidemmälle, mutta riski aina on, että nälkä kasvaa syödessä.Ja minusta ainakin tuntuisi tosi pahalta pelkästään lumppanin harjoittama nettiseksi.Sehän on merkki, että jotain on suhteessa vialla tai siitä puuttuu jotain,ja toinen voi olla siitä ihan tietämätön, niin kuin sinä.Kerrot,että suhteessa mielestäsi kaikki kunnossa, jos näin on, et vain riitä kuitenkaan.Oletko valmis sen kestämään jatkossakin?Puhua aina kannattaa, jos toinen on kypsä siihen,ilmeisesti ei.Mutta voitko jatkossakaan luottaa, ettei sama toistu.
Elämä on lyhyt, ja olet vielä parhaassa iässä.Teillä ei ole lapsia, joten suhteen ollessa tässä vaiheessa kannattaisi harkita kunnolla.Kun on jo perhe, täytyy miettiä asioita paljon laajemminkin, ja ehkä katsoa jotain läpi sormienkin.Mutta kun suhde on alussa, ja jo silloin tulee ilmi, että toinen kaipaa muutakin,kun pitäisi kaikki olla intohimoista ja huumaavaa, niin mielestäni tulevaisuus ei näytä hyvältä,eli kannattaako.Tottakai toivon,että kannattaa, mutta jos käy toisin, elämä kuitenkin jatkuu,ja tulet todennäköisesti kohtaamaan elämässäsi joskus pahempiakin asioita kuin tämä.Ainakin nämä suhde-kuviot unohtuvat vuosien saatossa, tai eivät ainakaan koske enää. Voimia sulle! - kukka30
Hei!
Jätä ihmeessä. Jos suhde on oikealla pohjalla ei siihen tarvita mitään nettisuhteita. Tai yleensäkään tarvita mitään nettitreffipalstoja. Yhdessä asioista pitäisi pystyä puhumaan eikä suunnata uuteen "suhteeseen" jättämällä toinen kuin tuhkaa vain. Tsemppiä sinulle oli ratkaisusi sitten mikä vain. - töttöröööö
... ja pihalle. Tyypillinen Suomalainen nainen. Onneksi löytyy länsinaapurista paljon parempia vaihtoehtoja!!!
- Druidi
Jollei homma selviä niin soitappa toi kappale volyymit kaakossa kun paiskaat kamoja pihalle onnea jatkoon:)
Whoa oh oh
Ooh hooh
No No No
[Verse 1:]
See i dont, know why, i liked you so much
I gave you all, of my trust
I told you, i loved you, now thats all down the drain
Ya put me through pain, i wanna let u know that i feel
[chorus:]
Fuck what i said it dont mean shit now
Fuck the presents might as well throw em out
Fuck all those kisses, it didnt mean jack
Fuck you, you hoe, i dont want you back
Fuck what i said it dont mean shit now
Fuck the presents might as well throw em out
Fuck all those kisses it didnt mean jack
Fuck you, you hoe, i dont want you back
[verse 2:]
You thought, you could
Keep this shit from me, yeah
Ya burnt bitch, i heard the story
Ya played me, ya even gave him head
Now ya askin for me back
Ya just another hag, look elsewhere
Cuz ya done with me
Fuck what i said it dont mean shit now
Fuck the presents might as well throw em out
Fuck all those kisses it didnt mean jack
Fuck you, you hoe, i dont want you back
Fuck what i said it dont mean shit now
Fuck the presents might as well throw em out
Fuck all those kisses it didnt mean jack
Fuck you, you hoe, i dont want you back
Oh oh Oh oh
Uh hun yeah
Oh oh Oh oh
Uh hun yeah
Oh oh Oh oh
Uh hun yeah
Oh oh Oh oh
Uh hun yeah
Ya questioned, did i care
You could ask anyone, i even said
Ya were my great one
Now its, over, but i truly mean im sad
It hurt real bad, i cant sweat that, cuz i loved a hoe
Fuck what i said it dont mean shit now
Fuck the presents might as well throw em out
Fuck all those kisses it didnt mean jack
Fuck you, you hoe, i dont want you back
Oh oh Oh oh
Uh hun yeah
Oh oh Oh oh
Uh hun yeah
Oh oh Oh oh
Uh hun yeah
Oh oh Oh oh
Uh hun yeah
[Until the end]
- Pelimies itsekin
Pelimiehenä tiedän ettei huora tai gigolomaiselle käyttäytymiselle ole mitään tekosyytä.
Kyllä minäkin siippaani rakastan. Mutta rakastanko sittenkään niin kuin hän minua?
Rakastaako sun siippas sua niinkuin hän sua? Tekisitkö sinä moista hänelle?
Kannattaa miettiä.
Ole asiallinen. Älä jää hänen luokseen. Rakkaus ja tunteet eivät lakkaa. Rakkaus tuskin koskaan, tunteet kyllä sitten myöhemmin väistyy. Nyt se kirpaisee mutta myöhemmin tajuat tehneesi itsellesi palveluksen. Kunnioita itseäsi!!!!!- Kaupungin valo
Lantsarit hokee naisista joka tilanteessa Huora-nimitystä. Ei tämän jampan tyttöystävä itseään myynyt, tyydytti vain. Huora ottaa rahallisen vastikkeen seksuaalisesta palvelusta.. Itsetyydytys on ihmiselle hyvästä, ei pahasta. Suhteutetaan asiaa itsetyydytyksen näkökulmasta, ei pettämisen. Todennäköisesti tyttöystävää kiihoitti ajatus "lutkana" olosta sekä tirkistely teemasta kun nettiystävä tyydytti itseään jossain päin maailmaa. Ei tämä virtuaali-rakastaja ole käsittääkseni koskenut tyttöystävää. Pettämistä ei siis tapahtunut.
Kiihkoilijat, huom!
Mitäs jos tämä poikaystävä tarkistaisi tyttöystävän seksuaalisia fantasioita ja pyrkisi itse tyydyttämään ne. Yleensä keskustelu rohkeesti asioista auttaa. Jokaisella meillä on jokin fantasia. Olen keskustellut usean naisen kanssa tästä asiasta, yleisimmät fantasiat on useampi mies ja tämä nainen, nainen ja toinen nainen sekä kumppani, "raiskatuksi" tuleminen. Tällä raiskaus-teemalla naiset on tahtoneet osoittaa rajuja otteita, sidontaa, alistamista ym.
Monenko kanssa olen asiasta keskustellut?
usean kymmenen. Otanta siis suuntaa antava.
Lopuksi; jotkut toteuttavat fantasiansa, toiset pitää ne sellaisina. Olen 38v. mies. - edelliseeen
Kaupungin valo kirjoitti:

Lopuksi; jotkut toteuttavat fantasiansa, toiset pitää ne sellaisina. Olen 38v. mies.Ja sinä olet mieshoro paha sellanen...Ja miestäkin voi 'raiskata' ja joillakin miehillä sekin piilofantasiana jne, erityisillä ryhmillä
bi- yms...joten tämäkin muistaa kokonaisuutta asioihin laajemmalla näkökulmalla... - tarkoita naista
Kaupungin valo kirjoitti:
Lantsarit hokee naisista joka tilanteessa Huora-nimitystä. Ei tämän jampan tyttöystävä itseään myynyt, tyydytti vain. Huora ottaa rahallisen vastikkeen seksuaalisesta palvelusta.. Itsetyydytys on ihmiselle hyvästä, ei pahasta. Suhteutetaan asiaa itsetyydytyksen näkökulmasta, ei pettämisen. Todennäköisesti tyttöystävää kiihoitti ajatus "lutkana" olosta sekä tirkistely teemasta kun nettiystävä tyydytti itseään jossain päin maailmaa. Ei tämä virtuaali-rakastaja ole käsittääkseni koskenut tyttöystävää. Pettämistä ei siis tapahtunut.
Kiihkoilijat, huom!
Mitäs jos tämä poikaystävä tarkistaisi tyttöystävän seksuaalisia fantasioita ja pyrkisi itse tyydyttämään ne. Yleensä keskustelu rohkeesti asioista auttaa. Jokaisella meillä on jokin fantasia. Olen keskustellut usean naisen kanssa tästä asiasta, yleisimmät fantasiat on useampi mies ja tämä nainen, nainen ja toinen nainen sekä kumppani, "raiskatuksi" tuleminen. Tällä raiskaus-teemalla naiset on tahtoneet osoittaa rajuja otteita, sidontaa, alistamista ym.
Monenko kanssa olen asiasta keskustellut?
usean kymmenen. Otanta siis suuntaa antava.
Lopuksi; jotkut toteuttavat fantasiansa, toiset pitää ne sellaisina. Olen 38v. mies.". Ei tämän jampan tyttöystävä itseään myynyt"
joka myy itseään. Olet ilmiselvästi hieman huonosti kouluja käynyt, ilmeisesti ns, työväenluokan sankari, jolle termistö voi olla vaikeaa, mutta kyllä huora ("älä tee huorin"6 käsky) sana huorintekijää eli avionrikkojaa alunperin on tarkoittanut. Itseään myyvä nainen on prostituoitu.
Kaupunkilaisia täytyy aina hieman sivistää... - Kaupungin valo
tarkoita naista kirjoitti:
". Ei tämän jampan tyttöystävä itseään myynyt"
joka myy itseään. Olet ilmiselvästi hieman huonosti kouluja käynyt, ilmeisesti ns, työväenluokan sankari, jolle termistö voi olla vaikeaa, mutta kyllä huora ("älä tee huorin"6 käsky) sana huorintekijää eli avionrikkojaa alunperin on tarkoittanut. Itseään myyvä nainen on prostituoitu.
Kaupunkilaisia täytyy aina hieman sivistää...Toki olen työväenluokan sankari, siinä missä sinä olet sossujonon kiilaaja ;o)
Tyttöystävä ei pettänyt poikaystäväänsä. Mahtuuko se pieneen päähäsi? Mikäli tyttöystävä jurdisesti olisi pettänyt, jokainen pornolehtiä ja TV:n kautta seksiä nauttiva ja runkkaileva mies tai nainen olisi HUORA (sinun katsantokantasi mukaan). PC:n monitori on aivan samanlainen kuin TV:n pinta. Ei sieltä voi elintään livauttaa mihinkään. Mikä raamattuun tulee, on se viihteellinen romaani raiskattu keskiajalla kirkon toimesta ja kirjoitettu uusiksi. Leikkaamaton versio olisi mukava lukea. Viihteellisyysarvo voisi olla samaa luokkaa kuin joku hyvä bestseller nyky-ajasta! Muuta arvoa ei raamatulla tai koraanilla silmissäni ole. Fiktiota, aivan kuin tämän tyttöystävän pettäminen. - sankarille
Kaupungin valo kirjoitti:
Toki olen työväenluokan sankari, siinä missä sinä olet sossujonon kiilaaja ;o)
Tyttöystävä ei pettänyt poikaystäväänsä. Mahtuuko se pieneen päähäsi? Mikäli tyttöystävä jurdisesti olisi pettänyt, jokainen pornolehtiä ja TV:n kautta seksiä nauttiva ja runkkaileva mies tai nainen olisi HUORA (sinun katsantokantasi mukaan). PC:n monitori on aivan samanlainen kuin TV:n pinta. Ei sieltä voi elintään livauttaa mihinkään. Mikä raamattuun tulee, on se viihteellinen romaani raiskattu keskiajalla kirkon toimesta ja kirjoitettu uusiksi. Leikkaamaton versio olisi mukava lukea. Viihteellisyysarvo voisi olla samaa luokkaa kuin joku hyvä bestseller nyky-ajasta! Muuta arvoa ei raamatulla tai koraanilla silmissäni ole. Fiktiota, aivan kuin tämän tyttöystävän pettäminen."Mikä raamattuun tulee, on se viihteellinen romaani raiskattu keskiajalla kirkon toimesta ja kirjoitettu uusiksi. Leikkaamaton versio olisi mukava lukea"
Ei ole väliä mistä raamatun versiosta, Voltairen ja Danten muokkaamissa huorintekijä tarkoittaa aviorikkojaa (ensisijaisesti) ja varmasti vanhemmissa versioissakin muttei sillä ole merkitystä koska sanan alkulähteillä ja kaukana historiassa ollaan eli sanan merkityksestä tässä on ollut koko ajan kyse, ei raamatusta tai sen eri versioista saatikka saivartelusta pettämisen rajoista.
Toivottavasti sivisti. - Kaupungin valo
sankarille kirjoitti:
"Mikä raamattuun tulee, on se viihteellinen romaani raiskattu keskiajalla kirkon toimesta ja kirjoitettu uusiksi. Leikkaamaton versio olisi mukava lukea"
Ei ole väliä mistä raamatun versiosta, Voltairen ja Danten muokkaamissa huorintekijä tarkoittaa aviorikkojaa (ensisijaisesti) ja varmasti vanhemmissa versioissakin muttei sillä ole merkitystä koska sanan alkulähteillä ja kaukana historiassa ollaan eli sanan merkityksestä tässä on ollut koko ajan kyse, ei raamatusta tai sen eri versioista saatikka saivartelusta pettämisen rajoista.
Toivottavasti sivisti.Olet selvästi vajaalla ymmärryksellä varustettu.
Tyttöystävä EI ole tehnyt HUORIN, eikä pettänyt ketään. Mahtuuko jakaukseen? Itse taidat olla tekopyhien kuningas? Te juuri olette pahimpia pettureita kunhan silmä välttää ;o) - tumpelo
Kaupungin valo kirjoitti:
Toki olen työväenluokan sankari, siinä missä sinä olet sossujonon kiilaaja ;o)
Tyttöystävä ei pettänyt poikaystäväänsä. Mahtuuko se pieneen päähäsi? Mikäli tyttöystävä jurdisesti olisi pettänyt, jokainen pornolehtiä ja TV:n kautta seksiä nauttiva ja runkkaileva mies tai nainen olisi HUORA (sinun katsantokantasi mukaan). PC:n monitori on aivan samanlainen kuin TV:n pinta. Ei sieltä voi elintään livauttaa mihinkään. Mikä raamattuun tulee, on se viihteellinen romaani raiskattu keskiajalla kirkon toimesta ja kirjoitettu uusiksi. Leikkaamaton versio olisi mukava lukea. Viihteellisyysarvo voisi olla samaa luokkaa kuin joku hyvä bestseller nyky-ajasta! Muuta arvoa ei raamatulla tai koraanilla silmissäni ole. Fiktiota, aivan kuin tämän tyttöystävän pettäminen.Tämä oli selvä tapaus, mutta netistä löytyy niitäkin jotka lähettelee härskejä tekstiviestejä rikkoakseen tarkoituksellisesti toisen suhteen. Ilman että sitä ennen on ollut aiheesta edes puhetta.. tyyliin et aihe on ollu siihen asti vaikka harrastukseen liittyvää.
- Naisen neuvo
En voi sille mitään, mutta juttu kuulostaa provolta. Jos se ei sitä ole, ihmettelen suuresti miten suhteenne on ylipäätään mennyt tuohon jamaan!
Nythän homma on niin, että sinä odottelet naistasi ja jotensakkin sopeudut tähän tilanteeseen. Tyttöystäväsi käyttää tilannetta täysin rinnoin hyväkseen ja käyttäytyy todella röyhkeästi sinua kohtaan.Kuvaannollisesti voisi ajatella että tyttöystäväsi juoksee pakoon ja sinä kiltisti ajat häntä takaa.Annan neuvon:
Lopeta juokseminen! Silloin hän pysähtyy, kun ei ole mitään miksi juosta. Parhaassa tapauksessa käänny ja juokse itse pakoon, ehkäpä hän juoksee välillä perääsi?- Viisautta
Juuri näin. Harvinaisen viisas viesti.
- Naisilla on tapana
lähteä helposti webbityyppien luokse. Onhan se sille miehelle helppoa kertoa tyttöystävällesi kuinka huono olet ja kuinka hän kohtelisi tyttöystävääsi paremmin jne..
Lopulta tyttöystäväsi alkaa tykkää siitä netti tyypistä ja odottaa häneltä kaikkea hyvää. - ximoo
katuu vielä, että on lähteny tuolle tielle ja voit hymyillä voittajana, kyllä suomessa naisia riittää. Jopa 100x parempia... Onnea!
- nainen kiertoon
ja äkkiä niin minä olen tehnyt MUISTA ottaa avia pois ja rahat mitä on lompakossa tai voit jättää 2,20 että pääsee sinne paremman poikakqaverin luo.
pihalle tuollainen muija ja äkkiä.- kärpix
Se olen minä jolle muijasi antaa pillua. Se onkin kuuma ja sykkivä. Ihan jees. Katotaan nyt mitä tästä tulee. Sun muijas totesi vain, että olet takertuva ihminen joka ei osaa kunnolla "rakastella". No nyt hoidetaan alkuun tämä fyysinen puoli ja myöhemmin sitä henkistä. Yritä kestää amigo! Tää on vain elämää. No nyt pitää taas lähtee pumppaa sun ex-muija täyteen spermaa :-)
- Ari
Kokemuksen kautta,
Vaikkakin eroaminen ei ole ok, niin nyt vain teet niin.
ÄLÄ TUHLAA ENÄÄ AJATUSTAKAAN, SAATI SITTEN KYYNELTÄ- se on vain turhaa vaivaa.
Sun omasi tulee jossain vastaan.
Älä hermostu tai riehu, koska se vain aiheuttaa kuluja ja muuta vaivaa.
Coolisti.
Näytä sille viilee puolesi.
Älä ota takaisin.
Kestä.
ari- harmillista
Olen pahoillani meidän naisten puolesta..itse käyn vaan juttelemassa sätissä, mutta mies luulee että haen seksiseuraa....jota en todellakaan hae....sellaiseen menee luottamus kun petetään, joten jätä hänet....kun yhden kerran pettää pettää aina!!
Jos haluat kirjoitella...ja vaihtaa mielipiteitä..annan mielelläni osoitteen....
T:surusilmä
- -n29, hki-
Paljonpa ei muuta voi sanoa, kuin että hyvä sinun kannaltasi, että naisesi "jäi kiinni".
Ymmärrän, että tuntuu pahalta, ja luultavasti vielä pitkään, mutta jotkin syyt ( olivatpa ne sitten ihan mitä tahansa ! )ovat tilanteen tähän pisteeseen ajanut...
Oma exäni "jäi kiinni" nettipornosta- seurauksena jumalaton tappelu, minun itkut ja riittämättömyyden tunteet ja niin tyhmältä kuin kuulostaakin, kannoin modeemia töissä mukana kuukauden päivät, ettei toisella olisi ollut pääsyä nettiin...
Asiat "selvitettyämme" meni muutama kuukausi, kun jäi uudelleen kiinni, kun ei typerys osannut/muistanut / halunnut poistaa evästeitä, tai muita tietoja koneelta...
Nakersi luottamusta niin paljon, että jatkuvasti epäilin....
Sinun tilanteessa kuvittelisin kyllä, että "tilanne" on ollut päällä jo jonkin aikaa- ei kai kukaan tuntemattomille esittele inteemejä paikkojaan millään webbikameroilla ihan tuosta vaan...?!
Toivon, että että saat asiasi järjestykseen ja naisen jolle sinä, ja vain sinä riität!
Pidä puolesi, äläkä välttämättä usko niihin lupauksiin joita naisesi on epäilemättä jossain vaiheessa valmis antamaan! - myös huijattu
Jos pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Vanha sanonta, mutta pitää paikkansa. Voinut tehdä vaikka kuinka kauan ja ei helposti lopeta, kun koukkuun jäänyt.
Eroa tai anna takaisin samalla mitalla. - Niskalaukaus
..on sun nimissä ja voit lempata akkas kadulle
- älijäke
Olisiko tullut aika nostaa kissa pöydälle.
Eli puhutte asiasta, mitkä syyt ovat tähän tilanteeseen johtaneet. Mikäli ette pysty syitä selvittämään ja tätä asiaa käsittelemään niin sitten pitää erota. Epäluottamuksessa ei pysty elämään täysipainoisesti. Se nakertaa itsetuntoa rotan lailla ja siitä seuraa masennus. Sitten olet todella huonossa jamassa ja hoidossa.
Eli, miksi tyttökaverisi on ajautunut moiseen tilanteeseen? Haluaako hän vielä rakentaa teidän suhdettanne vai haluaako hän jatkaa tuon netti kaverinsa kanssa? Voisitteko te parantaa jotain suhteessanne, että ei tarvitsisi tuota nettiseksiä enään? Kerrot tunteistasi rehellisesti ja kerrot haluavasi jatkaa jos todella sitä haluat. Keksit kyllä varmasti itsekkin lisää kysymyksiä kun suhteenne on vain teidän välinen, en pysty sinulle laittamaan kaikkia kysymyksiä tähän listaan. Voit tietenkin miettiä oletko ollut riittävästi läsnä naisellesi ja voisitko tehdä jotain parannuksia. Ei teidän suhde ole vielä ohi, jos saatte tämän asian käsiteltyä juurta jaksaen läpi. Ja vaikka teidän suhteenne tähän päättyisikin, niin olet ainakin itse tehnyt kaikkesi suhteenne eteen ja voit olla itseesi tyytyväinen. Toivon mukaan saat vielä vastaukset kysymyksiisi. On tärkeintä kuitenkin pystyä katsomaan siihen peiliin sitä omaa parasta kaveriaan ja aidosti hyväksyä sen mitä itsessään näkee. Muuten tulee pahoja ongelmia, jotka tulevat heijastumaan myös tulevissa suhteissasi.
Vaikutat ihan fiksulta ja rauhalliselta kaverilta. Ei sinulla ole mitään hätää. Kaltaisesi mies on varmasti haluttu siihen uuteenkin suhteeseen mahdollisen uuden naisen kanssa. Elämä nakkelee välillä kovastikkin ja tulee niitä pettymyksiä. Niistä on vain selvittävä ja noustava. Tämän suhteen kun hoidat kunnialla ja opit käsittelemään tämän pettymyksen niin olet varmasti tulevaisuudessa paljon vahvempi ihminen. Muista vain, että olet itse hyvä ihminen ja tulet pärjäämään sata varmasti loistavasti tästä elämästä! Tsemppiä sinulle ja hyvää kesää! - Terla
käytöksen miesystäväni puolelta. Vaikka olimme seurustelleet monta vuotta hän halusi pitää oman suntonsa, vaikka olimme oikeastaan aina minun sunnossani. Noin kerran kuussa hän yht`äkkiä teki
" katoamistempun " jopa kolmeksi päiväksi. Ei vastannut puhelimeen, ei ovikellon soittoon. Olin rakastunut ja hämilläni näistä selittämättömistä katoamisistaan. Hän palasi muinamiehinä aina luokseni, selitteli työjutuiksi
! Myöhemmin tuli sattumalta ilmi, että hän harrasti monenmoisia pornosessiota poissaollessaan. Minut hän jätti vähitellen kokonaan seksuaalisesti " rauhaan ".
