No, olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 11 vuotta, joista noin kaksi viimeistä naimisissa. Lapsia meillä ei ole (eikä tule). Kaksi pikku kisua ovat meidän lapsemme. :) Mieheni on 35 v ja minä itse 28. Asumme omakotitalossa, jonka omin voimin rakensimme vuosina 1999-2000.
Siis olen ollut aika nuori silloin kun rupesimme seurustelemaan (17 v). Minulla ei ole ollut aiemmin varsinaista seurustelusuhdetta, joitakin lyhyempiä juttuja kylläkin ennen miestäni. Oikeastaan vasta viime aikoina olen alkanut miettimään suhteemme tilaa, olen jotenkin havahtunut siihen, että mielestäni olemme vaan kavereita, jotka asuvat saman katon alla... Minusta tuntuu, että olen yksin, vaikka mieheni istuu vieressä.
Ei meillä ole ollut missään vaiheessa suhdettamme semmoista rakastumisen huumaa tms. Mieheni aina välillä sanoo rakastavansa, mutta en ole varma tarkoittaako hän sitä.
Seksi on mennyt koko ajan sillä samalla kaavalla... Ensin vähän pussailua, sitten käsi klitorikselle vähän hinkkaillaan, kun vähänkin kostun, sormi sisään, nuolemista ja sormetusta, kun olen saanut, sitten yhdyntään... Jotenkaan en ole kamalan paljon aiemmin stressannut tästäkään, nyt vasta viime aikoina olen hokannut, että haluan jotain muuta. Mieheni on varmaankin tyytyväinen ja luulee, että minäkin olen, kun en sano mitään. Nyt vaan tuntuu niin dorkalta alkaa puuttumaan tuohon seksin harrastamiseen... Ollaan koko kymmenen vuoden ajan toimineet saman kaavan mukaan... Nyt kun yhtäkkiä sanoisin, että hei, koko homma on mennyt koko ajan ihan päin... Sehän tarkoittaa sitä etten ole ollut kovinkaan otettu makkarihommista ylipäänsä, mitä mieheni mahtaa ajatella!
En tiedä onko syy vai seuraus suhteemme tilasta se, että olen alkanut kiinnittää huomiota muihinkin miehiin. Ei niin, että "tuo mies varmasti voisi tarjota minulle parempaa", vaan olen avannut silmäni. Voi kuinka huomaavaisia ja ihania miehiä maailmassa onkaan! Yksi hyvä miespuolinen ystävänikin sanoi minulle, että mikä muhun on mennyt kun aivan hehkun! En tosiaankaan ole pettänyt miestäni, eikä se kuulu suunnitelmiini (no, ehkä sitä ei suunnitellakaan), mutta näen myös tuon miespuolisen ystävänikin jotenkin uudessa valossa. Oma mieheni ei saa perhosia vatsaani, mutta olen huomannut, että monet muut saavat. Voinko olla yksinkertaisesti näin kyllästynyt mieheeni!?
Tämä on aivan tyhmä ajatus, mutta välillä jopa toivon, että mieheni pettäisi tai jotain, josta saisimme syyn erota. Taas toisaalata en varmaan osaisi olla ilman häntä.
Kiitos kun luitte ja mielellään otan kommetteja vastaan saman kokeneilta.
Siis olen ollut aika nuori silloin kun rupesimme seurustelemaan (17 v). Minulla ei ole ollut aiemmin varsinaista seurustelusuhdetta, joitakin lyhyempiä juttuja kylläkin ennen miestäni. Oikeastaan vasta viime aikoina olen alkanut miettimään suhteemme tilaa, olen jotenkin havahtunut siihen, että mielestäni olemme vaan kavereita, jotka asuvat saman katon alla... Minusta tuntuu, että olen yksin, vaikka mieheni istuu vieressä.
Ei meillä ole ollut missään vaiheessa suhdettamme semmoista rakastumisen huumaa tms. Mieheni aina välillä sanoo rakastavansa, mutta en ole varma tarkoittaako hän sitä.