Kamalinta oli, että jos yritin ottaa asian kauniisti puheeksi, hän poistui välittömästi paikalta. Omituisinta on, että tulimme muuten hyvin toimeen, ja minä kuvittelin, että olemme oikeasti läheisiä ja rakastavaisia. Tästä tulisi romaanin mittainen juttu, jos kertoisin yksityiskohdat, mutta ne olivat todella inhottavia, eikä rakastava ihminen voi niin käyttäytyä, vaikka hän rakkauttaan aina vakuutti.
Olen valtavan huojentunut, kun vihdoin sain repäistyä itseni irti tästä narsistisesta pervessistä.- Persvissi
Hyh hyh sanon minä!
On siis muna ja siihen kytketty body & lärvi. Pään sisällä on vain eläimellinen koneisto joka aivan puhtaasti tarkoitettu vain panoon. Ei tunteita, paitsi itseään kohtaan ja nekin jollain tapaa mauttomuutta hipovia, eli tätä narsismia oikein kukkeimmillaan.
Antaa näiden kukkien kukkia ja vedellä toisiaan niin että paikat revähtää ja me ns. normaalin oloiset ihmiset voidaan hakeutua seuraan jossa rakkautta ja kunnioitusta sekä tervejärkisyyttä lähdestulkoon ihannoidaan.
Olen tässä pelolla seurannut kuinka maailma pervoutuu... - Laatua, kiitos!
Luin profiilisi, en ihmettele vaikka mies hakeutuu nauttimaan välillä muualle. Nainen joka tekee itse vaatteensa kertoo jo paljon.. UUH, kierrätyspaperista tehdyt stringit! Kanamuna kennoista tehdyt rintsikat.. NAM! Mikäli oma erotiikan nälkäsi oli hiipunut? Ikäsi (52v.) huomioiden tuossa iässä 90% passaa niin käydä. Mies puolestaan on viriili koko iän..
- Terla
Laatua, kiitos! kirjoitti:

Taidat olla ihmehöpöttäjä...
- jannu, mutta ei huoleton
Kiitos monille tosiaan asiallisille kommenteille. Näköjään parin kirjoittajan toteamukset, että täällä on sitten paskanjauhajia, on totta mutta mä en jaksa niistä välittää. Ei se ole pelkkää nettiseksiä mitä kultani harrastaa tai ainakin tahdon uskoa niin.
Nyt aamulla herättiin kyllä samasta asunnosta, minä sängystä ja hän sohvalta hieman humalassa. Siinä sitten koitettiin puhua kunnes tuli se ikävin keskeytys: tämä nettituttu soitti sille ja valitettavasti vain naiseni kannalta oli se, että puhelimen kaiutin oli niin kovalla että kuulin hyvin läpi keskustelun. Siinä alkoi puna ja pulssi nousta ja vaivoin pidin itseni rauhallisena.
Se kundi oli ajanut jostain ed. päivänä maisemiin ja nämä oli tavanneet, mutta puheista tuli läpi että kumpaakin harmitti ettei ollu mestaa mihin mennä naimaan. En viitsinyt kommentoida hotelleista. Kysyin puhelun jälkeen, että kukas soitti kun naiseni lähes koko puhelun ajan vain sanoi joo juu, niin oli, just joo, on se jne. tyhjiä sanoja. No tää vain sanoi et yks duunikaveri kertoi vain yhest hommast (sillä ei ole kuin naispuoleisia työkavereita). En jaksanut sanoa mitään, painuin pukemaan ja ulos. Nappasin koneestamme modeemin kainaloon kun hän meni suihkuun-eipä siellä näpyttele nyt ainakaan.
Tämänkin rustaan nyt toiselta koneelta.
Mutta hei kiitti taas kaikille! - ----

Mutta hei kiitti taas kaikille!Eipä tuossa pitäisi olla mitään epäselvää enään. Kannattaa olla nyt se jättävä osapuoli, niin saat paremman mielen ja pääset helpommin homman ylitse. Luultavasti kun pääset takaisin kotio modeemin kanssa, niin naisesi purkautuu lopullisesti.
- vaimo64
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Kiitos monille tosiaan asiallisille kommenteille. Näköjään parin kirjoittajan toteamukset, että täällä on sitten paskanjauhajia, on totta mutta mä en jaksa niistä välittää. Ei se ole pelkkää nettiseksiä mitä kultani harrastaa tai ainakin tahdon uskoa niin.
Nyt aamulla herättiin kyllä samasta asunnosta, minä sängystä ja hän sohvalta hieman humalassa. Siinä sitten koitettiin puhua kunnes tuli se ikävin keskeytys: tämä nettituttu soitti sille ja valitettavasti vain naiseni kannalta oli se, että puhelimen kaiutin oli niin kovalla että kuulin hyvin läpi keskustelun. Siinä alkoi puna ja pulssi nousta ja vaivoin pidin itseni rauhallisena.
Se kundi oli ajanut jostain ed. päivänä maisemiin ja nämä oli tavanneet, mutta puheista tuli läpi että kumpaakin harmitti ettei ollu mestaa mihin mennä naimaan. En viitsinyt kommentoida hotelleista. Kysyin puhelun jälkeen, että kukas soitti kun naiseni lähes koko puhelun ajan vain sanoi joo juu, niin oli, just joo, on se jne. tyhjiä sanoja. No tää vain sanoi et yks duunikaveri kertoi vain yhest hommast (sillä ei ole kuin naispuoleisia työkavereita). En jaksanut sanoa mitään, painuin pukemaan ja ulos. Nappasin koneestamme modeemin kainaloon kun hän meni suihkuun-eipä siellä näpyttele nyt ainakaan.
Tämänkin rustaan nyt toiselta koneelta.
Mutta hei kiitti taas kaikille!Hei!
Olen seurannut tätä keskustelua ja viimein tuli sinulle, hyvä jannu, totuus ilmi. Olen pahoillani puolestasi. Pettäminen on todella kurjaa, mutta jopa sekin on elämää,valitettavasti.
Nyt olettekin sitten kovan päätöksen edessä. Haluaako muijasi todella jatkaa kanssasi vai onko tuo nettituttu jo pitempiaikainen juttu? Mitä sinä itse haluat? Vieläkö koet rakastavasi naistasi tämän jälkeen?
Muuta neuvoa en osaa sanoa, kuin että pidä itsestäsi huolta. Se on tässä vaiheessa tärkeintä. - Jyystää muijaas
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Kiitos monille tosiaan asiallisille kommenteille. Näköjään parin kirjoittajan toteamukset, että täällä on sitten paskanjauhajia, on totta mutta mä en jaksa niistä välittää. Ei se ole pelkkää nettiseksiä mitä kultani harrastaa tai ainakin tahdon uskoa niin.
Nyt aamulla herättiin kyllä samasta asunnosta, minä sängystä ja hän sohvalta hieman humalassa. Siinä sitten koitettiin puhua kunnes tuli se ikävin keskeytys: tämä nettituttu soitti sille ja valitettavasti vain naiseni kannalta oli se, että puhelimen kaiutin oli niin kovalla että kuulin hyvin läpi keskustelun. Siinä alkoi puna ja pulssi nousta ja vaivoin pidin itseni rauhallisena.
Se kundi oli ajanut jostain ed. päivänä maisemiin ja nämä oli tavanneet, mutta puheista tuli läpi että kumpaakin harmitti ettei ollu mestaa mihin mennä naimaan. En viitsinyt kommentoida hotelleista. Kysyin puhelun jälkeen, että kukas soitti kun naiseni lähes koko puhelun ajan vain sanoi joo juu, niin oli, just joo, on se jne. tyhjiä sanoja. No tää vain sanoi et yks duunikaveri kertoi vain yhest hommast (sillä ei ole kuin naispuoleisia työkavereita). En jaksanut sanoa mitään, painuin pukemaan ja ulos. Nappasin koneestamme modeemin kainaloon kun hän meni suihkuun-eipä siellä näpyttele nyt ainakaan.
Tämänkin rustaan nyt toiselta koneelta.
Mutta hei kiitti taas kaikille!Ja sinä pureskelet kynsiäsi jossain kirjastossa. Naisesi valitsi ehkä isomman etumuksen, komeemmat raamit ym. Kyllä eilen olisi autossa voinut nusasta. Taisi daamisi saadakin nivuseen ISOA... Tälläkin hetkellä Nettirakastaja on selässä ja laittaa urakalla naistasi..
Mieti, jos se on vaikka joku TUMMA ulkomainen komistus? Lihaksikas ym. Rahaakin paljon.. ym. ym... - olet tollo
Jyystää muijaas kirjoitti:
Ja sinä pureskelet kynsiäsi jossain kirjastossa. Naisesi valitsi ehkä isomman etumuksen, komeemmat raamit ym. Kyllä eilen olisi autossa voinut nusasta. Taisi daamisi saadakin nivuseen ISOA... Tälläkin hetkellä Nettirakastaja on selässä ja laittaa urakalla naistasi..
Mieti, jos se on vaikka joku TUMMA ulkomainen komistus? Lihaksikas ym. Rahaakin paljon.. ym. ym...Voisitko lopettaa tollasen?!! ihan selvästi yrität että mies kävisi naiseen käsiksi..tai siihen nettirakastajaan!
Väkivallalla ei asioita hoideta!!!! - että------
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Kiitos monille tosiaan asiallisille kommenteille. Näköjään parin kirjoittajan toteamukset, että täällä on sitten paskanjauhajia, on totta mutta mä en jaksa niistä välittää. Ei se ole pelkkää nettiseksiä mitä kultani harrastaa tai ainakin tahdon uskoa niin.
Nyt aamulla herättiin kyllä samasta asunnosta, minä sängystä ja hän sohvalta hieman humalassa. Siinä sitten koitettiin puhua kunnes tuli se ikävin keskeytys: tämä nettituttu soitti sille ja valitettavasti vain naiseni kannalta oli se, että puhelimen kaiutin oli niin kovalla että kuulin hyvin läpi keskustelun. Siinä alkoi puna ja pulssi nousta ja vaivoin pidin itseni rauhallisena.
Se kundi oli ajanut jostain ed. päivänä maisemiin ja nämä oli tavanneet, mutta puheista tuli läpi että kumpaakin harmitti ettei ollu mestaa mihin mennä naimaan. En viitsinyt kommentoida hotelleista. Kysyin puhelun jälkeen, että kukas soitti kun naiseni lähes koko puhelun ajan vain sanoi joo juu, niin oli, just joo, on se jne. tyhjiä sanoja. No tää vain sanoi et yks duunikaveri kertoi vain yhest hommast (sillä ei ole kuin naispuoleisia työkavereita). En jaksanut sanoa mitään, painuin pukemaan ja ulos. Nappasin koneestamme modeemin kainaloon kun hän meni suihkuun-eipä siellä näpyttele nyt ainakaan.
Tämänkin rustaan nyt toiselta koneelta.
Mutta hei kiitti taas kaikille!suhteesi on mielestäsi kunnossa. Mielestäsi? Se on siis sinun mielipide. Oletko tarkistanut mitä mieltä tyttöystäväsi on? Mietippä aikaa ennen tuota episodia...oisko niin että merkit ovat olleet selvät jo aiemmin?
Itse kypsyin pikkuhiljaa huonoon ja tylsään seksiin kumppanini kanssa. Yritin puhua asiasta, siitä mitä minä haluan, mutta ei...rynkyti rynkyti vaan. Lopulta oli mitta täynnä ja hain seksiä muualta. Valitettavasti en kadu päivääkään. Erosin omasta aloitteestani ennenkuin mieheni olisi saanut tietää, mutta onnellinen ilme on palannut kasvoilleni:) - jannu, mutta ei huoleton
vaimo64 kirjoitti:
Hei!
Olen seurannut tätä keskustelua ja viimein tuli sinulle, hyvä jannu, totuus ilmi. Olen pahoillani puolestasi. Pettäminen on todella kurjaa, mutta jopa sekin on elämää,valitettavasti.
Nyt olettekin sitten kovan päätöksen edessä. Haluaako muijasi todella jatkaa kanssasi vai onko tuo nettituttu jo pitempiaikainen juttu? Mitä sinä itse haluat? Vieläkö koet rakastavasi naistasi tämän jälkeen?
Muuta neuvoa en osaa sanoa, kuin että pidä itsestäsi huolta. Se on tässä vaiheessa tärkeintä.Hyviä kommentteja! Valtaosa on oikeasti kirjoitettu ajatuksella, antanut minulle paljon ajattelemista ja jopa voimia uskokaa vain. Nyt yksi mun kaveri tietää jo mitä on tapahtunut ja se nosti hemmetinmoisen metelin siitä, toivottavasti ei kerro kenellekään asiasta ainakaan vielä.
Niin joo mitä tapahtuikaan kun palasin modeemin kanssa kotiin? Oli sitten suutuspäissään heitellyt keittiössä jokusen lautasen pirstaleiksi ja siellä se istui keittiön lattialla, kun tulin kotiin.
Ei ole ainakaan meillä tietokoneelle koskenut kertaakaan nyt ja poistunut vain vajaaksi vartiksi kerran kun kävi kaupassa (huom. sen kännykkä oli silloin kotona, en koskenut). Nyt ollut totaalisen hiljaista, mä en sano mitään ja katson mitä tapahtuu. Kun tällä asialla on hyvin perusteltu kaksi puolta: jätä/juttele niin täytyy todella tarkkaan miettiä miten toimin. Taidan koittaa ensin puhua ja jos ei auta, saa hän mennä.
Kiitoksia todella kaikille taas kirjoittaneille! - kommentti
Mitä täällä valitat, annat samallla mitalla takasin en ymmärrä naisia jotka valittaa poikakaveristaa tällä tavoin, uutta tilalle ja entinen jorpakkoon, nuolemaan näppejään...Niin itse tekisin...Kaikkein paras näin..Ei mitään jossitteluja/jahkailuja.. ..nykymaailma on kovaa tässäkin suhteessa!!
- rehellisesti.
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Hyviä kommentteja! Valtaosa on oikeasti kirjoitettu ajatuksella, antanut minulle paljon ajattelemista ja jopa voimia uskokaa vain. Nyt yksi mun kaveri tietää jo mitä on tapahtunut ja se nosti hemmetinmoisen metelin siitä, toivottavasti ei kerro kenellekään asiasta ainakaan vielä.
Niin joo mitä tapahtuikaan kun palasin modeemin kanssa kotiin? Oli sitten suutuspäissään heitellyt keittiössä jokusen lautasen pirstaleiksi ja siellä se istui keittiön lattialla, kun tulin kotiin.
Ei ole ainakaan meillä tietokoneelle koskenut kertaakaan nyt ja poistunut vain vajaaksi vartiksi kerran kun kävi kaupassa (huom. sen kännykkä oli silloin kotona, en koskenut). Nyt ollut totaalisen hiljaista, mä en sano mitään ja katson mitä tapahtuu. Kun tällä asialla on hyvin perusteltu kaksi puolta: jätä/juttele niin täytyy todella tarkkaan miettiä miten toimin. Taidan koittaa ensin puhua ja jos ei auta, saa hän mennä.
Kiitoksia todella kaikille taas kirjoittaneille!Kumpikohan keräsi sirpaleet?
- jannu, mutta ei huoleton
rehellisesti. kirjoitti:
Kumpikohan keräsi sirpaleet?
No sä sanot, että mä keräsin mutta en koskenut yhteenkään - valitettavasti tuotin pettymyksen sulle! Vittuile vain, oikeastaan kohta jo toivon sulle käyvän samoin kuin kävi mulle.
- miksi hyväksyt sen?
Minusta vaikuttaa, ettei suhteenne ole niin hyvällä pohjalla kun luulet. Jos naisesi oikeesti rakastaisi ja arvostaisi sinua, ei hän noin tekisi.
Olen itsekin varattu ja hyvin harvoin enään edes chateissa yms pyörin, mutta jos käynkin, aina mainitsen olevani varattu. Toki muiden ihmisten kanssa saa jutella, mutta naimispuheet ja itsensä vilauttaminen cam:ssa menee kyllä kaikkien rajojen yli, niin et paukkuu.
Miksi siedät moista? Hänhän pettää sinua! - j.helmi
periaatteessa tommosessa tilanteessa ei mun mielestä kannata silleen kauheesti kuunnella toisten neuvoja, se suhde on SUN ja sun TYTTÖKAVERIN. jos sua riipaisee tyttökaverin käytös, sä sanot siitä sille suoraan. ja jos ei muija siitä välitä, niin ei kai se sua kauheesti kunnioita. kysy vaikka että olisko se ihan okei, jos sullakin olis oma nettimuru? sun tilanne kyl on todella kamala, toivon voimia sulle. oikeastaan molemmille, toiv. tilanne järjestäytyy niin, että molemmat on siihen tyytyväisiä. (ei pitäny antaa neuvoja, ei)
- Uskollinen nainen-80
tuli kamala olo lukiessani tekstiäsi...ois hirveetä jos oma äijä tekis mulle tollai...itse en voisi pettää miestäni ja en usko että hänkään minua. itse en pystyisi jatkamaan suhdetta tuollaisen tapauksen jälkeen. Luottamus olisi mennyt. Ei saisi antaa netti-ihastuksen noin sekoittaa päätään. Tuli sellainen tunne, että naisesi ei rakasta sinua enää, ei noin voi tehdä jos rakastaa toista. jaksamista sinulle ja voimia, päätät sitten jatkaa tyttösi kanssa tai erota hänestä.
- Tepi.
Intervepin ihmeelliseen maailmaan. Tuota tapahtuu aivan kokoajan toisen osapuolen tietämättä. Valehtelematta olen syyllistynyt samaan kolmen varatun naisen kanssa ja tiedän pari tapausta molemmista sukupuolista. En ole ylpeä tekosistani, mutta tarkoituskaan ei ole ollut mennä nettiseksiä pidemmälle. Kuka minkäkin katsoo pettämiseksi...sitähän se oli.
- kiinni
ihan rysänpäältä.No okei, naisella vielä vaatteet päällä, mutta miehellä housut nilkoissa ku savuin paikalle! Tyttöystäväsi touhua vertaisin melkeimpä samaan. Kysypä mitä kultasi (jos se sitä enää on) olisi mieltä jos itse tekisit samaa. Kostoon en usko, enkä itse ole koskaan kostanut vaikka monesti olen tullut petetyksi, ymmärtäisin sen kuitenkin jos sinä esim antaisit samalla mitalla. Nämä miehet jotka ovat minua pettäneet ovat olleet tähän astisen elämäni suurimpia rakkauksia, ovat varmaankiin saaneet tahtonsa läpi aina, (vaikka olenkin kovapäinen ja itsepintainen), ehkä olen ollut heille itsestään selvyys ja liian anteeksi antavainen,siis helppo petettävä. Kauheesti sulle tsemppiä jatkossa, jos päätät vielä yrittää tyttösi kanssa, pistä se kieroilija matelemaan ennenkö annat periksi;)
- JiM-kanava
Miten voipi asiat kuullostaa tutuilta,pistät vaan kylmästi sen pihalle,niin tein itse aikoinaan silloiselle tyttöystävälleni,vihaan sitä ihmistä vieläkin teostaan,mokoma mulkku kun petti mut..
Saat varmasti kysymyksiisi vastaukset olettaen että toinen osapuoli pystyy muutakin tekemään kuin räyhäämään/riehumaan..ja jos et saa järkeviä vastauksia niin akka pihalle vaan,turhaan sellaisia ihmisiä sääliä.
- mies44v
Suuri osa vastaksista on kuitenkin ala-arvoisia kehotuksia pistää tyttöystävä kävelemään. Ei tuo tapaus nyt niin kamala ole. Jos osaatte kommunikoida ja muiden hellustelu loppuu, niin saattoi olla hyvä vain, että tuollainen tapahtui. Ehkä tuo kiinnijääminen ehkäisee suuremman katastrofin tapahtumisen?
Mikäli suhteenne olisi siinä jamassa, että se päättyisi joka tapauksessa, niin tuollainen juttu voisi ollakin piste iin päälle. Mutta hullua olisi lopettaa suhdetta noin pienen jutun vuoksi. Ei ole ollenkaan varmaa, että nainen vaihtamalla paranee.- Sqrooood
Aivan. Olen täysin samaa mieltä siitä että se nainen ei välttämättä vaihtamalla parane. Muutama asia muuttunee ehkä erityyppisiksi ongelmiksi.
Mut itsellä kävi juuri näin että netistä naps saa löydettyä helposti seuraa ja näin jäi myös meikän muija kii.
Yritän jatkaa elämäämme, mut välittämisen lisäksi luottamus on murentunut pois. Katumus ei juuri tässä auta.
Olen kertonut että jos tekee jotaan mieli, niin saa mennä niinkuin lystää kunhan jättää minut ensin. Minunmielestä olisi kohteliasta jättää toinen ennen tai jälkeen luottamuksen pettämisen.
Pahinta on olla kertomatta toiselle tapahtuneesta. Sillä saa todella pahaa jälkeä aikaiseksi.
Voimia, ja muistakaa ajatella omilla aivoilla asioita!! -Ja silti heittäytyä tunteisiin - Naistani rakastan vaik neek...
Sqrooood kirjoitti:
Aivan. Olen täysin samaa mieltä siitä että se nainen ei välttämättä vaihtamalla parane. Muutama asia muuttunee ehkä erityyppisiksi ongelmiksi.
Mut itsellä kävi juuri näin että netistä naps saa löydettyä helposti seuraa ja näin jäi myös meikän muija kii.
Yritän jatkaa elämäämme, mut välittämisen lisäksi luottamus on murentunut pois. Katumus ei juuri tässä auta.
Olen kertonut että jos tekee jotaan mieli, niin saa mennä niinkuin lystää kunhan jättää minut ensin. Minunmielestä olisi kohteliasta jättää toinen ennen tai jälkeen luottamuksen pettämisen.
Pahinta on olla kertomatta toiselle tapahtuneesta. Sillä saa todella pahaa jälkeä aikaiseksi.
Voimia, ja muistakaa ajatella omilla aivoilla asioita!! -Ja silti heittäytyä tunteisiinno tasapuolisuuden lakia vaa peliin... hommaa itellekki nettinainen :) Ei toi nyt niin paha juttu oo.. varmasti naises sua rakastaa. Mutta elämässä pitää vaan olla mielenkiintoa ja jännitystä. Jos eukkos alkaa toista miestä tapailemaan jne.. sillon on kyllä jo paras herätä ja lempata huora pihalle. Mut tollasta viatonta puol kivaa puolin ja toisin ni varmaan piristää vaan suhdetta
- dooris
Et ole vaarmaankaan ensimmäinen joka on törmännyt moiseen tilanteeseen. Jokuhan teidän suhteessa mättää, koska tyttösi kaipaa seikkailuja. Jotta et itseäsi vahingoita tunnetasolla enempää, kannattanee asia puida
loppuun. Jos netti suhde on naisellesi tärkeämpi kuin teidän suhde, anna mennä. Toki pieni ero saattaa paarantaakkin suhdettane. Huorittelemaan
ei kannata alkaa. Asiallinen keskustelu ilman väkivaltaa, punnita vaihtoehdot ja tehdä päätös.
Naisia tulee ja menee, turha jäädä murehtimaan
mennyttä suhdetta siinä kiduttaa vain itseään.
Voimia sinulle vain, kyllä ne asiat selviää
parhain päin. Tää on osa elämää vai. - gromi
Aino järkevä ratkaisu on tehdä naisellesi selväksi mitä mieltä oot ja sitten vaan lähteä. Pistä nainen valitsemaan. Hänen on tunnettava se, että menettää sinut. Ilman sitä tunetta hän jatkaa tuota toista suhdetta ja lopulta häviät.
Järkevältä tietysti tuntuisi puhua ja todistella tunteitaan, mutta se on pahin virhe. Virhe siksi että nainen ahdistuu, haluaa tuulettaa tunteitaan (arva kenen kanssa?) ja pitää sinua jotenkin varmana juttuna, jonka luokse voi palata, jos tää homma nyt ei toimi..
Tilanne on paskamainen ja mahdollisuudet huonot. Mutta valitsemalla oikean toimintatavan, niin sentään on jotain mahdollisuuksia. Tuo lähteminen vaatii voimia, mutta oikein tekeminen ei koskaan ole se helpoin vaihtoehto.- totuus on
jotta huoraaminen elää joissakin(=kaikissa) naisissa syvemmällä kuin heidän pikkumunaisten "rakastajien) pikkupikkupilit...
- Kuiva nuiva
Teillä menee tosi hyvin.
- selvännäkijä tässä
nyt peli seis vähäksi aikaa. Kun ei keskustelu onnistu niin molemmat eri osoitteisiin vähäksi aikaa, 2 kk ja tapaatte sitten ja katsotte miltä maailma näyttää. Tällä välin EI mitään kontaktia toiseen. Jos tytöllä on meno edelleen sama, niin pelihän on silloin selvä. Eipä se tuosta muuksi enää sitten muutu. No, niin nyt sitten vaan järjestelyt käyntiin ja jatkuva kitinä loppuu.
- hhhhel
että muijalle parin kuukauden panoaika ja sitten takaisin ja kaikki on hyvin.
- Verum
Itselleni kävi vähän samankaltaisesti. Ainoastaaan tyttöystävä nettisuhteesta alkaneen salasuhteen laittoi itse poikki 6kk jälkeen. Aluksi olin totaalipaskana ja laihduin 15 kg parissa kuukaudessa. Jatkoimme kuitenkin yhteydenpitoa melko aktiivisesti ja ehkä olosuhteiden pakosta. Lopulta kuitenkin ryhdistäydyin ja aloin nauttimaan sinkkuelämästä. Huomattuani exäni ja uuden ihastuksen suhteen menevän kohtalaisen heikosti aloin tahallani sabotoida heidän suhdetta. Ei kestänyt kovin kauaa, kun exän mielenkiinto heräsi ja salarakas sai lähteä. Rakentavien keskusteluiden jälkeen päätimme palata yhteen ja suhde toimii paremmin, kun koskaan aikaisemmin. Tod näk tyttöystäväsi saa nettipelleilystä jännitystä mitä parisuhde ei helposti tarjoa. Yleensä tuo vaihe menee ohi, mutta voi johtaa johonkin hankalampaan niinkun minun tilanteessa. Puhukaa...
- nainen32v
kuin minun entisestä elämästä kirjoitettua.kaiken liikenevän ajan mies oli tietokoneella,mesetti ja chattaili..mutta vain "ystävien" kanssa.oli treffipalstalla ilmoitus jossa etsi sitä oikeaa..kertoi kaikille netissä olevansa sinkku jne.
onneksi tuttujen ansiosta jäi kiinni teoistaa.yritti puolustella vaan etsivänsä ystäviä.käytti webkameraa mesekeskusteluissa,onneksi en tiedä mitä esitteli!no ymmärrettävistä syistä hän on nyt ex.
sain kuulla että hänellä on nyt toinen "nettiheila" menossa eromme jälkeen,erostamme on 2kk.joten ei taida olla ruoho vihreämpää aidan takana... - mies..
Valitettavasti, aika tuttua. Kannattaa jättää tuollaiset paskat. Ne voivat itkeä sitten jälkeen päin ja haluta taas palata suhteeseen, mutta siihen harhaan ei kannata mennä.
Itse en halua mitään vakavampaa tuollaisien takia tällä hetkellä. :)))
Tuli vaan tuosta kirjoituksesta mieleen että valitettavasti netissä on myös semmoisia varattuja ihmisiä, jotkat harrastavat vaan nettiseksiä(mesessä tms.) ja antelevat puhelinnumeroita; eikä siis tapaile ketään.( Mutta tosin on niitä varattuja ihmisiä jotka nimenomaan haluaa liveseksii.)
Itselleni kuukaudessa antaa monta naista puhelinnumeroita, vaikka en itse pyydäkään. (Mutta en soita tai lähetä tekstiviestejä ikinä tällaisille.) Tosin on ollut semmoisia tapauksia että joku varattu nainen on itseään halunnut näyttää webkamerasta ja on näyttänyt( ilman pyytämättä) vähän tissejä tms.. - Muuta kun
AKKAVAIHTOON ei tollasesta enään tuu mitään . saat pelossa elää sit kokoajan ja joku kaunispäivä se jäbä on teillä ku tuut himaan. akka vaihtoon vaan...kyllä niitä riittää sullekin
- sinkku
Kaikkea tätä on pyydetty ensimmäisessä viestissä tai sitten seuraavassa viestissä;
- seksiä
- sähköposti-seksiä
- tekstariseksiä
- puhelinseksiä
- seksikkäitä kuvia
- wep-seksiä
- seksikkäitä wep-kuvia
- pariseksiä
- trio-seksiä
- meseseksiä
- chattiseksiä
- sitomisleikkejä
- lelujen kanssa seksiä
- peppuseksiä
- lesboseksiäkin
Joten ei profiilia enään ikinä, mieluummin olen sinkkuna kuin suostun tällaiseen menoon!
Kyllä maailma on sairas!!! - ...
Tuntuu pahalta sun puolesta. Onko nuorikin tyttö.
- iätön äijä
Siis eiköhän kumpikin ole täysi-ikäinen jos ne asuu samassa asunnossa kahdestaan näemmä ja käyvät duunissa? Ei se ikä tossa merkitse yhtään mun mielestä ainakaan vaan jos yhdessä ollaan niin sitten ollaan. Muijalta melko törkeää touhua!
- ei varvi sietää
Anna kenkää muijalle,jos vielä netti kutsuu vaikka tullut ilmi!!!Jos jäät roikkumaan,satutat vaan itsesi vielä pahemmin.Ei ole maailman ainoa"ihana nainen"Ei tollasta tehdä jos suhde on kunnossa!!!
- -beibyli
Oletko miettinyt miksi naisesi tekee niin? Onko teillä viime aikoina mennyt huonosti? Oletko saanut hänet tuntemaan olonsa halutuksi?
Kaikesta ei voi syyttää yksin naista....vaikka mielellään niin tekisi. Jokin syy hänellä täytyy olla miksi alunperin lähti hommaan. Onko se syy siinä, ettei oman miehen naama enää kiinnosta, arki tullut vastaan, itsetunto-ongelmat...jokin syy kuitenki on et lähtee chattaileen ja webcam touhuihin.
Jos syynä on arki, kannattaa miettiä tarkoin, haluatko elää sellaisen ihmisen kanssa joka ei arjen tuloa kestä. Se on joka tapauksessa edessä aina ja silloin tälläinen ihminen tekee mitä vain saadakseen jännitystä elämäänsä ja kokea taas olevansa haluttu. Itsetunto-ongelmainen jos on, hakee hyväksyntää muualta, haluaa tietää olevansa haluttu...haluaa mielihyvää ja hakee sitä keinolla millä hyvänsä. Suhteessanne saataa hänestä olla myös jotain pielessä ja siksi etsii uutta ihmistä elämäänsä.
Mietit miksi tekee näin vaikka vannoo rakkauttaan. Rakkautta on niin monenlaista..olisiko tässä tapauksessa kyse rakkaudesta ystävää kohtaan. Rakkaudesta joka lähinnä kuvaa riippuvuutta..ei halua päästää irti ennen ku on löytänyt uuden.
Mä tietenki toivon että saatte asianne kuntoon...nää oli vaan pohdittavaksi sinulle. Et voi loppu elämääsi lähteä aina modeemin kanssa pakoon...joskus on nostettava kissa pöydälle ja sovittava asiat tai erottava. Koitahan pärjäillä.... - Tsädde.
Pitäs luopua nettitreffeistä ja vastaavista, jos yritetään olla parisuhteessa. Ei siitä mitään tule, jos tekstiviestit, sähköpostit, salaiset puhelut ym lentelevät vaikkei tavatakkaan, puolin toisin. Jotakin haetaan kuitenkin. Paras irtautua todellisesta suhteesta ja keskittyä täysillä nettimaailman ihmissuhdeleikkeihin, jos livepartneri ei riitä. Kyl ihmisillä pitäs olla selkärankaa senverran. Pysyä sitten vain sinkkuna, jos nettitreffimaailman tuhannet etsijät kiinnostavat. Vältyttäisiin monilta karseilta riidoilta ja syyttelyiltä.
- DalaiPave
Sinänsä positiivisia puolia että turhat illuusiot katoaa, eipä tainnut yhteiselon tulevaisuus olla vankoilla kantimilla.
Maailman ei noin pienestä tosin pitäisi kaatua, pientä kolhua lähinnä. Vaihtoehtonahan olisi voinut olla esim.live-sessio yhteisissä makuutiloissa yllätyksellisten ilmeiden kera saavuttuasi paikalle.
Saattaisi olla aiheellista pienelle palaverille yhteisen sävelen löytymisestä tulevaisuudessa, mikäli yhteiselämää haluatte jatkaa.
Mielestäni pieni web-seikkailu päivän piristykseksi ei pitäisi kahta samaan hiileen puhaltavaa pistää lusikoiden jako-tilaisuuteen.
Syyt moiseen käytökseen lienevät kaivettava alitajunnan syvimmistä syövereistä, vaatii pientä aivoriihtä puolin ja toisin. Aivoriihen onnistuminen vaatii tosin molemmilta puolilta avoimuutta sekä rehellisyyttä. - Rankaisija II
Älä ota sitä vakavasti. Naiset vain ovat tuollaisia uteliaita olentoja muidenkin miesten suhteen kuin sinun.
Mustasukkaisuus on aivan turhaa pikku websessiosta. Ajankulua vaan varmaankin. No, voihan siinä olla muutakin kun tulee naintivihjailuja tekstareina eli miehellä on naisesi numerokin. Ovatkohan tavanneet livenä ja meniköhän fyysiseksi? Se ratkaisee jos pn mennyt antamaan herkkua toiselle/muille. Onhan ne naiset sellaisiakin toisinaan, että sellaistakin se uteliaisuus teettää kun liikaa on luottanut sokeasti kumppaniinsa. Aika huonosti tunnet naistasi. Kannattaa tutustua paremmin. Ala tutustumaan vaikka heti. - Niin se vaa on
...pitäs tappaa!!!!!!!!!!!! Ulkosaunan taakse ja niskalaukaus...
- Eitäällä mikään nimimerkkik...
Tässä tapauksessa pistäisin eukon pellolle ilman mitään kyselyjä taikka itse lähtisin. Kaikki jauhaa aina samaa asiaa, että jospa se siitä. Lähipiirissä näitä pettämisjuttuja ja täältä netistä lukeneena voi sanoa,. että ei ne lumput siitä muuksi muutu. Etsivät sinun jälkeen sen toisen miehen, ovat sen kans vähän aikaa kunnolla ja jatkavat samaa rataa. tai sitten yksinkertaisesti "sen oikean" jonka kanssa eivät sitten ehkä tuollaista harrasta. Joka tapauksessa jos akka tuollaista tekee on hän väärän miehen kanssa. Pellolle tuollaiset.
- Eitäällämikään..
Siis oikeasti oma elämäs helpottuu kun pistät hänet mäkeen. ei se miksikään tuosta muutu ja jos he ei sillä ajelulla sitä paikkaa löytänyt missä naida niin usko vaan huvikses, että kyllä siinä on sitten autonikkunat ollut huurussa ja todennäköisesti tuo ei ole edes ensimmäinen mies kierroksessa sinun aikana.. Ja jos tuon jättää niin toinen tulee.. Kaveripiirissä eukko tavallaan jätti ensimmäisen ja ekalla baarireissulla ilman ukkoja löysi jo toisen salarakkaan.. Kyllä vituttaa lukea näistä naisista ja ei muuta kuin kaikkea hyvää elämääs kunhan pääset kuitenkin siihen omaan ratkasuus huolimatta kaikista kirjoituksista.
- Jaanuslaanus
Eitäällä mikään nimimerkkik... kirjoitti:
Tässä tapauksessa pistäisin eukon pellolle ilman mitään kyselyjä taikka itse lähtisin. Kaikki jauhaa aina samaa asiaa, että jospa se siitä. Lähipiirissä näitä pettämisjuttuja ja täältä netistä lukeneena voi sanoa,. että ei ne lumput siitä muuksi muutu. Etsivät sinun jälkeen sen toisen miehen, ovat sen kans vähän aikaa kunnolla ja jatkavat samaa rataa. tai sitten yksinkertaisesti "sen oikean" jonka kanssa eivät sitten ehkä tuollaista harrasta. Joka tapauksessa jos akka tuollaista tekee on hän väärän miehen kanssa. Pellolle tuollaiset.
entäpä todella jos mies onkin väärä? Jospa naisessa ei ole mitään vikaa? Olemme lukeneet tapahtumista vain yhden version...puolustuksellakin pitäisi olla puheenvuoro. Ketään ei voi tuomita ennenkuin häntä on kuultu....Kirjoitetussa tekstissä asioita voi kaunistella omalta kantiltaan vaikka kuinka ja paljon, mutta mikä on koko totuus, sen tietää vain tämä pariskunta itse....Joku SYY siihen on, ja mulla on omat epäilyni mitkä ne on.....
- Kelepss
Jaanuslaanus kirjoitti:

Pettämisistään ei voi syyllistää ketään muuta, kun itsensä. Sulla on joo epäilyksesi, mutta mikään syy ei oikeuta pettämään, ei yhtään mikään.
Sitä tapahtuu, mutta syy on aina pettäjässä.
Pidä se mielessä.. - kaltoinkohdeltu
Riippuu tietysti aina. Exäni (ensirakkaus) petti hirveimmällä mahdollisella tavalla. Väitti kuitenkin aina olevansa järjettömän rakastunut ja kielsi kaiken muun. Olihan se tyttö vähän rikkinäinen mieleltään että se ehkä lieventäis hitusen tuomiota.
Itse en suhteen aikana oikein edes ajatellut ketään muuta. Mutta eihän sitoutuminen saa olla pakonomaista, vaan se on osa romantiikkaa.
Suhteen jälkeen olen jokusen kerran seurustellut mutta eipä tietoa sitoumuksesta muuta kuin lyhyen alkuihastuksen aikana.. Siitä en kuitenkaan mitään tuomiota mielestäni ansaitse. Ehkä lievästä epärehellisyydestä, mutta eipä kiinnosta hevon vittua sen jälkee mitä mulle tehtii. En valehdellut tunteista enkä siis puhunut niistä. Seurustelu on eri kuin rakkaussuhde. - kaltoinkohdeltu
kaltoinkohdeltu kirjoitti:
Riippuu tietysti aina. Exäni (ensirakkaus) petti hirveimmällä mahdollisella tavalla. Väitti kuitenkin aina olevansa järjettömän rakastunut ja kielsi kaiken muun. Olihan se tyttö vähän rikkinäinen mieleltään että se ehkä lieventäis hitusen tuomiota.
Itse en suhteen aikana oikein edes ajatellut ketään muuta. Mutta eihän sitoutuminen saa olla pakonomaista, vaan se on osa romantiikkaa.
Suhteen jälkeen olen jokusen kerran seurustellut mutta eipä tietoa sitoumuksesta muuta kuin lyhyen alkuihastuksen aikana.. Siitä en kuitenkaan mitään tuomiota mielestäni ansaitse. Ehkä lievästä epärehellisyydestä, mutta eipä kiinnosta hevon vittua sen jälkee mitä mulle tehtii. En valehdellut tunteista enkä siis puhunut niistä. Seurustelu on eri kuin rakkaussuhde.Ai että kuinka toivoin että olisin joskus yllättänyt sen mimmin tilanteen päältä. Se olisi varmaan saanut sydärin oikeasti. Toisaalta en olisi voinut sitä jättää vaikka teki helvetisti mieli kostaa, en vaan halunnut että se joutuis kokemaan samaa tuskaa kuin minä, rakastin sitä ihan liikaa. Se ei ilmeisesti aikuisten oikeasti rakastanut minua.
- kaltoinkohdeltu
Kelepss kirjoitti:
Pettämisistään ei voi syyllistää ketään muuta, kun itsensä. Sulla on joo epäilyksesi, mutta mikään syy ei oikeuta pettämään, ei yhtään mikään.
Sitä tapahtuu, mutta syy on aina pettäjässä.
Pidä se mielessä..Syyt pettämiseen:
1: Pettäjä on sydämetön huora
2: Suhteessa vikaa eikä pettäjä näe aihetta laittaa poikki ennenkuin pettää
3: "Vahinko"
4: Pettäminen kostosta - Mandy78
Jaanuslaanus kirjoitti:
entäpä todella jos mies onkin väärä? Jospa naisessa ei ole mitään vikaa? Olemme lukeneet tapahtumista vain yhden version...puolustuksellakin pitäisi olla puheenvuoro. Ketään ei voi tuomita ennenkuin häntä on kuultu....Kirjoitetussa tekstissä asioita voi kaunistella omalta kantiltaan vaikka kuinka ja paljon, mutta mikä on koko totuus, sen tietää vain tämä pariskunta itse....Joku SYY siihen on, ja mulla on omat epäilyni mitkä ne on.....
Syitähän voi olla monia,voi olla ettei Jannu edes tiedä niitä... Mutta oli sitten syitä tai ongelmia,niin ei pettäminen silti ole ratkaisu tai tee siitä hyväksyttävää. Jos mies onkin väärä,niin naisella pitäisi olla pokkaa sanoa ettei juttu nyt kuitenkaan toimi..eikä vaan lähteä hakemaan nettiseksiä tms.
- kaltoinkohdeltu
Itse kokenut valtavaa tuskaa elämäni rakkauden kanssa pari vuotta takaperin, nuoria oltiin ja niin helvetin herkkiä ja rakastuneita. Sitten se monesti petti mua ja tuska oli sanoinkuvaamatonta. Epäilykseni pettämisistä olivat vahvoja, mutta todisteita ei ollut, kunnes tämä myönsi lopulta kuukausi eroamisemme jälkeen kaikki pettämiset avomielin mitkä oli aina suhteen ajan niin järjettömän uskottavasti ja tunteella salannut. Tämä pisti suhteen poikki kun ihastui sukututtuunsa joka tuli minun ja rakkaani väliin. Tämä ei kestänyt enää salailua. Nykyään olen edelleen todella rikki asiasta ja kärsin erilaisista mielenhäiriöistä (masennus, paniikkihäirö) asian takia enkä pysty rakastumaan enkä kyennyt suorittamaan armeijaa loppuun. Sellaista. Kiitti vitusti.
- 8642
Mulle kävi kans tossa reilu vuos sitten noin ku sillonen muija yhtäkkii alko kiinnostuu ihan erilaisist jutuist mitä me tehtiin ja mikä erikoisinta sitä kiinnosti mm lähtee katsoon lätkämatseja mitä mun kans ei halunnu. Alkuun vain väitti että duunin kautta on jotain vapareit ja sen sellaista. No sitte se yks ilta jäi nalkkiin kun mesessä keskusteli jonku naapurikaupungin hemmon kaa ja siitä se lähti. Ero siit tuli ja kuulin tos just vähä aikaa sitten et se kundi on tehny konkan ja on työtön peeaa ja eksäni on maha pystys sille ja elättää sitä nyt osapäiväduunillaan. Että ei se aina se netistä löytyvä parempi ole.
- kaltoinkohdeltu
8642 kirjoitti:

Tekee noi muijat tyhmiä päätöksiä. Se munki ensirakkaus seurustelee nyt itteään 7v vanhemman ja viis kertaa isomman maalarijätkän kanssa ja muuttamassa yhteen. Tämän ku olis nähny kristallipallosta sillo ku olin sen kaa ni olisin varmaa kuollu. Kai vaan ovat molemmat sitä white trashiä niinku sellasest porukast sanotaa. Suku ei kestäny ku tän mun muijan suku oli niin kahjoo sakkia.. Kai tä on loogisinta näin.
- luulen..........

että iällä ja koolla tuskin on merkitystä. Taidat olla aika nuori? Itse olen 41v ja mielelläni katselen itseäni vanhempia miehiä. Nuoremmilla kun tuntuu olevan lapsentekohaluja mitä mulla itellä taas ei ole eikä ole koskaan ollutkaan.
- gabrielle´s
EN usko että tämä oli mikään lipsahdus, te olette olleet monossa eri suuntiin jo pitkään. Kaikella syyllä on aina seuraus, tässä sinulle varsin katkera sellainen. En usko että sinun edes kannattaa olla enää kovin paljon tekemisissä tämän naiusen kanssa, kamat jakoon ja etsit ensin itsesi ja sit alat rakentamaan omaa elämääsi. Menestystä.
- paljon nähnyt näinkin
kävi samoin kuin tyyliin sulle. muija aikansa
kuunteli hörhäleitten juttuja ja uskoi yhtä pässsiä
niin paljon että jätti työmaansa ja kävi jakaan
persettään yhdelle suurrikkaalle kusipäälle.
samoin kuin sinä ihmettelin netissä viihtymistä ja jatkuvia
viestejä puhelimeen, kunnes tajusin vilkaista
tilannetta. no kusipää vetäisi viikseen ja
emäntä ihmeissään kun ei syntynytkään vuosisadan
rakkaustarinaa. hah hah saanpahan lopun ikääni vittuilla. ei ole kyllä sen jälkeen uskonut
nettitollojen juttuihin!- hehhehhee
Siinäpä sai eukko selvästi nähä että ei pitäisi olla niin sinisilmänen. Vai oliks toi sitä naisen logiikkaa et kun joku oikeesti kehuu netis jne niin sillain se sit on ja persettä on heti annettava. Hyvä heitto!