Seksi on mennyt koko ajan sillä samalla kaavalla... Ensin vähän pussailua, sitten käsi klitorikselle vähän hinkkaillaan, kun vähänkin kostun, sormi sisään, nuolemista ja sormetusta, kun olen saanut, sitten yhdyntään... Jotenkaan en ole kamalan paljon aiemmin stressannut tästäkään, nyt vasta viime aikoina olen hokannut, että haluan jotain muuta. Mieheni on varmaankin tyytyväinen ja luulee, että minäkin olen, kun en sano mitään. Nyt vaan tuntuu niin dorkalta alkaa puuttumaan tuohon seksin harrastamiseen... Ollaan koko kymmenen vuoden ajan toimineet saman kaavan mukaan... Nyt kun yhtäkkiä sanoisin, että hei, koko homma on mennyt koko ajan ihan päin... Sehän tarkoittaa sitä etten ole ollut kovinkaan otettu makkarihommista ylipäänsä, mitä mieheni mahtaa ajatella!
En tiedä onko syy vai seuraus suhteemme tilasta se, että olen alkanut kiinnittää huomiota muihinkin miehiin. Ei niin, että "tuo mies varmasti voisi tarjota minulle parempaa", vaan olen avannut silmäni. Voi kuinka huomaavaisia ja ihania miehiä maailmassa onkaan! Yksi hyvä miespuolinen ystävänikin sanoi minulle, että mikä muhun on mennyt kun aivan hehkun! En tosiaankaan ole pettänyt miestäni, eikä se kuulu suunnitelmiini (no, ehkä sitä ei suunnitellakaan), mutta näen myös tuon miespuolisen ystävänikin jotenkin uudessa valossa. Oma mieheni ei saa perhosia vatsaani, mutta olen huomannut, että monet muut saavat. Voinko olla yksinkertaisesti näin kyllästynyt mieheeni!?
Tämä on aivan tyhmä ajatus, mutta välillä jopa toivon, että mieheni pettäisi tai jotain, josta saisimme syyn erota. Taas toisaalata en varmaan osaisi olla ilman häntä.
Kiitos kun luitte ja mielellään otan kommetteja vastaan saman kokeneilta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sä olet kriisissä eli muutostarpeeseen herännyt. Ihan normaali tapahtuma pitkän parisuhteen aikana eikä välttämättä ollenkaan negatiivinen juttu, päinvastoin, se on taas yksi mahdollisuus kasvaa ja muuttua ihmisenä, puolisona, ystävänä jne.
Älä siis ajaudu nyt ainakaan siihen kaikkein tyypillisimpään sudenkuoppaan, että pilaat ihan toimivan rakkaussuhteesi kääntymällä ongelman löydettyäsi pois suhteesta ja hakemalla apua sen ulkopuolelta.
Nyt pitäis tehdä just päinvastoin, jos et halua hajoittaa niin itseäsi kuin rakkaussuhdettasikin.
Et sinäkään tee mitään erilailla, jos kerran miehesi vastaa sulle aina saman vanhan kaavan mukaan. Muuta itsesi, muutat ympäristösi. : )
Kun et ole tyytyväinen suhteen nykytilaan, sulta pitää löytyä rohkeutta kertoa siitä myös kumppanillesi, muuten et toimi reilusti itseäsi etkä häntä kohtaan.
Ei hän osaa (välttämättä) alkaa tutkimaan omaa olotilaansa tai osuuttaan asioiden ajautumiseen "tähän pisteeseen" (siis sun näkökulmasta katseltuna), ellei häntä siihen inspiroida. Hänhän on ilmeisen tyytyväinen, koska ei koe tarvetta muuttua.
Mutta koska sinä et ole tyytyväinen, on hänenkin silloin herättävä päivittämään omat kumppanin taitonsa ja motivaationsa ihan uudele tasolle, jos hän mielii omalta osaltaa pitää sinut tyytyväisenä rinnallaan.
Tärkeintä on siis, että molemmat heräävät taas näkemään ja kuuntelemaan toisisaan.
Ihminen muuttuu elämän myötä eikä ole iänkaiken tyytyväinen samaan olemiseen ja tekemiseenkään. Syntyy uusia tarpeita tai entiset heräävät udestaan dominoimaan, joten toimintaakin pitää muovata sen mukaan.
Äläkä säikähdä sitä, jos miehesi alussa riemastuu kun vihjaat, ettet ole tyytyväinen siihen mitä hän sulle tarjoilee esim. suhteen intiimillä alueella. Se väitehän loukkaa ketä vaan ja varsinkin miehiä. Et saa antaa periksi sille, että hän puolustautuu ja esim. sättii takaisin. Olet herättänyt hänet "unesta", joten hän saattaa olla hetken äreä ja epätoivoinenkin. Sun pitää silloin tukea häntä läsnäolollasi ja ymmärtää hänessä syntyneitä pelkojakin.