- pom78
koettakaa keskustella asiasta että miksi hän näin käyttäytyy. oloetko jättänyt huomioimatta häntä tai jotain yritä puhua hänelle jos vain pystytte t:pom78
Oma rakkaani etsii myös netistä uutta "rakasta" vaikka kuitenkin on minun kanssa vielä yhdessä. Hän jopa myöntää sen, että jättää minut kun löytää uuden kauniimman ja paremman naisen.
Jotenkin vaan en itse pysty suhteesta pois lähtemään, koska tästä huolimatta rakastan poikaystävääni.- Leikin loppu
Varmasti jokaiselle joka netissä tietyillä sivuilla pyörii tarjontaa riittää niin naisissa kun miehissäkin.Itselle kävi samoin joku aika sitten pitkäaikainen "tuttu" johon jo jollain tavalla luotin veti yhtäkkiä vehkeet esiin,vaikka itse en kameraa edes omista ,jotta olisin voinut tehdä "vastapalveluksen".Kun sitten asiallisesti sanoin että voit laittaa sen kameran kiinni kaveri loukkaantui ja sanoi että pilkkaan ja nauran hänelle.Siihen loppui se "ystävyys" ja hänen toimestaan.
Jokaisella on vapaus valita lähteekö tuollaiseen mukaan vai ei,oli sitten vapaa tai varattu. - Valintoja jokaisella
Maailmassa tapahtuu PALJON tärkeämpiäkin asioita kuin sinun vähäpätöiset ongelmat. Tyttöystävä haluaa vaihtelua? niin? Mitä sitten?? Moni tyttöystävä/ poikaystävä tälläkin hetkellä jaluaa vaihtelua ja pettää puolisoaan. Moni ihminen kuulee tälläkin hetkellä vakavasta sairaudestaan, menettää omaisuutensa ja kotinsa, läheisen kuolemasta, moni menettää sukunsa ja perheensä erilaisissa kansanmurhissa ym. Kohtuullistetaan sinunkin ongelmia hiukan. Keskustele, jos jotain keskusteltavaa on ja katso peiliin!
- Nimetön
voitko antaa muijasi sähköpostiosoitteen? Tuohan kuulostaa mielenkiintoiselta viihteeltä.
-juzu-- jussipussi
...olen samaa mieltä, se sähköpostiosoite nyt äkkiä kehiin! Pitäs saada vähä paineita purettua. Sano vielä muijalles että sheivaa vähä paikkoja ennen paljastelusessioita.
ps. Kysy vielä muijaltas, että kai tällä on dildot sessiossa mukana?
- paljasti
Ihan mukava stoori :)
On vaan ihan satua kokonaan, muutama juttu paljasti.
Ehdottomasti kirjoittele tarinoitasi sopiville palstoille, on sinussa kykyjä!!- jannu, mutta ei huoleton
Tota mä en tosiaan tajua miten niin "ihan mukava stoori"... Jos sua naurattaa toisten huolet tms. niin aika kumma olet. Mä sain samanlaista piikittelyä kuulla näemmä kohta eksäni työkaveriltakin, joka kuuli tästä eilen.
Juu myönnän että nyt kirjoitus tökkii kun tulin kotiin baarista ja täällä ei ole ketään mut nyt en edes viitsi puhua asiasta. - muuttokuski
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Tota mä en tosiaan tajua miten niin "ihan mukava stoori"... Jos sua naurattaa toisten huolet tms. niin aika kumma olet. Mä sain samanlaista piikittelyä kuulla näemmä kohta eksäni työkaveriltakin, joka kuuli tästä eilen.
Juu myönnän että nyt kirjoitus tökkii kun tulin kotiin baarista ja täällä ei ole ketään mut nyt en edes viitsi puhua asiasta.Eikö nyt ole aika hakea muuttolaatikoita ja jompikumpi lähtee litomaan,riippuen millainen asunto teillä on. Luulisi vihdoin (ex-)naisesi tajuavan että meni liian pitkälle tai nyt on ainakin reitti selvä uuteen suhteeseen.
Oletko muuten tätä keskusteluketjua hänelle näyttänyt/onko tietoinen asiasta? - siis sun.......
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Tota mä en tosiaan tajua miten niin "ihan mukava stoori"... Jos sua naurattaa toisten huolet tms. niin aika kumma olet. Mä sain samanlaista piikittelyä kuulla näemmä kohta eksäni työkaveriltakin, joka kuuli tästä eilen.
Juu myönnän että nyt kirjoitus tökkii kun tulin kotiin baarista ja täällä ei ole ketään mut nyt en edes viitsi puhua asiasta.exäs työkaveri kuuli asiasta? Miten ihmeessä? Menikö tyttöystävä kertomaan hänelle että runkkas webin kautta?
- jannu, mutta ei huoleton
siis sun....... kirjoitti:
exäs työkaveri kuuli asiasta? Miten ihmeessä? Menikö tyttöystävä kertomaan hänelle että runkkas webin kautta?
En mä kaikkia yksityskohtii jaksa selvittää mut sen duunikaveri kundinsa kans on meille hyviä frendejä ja se tuli käymään meillä kun sillä oli muijalleni vain asiaa ja siinä sitten paljastui tämäkin asia, minä se taisin sille kertoa. Jos mä olen selittänyt asian huonosti niin anteeksi, tää alkaa rassaa ajatuksia hieman pahasti. Tänään sitten tuli se piste, että vielä viikko sitten nainen, jota kutsuin rakkaaksi, otti tavaroitaan ja lähti menemään vanhempiensa luo toistaiseksi. Epäilkää mitä haluatte mä vain tiedän asian laidan ja se riittää mulle. Kiitän tosiaan kaikkia joilta on tullut erilaisia ehdotuksia ja rakentavia ajatuksia ja vaikka mitä. Tälle näemmä entiselleni en tätä koko palstaa ja tarinaa ole näyttänyt enkä ole kertonut tästä mitään, tämä on ollut minun henkireikäni oikeasti!
- yksi meistä

Kiitos tämän keskustelun vireille laitosta. Olen saanut keskustelun lukemisesta näkemystä myös omille valinnoilleni.
Hyvää laadukasta elämää Sinulle !
- hehee
noihii juttuloihi et usko itekää!!!!!!
- mielikuvitusta ja mustasukk...
Ei tuohon tosiaan "Erkkikään" usko. Olet joko keksinyt jutun tai mielikuvitus on valloillaan.
- myös petetty
outoa varmaan sulle että tällaista vaan voi jollekkin sattua oikeesti. ei kannata kuitenkaan lyödä lyötyä jos itse ei ole elämäänsä vielä tarpeeksi elänyt jotta tietäisi mitä se voi olla.
- pettäjät pihalle
Ei kukaan oo sen arvonen, että tollasta jäisi katselemaan. On tytöllä vielä otsaa pitää SINULLE mykkäkoulua tuollaisen jälkeen ja vielä jatkaa entiseen malliin. Tällä hetkellä häpeän kovasti tätä oman sukupuoleni edustajaa, jonka moraaliarvot ovat ilmeisesti lentäneet ikkunasta ulos. Jos eletään vakituisessa suhteessa vieläpä saman katon alla ei tuollainen peli vetele. Vaikka kuinka olisi vain nettipelleilyä veikkaanpa, että suunta jatkuu vain pidemmälle. Ennen kuin huomaatkaan on vieras mies käväissyt sängyssäsi.
- Olette hiiriä
Nainen/ mies hakee tyydytyksen muualta, ellei sitä kotoa saa ;o)
Tarkistakaa siis oma osaamisenne sekä tarjonnan laatu ennen kuin piipitätte täällä!- pettäjät pihalle
jos nainen/mies ei saa tyydystystä kotona niin jättäisivät kumppaninsa ennenkuin alkavat pelleilemään muiden kanssa... PELKURUUTTA se on että jää pyörimään kahden vaiheille. Kun ei tiedä huoliiko toinen (tässä tilanteessa nettituttu) kokonaan pitää pitää varajannua vierellä. Tyttö selvästi hakee vahvistusta itsetunnolleen. Hallitsemistahto on liian suuri kun haluaa kaikkien miesten palvovan itseään. Ainoa tapa on pudottaa tyttö maan tasalle ja jättää se sillä kukaan ei huoli tuollaisia jakorasioita muuta kuin seksin takia. Vanhana ja rupsahtaneena ei sekään enää toimi.
- Hiiri heräsi
pettäjät pihalle kirjoitti:

Älä itke, tyttö/ poikaystäväsi saa juuri NYT laadukkaampaa seksiä kuin mitä sinä koskaan olisit voinut antaa.. ;o)
- kun et tiedä mistä puhut
pettäjät pihalle kirjoitti:
jos nainen/mies ei saa tyydystystä kotona niin jättäisivät kumppaninsa ennenkuin alkavat pelleilemään muiden kanssa... PELKURUUTTA se on että jää pyörimään kahden vaiheille. Kun ei tiedä huoliiko toinen (tässä tilanteessa nettituttu) kokonaan pitää pitää varajannua vierellä. Tyttö selvästi hakee vahvistusta itsetunnolleen. Hallitsemistahto on liian suuri kun haluaa kaikkien miesten palvovan itseään. Ainoa tapa on pudottaa tyttö maan tasalle ja jättää se sillä kukaan ei huoli tuollaisia jakorasioita muuta kuin seksin takia. Vanhana ja rupsahtaneena ei sekään enää toimi.
...eli mulla on ihan sama tilanne, olen vaan itse se pettäjä, emännältä meni halut jo monta vuotta sitten, yritettiin kaiken maailman poppakonsteja.
Pahinta on se, että emäntä pitää tilannetta ihan "normaalina", meinaan että huonoa seksiä on 6 kertaa vuodessa ja se siitä. Asiaa ei voi ottaa puheeksi, koska ennen kuin saan ensimmäistäkään aiheeseen liittyvää lausetta loppuun, on jo riita päällä... ...se ei nykyään vituta kuin joskus ja ei se emäntä tajua mikä on huonosti, tosin en voisi kertoakaan kun siitä tulisi riita.
Tässä keväällä se yritti ilmeisesti ehdottaa jotain perheenlisäystä... ...en voinut kuin naurahtaa ja todeta että: "se on vitsi kun sekoittaa kalsareita pesukoneessa, niin tulee vauvoja", mut ei se tajua. Suuttui kun sanoin et vauvan teko vaatii seksihaluja....
Kun vähän näki vaivaa ja kuumensi uudestaan lämpimät välit entiseen, on minulla kaksi ihanaa "salarakasta", joiden "salarakas" minäkin olen. Toinen nimittäin lämmitti välit uudelleen minuun päin. Olemme kaikki tahoillamme varattuja, seksi on mahtavaa ja muuta kukaan ei kaipaakkaan (ainakaan toistaiseksi).
Opettelin sen perkeleen mesen käytön ja pelkästään sen välityksellä saa ja saa antaa privaatti esityksiä, silloin kun ei livenä pysty tapaamaan.
Emäntä ei tajua mitään, nykyään se ihmettelee tosin kun välillä olen "niin hyväntuulinen".
Erota en aio, en meinaan lapsiani aio jättää.
Mut käy se näinkin.... - Hiiri avautui
kun et tiedä mistä puhut kirjoitti:

Mut käy se näinkin....Oletpa surkea! Onko mieleesi juolahtanut, miksi naisystäväsi ei ole kiinnostunut seksistä KANSSASI? Mitäs jos naisystäväsi tekee tiliä jalkovälillä? Mitäs jos naisystäväsi on harrastanut salarakkautta jo vuosia? Mitäs jos hänellä on vaikka pari yön timoa miesystävänä, jolla vehkeet on kolme neljä tuumaa isompaa kaliperia kuin sinun? Elä sinä siinä uskossa missä haluat, näin naisesikin hyräilee mielessään ;o)
- piip ?
Hiiri avautui kirjoitti:
Oletpa surkea! Onko mieleesi juolahtanut, miksi naisystäväsi ei ole kiinnostunut seksistä KANSSASI? Mitäs jos naisystäväsi tekee tiliä jalkovälillä? Mitäs jos naisystäväsi on harrastanut salarakkautta jo vuosia? Mitäs jos hänellä on vaikka pari yön timoa miesystävänä, jolla vehkeet on kolme neljä tuumaa isompaa kaliperia kuin sinun? Elä sinä siinä uskossa missä haluat, näin naisesikin hyräilee mielessään ;o)
pippiiipii ??
Siis onhan se juolahtanut juu, mut kun tämä kirjoitustaitoni ei ole selvin mahdollinen. Yritin sanoa että että netistä/mesestä löyty parempi(a), ja että mielestäni siinä ei ole mitään väärää tässä tilanteessa.
Eli tehkööt sillä karvaisella jalkovälillä mitä haluaa, olen vaan onnelinen kun se ei kiinnosta, sitä yritin sanoa....
...Tilanne ei ole toivoton kun pesää edelleen saa. - ......
piip ? kirjoitti:
pippiiipii ??
Siis onhan se juolahtanut juu, mut kun tämä kirjoitustaitoni ei ole selvin mahdollinen. Yritin sanoa että että netistä/mesestä löyty parempi(a), ja että mielestäni siinä ei ole mitään väärää tässä tilanteessa.
Eli tehkööt sillä karvaisella jalkovälillä mitä haluaa, olen vaan onnelinen kun se ei kiinnosta, sitä yritin sanoa....
...Tilanne ei ole toivoton kun pesää edelleen saa.... että seksittömässä suhteessa ei varmastikaan ole mukava elää, mutta jos lapsies takia pysytte yhdessä niin mietippäs uusiks. Sitte ku ne kasvaa (ehkä jo kasvanu?) isoks niin ei ne mitään tyhmiä ole. Jos ne joskus saa tietää mitä oot vaimon selän takana puuhaillu niin isäks sua ei enää kutsuta. tollanen käytös jättää elinikäiset arvet. Vaimo saa lapset puolelleen ja vanhana ei ne salarakkaat enää paljon lohduta, kun ei ole ketään joka rakastais sua.
En halua tuomita ketään, jokaisella on omat mielipiteensä, mutta omasta mielestäni tolla tavalla et todellakaan ajattele perheesi parasta. - Hiiren loukku
piip ? kirjoitti:
pippiiipii ??
Siis onhan se juolahtanut juu, mut kun tämä kirjoitustaitoni ei ole selvin mahdollinen. Yritin sanoa että että netistä/mesestä löyty parempi(a), ja että mielestäni siinä ei ole mitään väärää tässä tilanteessa.
Eli tehkööt sillä karvaisella jalkovälillä mitä haluaa, olen vaan onnelinen kun se ei kiinnosta, sitä yritin sanoa....
...Tilanne ei ole toivoton kun pesää edelleen saa.Olen samaa mieltä. Omalla sukupuolielimellään saa tehdä mitä itse haluaa. Itse sitä hallitaan ja säätetään kenelle sitä livautetaan ja näytellään. Poika/tyttöystävien ei pidä olla niiin kateellisia/ mustasukkaisia pikku tripeistä ;o)
- Leevi
Keskustele tunteistasi tyttöystäväsi kanssa ja kiitä häntä siitä mitä teillä on ollut, mitä olette yhdessä kokeneet ja ota etäisyyttä suhteesta. Se tarkoittaa erillisten asuntojen ja elämän haltuunottoa. Jos tyttöystäväsi on suhteen jatkumisen kannalla, niin se nettideittailu jää kyllä pois itsestään. Sen sijann sinun ei pidä olla siinä suhteessa itsestäänselvyytenä ja siten poljettavana. Jos miehisyytesi on ollut poissa, niin nyt se on aika ottaa takaisin. Parempaa jatkoa.
- tuttiautomaatti
Jätä tuollainen huora tiehensä,vittu tuollasella huoralla kukaan ,HeI Daa tee mitään,jätä tuo huora vittu sillä oo sulle mitään asiaa,Ja tapata sen huoran uus nettipoikakaveri,silläkään oo Daa mitään asiaa,Daa sun Tyttökaveris on huora,Daa,ehkä et oo tarpeeks komee sille vaan rumilus,Daa.
- tuttiautomaatti
tuttiautomaatti kirjoitti:

Se on niin IhQdAAh Huora jos harrastaa seksii Daah tuollaisen UrPoRuMiLuKsEn kaa,Hei Daa se ei tajuu ettei rakasta oikeesti Sua Daah Hei Daa vaan sullekki,vaan se on huora Daah
- Olet läskiposki

Huoraksi on aivan turha nimitellä. Jos joku masturboi TVn /monitorin ääressä, ei se tee hänestä huoraa/ pettäjää. Mikäli joku lapastelee pornolehden ääressä, tuleeko hänestä pettäjä???
Läskiposki-tuttiautomaatti; anna kiveksesi laskeutua, koe ensimmäinen siemensyöksy, täytä 13v. anna karvojen kasvaa, huomaa äänesi madaltuvan ym. murrosikään kuuluvaa. Olet potentiaalinen tulevaisuuden työtön. - tuttiautomaatti
Olet läskiposki kirjoitti:
Huoraksi on aivan turha nimitellä. Jos joku masturboi TVn /monitorin ääressä, ei se tee hänestä huoraa/ pettäjää. Mikäli joku lapastelee pornolehden ääressä, tuleeko hänestä pettäjä???
Läskiposki-tuttiautomaatti; anna kiveksesi laskeutua, koe ensimmäinen siemensyöksy, täytä 13v. anna karvojen kasvaa, huomaa äänesi madaltuvan ym. murrosikään kuuluvaa. Olet potentiaalinen tulevaisuuden työtön.Kuule daa,mä oon 13v kuule sun tarvi itse läskiposki alkaa nimettelemään,kuule masturboiminen tai joku tuollainen pettäminen tekee juuriki huoran,saatana vittu asia ein kuulu sulle perkeeleen elukka.
- Voi Voi
tuttiautomaatti kirjoitti:
Kuule daa,mä oon 13v kuule sun tarvi itse läskiposki alkaa nimettelemään,kuule masturboiminen tai joku tuollainen pettäminen tekee juuriki huoran,saatana vittu asia ein kuulu sulle perkeeleen elukka.
Pikku kakara lässyttää sellaisista käsitteistä, joita ei vielä edes ymmärrä.. Ime tuttiasi ja katsele maailmaa viattomilla silmilläsi. -Kohta maailmasi on samanlainen kuin petetetyn pojan tyttöystävällä ;o)
- uusia sanoja
Olet läskiposki kirjoitti:
Huoraksi on aivan turha nimitellä. Jos joku masturboi TVn /monitorin ääressä, ei se tee hänestä huoraa/ pettäjää. Mikäli joku lapastelee pornolehden ääressä, tuleeko hänestä pettäjä???
Läskiposki-tuttiautomaatti; anna kiveksesi laskeutua, koe ensimmäinen siemensyöksy, täytä 13v. anna karvojen kasvaa, huomaa äänesi madaltuvan ym. murrosikään kuuluvaa. Olet potentiaalinen tulevaisuuden työtön.ja peräti kolme kappaletta, nyt sitten käyttää ainoastaan niitä eikä viitsi vaivautua ottamaan selvää...
on myös totta että,
Huoraksi on aivan turha nimitellä.
Mutta myös itse sorruit haukkumaan ko. tuttiautomaattia (mistähän moinen nimi?).
JOS masturbaatio tekisi ihmisistä huoria ja pettäjiä niin eipä täällä olisi sitten ketään ns. normaalia.
- Isukkijo
Noniin voinpa kyllä samaistua tähän. Minulla teki tyttö saman jokunen vuosi sitten. Kaava oli täsmälleen sama (toivottavasti ei sama nainen asialla..) Minulle selvisi kaikki lopulta vahingossa, oli siellä ehditty jo hässiäkin pari kertaa - jopa omassa yhteisessä sängyssämme.
Käytännössä ajoin lutkan kartanolle siinä samassa kun asia selvisi. Ilmoitin, että se on 2 tuntia aikaa pakata kampsut tai minä heitän ne pihalle - täällä kartanolla ei huo**t rellestä. Vaikka rakastin häntä kovasti ja asian ylipääseminen oli kova homma. Se kokemus kasvatti kummasti ihmisenä. Tee itsellesi ja elämällesi palvelus: aja ämmä mäkeen ja heti. Keskitä energiasi selviämiseen ja toipumiseen ja pidä parin vuoden tauko - tapaile ihmisiä.
Nyt olen ollut jo ihan eri naisen kanssa ja olemme perustaneet perheen ja elämä on hyvällä tolalla. Onneksi emme ehtineet siihen asti tuossa aikaisemmassa suhteessa. Pitää olla tietynlainen ihminen, että tuollaista lähtee tekemään ja kun sen kerran kokee, niin ihmisestä oppii kyllä lukemaan merkit ja taipumukset tuollaiseen.
En usko, että kirjoitit tämän trollina, koska olisin voinut itse kirjoittaa saman tarinan - itse asiassa pari kertaa karmeampana ja konkreettisempana kokonaisuutena.- MMies
Todella hienoa ja suoran nopeaa toimintaa sinulta!!
Mitä nopeammin eroon,sitä parempi on myös minun mielipide eli mitä kauemman aikaa asiaa vatvooo,sitä enemmän tunnepuolen jutut tulevat mukaan,suru,murhe yms.
Olisi varmaan tämän kirjoittajan ex-naisen pääkoppaan ja ajatuksiin kiva tutustua että miltä tuntui ja kannattiko saamari!!!
- Broken -78
Voi hyvä mies, ansaitset todellakin parempaa!Takuulla löydät naisen joka tajuaa arvosi ja kohtelee sinua paljon paremmin!Ei kukaan, joka toista aidosti rakastaa,tee jotain noin ällöttävää touhua toisen selän takana!Ja pöyristyttävää on vielä se, että hän jäi sinulle kiinni, joka ei häntä pysäyttänyt, vaan jatkoi touhujaan vielä weppi kameran edessä!Yök!Nyt pakaat kamat ja keräät miehisen itsetuntosi maan raosta ja jätät tollaisen pettäjän!!
- Palkanlaskija
Kottia ei anneta. Laskekoon itse miljoonan puhtaana käteen.. Kameran edessä tai takana ;o)
niin säästyt monelta harmilta ja riidalta,koska miksi pitkittää tota vaikka pari vuotta koska kerkiät sen parin vuoden aikana tekemään kaikenlaista kaikenlaisien pimujen kanssa ja uskot vaan että se ei ollu sulle se oikea tv:melkein vastaavaa kokenut ja minä tyhmä odotin sen kaks vuotta...
- kirjoituksistasi
että olet jotenkin herkkä mutta ilmeisen päättäväinen jannu. Luin lähes kaikki kommentit mitä ihmiset olivat kirjoitelleet ja se oli paras kommentti minkä otsikko oli kommentti. Toteuta sen antamia neuvoja mutta yritä silti säilyttää inhimillisyys.
- se kaveri
Onhan sun muijas ihan hyvännäköinen et on sitä kiva katella ja panna
- Nimetön
Hei,
luin viestisi ja ajattelin vastata ja kertoa, ettet suinkaan ole yksin moisien tilanteiden kanssa.
Täällä vaan toisin päin, mieheni löysi uuden rakkaan ulkomailta ja tarina meni seuraavasti:
hän lähti työ / lomamatkalle Thaimaahan viime vuoden joulukuussa, kaksi viikkoa töitä ja viikko lomaa. Olimme seurustelleet 7 vuotta ja nyt kesäkuussa olisi ollut tarkoitus mennä naimisiin. Kotiin tullessaan kaikki oli okei viikon verran jonka jälkeen hän aloitti suunnattoman tekstiviesti / soittelurumban Thaimaahan ja minulta kielsi kaiken kun kysyin oliko hänellä ollut siellä joku.
Loppupelit meni niin että hän lopetti suhteemme, perui häät ja ajoi minut ulos asunnostamme.
Tämä oli minun tarinani, toivon kuitenkin että teidän tarinanne päättyy onnellisemmin.
Mitä voisin sanoa avuksi, minua ainakin auttoi se että mietin asiaa tältä kantimilta: hän menettää jotain kun jättää minut ja minä taas voitan!
Vaikka kuinka sanoo rakastavansa, onko se todellakin sitä jos voi toista satuttaa tavalla tai toiselle? Moni sanoo rakastavansa vaikkei välttämättä ymmärrä mitä se tarkoittaa, se rakkaus.
En tiedä ikääsi mutta ohjeena eteenpäin: toivottavsti voitte keskustella asiasta, ja muista ettei sinussa ole mitään vikaa vaan siinä toisessa osapuolessa.
Minulla meni kolme kuukautta kerätä itseni elävien kirjoihin joten tiedän että se sattuu, se toisen petollisuus mutta kliseenä "elämä jatkuu".
Tsemppiä sinulle!- tähän
Hei Nimetön,Toivottavasti pysyy se MIESHUORASIKA siel ulkomailla. Sellaisia on muutenki suomessa täällä oikein liian kans!! Siis osa miehistä, valitettavaa mut näin on. Potkasitha kunnolla ulos, SINÄ ETT ANSAITSE TÄLLASTA MIESHOROA;), ja suomessa varmasti riittää mukavia fiksuja miehiä, kun sen oikean oivallat, TSEMPPIÄ SULLE JATKOSSA;))
- Miu
..heivaat sen akkas. Ei kukaan parisuhteessa elävä ansaitse tuollasta kohtelua.ANSAITSET PAREMPAA!!!!!
- Kroohpyyh
sille vaimolle, että toivottavasti se runkkukaveri ei nauhoita niitä esityksiä, ettei mene mihinkään yleiseen esitykseen.
- anna sille akalle
jo kenkää.
SALETTI on että se nettituttu on jo hoonannu putket kuosiin. Kannattaa nostaa kytkintä, kato naisia on kuin ratikoita joka kolmas minuutti tulee uusi. Ei kannata jäädä setvimään sillä ennemmin tai myöhemmin käy niin että se akka lähtee kuitenkin tai alkaa jakaa pesää kaikille koska ei pysty sinua KUNNIOITTAMAAN. Tietenkin yksi vaihtoehto on, piekse se siniseksi ja tee selväksi kuka on talossa KUNINGAS. Jos se jää, niin on saletti että saat olla rauhassa lopun elämääsi tuollaisten asioiden suhteen, mutta sitten kysymys kuuluu: pystytkö kunnioittamaan huoraasi tai itseäsi.
Parasta on ero ja ihan ilman mitään nyyhkimisiä. - ...
.. miun mielestä se, että sen nettitutun kanssa vehtaaminen ei loppunut siihen, kun sait selville ja nostit kissan pöydälle, on vaan merkki siitä ettei se lopu touhu jossei sitä lopeta. jos keskustelun avaaminen, modeemin mukana kuskaaminen ja toiseen osoitteeseen välillä osoittaminen ei lopeta yhteydenpitoa niin väittäsin tosiaankin ettei se lopu. miten kauan olit ajatellut katsoa ja kuunnella vierestä? mikset nosta kissaa pöydälle joka kerta kun huomaat naisesi olevan yhteyksissä nettitutun kanssa? tee helkkarin selväksi että tiedät ja ettet hyväksy naisesi touhuja. tee selväksi, että valinta on tehtävä ja niin että naisesi joutuu jatkuvasti miettimään tekemisiään. se että annat välillä olla, ja välillä herättelet keskustelua pienimuotoisesti antaa naisellesi aikaa tulla, mennä ja touhuta, olla miettimättä sinua, koska et puutu siihen aktiivisesti. tai tälläisen kuvan olen saanut viesteistäsi. jaksamista sinulle, jos haluat asian selvittää, ota kantaa aktiivisesti äläkä pitkitä tilannetta ja äläkä anna toiselle aikaa hoitaa kahta suhdetta yhtäaikaa.
aurinkoisempaa kevättä ja kesää!! - Ekakertalainen
Heti ensimmäinen silmäys kirjoitukseesi selvitti, että olet keksinyt tarinan itse.
Jos minulla olisi nettiheila, enkä haluaisi muiden siitä tietävän, en todellakaan käskisi kumppanini katsovan tekstareitani, jos olen ollut vielä niinkin idiootti, että olen antanut puhelinnumeroni jollekin nettituttavalle. Tähän kaatui heti tarinasi.
1) Todennäköisintä on, että satuilet muun tekemisen puutttessa näitä juttuja
2) Jos tässä kertomuksessa on siteeksikään totta, voi olla kyse siitä, että kumppanisi halusikin jäädä kiinni ja haluaa kertoa sinulle jotain tällä teollaan.
3) Tai sitten kumppanisi on yksinkertaisesti tyhmä. Mutta olette ilmeisesti ansainneet toisenne, koska et sinäkään näytä mikään ruudinkeksijä olevan.- samaa mieltä
Todellakaan toi juttu ei voi olla totta ja jos on niin olientäysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa...
- kokemusta ompi juu
seurustelen itsekkin onnellisesti ihanan miehen kanssa, mutta silti käyn välillä juttelemassa muiden miesten kanssa netissä. se johtuu omalla kohdallani ainakin siitä, että oma mieheni ei kehu ulkonäköäni, saavutuksiani yms... on vain mukava kuulla toisilta mieheiltä kehuja kun omalta äijältä niitä ei saa. kannattaa jutella asioista ja kysyä mitä sulta puuttuu ja mitä oot jättäny tekemättä. luulen että sun nainen hakee jotain asiaa siitä toisesta mitä sulla ei ole tai mitä et anna sille. u know..
Hyvä että tulit purkaamaan tunteitasi tänne. Olet saanut paljon vastauksia. Kaikkia en jaksanut lukeakkaan. :)
Itse elin suhteessa melkein 2vuotta. Sen suhteen aikana epäilin muutamaan kertaan että hän pettää minua. Oli töissä paljon,900km päässä minusta. Hänellä oli tapana murskata mun itsetunto lattialle ja kun sain sen sieltä nostettua,se murskasi sen taas. Hän manipuloi mua. Muokkasi minusta pikkuhiljaa semmoisen ihmisen kuin hän itse toivoi minun olevan,eikä antanut mun olla oma itseni enään. Kaverit ja vanhemmat huolestuivat minusta. Meni aikaa ja eräänä iltana hän sitten keksi lyödä mua. Riideltiin ensin ja pam!, mäjähti nyrkki kipeästi käsivarteeni. Yli 2viikkoa oli kipeä mustelma,näki mustelmasta hänen rystysen jäljet. No,erohan siitä tuli.
Nyt kolme kuukautta eron jälkeen,menee hyvin. Isetunto on kohdallaan ja elämä hymyilee. Olen jälleen oma itseni. Olen vahva. Myöhemmin sain tietää että se jätkä petti minua oikeastikkin. Eli epäilykseni osuivat oikeaan.
Kerron tämän sulle siksi että haluan sanoa sulle että joskus ero on paras vaihtoehto.
Tsemppiä sulle! :)- paljon kokenut elämässäol
olen hyvin surullinen puolestasi että sulle on käy nyt niin.Jätä hänet.Älä ala kerjäämään hänen kissankulta-rakkauttaan.Naisesi ei ole vielä valmis pysyvään suhteeseen.Minä tiedän paljon on kertynyt kokemuksia,olen jo yli50 vuotta.On kokemuksia laidasta laitaan.Jos ei luota ja kunnioita sitä ihmistä jonka kanssa aikoo elää,niin ei kannata jatkaa suhdetta.Toivon sulle kaikkea hyvää jatkossa.
- jätetty
Minunkin poikakaveri jäi kiinni viesteistään.Minä tein profiilin keksityllä nimellä,suomi 24,treffit sivuille, tällä mun kaverilla oli siellä profiili,rupesin kirjottelee hänenkaa.Hän vastasi minun kysymyksiin tietämättä, että se olin minä.Kirjotteli kuinka hän oli ollut yksin jo montavuotta,vaikka samaanaikaan seurusteli munkaa.Kun juttu paljastu hän kielsi kaiken,Se siitä suhteesta.Ei kannattanut jatkaa kun olisin epäilly aina hänen tekemisiään.
- se siitä
Aivan kuin oma tarinani. Poikakaverini jäi myös kiinni nettiviestittelystään. Päivänvaloon se tuli kun selasin tietokoneen sivustot katsoakseni millä sivustoilla herra on vieraillut ja jotain otti silmääni.Aloin epäillä erästä profiilia hänen tekemäkseen joten kirjoitin tekaistulla profiililla hänen profiililleen viestin ja kirjoittelin myös tovin hänen kanssaan. Antoi puhelinnumeronsa ja sittenhän selvisi että sehän sielä seuraa haki. Kirjoitteli myös juuri tyyliin että on eroamassa,vaikka todellakaan ei näin ollut kun oli perheenlisäystäkin suunniteltu.Tietämättään viestitteli mun kanssa ja kun otin nettiseuranhaun puheeksi kielsi kaiken! Tyypillistä! Että luottamus meni täysin ja niinhän se ikävä kyllä on että takas sitä ei saa!! Ei armoa pätkääkään tuollaisille kusipäille!
- ällöttää...
mun mies kattelee PORNOA ja yrittää peitellä sitä mutta tiedän kun löysin paikkoja missä se oli käyny. ja mesessa sillä oli joku nainen jonka logossakin se oli dildon kanssa, eli en usko miehen selittelyihin että vaan muutaman kerran on kattellu pornoa, varmaan kattoo aina kun silmä välttää! EIKÖ ALTTARILLA ANNETTU LUPAUS MERKKAA MITÄÄN!!?
- 1235677
Ota ero... Heh heh, eiku sano sille et sua haittaa sen pornoilu. Mikä teitä ihmisiä vaivaa??? Ettekö OSAAA keskustella, huoh. Ja jos ei auta, lähe kiitään.
- viestiinne
Sinulle 'ällöttää'kirj. on oikeus samalla mitalla takasin juttelemaan muiden miesten kanssa, kun miehes muualla. Ja jätä se mies, jääpähän nuolemaan näppejään, niin minä tekisin!! Ett ole Sen arvoinen ett olet ns 'varanainen', Näytä sille ett Kyl Minäkin pystyn, rohkeasti katsele hyvännäköisiä miehiä flirttaile,katso sinunmieleist homopornoa yms... sitähä kaikki tekee fiksusti;) jne, älä jää itkemään 4n seinien sisälle...Toimi!!!!
Hyvää kevään jatkoa sulle - Minun mielipiteeni
...pornoa katsellessa ei sentään petä kuin itseään? Ei kumppaniaan, koska hommailee vain ns. "Soolon". Mutta jos mukana on joku muukin kuin "kaupallinen tuote" niin olisin itsekin paljon huolestuneempi
- Muratti^^
Vähän vaikea sanoa mitään tuohon.Ajattelin kyllä jotain ihan muuta kuin tuossa lopussa sitten kävikään.Varmasti oli tyttöystävällesi kiusallinen tilanne, mutta miten jos olisitkin yllättänyt hänet/heidät muuta puuhaamasta.. Kuitenkin on hyvä sinänsä ettei ole tavannut tätä miestä livenä.Enpä osaa tässä nyt muuta sanoa.Tuntuu hieman pahalta minustakin tuollainen vaikka olenkin tyttö. :(
- TiedetääN
Sehän on niin että kirjoitellessa sympatikus ja parasympatikus hermosto aktivoituvat yhtäaikaa ja siten käy kuin lemmiskellessä, elimistö reagoi viestiin ja johan alkaa sukupuolten välinen chatti lentää kuumana. Hotmailit polttavat lähes kosketuksen omaisesti. Ja lempi leimahtaa ja nettiriippuvuus syntyy. Halukkaita rakastajia ikäryhmächatissa on pilvin pimein. Suoraa seksiä ja pehmeitä arvoja on tarjolla jokaiselle halukkaalle. Kaikki ovat kauniita. Ehdotan että katkaiset nettiyhteyden tai rajoitat käytön. Kerro kumppanillesi että tämä on fysiologinen vaikutus chattaillessa, ihan kuin alkoholista humala. Se vie ihmistä ja sitä on vaikea vastustaa.
- jätä se lutka
Jätä se lutka
- joku....
ala itse tehä samaa...on sitten sama yhteinen harrastus
- se siellä?
Miten sä taas oot tollasen pulaan ittes ajanut?
- Coopra
no eikai tollanen oo pahaksi.päin vastoin.mee mukaan leikkiin ja ota kaikki irti mitä saatte,siis molemmat,mutjos todella rakastat niin sun pitää hyväksyä ja näähän on oikeestaan ihan jees!!on meinaan kokemusta.
- mistä arvasit?
Auttakaa minua nyt, en minä tiedä miksi kaikki vi..umaiset akat hakeutuu minuun.. ;)
Ei ne ymmärrä että panoseuraa tässä vain etsitään.. :)
- suippu
eukko ulos!!!!
- duracel m
Moi kiitä luojaasi että kultasi harrastukset tulivat nyt esiin eikä silloin kun te olisitte olleet naimisissa ja lapsia pyörisi jaloissa.
Muista jos se on rakkautta että on reva levällään netissä minä en ainakaan sellaista rakkautta kaipaa ,eli jos et ole nöhverö surkimus niin anna sille horolle kyytiä. kunnollisia naisia on luultavasti myös olemassa - copra
sehän on aivan normaalia,et mimmi runkkailee ja nää nykypäivän vempaimet on tuonut siihen lisää vaihtoehtoja,et kai se on sit vaan hyväksyttävä,mut sulla on ihanan viriili mimmi,et koita ymmärtää ja oo kiltti hälle,niin kaikki on sun eduks.
- asdasdasdf
No herätys! nouse nyt sieltä tossun alta ja heitä se web-kamera seinää ja näytä missä on kaapin paikka
- Toimies
Ennemmin pitää kopallisen kirppuja aisoissa kun kiimaisen naisen!!
- janiinjaniin
Jos suhde on kaikin puolin kunnossa niin tuskin kumpikaan suhteessa olevista hakee muutosta elämäänsä. Joten kysymys kuuluukin, mikä teillä on pielessä?
Ei pahalla, mutta vaikutat oikein vinkuinkkarille, jollaista esimerkiksi minä en kattois päivääkään.
Mies joka vaan vinkuu ja kitisee ei ole mies! - mies40
Kyllä ne naiset rahan perässä juoksee
- RahakasNainen
Kyllä mun seuraan on aina ängennyt huonosti tienaavat miehet. Itsellä vuositulot siinä 70.000 egua ja seuraan tuppaa aina joitain alle 50.000 egua tienaavia. Ärsyttävää. Menis muualle kerjäämään
- leipää köyhille
RahakasNainen kirjoitti:
Kyllä mun seuraan on aina ängennyt huonosti tienaavat miehet. Itsellä vuositulot siinä 70.000 egua ja seuraan tuppaa aina joitain alle 50.000 egua tienaavia. Ärsyttävää. Menis muualle kerjäämään
Taiat olla vaan mahakas.
- desifiointiaineessa
Ainakin jos meinaat vielä naida sitä otusta, niin desinfioi se hyvin. Tiedä mitä tauteja kantaa...
- kylläjuu
annapalaa
- Kokemusta on
Halusin vain sanoa, itse tyttöystäväsi tilanteessa olleena, että joskus ihminen voi sekoittaa pahan kerran virtuaali- ja reaalimaailman eikä enää tiedä missä maailmassa elää. Itse olin aikoinaan naimisissa ja jäin koukkuun kaikenmaailman chatteihin ja siellä tapaamiini ihmisiin, ja ennen pitkää alkoi nettisuhteita syntyä. Mitään livesessioita ei tullut harrastettua mutta muuten kyllä tunnelma oli sanallisesti aika kiihkeää. Näin jälkeenpäin tajua miten väärin se oli, mutta silloin oli todellisuus ja tietokonemaailman sekaisin enkä osannut ajatella että jokin netissä tekemäni voisi oikeasti loukata oikean elämän ihmisiä. Tai siis tottakai tajusin silloinkin että se oli väärin, mutta silti sitä uskotteli itselleen että täähän on vaan virtuaalijutustelua, eihän tää nyt mitään totta ole. Vaikka se oli niin totta kuin voi olla mun ex-miehelle. En halunnut häntä satuttaa ja kuitenkin sen tein. Rakastin häntä yli kaiken ja rakastan tavallaan vieläkin vaikka itse otin, lähdin ja laitoin avioeron vireille, etten enää enempää häntä loukkaisi.
Toivon kuitenkin että te voisitte asiasta keskustella paremmin kuin me, puutu asiaan lujalla kädellä, aseta ehtoja, kiellä tyttöystävältäsi netin käyttö yksin tai katkaise vähäksi aikaa vaikka koko nettiyhteys että tyttöystäväsi heräisi todellisuuteen ja pääsisi riippuvuudestaan nettiä ja tuota tyyppiä kohtaan. Mun mies ei koskaan asettanut mulle mitään ehtoja ja vaatimuksia, antoi anteeksi kerta toisensa jälkeen, ja tulos on se, että erosimme. Riippuvuudesta minullakin vain oli kyse. Kun lopetin netissä pyörimisen jatkuvasti, pääsin myös eroon näistä nettisuhteista ja vuosikausiin ei ole tehnyt mieli niitä enää harrastaa.
Voimia ja luonteenlujuutta nyt vain sulle, jos nainen on päästänyt itsensä tuolle tielle, ei hän enää itselleen mitään mahda, vaan sun on nyt lyötävä nyrkki pöytään ja asetettava ehdot, kylmän viileästi. Se on nyt vaan joko tai, mutta noin ei voi jatkua, ja päätös on sinun, koska naisesi mielestä asiat kyllä voisivat jatkua näin vaikka loputtomiin. - POTKUA PERSUKSIIN
EI SUN KANNATA HAASKATA ENÄÄ ELÄMÄÄSI LUTKAILEVAAN NAISYSTÄVÄÄSI
POTKI PELLOLLE JA ETSI PAREMPI TILALLE
ENSIN KOSKEE MUTTA ELÄMÄ KORJAA ASIAN - Petteriini
taitava tarinan iskijä. Tiedän, että tuollaista tapahtuu, mutta sinun tarinasi on mielikuvituksella höystettyä.
Osaat vedättää. Luin lähes kaikki viestit tästä ketjusta.
Tästä puuttuu enää, että se vaimosi tulee sanomaan omat näkemyksensä asioista.
Koska ajattelit ottaa sen mukaan?- jannu, mutta ei huoleton
Ota miten haluat, mä en vain jaksa. Kai sitten olen kertonut liian elävästi ne tilanteet mitä eteeni on tulleet, kuulostat vain naiselta jota vielä hetki sitten rakkaakseni sanoin! Juuri tuo asenne on se, millä hän kokoajan ilmaisi itseään kun otin asian esille. Ja jos olet lukenut, niin missä olen kertonut hänen olleen "vaimo"? Kuitenkin kaikille kirjoittajille, puolin ja toisin kiitos nimittäin muutamat neuvot tosiaan hyviä ja alan katsomaan elämää uudestaan.
- Petteriii

no ihan kaikkia viestejä en jaksanut lukea, mutta et tosiaan vaimosta tainnut puhua.
Mutta mitä mielikuvitukseen tulee, niin haistan jotain hämärää tuossa sun jutussa.
Tuo kuinka hiivit töistä kotiin ja yllätit eukon koneelta lettu levällään jne..
Se on periaatteessa mahdollista, jos viihtyy noilla webcam sivuilla, mutta ei kukaan ota noin tietoista riskiä.
On liikaa kaikenlaista pettäjän huolimattomuutta.
Naisen toiminta ei ole yhtään loogista tai normaalia. Vaikka olisi kuinka koukussa.
Siis viskoo lautaset seinälle, kun veit modeemin kävelylle ja sitten lähtiessään unohtaa puhelimen ja rahapussin. Sitten karkaa riidan päätteeksi ja soittaa, että voiko tulla käymään koneella. Siis hehheh. Niin ja se tekstiviesti. Teillä on tapana katsoa toisten viestit. Pettäjä vahtii kun haukka puhelintaan, eikä ainakaan huuda keittiöstä, että katsotko keneltä se on.
Jos olet salaa ratsannut puhelimen, niin se on mahdollista, mutta silloin olet valehdellut täällä.
Oli tuolla vaikka mitä ristiriitaista.
Luulen kyllä, että sulla on jotain epäilyksiä ja todisteita tuosta nettisuhteesta, tai jollain tavalla olet siinä osallisena ollut joskus.
Sulla vaan mielikuvitus laukkaa. Niin käy helposti, kun epäilykset herää. Alkaa nähdä kaikenlaista ja kaikesta.
Tai mistä sitä tietää vaikka olisit joku niistä webcam tyypeistä.
Kuinka vaan, mutta saat täyden tunnustuksen.
Tarina on hyvin rakennettu koskettamaan.
Rehellisyytesi kerää sympatiaa. Olet taitava vetoamaan tunteisiin.
Kaikki tietää, että ihastuminen tekee ihmisen uhkarohkeaksi, mutta olet vienyt tarinan jo liian paksuksi.
Minua et huijaa. Lällätilää. - jannu, mutta ei huoleton
Petteriii kirjoitti:

Minua et huijaa. Lällätilää.No hienoa, että joku lukee asiat noin. Kuten sanoin, niin kuulostat ex-avokkaaltani (nyt jo pakko tunnustaa näemmä tuo valitettavasti). Sinä saat olla
tietty mielipiteessäsi, koska jos et ole minun vastapeluri niin siinätapauksessa ihan sama mitä ajattelet - enkä muuten puhunut mistään webcam-sivuista vaan siitä, että oli mesessä tuon kaverin kanssa. (*huoh*). Sama se minulle mitä mietit ja ajattelet, itse tiedän mitä olen kokenut ja toivon että jos tämä on avannut joidenkin muidenkin silmiä niin hyvä niin, en mä tällaista kellekään toivo. Kyllä mä itsekin tätä olen koittanut ajatella muustakin kannasta kuin omastani ja aika hullua tää on ollut mutta ihmismieli kun on mitä on, niin kaikkea voi sattua. Kommenttisi kuitenkin ihan rakentavia vaikka hakoteillä oletkin. Hyvää kesän odottelua sinulle ja toivottavasti paremmissa merkeissä kuin omani! - ehkä kannattaisi hieman aja...
Petteriii kirjoitti:
no ihan kaikkia viestejä en jaksanut lukea, mutta et tosiaan vaimosta tainnut puhua.
Mutta mitä mielikuvitukseen tulee, niin haistan jotain hämärää tuossa sun jutussa.
Tuo kuinka hiivit töistä kotiin ja yllätit eukon koneelta lettu levällään jne..
Se on periaatteessa mahdollista, jos viihtyy noilla webcam sivuilla, mutta ei kukaan ota noin tietoista riskiä.
On liikaa kaikenlaista pettäjän huolimattomuutta.
Naisen toiminta ei ole yhtään loogista tai normaalia. Vaikka olisi kuinka koukussa.
Siis viskoo lautaset seinälle, kun veit modeemin kävelylle ja sitten lähtiessään unohtaa puhelimen ja rahapussin. Sitten karkaa riidan päätteeksi ja soittaa, että voiko tulla käymään koneella. Siis hehheh. Niin ja se tekstiviesti. Teillä on tapana katsoa toisten viestit. Pettäjä vahtii kun haukka puhelintaan, eikä ainakaan huuda keittiöstä, että katsotko keneltä se on.
Jos olet salaa ratsannut puhelimen, niin se on mahdollista, mutta silloin olet valehdellut täällä.
Oli tuolla vaikka mitä ristiriitaista.
Luulen kyllä, että sulla on jotain epäilyksiä ja todisteita tuosta nettisuhteesta, tai jollain tavalla olet siinä osallisena ollut joskus.
Sulla vaan mielikuvitus laukkaa. Niin käy helposti, kun epäilykset herää. Alkaa nähdä kaikenlaista ja kaikesta.
Tai mistä sitä tietää vaikka olisit joku niistä webcam tyypeistä.
Kuinka vaan, mutta saat täyden tunnustuksen.
Tarina on hyvin rakennettu koskettamaan.
Rehellisyytesi kerää sympatiaa. Olet taitava vetoamaan tunteisiin.
Kaikki tietää, että ihastuminen tekee ihmisen uhkarohkeaksi, mutta olet vienyt tarinan jo liian paksuksi.
Minua et huijaa. Lällätilää.mitähän sä hyödyt siitä että toisella on paha olla ja huono elämäntilanne? en usko että sinua hyödyttää yhtään toisen morkkaaminen. taidat itse kieltää jotain mitä sinun ympärilläsi tapahtuu kun toisen kertomaa pitää päästä loukkaamaan.
- luja 2
Hei.
Sinulla on tosi vaikea ja samalla herkkä vaihe suhteessa. Yritä keskustella tyttöystäväsi kanssa siitä, miksi hän tekee noin? Jos hän rakastaa sinua, ei tuollaista mennä tekemän toiselle.
Jos hän jatkaa puuhiaan kaikesta huolimatta, ei hän välitä tosissaan sinusta, vaan ihastuksestaan.
Toivon sinulle onnistumista ja tilanteenne selviämistä sinun eduksesi. Tunnut hyvältä mieheltä.
T. Nainen, petetty myös aikanaan. Joka tapuksessa tuohon pitää löytää ratkaisu. Tässä tapaukessa niitä on tasan 2..joko keskittyy vain sinuun tai pakkaatte kamanne ja jatkatte eri tietä.
- ja mitäs mulle
Tai sitten on muitakin vaihtoehtoja!
On muuten Treffeissä hyvä palvelu, kun jotkut jotka on sinkkuina (varmaan ihan tosi, kun sinkuksi voi kutsua itseään, kunnes siviilisääty vaihtuu) olleet Profiileissa ja flirttaillelet, niin flirtteihin tulee uutena tietona Pari, kun on pariutunut, vaikka profiilia ei olisikaan enää... ainakaan tilapäisesti poistettu.
On muuten asiallinen tieto, tuo että täsmentyy Pariksi - tai että Parina hakeekin seuraa! Tulkinta jää sitten lukijalle.
- näin:P
No siis hän on vaan virtuaalisesti pettänyt, vaikka ei se mukavalta tunnu. Kyllähän tuon yli voi päästä jos oikeesti puhutte tuosta asiasta. Että nettikaveri vai minä? Kai se sitte järkiinsä tulee? Kerro, että et pidä siitä... että se loukkaa yms??
Mutta kuule ei se varmaan ole mennyt pettämään oikeasti. Eiköhän se sit asia ihan OK, kunhan lopettaa tuon nettirunkkaamisen. :D - Hattivattikatti
.. moista käytöstä tyttöystävältäsi. Olisin itse aivan shokissa jos poikaystäväni pelleilisi samalla tavoin tunteillani. Tyttöystäväsi voi olla niin ihastunut tähän uuteen tuttavuuteen että olet tällähetkellä hänelle kuin ilmaa. Hänen pitäisi herätä, että tajuaisi mitä on tehnyt.
Siihen voi mennä aikaa, mutta onko hän sen arvoinen että odottaisit hänen heräävän, loppujen lopuksi?
Ja tämä voi toistua uudelleen vaikka hän heräisikin ja palaisi takaisin maan pinnalle. Itseltäni menisi tyystin luottamus.
Sympatiat on puolellasi, tsemppiä paljon!
Ja vaikka kuulostaakin utopistiselta niin oikeasti, on hyviäkin naisia olemassa, ei kaikki mene viihdyttämään salakkejaan kameroiden sun muiden välityksellä.
Jos tilanne ei muutu, hän on vaan kiukkupylly koko ajan eikä suostu rakentavaan keskusteluun niin miksi jäisit itseäsi kiduttamaan moiseen "suhteeseen"?
Voi ei, voin kuvitella miten paskat fiilarit sulla on.. Ei muutakuin tsemppiä sulle (edelleenkin)ja toivottavasti asiat selkiintyvät, näin niillä on tapana tehdä! - empatialainen
.. vaikka kuinka tärkeä hän olisi sulle, jätä hänen, ei ole sun arvoisesi kun noin käyttäytyy, sehän on tavallaan pettämistä!!
- Mr.Whip
Mun mielipide on että se on bai bai.Antaapi olla,ovat oikein sopivaa seuraa toisilleen.Parempiakin naisia on maailma täynnä,koita jaksella!
- Kellit on
nettirunkkaus yleistä vaimojen keskuudessa. amerikkalaisen tutkimuksen mukaan 68% aviovaimoista on harrastanut nettirunkkausta joko fantasioimalla tsättisvuilla, katselee pornoa tai jopa webcam sessioita.
- uuuh ihanaa
"mitä sä tekisit mulle?"´
"mä ottaisin sun pikkarit alas..."
- Nettiriippuvuutta...
Tuttavapiirissäni on pari nettiin hurahtanutta ja eritoten Chatt keskustelupalstaan. Ei siitä yleensä mitään tule, vaan päiväunia hetkeksi. Jos rakkautenne on vahvaa, niin keskustelkaa asiasta.
Tällä hetkellä ehkä kumppanisi on voimakkaalla puolustuskannalla, mutta anna ajan kulua ja näytä kuinka ihana olet ja valmis antamaan anteeksi TODELLAKIN ANTEEKSI, JA SEN JÄLKEEN AIHE MAPPI ö:HÖN, EIKÄ ENÄÄ KAIVELLA SITÄ. Sinulle saattaa jäädä epäilyksen siemen, mutta sekin jää unholaan ajan kanssa - pääasia että et nalkuta.
Tässä tapauksessahan ei vielä sitä pahinta ole tapahtunut.....
Vanha kansa sanoo: "Ennen vahtii kapallisen kirppuja, kuin juoksuaikaisen"....jne..
Nettiriippuvuus tarvitsee hoitoa, käykää yhdessä - AIAJIAJAJAI
Anna sille kenkää ja pari kertaa turpiin.
Sitten etsit sen nettikamun ja vedät sitäkin turpiin. - touhua
Ihana nainen tosiaan, tommonen mullekki muhhahhaa!
Sano välillä PERRRRRKELE!!! äläkä aina vain bää.- murrrrrrrrrrrrrrr
Toi kundi on selvästi koittanu ensi pehmeesti hoitaa asiaa ja sitten pikkuhiljaa kiristäny ruuvia jos luette noit juttuja. En mä ihmettele jos ei ihan järkevästi tollases tilantees kokoaikaa funtsi juttui.
- jynkkis
otan osaa.potku perseelle.kerran vosu,aina vosu.suomenniemi täynnä naisia,hyviä sellasia.voimia.
- Elämää nähnyt
Jos olisin sinä niin minä jättäisin hänet HETI. Tiedän mitä on olla syvästi rakastunut, kerran pettää pettää aina. Anteeksi voi antaa jos haluaa mutta kun kyse on luottamuksesta niin sitä ei koskaan saa takaisin kun se on kerran mennyt.
- eiks oo hienoo
Kaverilta lähti eukko nettiäijän mukaan. Kuulemma naimisissakin. ja helevetin onnellisia. Hyvin niilläkin meni kaikin puolin, ainakin kaverin mielestä. Eukko ei vaan ollut samaa mieltä. Oon tässä 2 vuotta jankuttanut kaverille että parempi 2 onnellista kun 0 onnellista.
- Lula
Minusta vaikuttaa, että tyttöystäväsi on halunnutkin sinun saavan selville koko jutun, Jos teillä kerran on ollut tapana lukea toistenne kännyköitä, hänen on täytynyt tietää että näet viestit.
Mieti haluaako tyttö oikeasti enemmän sinun huomiota? Enemmän rakkauttasi, enemmän tunnetta ja varmuutta että hän on sinulle tärkeä?
Tai enemmän seksiä?
Tuohan voi olla silkkaa provosointia.
"Kun et kerran välitä minusta, teenpä sitten näin, kyllä kuule joku muu on minusta kiinnostunut"- jannu, mutta ei huoleton
Siis elämä oli "vauhtia ja vaarallisia tilanteita". Vaikea uskoa, että kyse olisi siitä etten olisi tyydyttänyt hänen tarpeita tai jotain, tuntui toisinaan siltä että me ei aina pysähdytty kunnolla. Se voi olla vika, mutta älyttömästi sen esille toi jos noin olisi. Nyt en ole reiluun vuorokauteen hänen kanssaan ollut tekemisissä joten paha tässä sanoa sitten mitä jatko tuo tullessaan, vahvasti taidamme erillemme mennä.
- anoja
Hei et kertonut viestissäsi ikää mutta koeta hillitä niin kuin jo olet itsesi hillinytkin. Katsele rauhassa ja sivusta miten pitkään ihastus kestää. Ymmärrän tunteesi ja pettymyksesi. Mut jotain tyhyyttä todennäköisesti tyttö ystäväsi kokee elämässään ja hakee täytettä kylläkin tosi väärällä tavalla. Näin keski-ikäisenä naisena voin todeta että ruoho voi näyttää vihreämmältä mut ei se todellisuudessa vihreämpää ole. Ihastuksia tulee ja menee mut niin se vaan on et ne menee ohi. Keksit itelle jotain kivaa tekemistä ulkoile, lenkkeile ja hae voimasi liikunnasta vaikka. Voimia sulle!
- turha selitellä....
Heivaa se akka! Tai pistä ainakin paremmaksi, niin että se horatsu väkisinkin huomaa... Ei tollasella akalla oo tulevaisuudessakaan mitään toivoo, parempi vaan itekkin etsiä uusia "kokemuksia"....
- JustOneBoy
Mielestäni tässä on kyse siitä että mihin kukakin vetää uskollisuuden rajan! Toki on väärin tyttöystävältäsi toimia noin selkäsi takana, mut jooh jotkut naisethan tekevät sitä ihan ammatikseen eli saavat ihan rahaa live webcam jutuista. Ja heilläkin saattaa hyvinkin olla poikaystävä. Tuota en vaan oikeen minäkään ymmärrä et miksi on puhelinnumeronsa antanut se kun menee helposti liiankin henkilökohtaiseksi kun riski siitä että web kumppani kutsumatta ilmaantuu oventaa kasvaa.
Tuskin kuitenkaan kehenkään voi rakastua ilman että tapaa, tai voi mutta sitten kun viimein tapaa niin totuus voikin iskeä vasten kasvoja ja rakkaus karista samantien! Eli tuossa on voinut hyvinkin olla ennemmin jännityksen hakua elämään ja hyvässä lykyssä sinäkin siitä jännityksestä vain hyödyt kun osaatte asian oikeinpäin kääntää!! Ei kannata luovuttaa vaan keskustelkaa asiat selviksi!! - Nimetön
No ei ole rapiasti sinukhan asiat.
1.Nakkaa kompuutteri pihale
2.Jos hän ei anna luppaa!!
3.Nakkaa vaimo pihale ja hae itele uus kultu netistä,Varmasti löyät.Lippu korkiale ja hymyä huuhlen:)))
Nim..Par kuukautta sitte eronnu. - matilda49
Tuntuu tosi pahalta sinun puolestasi. Voimia sinulle ja jotenkin tuntuu että ansaitsisit parempaa mutta vaikea mennä ulkopuolisen sanomaan ja mikään ratkaisu ei ole helppo.
- tollompi
Vaikea sanoa mikä se pohjimmiltaan on. Miesten suosikki selityksiin kuuluu '' vain seksiä'' - eri asia siis kuin vaikka avioliitto.
Mikähän olisi naisten vastaava?
- Dinahy
Mun kaveri teki ihan saman tempun miehelleen tässä puolivuotta sitten..ei auttanut mitkään ystävien varoittelu puheetkaan..Petti siis miestänsä netin kautta web kameran kanssa niin kuin sinun tyttöystäväsi.Niille tuli sitten ero..alkuun ne vaan riitelivät asiasta ja eivät pystyneet keskustelemaankaan keskenään.Syy siihen oli se että sillä toisella oli vaan niin huono omatunto ettei se vaan pystyny avamaan suutansa sanomaan anteeks, toinen oli se hiljaisempi puoli joka ei saanut kunnolla keskusteluja aloitetuksi.Loppujen lopuksi ne sitten päätyivät eroon.Ovat ne eron jälkeen sitten sopineet asiansa ja ovat ystäviä ja
väleissä mutta eivät enään seurustele.sun tyttöystävä petti sua myös netti sexi on pettämistä.yritä saada tyttöystäväsi puhumaan ja jos ei suostu sano että joko sinä lähdet tai se lähtee talosta riippuu kenen nimissä se on.- kässärii
Hemmetti mikä juttu. Siis täst pitäis oikeestaa vihjaa vaikka ip-lehdistölle et tekisivät juttua aiheesta, kun näkyy olevan näin kuuma juttu ja tätä näköjään tapahtuu tosi paljo. Saataisiin ehkä näiden netticasanovien ja -kurtisaanien silmiä hieman auki ja joku vois ottaa opiks.
- oman tarinani..
Muut ajatelkoon musta tän viestin jälkeen mitä lystäävät, kerron silti tarinani.. Kertomasi tyttö nimittäin muistuttaa itseäni.. Jep, mä olen kerran ihastunut yhteen toiseen mieheen netin kautta, ja valtavasti ihastuinkin. Mun oma poikaystävä ei ikinä kehunut mua eikä puhunut kauniita.. Et tajuakaan miten uskomattomalta se tuntuikaan kun sitten yhtäkkiä joku toinen rupesi kehumaan sua maasta taivaisiin.. Mä olin myyty. En enää muistanut koko poikaystävää, ajatuksissani pyöri vain tämä mies.. Oltiin yhteydessä päivittäin, ja hmmm.. taidettiin me jutella tuhmiakin pariin otteeseen.. Tätä kesti pari kolme kuukautta, kunnes se tunne vaan rupes häviämään lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin. Se oli jotain todella käsittämätöntä.. Mä olen itseasiassa jopa iloinen siitä ihastuksesta, sillä sen jälkeen mä vasta rupesin kunnolla ajattelemaan ja aloin vasta arvostamaan poikaystävääni. En pysty tekoani selittämään, enkä voinut tunteilleni mitään.. Tiedän myös sen että ihastuksia tulee ja menee ja uskon myös siihen että poikaystävänikin on joskus ihastunut toiseen naiseen.. Ehkä tuon kaiken ansiosta meillä meneekin nyt paremmin kuin koskaan.
- Eedua
Samanlainen kokemus minullakin, kesti vain vähän pidempään. Vieläkin vuosienkin jälkeen muistan lämmöllä häntä. Itsestä vaiko kohtalostakohan riippunee miten jatkuu..
- Elämä on laiffii
Asiasta olen saanut äskettäin omakohtaista kokemusta,enkä kyllä yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen seurustellut avovaimoni kanssa hieman yli vuoden ja mielestäni meillä on mennyt erittäin hyvin, kunnes noin reilu kuukausi sitten asiat alkoivat muuttua ja seksi loppui. Sain noin pari viikkoa sitten selville että naiseni on hakenut kumppania deitti palvelun kautta, tämä tapahtui sattumalta, sillä yleensä hän pyyhkii kaikki tiedot koneelta käytön jälkeen, mutta nyt oli unohtanut sen tehdä. Tämän jälkeen katsoin hänen säköpostinsa, mitä ei tietenkään saisi tehdä ja siellä parilta tyypiltä oli tullut useampia viestejä joissa oli tapaamis ehdotuksia. En ole pystynyt sanomaan naiselleni asiasta mitään ja tuntuu että oma pää ei meinaa enää kestää tätä asiaa, en olis ikinä oikein pystyny uskomaa että hän ois voinu tehä mulle jotain näin törkeetä.Rakastan naistani enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa ja se tekeekin asiasta näin pirun vaikeen ja olen todella myös uskonut että hän rakastaa myös minua,mutta ilmeisesti kaikki on ollu täyttä soopaa. En valitettavasti pysty antamaan mitään kunnon neuvoja, kun en itsekkään tiedä mitä pitäisi tehdä,mutta ajattelin kuitenkin kertoa tästä omasta tilanteestani, koska se vaikuttaa melko samanlaiselta.
- jannu, mutta ei huoleton
Musta alkaa tuntua, että me jotka ollaan jouduttu tahtomattamme tällaisen tilanteen uhreiksi, voidaan kai kohta perustaa oma klubi tai joku. Hirveä ajatus
periaatteessa, anteeksi jos loukkasi sinua, koska itseänikin sattuu yhä mutta kai tämä älytön väsymys ja unetttomuus synnyttää typeriä ajatuksia.
Voimia sinulle, koita tehdä kuten täällä moni on ehdottanut minullekin: yritä puhua.
Ellet ala kieroilemaan ja selvitä missä avokkaasi ilmoitus on ja laita sinne omasi aivan tekaistuilla tiedoilla ja sellaisilla, että avovaimosi kiinnostuu ja katso mitä tapahtuu.
Tiedän, nyt olen törkeä mutta kun ei jaksa enää vain toivoa parasta!
- Tompeliini
Oman kokemukseni nojalla voin sanoa että Naiset pettää kumppaniaan sen minkä kerkeää.Varmasti vannoo Rakkautta ja ikuista yhdessäoloa mutta aina tulee eteen tää sama ongelma..Itselläni on Espanjalainen Ihana Nainen ja kyseistä ongelmaa ei ole tullut vastaan pitkän yhdessäolon aikana..
En tiedä auttaako asiaan Katollisuus??? - system86
ei vittu tollasta kannate kattoa!Mulla on ollut samantyyppinen tilannemse johtaaa pettämiseen,usko tai älä.Mullakin nainen sano et rakastaa mua jne...mut ei se oo rakkautta...jätä toi peli kesken ennen ku satutat itseäsi pahemman kerran.Kokemusta on,eikä tunnu hyvältä.
- jasucrape
luin nää kaikki viestit. Hei, ei kannata tommosta muijaa kattella. Itekkin ole muija ja tosiaan sitä mieltä. Jos hän haluaa leikkiä pornotähteä ja keimailla muille miehille niin siitä vaan. Itse en tuollaista katselisi. En kyllä voisi oikean pornotähdenkään kanssa olla.
Edellisiin viesteihin viitaten, jos muijasi tosiaan kaipasi sitä erilaista seksiä jne. niin se olisi voinut harrastaa sitä SINUN kanssasi. Jos hän on noin läheinen sen nettisussun kanssa että ihan tekstaileekin (eli että tietää jopa puhelinnumeron) niin hänhän voi sopia vaikka livesession tämän nettimiehen kanssa! Pian fantasiat tästä nettisuhteesta alkaa tietokoneruudun molemmin puolin käymään niin kuumana että he haluavat toisiansa. Vaikka se pelkkää seksiä olisin. Jaksamista sulle ja pärjäile! Heitä se muija pihalle! Vaihda lukot! Näytä hänelle, ettei hänen käytöksensä ole sopivaa ja suotavaa. Älä näytä todellakaan hyväksymisen merkkejä. Hän voi jatkaa näitä sessioitaan kun ajattelee, että kyllä se mies takasin taas ottaa mut jos jään kiinni.
- kuka luovuttaa
netti heilalle puhelin numeron?,kun/koska siellä toisessa päässä linjaa voi olla ties kuka vain.
Ei puhelin numeroa ventovieraalle anneta ei sitten vaikka mikä olisi. Vielä jos todella kaikki teillä sujuu moitteettomasti en käsitä miksipä naisesi levittelee itseään webbi kameran edessä. Todella puistattavaa.Silti voimia sinulle jannu kaiken tämän keskellä. - Nettiaddu
Minäkin olen nettiaddu. Voi kyllä, sitä voi verrata alkoholismiin eli kerran addu aina addu. Noin se vain menee.
Itselläni nettiin ja Suomi24:n addiktoituminen tapahtui sattumuksen seurauksena, joka pikkuhiljaa eteni siihen, etten enää edes nukkunu öisin, sitä piti vain olla koneella ja varmistua, ettei vain "jää mistään paitsi" chatelämässä. Ja toki, olihan siellä se "rakaskin", jota ei koskaan ollut edes nähnyt, mutta jonka sanoihin ruudulla luotti ja niihin asetti koko toivonsa, unelmansa ja luottamuksensa.
Minä heräsin huomaamaan, ettei tämä ole elämää, ja siitä alkoi vierottautuminen netistä, ja vasta kun saa välimatkaa ja etäisyyttä asioihin, alkaa huomaamaan kuinka tyhmä sitä oikeasti onkaan ollut. Ja siitä se itsehäpeä sitten syntyy. Mutta se on hyvää häpeää, joka pitää erossa koneesta, erossa chatista ja pakottaa elämään live-elämää, tai kokemaan arkea IRL.
Se tunne rakkaudesta netissä, syntyy siitä, että ihminen täyttää sillä jonkin tyhjiön, oli sitten vaikka se, ettei saa parisuhteessaan tarpeeksi huomiota tai haluaa buustata itsetuntoaan leikkimällä sankaria vaikka chathuoneissa keksimällä mielenkiintoisia aliaksia ja loppupeleissä jopa soittelemalla herkkäuskoisille ja esittämällä olevansa jotain muuta kuin IRL on. Roolileikkejä puolin ja toisin, ja siihen jää koukkuun. Ei ne aivot katso mistä se hyvänolon ja rakastumisen singnaalit tulevat, aidosta kosketuksesta vai sanoista ruudulla. Se vain tuntuu hyvälle ja sitä pitää näin ollen saada lisää. Ja netissä aina joku on online, aina on paikalla joku joka saa aikaan sen euforisen tunteen, että on kaunis, haluttava, komea ja timmi ensirakastaja. Osaa sanoa juuri ne oikeat asiat jotka halusitkin kuulla. Mutta kun niitä ei tarvitse tarkottaa. Eikä niitä tarkoitakaan kun niitä sinne bittihelvettiin heittelee. Ethän sinä edes tiedä tai tunne toista siellä ruudun toisella puolella. Mutta silti se leikkiminen on niin pirun helppoa.
Tiedän tapauksia, joissa nainen on menettänyt avioliittonsa nettimiehen takia. Ensin "nettiseurustelu" on sujunut hyvin ja lopulta muuttunut helvetiksi. Toisella naisella oma aviomies jätti muttei häntä halunnut nettimieskään vaan katosi kauniisti paikalta, toisessa tapauksessa ihana nettimies paljastui livessä väkivaltaiseksi ihmiseksi, joka sairastaa masennusta. Tiedän lähipiiristä naisen, joka buustaa omaa viehkeyttään chatissa "iskemällä" parikymppisiä poikia esittämällä nuorta sinkkunaista, kun todellisuudessa hän on naimisissa ja ensimmäisen lapsen äitiyslomalla. Toinen nainen melkein menetti lastensa huoltajuuden sinä aikana kun hän chattaili. Tiedän miehen, joka on chatrakkauden kokenut konkari; hän on läpikäynyt seitsemän vuoden aikana monta suhdetta virtuaalisesti (niihin ei koskaan kuulu soittaminen tai tapaaminen, mutta lupauksia voidaan jakaa ja antaa) mutta live-elämässä hän on täysin kykenemätön edes tutustumaan uusiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Esimerkkejä on monia. Ihan liian monia.
Kun alkaa juttelemaan näiden ihmisten kanssa täällä virtuaalimaailmassa, sitä huomaa, että suurin osa ihmisistä täällä on jotenkin rikki. Yllättävän moni sairastaa masennusta, heillä on jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia tai muutoin elämä on päin persettä. Mutta toisaalta, niin oli minullakin kun tänne eksyin. Ei normaalit onnelliset ihmiset vietä chatmaailmassa aikaansa 24/7, ei heillä ole tarvetta. Tämä pitäisi pitää mielessä myös niiden nettimiesten suhteen. Tuskin sieltä kovinkaan tervettä ja täysipainoista ihmistä tulee vastaan. Ainakin kaikkeen kannattaa suhtautua aikamoisella varauksella.
Ja mitä tulee siihen vierottautumiseen, niin varminta on katkaista netti. Suurin osa ihmisistä on liian laiskoja mennäkseen jonottamaan kirjastoon tai nettikahvilaan vuoroa, tai eivät kehtaa sättäillä kavereilla. Ja mikäli näin käy, on kyse täydellisestä selkärangattomasta nettiaddusta, jonka himo virtuaalimaailmaan vastaa jo huumeenkäyttäjän tarvetta päivittäisiin annokseensa. Sinä et oikeastaan voi voittaa. Ihmisen on aina itse tajuttava virheensä ja haluttuva muuttua.
Mikäli sinä häntä rakastat, niin keskustele asiasta. Kenties helpointa olisi vain jättää hänet. - Poika, pian 18v
Samantyylinen juttu mulleki kävi entisen tyttöystäväni kanssa. Tosin kyl meki tavattiin netissä alunperin. Mut vaikka me oltiin yhdessä (siis ihan oikeessaki elämässä tavattiin joka viikko) ni silti se flirttaili ja vihjaili kaikille nettijätkille messengerissä.
Ja sit kehtas vielä mulle hehkuttaa et kuin ihania ne jätkät on.
Kun se meille tuli ni aina jossain vaiheessa päätyi koneelle juttelemaan niille jätkille. Ja sama flirttailu jatkui vaikka olin vieressä (taisi käyttää kiltteyttäni hyväksi). Loppujenlopuks kävi niin et olin parikin tuntia omissa oloissa vaan siks ku tyttöystävä flirttaili netissä jätkille.
Se vitutti ku oli mahdollisuus nähdä kuitenki vaan viikonloppusin.
Loppujenlopuks jätti mut. Ei menny ku pari viikkoa ni se oli yhdessä sen yhden nettijätkän kanssa, jolle mun aikana flirttaili. Et sellasta.
Ja sitten tytöt vielä kehtaavat haukkua jätkiä pettäjiksi (mielestäni tätä voi kutsua pettämiseksi). Karu totuus on että tytöt ja jätkät pettävät yhtä paljon. - Poika. Pian 18v
Samantyylinen juttu mulleki kävi entisen tyttöystäväni kanssa. Tosin kyl meki tavattiin netissä alunperin. Mut vaikka me oltiin yhdessä (siis ihan oikeessaki elämässä tavattiin joka viikko) ni silti se flirttaili ja vihjaili kaikille nettijätkille messengerissä.
Ja sit kehtas vielä mulle hehkuttaa et kuin ihania ne jätkät on.
Kun se meille tuli ni aina jossain vaiheessa päätyi koneelle juttelemaan niille jätkille. Ja sama flirttailu jatkui vaikka olin vieressä (taisi käyttää kiltteyttäni hyväksi). Loppujenlopuks kävi niin et olin parikin tuntia omissa oloissa vaan siks ku tyttöystävä flirttaili netissä jätkille.
Se vitutti ku oli mahdollisuus nähdä kuitenki vaan viikonloppusin.
Loppujenlopuks jätti mut. Ei menny ku pari viikkoa ni se oli yhdessä sen yhden nettijätkän kanssa, jolle mun aikana flirttaili. Et sellasta.
Ja sitten tytöt vielä kehtaavat haukkua jätkiä pettäjiksi (mielestäni tätä voi kutsua pettämiseksi). Karu totuus on että tytöt ja jätkät pettävät yhtä paljon. - linux33
näin se voi käydä , sille ei mahda mitään itselle
kävin samanlailla melkein ..... - BE BETTER
niin kannattaa muistaa se että loppupelissä ne naiset pettää aina joten kandeen kerätä varastoon(LUE: varteen) niin ei vituta niin rankasti...
- esko
näinhän se menee monta kertaa valitettavasti-
kun pilvilinnoihin uskoo netissä.on kokemusta-
netissä.mutta ei maailma saa siihen kaatua-
tsemppiä vaan ja eteen päin kyllä se siitä-
iloksi muuttuu pikku hiljaa - seurusteleva
Olen erittäin äimistynyt että kukaan tekisi toiselle noin jota rakastaa, en usko että hän enään rakastaa sinua! sinuna etsisin tyttöystävän joka kunnioittaa sinua, älä jää siihen vaikka rakastatkin vielä häntä!!
- mutta ken uskoo
mutta toi juttu oli ihan jonkun satua, heh heh oot vissiin lukenu liikaa pornolehtiä....
- rapsu83
Ymmärrän kyllä sen, että tutustutaan uusiin ihmisiin, mutta rajansa kaikella. Itse ainakin ottaisin selvää mitkä hänen oikeat tunteensa sinua kohtaan ovat. Saattaisin ehkäpä jopa pistää välit poikki tästä asiasta, koska tämä on kyllä aika lähellä pettämistä jo. Mutta toisaalta teillä on kyllä aika pitkä historia takanapäin, joten tämä ei ehkä ole kaikkein viisain ratkaisu. Mutta jutelkaa ainakin asiasta ja jos mahdollista niin riitelemättä. Mutta itse en välttämättä ole paras antamaan neuvoja näissä asioissa, koska en ensinnäkään tunne teitä. Mutta ainahan voi toivoa, että se on ohimenevää. Mutta loppujen lopuksi sinähän sen viimeisen päätöksen asiasta teet. Joten ei muuta kuin onnea asian suhteen. :)
- pettäjälle loparit
Hän on valintansa tehnyt. Heitä pihalle, aloita uusi elämä. ILMAN häntä. ANSAITSET PAREMPAA!
Hän on salaileva valehtekija ja pettäjä - Minä Vaan
Toivotan Nyt ihan ensin sinulle voimia että jaksat käydä elämässäsi läpi noin suuren pettymyksen.Neuvoja en osaa antaa mutta ymmärsin että olet vielä nuori ja sinulla on elämää vielä edessä kävi teidän suhteelle sitten kuinka niin aina on uusi rakas ihminen odottamassa kulman takana sinua.Puhuminen ehkä auttaa jossain tapauksissa ja se onkin ainut tapa millä asiat ylensä selviää jos tunteet antaa myötä eikä keskustelusta synny ilmiriita.Olen itse 50v ukkoja ja nähnyt tätä elämää monelta kantilta.Yritä saada puolisosi keskustlemaan kanssasi jos tosiaan rakastatte toisianne puhekin pitäisi silloin luistaa teidän välillä.Eipä muuta koita jaksaa....
- yks monien joukosta
Edellinen miesystävä vuosia sitten teki samanlaiset temput ja muutaman kerran sinisilmäisyyttäni annoin anteeksi lopulta kun kaikki itsetunnon rippeet oli murennettu kaverieni avustuksella onnistuin lähtemään huonosta suhteesta pois onneksi... ja tajusin pysyä oman itseni takia pois sen miehen läheltä! jätä se nainen ei hän rakkauttasi ansaitse jos toisesta todella välittää ei tehdä tuommosia typeryyksiä! löydät kyllä sen oikean jolle sinä riität!!!
- ing-on
On joutunu jannu kovaan "kouluun" hemmetti. Ei vaan ole ainoo tällasessa rumbassa kun täälläkin tosi moni kertoo samanlaisia juttuja. Mulla itsellä ei tuollaista tapahdu ainakaan nyt kun elän yksin mut työkaveri paljasti alkuviikosta et sen heila on jostain aapelista löytäny jonkun ukon ja siellä menee kanssa nyt suhde kohti karikkoa. Oliks tääl joku kirjottanu jo tollasest vai oonko mä lukenu väärin näit?
- oma vika
voi voi kun tuntuu että minulle on käymässä samalla lailla...ja vielä toistamiseen. Ekalla Kerralla olen ottanut asian esille ja kuunnellut lupauksia. Viime aikoina on kyllä selviä merkkejä ja sähköpostissa vieraan akan kuva ja pyyntö palata takaisin jonnekin keskustlupalstalle. En vain tiedä miten ottaa asia esille koska itse olin asiattomasti toisen henk kohtaisissa tiedoissa. Sinun kävi tuuri kun pysyit vahvana
- pelaamassa ollut
ing-on kirjoitti:
On joutunu jannu kovaan "kouluun" hemmetti. Ei vaan ole ainoo tällasessa rumbassa kun täälläkin tosi moni kertoo samanlaisia juttuja. Mulla itsellä ei tuollaista tapahdu ainakaan nyt kun elän yksin mut työkaveri paljasti alkuviikosta et sen heila on jostain aapelista löytäny jonkun ukon ja siellä menee kanssa nyt suhde kohti karikkoa. Oliks tääl joku kirjottanu jo tollasest vai oonko mä lukenu väärin näit?
Tota joo mä olen jokusen kerran ny käyny tuolla aapelis kun sinne ei nyt enää tarvi rekisteröityy mut kyllä siellä huomaa joistaki et ne hakee toistensa seuraa pelikavereiks ja jos sattumalta menee niiden pelii katselemaan niin ne jutut mitä siellä menee on aika hurjii, tosin loppuvat nopeesti ku tulee vieras kuvioihin.
- öhhöh
pelaamassa ollut kirjoitti:
Tota joo mä olen jokusen kerran ny käyny tuolla aapelis kun sinne ei nyt enää tarvi rekisteröityy mut kyllä siellä huomaa joistaki et ne hakee toistensa seuraa pelikavereiks ja jos sattumalta menee niiden pelii katselemaan niin ne jutut mitä siellä menee on aika hurjii, tosin loppuvat nopeesti ku tulee vieras kuvioihin.
Meillä ensin muksu pelasi tuolla ja nyt muutaman kk:n vaimo kiinnostui kanssa siitä ja alkuun luulin sen olevan vain pelaamista mut sitten tässä olen sivusta seurannu hieman sitä pelailua, niin melko suoraan siellä pari naamaa on ehdottanu ja houkutellu yhteyksiä pitämään ja 1 pelikaveri osas vaimolle kertoa, et siellä on ainakin joku mieshahmo joka on muutaman naisen nalkkiinsa saanutki. Pitääpä
tarkkailla vaimon pelailua hieman.
- kipa
äkkiä ulos tuo nainen/mies.....
Jokainen on kumminkin kunnioituksen/arvostuksen arvoinen.....
Itse kokenut samaa shittiä.... - Iiiks
Vaimoke löysi useita miehiä...(panoja),mahtaa olla nyt onnellinen kun rikkoi perheen,meillä lapsiakin jotka jäivät minulle erossa...
Mistä meillä paljastui oli se et kämppä ja lapset olivat hoitamatta kun kaikki aika meni koneella minun ollessa töissä ja joka viikonloppu menoja ja välillä viikollakin...hauskaa oli se et exän (hyvä?)kaveri käräytti exän minulle:DDD - katiaana
moi
mä olen netteillyt nyt jonkun aikaa tuolla treffimestassa ja siellä on aika yleistä näköjään että tyypit kyselee onko sulla n-kameraa ja haluaisivat sitä kautta harrastaa tuhmuuksia. Joten sinänsä sun kertomuksesi
vain vahvisti mulle sen,että tuo taitaa olla aika yleistäkin tuolla moilla sivustoilla liikkuvien harrastus. Mulla itellä on periaatteet, enkä sen takia ole hommannut koko kameraa koska haluan pysyä tavallaan näkymättömänä ja pitää kasvoni.
Mutta näin naisena sanon, että mun mielestä naisilla on kumma tapa tavallaan kyllästyä siihen mitä on,- sitten haetaan jännitystä kaikella mahdollisella tavalla. Siis jos oma suhde puurtaa tylsyyttä. Yleensähän parisuhteissa on molemmissa se vika jos joku vikaan menee, eli siinä mielessä...
ehkä kannattaa keskustella "mamman" kanssa että mikä on homman nimi ja onko jotain tehtävis ja jos niin mitä. Ja yleensäkin mikä mättää. meillä
naisilla kun on myös tapana padota sisälle kaikkee, ja esittää kuin mitään ei olisi...rakentaa pikkuinen oma maailma ja elellä siellä. =) Mutta tsemppiä sulle. - Nimetön
juu, aika tutun kuuloista touhua. ei muuta kuin eukko pihalle. ei se siitä enää muuksi muutu. jos oikeasti välittää ja rakastaa toista niin silloin ei varmasti sorru tuollaiseen. tuon jölkeen jos itse haluaa jatkaa niin suurella todennäköisyydellä sinulla tulee aina olemaan vaikea luottaa toiseen. mieti nyt tarkasti minkalaisen elämän oikein haluat.
- kata573
Hei sinulle!!Luin ja koin todella yököttävää pahoinvointia puolestasi!! Olen pahoillani puolestasi..luuseri et ole...vain olosuhteiden uhri,,ja tullut huomaamaan tämän maailman nurjan puolen. Netissä on omat vaaransa...olen huomannut että niihin menee todella helposti mukaan...pikkuhiljaa. Ehdoittajia on monenmoisia kun chattilinjalle eksyy. Jos antaa periksi se vie mennessään. Tämän asian kanssa ei ole leikkimistä. Se on kuin huumetta ja moraalikin se vie mennessään. Sanoisin sinulle näin; Naisesi ajatusmaailma on sumentunut. Hän on alkanut elämään virtuaalitodellisuudessa. Mielestäni se, että hän on vaihtanut numeroa tämän miehen kanssa kertoo tilanteen olevan vakavampaa laatua. Ovat voineet jopa tavata...
Tunteet ja järki tulisi pitää toisistaan erossa. Nyt kannattaa miettiä faktoja. Moni on neuvonut monenlaista. Mutta unohda tunteesi ja mieti miten nainen toimisi jos huomaisi sinun toimivan hänen tavallaan. Järki käteen nyt !!!
Älä anna tunteiden sekoittaa ajatusmaailmaasi. Vaikka kuinka rakastaa, mielestäni netissä itsensä näyttäminen ja ns.nettisexin harrastaminen toisen kanssa on melkein pahempaa kuin pettäminen. MIksi? Siksi koska siinä hän on yl.omassa kodissaan, paljastaa itsensä ja kotinsa vieraalle ihmiselle, jakaa sen mikä kuuluu kauniimpana asiana kahden ihmisen välille irvokkaimmalla tavalla...anteeksi voimakkaat ilmaisuni?
Toivon sinulle todella kaikkea hyvää! Enkä soisi kenenkään ihmisen saavan kokea moista! ON sen verran kamalaa henkisesti ja fyysisesti!!Mutta mieti tarkkaan mitä näit ja koit älä unohda näkemääsi ja miten hän on toiminut asian suhteen!! Voimia!!- eestaas
Tosi hyvin kirjoitettu, tällä naisella on selkärankaa! Eipä kovin moni ole samaan yltänyt, vaikka varmasti samalla tavalla ajatellut. Toivottavasti tämäkin kirjoitus sit jonkun maailmaa valaisee ja ehkä rajoittaisi sitä virtuaalisessa maailmassaan olemistaan.
- mörrienkeli
Tosi surullista, että nykyään parisuhde on ihmisille vain väliaikainen vaihe. Ei tietenkään kaikille, mutta joillekin on. Jotkut leikkivät suhteillaan, eivätkä kunnioita toista ihmistä lainkaan... se on todella pelottavaa ja mielestäni ihan kamalaa.
Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka suhtautuvat parisuhteeseen aidosti ja toista ihmistä kunnioittaen. Jotenkin on vaan kovin surullista, että eroamisesta on tehty niin normaali asia, ettei edes yritetä tehdä töitä suhteen eteen. Eihän mikään kestä ikuisesti, jos ei ollenkaan tee mitään asioitten eteen.
Silti olen sitä mieltä, että tyttöystäväsi teki todella väärin sinua kohtaan. Voimia sinulle ja jaksamista, teit sitten minkä päätöksen tahansa. - neitiiiiiiiiii
Täytyy sanoo et ikävä juttu,mutta oon lähinnä pahoillaan siit että tyttöystäväs ei kertonu heti et sillä on toinen.....
- aika parantaa haavat
Löysin palstan vasta tänään ja huomasin kuinka niin monella on ollut jotain sanottavaa asiasta.
Valitettavaa on todella se miten nykyisin suhde on vaan kertakäyttötavaraa, jonka eteen ei jakseta tai haluta nähdä vaivaa.
Itselläni oli muutama vuosi sitten "vastaavan lainen tapaus" ja tiedän, että tällä hetkellä kaikki sattuu ja tuntuu pahalta. Itse tein kyllä sen virheen, että lähdin karkuun ulkomaille, kun en kestänyt jäädä setvimään asioita. Tilanteeni oli kyllä se, että minulla oli takana yli neljänvuoden suhde ja olin kesällä menossa naimisiin tämän kyseisen tyypin kanssa, kunnes paljastui, että hänellä on ollut suhde selkäni takana jo yli vuoden verran. Selvitä siis tunteesi ja anna sen pahan olon olla vaikka sattuukin niin v*****i. Sit ei asiat jää vaivaamaan. Uskon, että löydät kyllä vierellesi, jonkun aivan ihanan ihmisen. Itse olen ainakin huomannut, että aika parantaa haavat.
Jaksamisia ja haleja!! - ongelma!!!!
Mun mieheni vehtaa jatkuvasti netissä toisten naisten kanssa.Mä sen yks pv yllätin nakuilemasta kameralle.En sanonu sanaakaan asiasta...eikä mieskään.Heitin kameran pois.Eipähän ainakaan vilauttele paikkojaan.Ja puhelin sillä on,ku joku salainen aarre.Suihkuunkin mennessä sen piilottaa.Vaikka en mä sen luuria tutkis vaikka tilaisuus olis.Se kyllä ottaa päähän,kun ylistää jotain ala-ikäsiä pimuja netissä.....
- kotirouva
Eipä tuo niin pahalta kuullostanut. Olisit sanonut hänelle vaan että esittele minullekin itseäsi noin, se on ok.
Aika pian tuollaisesta menee maku kun sen lupaa toiselle. Monivuotisessa suhteessa tyttöystäväsi leikkiminen ja pelelehtiminen on jännityksen ja uutuuden hakua, viatonta ja turvallista. Ilmeisesti kuitenkin tyttöystäväsi kaipaa sänkyynne hieman "jytyä" :). Älä ota näiden sättäävien ihmisten sanomisia niin kovin vakavasti, jos tykkäätte toisistanne niin tuo ei suinkaan ole eron syy.- Tromsa
kaikki,halut ovat erilaiset eri ikävaiheissa ja henkisen kasvun vaiheissa.Itse näin jälkikäteen vanhempana viisaampana ajattelen, että eromme oli turha.Meillä oli ja on edelleen henkinen vahva vetovoima toisiimme joka olisi riittänyt yli vaikeiden vaiheiden.Meiltä puuttui tieto,miten ihminen muuttuu vanhetessaan,miten henkisesti kasvetaan ja täysin eri aikaan,miten seksuaalinen kypsyys vaihtelee,halu menee stressin,raskauden,epävarmuuden myötä ja miten rakkaden saa näkyviin näiden normaalien asioiden alta.Kävimme myös neuvoja kysymässä,mutta olin lapsellinen luottava ja toivoin miehestäni kaikkivoipaa vahvaa persoonaa.Ei hän vieläkään ole sitä mutta minä näen hänen toisenlaiset vahvuutensa nyt,kun olen itse vahva tasapainoinen ja kokenut upean fyysisen suhteen joka antoi minun kasvaa aikuiseksi.Jos oikeasti tunnet syvällä sydämessäsi että olette toisillenne kuuluvat,hae itsellesi tietoa miten sinun pitää tässä hetkessä kasvaa ja odota.Ei täällä maailmassa usein oikeaa kohdalle osu.Tämän on henkisen kasvun reissu meille kaikille.Sinä olet siinä jo hyvällä matkalla.
- blac&decker
Ei se "jumalainen" nainenkan vuositolkulla voi antaa sitä ns. "jytyä" lakanoiden välissä, joka oikeuttaisis tuollaiseen halpaan toimintaan. Eri asia on nymfomaanit, joita ei tyydytä edes blac&decker porakoneetkaan. Eli matka kallon kutistajalle.
Menisitkö itse nettiin näytille, jos miehesi kerran kääntäisi selkänsä. - blac&decker
Ei se "jumalainen" nainenkan vuositolkulla voi antaa sitä ns. "jytyä" lakanoiden välissä, joka oikeuttaisis tuollaiseen halpaan toimintaan. Eri asia on nymfomaanit, joita ei tyydytä edes blac&decker porakoneetkaan. Eli matka kallon kutistajalle.
Menisitkö itse nettiin näytille, jos miehesi kerran kääntäisi selkänsä. - hurrrrr
blac&decker kirjoitti:
Ei se "jumalainen" nainenkan vuositolkulla voi antaa sitä ns. "jytyä" lakanoiden välissä, joka oikeuttaisis tuollaiseen halpaan toimintaan. Eri asia on nymfomaanit, joita ei tyydytä edes blac&decker porakoneetkaan. Eli matka kallon kutistajalle.
Menisitkö itse nettiin näytille, jos miehesi kerran kääntäisi selkänsä.Vai olisiko tässä tapauksessa sauvasekoitin parempi väline? Ihme tapaus.
- naiselle
Miksi annat tuollaista tapahtua selkäsi takana? Sano naisellesi suoraan miten tunnet asian suhteen. Nyt olet käyttäyttynyt aivan liian kiltisti ja taidat olla ns. tossun alla. Tsemppiä!
- Naisen neuvo
Itse petetyksi joutuneena ymmärsin lähteä avioliitosta ja uskaltaisin oman kokemuksen kautta neuvoa: kipitä karkuun sitä naista niin äkkiä kuin pääset! Nainenhan käyttäytyy sinua kohtaan aivan idioottimaisesti ja halventavasti. Parempi lähteä kuin jäädä loppuelämäksi kituuttamaan kumppanin kanssa, johon ei todennäköisesti jatkossakaan voi luottaa.
- oldes80
lunta tupaan..
ja muija pihalle..
niin se menee..
elämä ei ole aina helppoo..
ja me ukot siitä saadaan enemmän kärsii ku naiset..
niin ne asiat vaan on..- Prooke
"elämä ei ole aina helppoo..
ja me ukot siitä saadaan enemmän kärsii ku naiset.. " No ei nyt ihan noinkaan välttämättä, tuntuu että itse on kärsinyt enempi kyllä kun miehet, ja nimenomaan just miehistä! :D No mutta sellaista se elo on, välillä tulee "turpaan" ja välillä kaikki on hienosti. Että ei muuta kun Jannulle nenä pystyyn ja uusia tuulia haistelemaan! :)
- Yuukkis
Tällaiset tapaukset ovat aina harmillisia.
Olen itse ollut samassa tilassa (tosin olin se naispuolinen). Omista kokemuksistani tiedän, että saatan seurusteluni aikana ihastua toiseenkin henkilöön, vaikka rakastaisinkin sitä vakituista partneriani. Mutta haluja ne tunteet niihin muihin ovat - ainakin minulla. Koita puhua kultasi kanssa ja sano, ettet todellakaan pidä siitä, mitä hän tekee. Jos hän ei lopeta, uhkaa vain kylmästi eroamisella. Erostakin toipuu ajan kanssa. Itse erosin vasta poikaystävästäni (hän jätti minut), koska käyttäydyun juuri samallatavalla, kuin tuo sinun seurustelukumppanisi. Kyllä se siitä vielä. :) - persaukinen
Sulla on sentään rahaa, jätät naisen lirkuttelemaan nettiin ja hommaat uuden. Etkä ota vanhaa takaisin, vaikka se jossain vaiheessa paluuta kerjäisikin. Ei mitään ongelmia. Tuollainen akka ei sinua ansaitse. Piste.
- fuck up . com
parempiakin löytyy,anna kenkää ja nauti elämästä
- jannu, mutta ei huoleton
Mitenköhän reagoisin kun oli näköjään käyny tiputtamassa kirjeen postiluukustani ja valitti kuinka kohtelen sitä. Hieman kummaa jo mielestäni.
Kyllä mä eilen sen kans hetken juttelin ja kas kun silloinkin oli kiire sitten johonkin, mut ei kai vaikee arvata mihin. Onko tuollainen tyypillistä vai miten tohon nyt vastaisi? - lukija...
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mitenköhän reagoisin kun oli näköjään käyny tiputtamassa kirjeen postiluukustani ja valitti kuinka kohtelen sitä. Hieman kummaa jo mielestäni.
Kyllä mä eilen sen kans hetken juttelin ja kas kun silloinkin oli kiire sitten johonkin, mut ei kai vaikee arvata mihin. Onko tuollainen tyypillistä vai miten tohon nyt vastaisi?Kun luin ensimmäisen viestisi ajattelin, että eihän tuohon maailma kaadu. Tai hyvä parisuhde, aloitusviestisi perusteella. Vaikka äärimmäisen törkeää onkin! Ihan kaikkia ketjun viestejä en jaksanut lukea, ja sieltä varmaan löytyikin hyviäkin neuvoja tilanteeseen..
Mutta tuota "valitti kuinka kohtelen sitä" ei voi käsittää. Oikeasti. Vaikka hän haluaisi päättää parisuhteenne (siihen on muitakin tapoja) pitäisi nyt jo viimein tajuta tilanne. Ja edes tässä vaiheessa kun "on jäännyt kiinni kahvilassa" katsoisi peiliin eikä syyttelisi sinua "huonosta kohtelusta". Mikä on aivan naurettavaa aikuiselta ihmiseltä. Mielestäni olet ollut erittäin KÄRSIVÄLLINEN kun olet yrittänyt selvittää vaikeaa tilannetta, etkä heti heittänyt toista pihalle. Ja vaikka puhuminen ja asioiden käsittely on vaikeaa toisille ihmisille, niin jossain se raja menee..
Luulisi, että jokaiselta ihmiseltä löytyy sen verran ..järkeä(?), käytöstapoja, kunnioitusta läheisiä kohtaan (vaikka suhde olisikin lopuillaan /ohitse) että edes selvittäisi kanssasi tilanteen. Sen hän VÄHINTÄÄN olisi velkaa sinulle, jos ei muuta. Tuntuu kuin olisit aivan yhdentekevä hänelle. Todella ikävää, että on tuollaisia ihmisiä ja se paljastuu omasta rakkaasta vuosien jälkeen.. Voimia sinulle! - jannu, mutta ei huoleton
lukija... kirjoitti:
Kun luin ensimmäisen viestisi ajattelin, että eihän tuohon maailma kaadu. Tai hyvä parisuhde, aloitusviestisi perusteella. Vaikka äärimmäisen törkeää onkin! Ihan kaikkia ketjun viestejä en jaksanut lukea, ja sieltä varmaan löytyikin hyviäkin neuvoja tilanteeseen..
Mutta tuota "valitti kuinka kohtelen sitä" ei voi käsittää. Oikeasti. Vaikka hän haluaisi päättää parisuhteenne (siihen on muitakin tapoja) pitäisi nyt jo viimein tajuta tilanne. Ja edes tässä vaiheessa kun "on jäännyt kiinni kahvilassa" katsoisi peiliin eikä syyttelisi sinua "huonosta kohtelusta". Mikä on aivan naurettavaa aikuiselta ihmiseltä. Mielestäni olet ollut erittäin KÄRSIVÄLLINEN kun olet yrittänyt selvittää vaikeaa tilannetta, etkä heti heittänyt toista pihalle. Ja vaikka puhuminen ja asioiden käsittely on vaikeaa toisille ihmisille, niin jossain se raja menee..
Luulisi, että jokaiselta ihmiseltä löytyy sen verran ..järkeä(?), käytöstapoja, kunnioitusta läheisiä kohtaan (vaikka suhde olisikin lopuillaan /ohitse) että edes selvittäisi kanssasi tilanteen. Sen hän VÄHINTÄÄN olisi velkaa sinulle, jos ei muuta. Tuntuu kuin olisit aivan yhdentekevä hänelle. Todella ikävää, että on tuollaisia ihmisiä ja se paljastuu omasta rakkaasta vuosien jälkeen.. Voimia sinulle!Ny oon hieman maistissa kun alkoi pännimään toikin ihan täysiä. Olet oikeassa ja nyt sen on melkoisen turha mulle enää koittaa avautua. Kunhan tästä nyt selviin niinku tästä olotilasta niin alan katselemaan ympärille ja pidä peukkuja et paremman kumppanin tai jotain siis kohtaan. Kiitos sulle.
- lukija...
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Ny oon hieman maistissa kun alkoi pännimään toikin ihan täysiä. Olet oikeassa ja nyt sen on melkoisen turha mulle enää koittaa avautua. Kunhan tästä nyt selviin niinku tästä olotilasta niin alan katselemaan ympärille ja pidä peukkuja et paremman kumppanin tai jotain siis kohtaan. Kiitos sulle.
Juu, peukkuja pidetään:) Aikansa se ottaa, että entisen unohtaa. Mutta kesä on tulossa ja ei voi tietää kenet sitä vielä kohtaa.. Pakko mainita, että hyvä ettei teillä ole jälkikasvua. Tekee erosta vähän "helpomman". Parempia jatkoja:)
- peukku pystyssä
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Ny oon hieman maistissa kun alkoi pännimään toikin ihan täysiä. Olet oikeassa ja nyt sen on melkoisen turha mulle enää koittaa avautua. Kunhan tästä nyt selviin niinku tästä olotilasta niin alan katselemaan ympärille ja pidä peukkuja et paremman kumppanin tai jotain siis kohtaan. Kiitos sulle.
Joo sama juttu kuule, toivotaan hyvää kesää ja anna sen yhden olla. Veikkaan kuiteskin että tulee kesän jälkeen sua taas vaivaamaan, mut toivottavasti sulla on jo uutta elämää silloin.
- lukija...
peukku pystyssä kirjoitti:
Joo sama juttu kuule, toivotaan hyvää kesää ja anna sen yhden olla. Veikkaan kuiteskin että tulee kesän jälkeen sua taas vaivaamaan, mut toivottavasti sulla on jo uutta elämää silloin.
Joskus hyvät asiat huomaa vasta kun ne on menettänyt. Exäsi on varmaan tällä hetkellä niin ihastunut uuteen mieheensä tai siihen uudelleen ihastumisen tunteeseen, ettei edes huomaa tai ole miettinyt mitä on menettämässä. Ihastumisia tulee ja menee ja se on pitkässä suhteessa aika yleistä. (Ainakin itse olen ihastunut muihin, vaikka parisuhteeni on ollut hyvä. Mutta ne on menneet ohitse kun asialle ei tee mitään, en ole siis pettänyt ketään...) Kurjaa silti että suhteenne päättyi näin! Ja että hän oli heti valmis pettämään sinua ja kielsi kaiken, ei se totuus siitä muutu vaikka asian kieltäisi. Eli varmaakin ottaa sinuun vielä yhteyttä kun arki koittaa.
nimimerkillä, parisuhde-expertti:) - K.T.
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Ny oon hieman maistissa kun alkoi pännimään toikin ihan täysiä. Olet oikeassa ja nyt sen on melkoisen turha mulle enää koittaa avautua. Kunhan tästä nyt selviin niinku tästä olotilasta niin alan katselemaan ympärille ja pidä peukkuja et paremman kumppanin tai jotain siis kohtaan. Kiitos sulle.
Kyllä sä varmaan saat jostain ainakin kesäheilan. Mietin täs et moniko täällä noista kirjoittaneist olisi valmis sut tapaamaan, kun mäkin joka kyllä ihan karju olen niin mietin sitä et ei tuollainen kaveri voi yksin mennä ja olla.
- Hattikattivatti
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mitenköhän reagoisin kun oli näköjään käyny tiputtamassa kirjeen postiluukustani ja valitti kuinka kohtelen sitä. Hieman kummaa jo mielestäni.
Kyllä mä eilen sen kans hetken juttelin ja kas kun silloinkin oli kiire sitten johonkin, mut ei kai vaikee arvata mihin. Onko tuollainen tyypillistä vai miten tohon nyt vastaisi?EI VOI OLLA TOTTA... Siis jotenki tää on kuitenki niin tyypillistä. Olen kuullut samantyyppisen tarinan poikaystävältäni. Hällä oli exä (tai sillon siis vielä yhdessä), muija haihatteli muualla ja suhde alkoi murenemaan. Sitten kun suhde oli jo kaatumassa, mies ilmoitti ettei aio olla muiduun eron jälkeen yhteyksissä, siitäkös se "riemu" syntyi. Muidu alkoi kiljumaan eikö hänen kuulumisensa liikuta ollenkaan häntä ja miten nyt voit tolleen sanoa ja rutiruti.
Mies oli niiiiiin rakastunut silloin tähän muijaan kun yhdessä vielä olivat, että muija pompotti miten sattui ja mies vaan otti pompotukset vastaan. Mutta annas olla kun mies onkin pikkuisen välinpitämätön, niin johan alkaa kiljuhanhishow ja kaikki et "ET SÄ VAI VÄLITÄ MUSTA"??
Hypätköön se (ex)eukkos vaikka järveen, siis ihan adrenaalit nous täs lukiessa, teet just oikeen lukon vaihdosten ja vaatteitten luovutusjuttujen kanssa. Kunhan et anna sille muidulle aihetta rueta puolustautumaan ja selittelemään ettet lankeaisi pauloihin taas... Nim.kokemusta on!
Oli mullakin siis henk.kohtasesti idiootti mies taannoin, mutta niin käsittämättömän taitava kääntämään kaikki paska mun syyks. Ja olin aivan sen pauloissa. Nyt kun kaikki on ohi, tajuaa et voi helvetti kun sitä on onnellinen nyt!! Ja silloin varsinkin kun PÄÄSIN sinkuks. En uskaltanut sanoa hälle vastaan yleensä missään mutta voi, muistan aina hänen ilmeet kun nousinkin suosta ja ilmoitin esim.pitäväni pileet kun hän lähtee jne. Siihen loppui tyypiltä kiusaamiset ja solvaamiset. Tosin siis.. pari kirjettä on hää pistänyt perään ja ruikuttanut takas mutta en ole mitenkään kommentoinut niihin nii saapahan jäädä nuolemaan vaik näppejään =)) TSEMPPIÄ edelleenkin. Kyl sie viel huomaat miten hienoo on sit alottaa "uus elämä", ihan yksinkin.
Sitä tutustuu vähän itteensäkin ja sit kun itelleen antaa arvoa enempi eikä anna kenen tahansa muidun repiä riekaleiks nii se on sit kyl mahtifiilis! =)) - hattivattikatti

Sitä tutustuu vähän itteensäkin ja sit kun itelleen antaa arvoa enempi eikä anna kenen tahansa muidun repiä riekaleiks nii se on sit kyl mahtifiilis! =)) - että joopa joo
hattivattikatti kirjoitti:
EI VOI OLLA TOTTA... Siis jotenki tää on kuitenki niin tyypillistä. Olen kuullut samantyyppisen tarinan poikaystävältäni. Hällä oli exä (tai sillon siis vielä yhdessä), muija haihatteli muualla ja suhde alkoi murenemaan. Sitten kun suhde oli jo kaatumassa, mies ilmoitti ettei aio olla muiduun eron jälkeen yhteyksissä, siitäkös se "riemu" syntyi. Muidu alkoi kiljumaan eikö hänen kuulumisensa liikuta ollenkaan häntä ja miten nyt voit tolleen sanoa ja rutiruti.
Mies oli niiiiiin rakastunut silloin tähän muijaan kun yhdessä vielä olivat, että muija pompotti miten sattui ja mies vaan otti pompotukset vastaan. Mutta annas olla kun mies onkin pikkuisen välinpitämätön, niin johan alkaa kiljuhanhishow ja kaikki et "ET SÄ VAI VÄLITÄ MUSTA"??
Hypätköön se (ex)eukkos vaikka järveen, siis ihan adrenaalit nous täs lukiessa, teet just oikeen lukon vaihdosten ja vaatteitten luovutusjuttujen kanssa. Kunhan et anna sille muidulle aihetta rueta puolustautumaan ja selittelemään ettet lankeaisi pauloihin taas... Nim.kokemusta on!
Oli mullakin siis henk.kohtasesti idiootti mies taannoin, mutta niin käsittämättömän taitava kääntämään kaikki paska mun syyks. Ja olin aivan sen pauloissa. Nyt kun kaikki on ohi, tajuaa et voi helvetti kun sitä on onnellinen nyt!! Ja silloin varsinkin kun PÄÄSIN sinkuks. En uskaltanut sanoa hälle vastaan yleensä missään mutta voi, muistan aina hänen ilmeet kun nousinkin suosta ja ilmoitin esim.pitäväni pileet kun hän lähtee jne. Siihen loppui tyypiltä kiusaamiset ja solvaamiset. Tosin siis.. pari kirjettä on hää pistänyt perään ja ruikuttanut takas mutta en ole mitenkään kommentoinut niihin nii saapahan jäädä nuolemaan vaik näppejään =)) TSEMPPIÄ edelleenkin. Kyl sie viel huomaat miten hienoo on sit alottaa "uus elämä", ihan yksinkin.
Sitä tutustuu vähän itteensäkin ja sit kun itelleen antaa arvoa enempi eikä anna kenen tahansa muidun repiä riekaleiks nii se on sit kyl mahtifiilis! =))No kun 3 kertaa tuon jutun heittää niin pakko se on uskoa, et varmaan kuiteskaan tarkoituksella tota ole noin laittanut. Mutta jotenkin sun kirjoitus kuulosti tutulta - tunnen tuolta Vantaalta yhden just tuollaisen tapauksen! Ettei olisi vain yhteisiä tuttuja? Mutta ton alkuperäisen jutun jannulle pitää vain toivoa onnea ku melkolaiseen soppaan onkin mies joutunut. Eiköhän joku mimmi hänetkin korjaa pois vapailta markkinoilta.
- Hattivattikatti
että joopa joo kirjoitti:
No kun 3 kertaa tuon jutun heittää niin pakko se on uskoa, et varmaan kuiteskaan tarkoituksella tota ole noin laittanut. Mutta jotenkin sun kirjoitus kuulosti tutulta - tunnen tuolta Vantaalta yhden just tuollaisen tapauksen! Ettei olisi vain yhteisiä tuttuja? Mutta ton alkuperäisen jutun jannulle pitää vain toivoa onnea ku melkolaiseen soppaan onkin mies joutunut. Eiköhän joku mimmi hänetkin korjaa pois vapailta markkinoilta.
Kone eilen ilmotti koko ajan ettei viestiä voinut lähettää ja nyt ne kaikki tuli sit kerralla mitä pistin :DD Heh joo tuli varmaan selväks =) Itseasiassa ei oo "Vantaa-tapaus" kyseessä, josta voikin taas päätellä että samankaltasia juttuja tapahtuu muillekkin...
- Jauski
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mitenköhän reagoisin kun oli näköjään käyny tiputtamassa kirjeen postiluukustani ja valitti kuinka kohtelen sitä. Hieman kummaa jo mielestäni.
Kyllä mä eilen sen kans hetken juttelin ja kas kun silloinkin oli kiire sitten johonkin, mut ei kai vaikee arvata mihin. Onko tuollainen tyypillistä vai miten tohon nyt vastaisi?Kehottaisin olla vastaamatta,ne on vaa just niitä naisten oikkujuttuja. Joop.. varsin omituinen nainen tuntuu olevan.
- Chromewoman
jannu, mutta ei huoleton kirjoitti:
Mitenköhän reagoisin kun oli näköjään käyny tiputtamassa kirjeen postiluukustani ja valitti kuinka kohtelen sitä. Hieman kummaa jo mielestäni.
Kyllä mä eilen sen kans hetken juttelin ja kas kun silloinkin oli kiire sitten johonkin, mut ei kai vaikee arvata mihin. Onko tuollainen tyypillistä vai miten tohon nyt vastaisi?Päätin kommentoida minäkin..
Siis tämähän on jo niin nähtyä, (ulkopuolisena sen näkee selvimmin) että kyllä sillä naikkosella on nyt niin jo uudet kuviot ja ehkä silloin tällöin saattaa pilkahtaa omatunto ovelle kolkuttamaan. Tietää että on tehnyt väärin mutta yrittää pönkittää itsetuntoaan/puhdistautua itse synneistään tuollaisella kirjeellä, pistääkin syyt sinun niskoille.
Eli ihan hasta-la-heippa-mappiin kuuluu tuo nainen, kuten oletkin jo varmaan sinne hänet pistänytkin? ;) - mapittaja
Chromewoman kirjoitti:
Päätin kommentoida minäkin..
Siis tämähän on jo niin nähtyä, (ulkopuolisena sen näkee selvimmin) että kyllä sillä naikkosella on nyt niin jo uudet kuviot ja ehkä silloin tällöin saattaa pilkahtaa omatunto ovelle kolkuttamaan. Tietää että on tehnyt väärin mutta yrittää pönkittää itsetuntoaan/puhdistautua itse synneistään tuollaisella kirjeellä, pistääkin syyt sinun niskoille.
Eli ihan hasta-la-heippa-mappiin kuuluu tuo nainen, kuten oletkin jo varmaan sinne hänet pistänytkin? ;)Tuo oli hyvä! Hasta-la-heippa -mappi. Tota mä käytän tarvittaessa, jessss. Mäkin veikkaan et tuolla dooriksel tulee vielä "äitii ikävä" ton jutun kanssa ja koittaa palata jannun luo. Mutta pysy kovana!
- macy1
itse olisin heittänyt tietokoneen ja kameran parvekkelta alas!
olisin ehkä pakannu tyttelin tavarat samantiä ja nostanu oven ulkopuolelle..et ny muutat uuden nettimiähes tykö..hasta-la -heippa - macy1
ite oisin heittäny tietokoneen ja kameran parvekkelta alas ja pakannu tyttelin tavarat..et ny muutat uuden nettirakkas tykö...hastala-heippa
- titiii
luin kirjoitustasi. ehkä sinun mielestä teillä oli kaikki ok tuolloin kun ystäväsi löysikin toisen netistä mutta ystäväsi mielestä ei ole. ja haki lohtua muualta. ei ole keskustellut sinun kanssa toisin sanoen ei ole aineksia keskustella. Hakee mielummin vastauksen netistä kun purkaa sieluaan . Sinun mielestä kaikki päällisin puolin hyvin mutta kumppanisi mielstä ei . Näinhän käy tänä päivänä valitettavan usein että etsitään lohtua netistä. Toivottavasti asiasi ovat jo selvinneet. Toisaalta en ymmärrä mitä liveä se on jos runkkaa webkamerassa. Huoran tohuja!
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6014838Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?252614HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2652361- 1231669
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1271443Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3411344Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101183- 121075
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P73916- 100833