Puhutte asioista niin kauan, että tunnekuohut on kuohuttu ja on päästy pois kieltämisen ja syyttämisen harhamaailmasta. Sitten kun olette löytäneet yhteisymmärryksen, alatte vaan rohkeasti kokeilemaan uusia ja erilaisia tapoja olla lähekkäin, olla läsnä, tehdä juttuja yhdessä jne., eli etsitte taas tasapainon, jossa molemmat on tyytyväisiä.
Kaikki vanhat tavat pitää siis käydä läpi kun ne eteen tulee ja kokeilla tehdä ne toisin, muuten ei mikään muutu.
Että töihin vaan, kyllä se yhteiselo siitä taas iloksi muuttuu kun et anna periksi!
Kiitos kannustuksesta! Ystävä-ja tuttavapiiristä olen ainakin sen oppinut, että ei asiat parane vaihtamalla miestä. Samat mokat sitä tehdään uudessakin suhteessa ja sitten itketään, että miksi heitin kuitenkin ihan hyvän parisuhteen menemään seikkailuhalusta tms. En aio samaa mokaa tehdä.
Kuitenkin koen, että suhteeni on ihan terve. Ei ainakaan väkivaltaa tai vieraissa käyntiä. Tämä on vaan tämmöistä niin järkyttävän tylsää olemista. Tietysti voin katsoa peiliin... Olen ihan satavarma, että kun alan miehelleni puhumaan yhtäkkiä suhteen epäkohdista, hän on aivan äimänkäkenä. Minulla on olo, että hän pitää minua täysin itsestäänselvyytenä!
Toivonkin, että hän haluaa myös oikeasti panostaa suhteeseemme. Minua vain pelottaa, ettei "sovitut" asiat jää elämään vaan taas unohtuvat. Joskus olen sängyssäkin yrittänyt ohjailla häntä oikeaan suuntaan, mutta seuraavalla kerralla homma jatkuu vanhan kaavan mukaan.. Ihan kuin hän ei jotenkaan ota minua tosissaan tai jotain.
Rakastan kuitenkin miestäni...
Joo, ei mikään muutu kertakokeilusta, sen olen itsekin todennut, ja onhan se ihan ymmärrettävääkin. Pitää siis olla sinnikäs eikä antaa periksi ensimmäisen kokeilun jälkeen.
Muuttuminen on itsensä ja sen kautta myös toisen osapuolen kouluttamista uusille tavoille, ja se vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä - etenkin itsensä suhteen. On raskasta olla koko ajan tietoinen omasta käyttäytymisestään ja asenteestaan, jotta ei ainakaan omalta osaltaan enää tukisi niitä vanhoja kaavoja.
Kun sinunkin puolisosi alkaa saamaan palkintoja uskaltautuessaan tekemään ihan uudenlaisia valintoja, niin tottakai se kannustaa häntä jatkamaan samaa tietä eteenpäin. Eli muista kiittää (tavalla tai toisella) häntä ja myös itseäsi niistä pienistäkin muutoksista siihen suuntaan, johon toivot teidän nyt pääsevän.
Kannattaa puida tätä asiaa omassa mielessä niin kauan, että voi kertoa asiasta toiselle mahdollisimman tyynenä ja vakaana. Tunteilu kun vaan pitkittää prosessia.
Asiat voi kertoa niin monin sanoin ja niin monella asenteella, mutta vaikka esittäisit tämän herkän ja perustuksia vavisuttavan asian kuinka nätisti, niin miehesi saattaa siitäkin huolimatta pelästyä ja puolustautua ärhäkkäästi. Se vaihe on sinunkin vaan kestettävä ja parhaiten siitä selviät kun olet itse saavuttanut rauhallisen mutta päättäväisen olotilan.
Toinen saa siis ponnahtaa takajaloilleen turvallisesti, ilman pelkoa siitä, että sinä loukkaannut hänen reaktiostaan ja jätät hänet yksin.
Te ette ole ehkä koskaan ennen olleet tällaisessa tilanteessa, joten molemmilla on siis paljon opittavaa ja molempia myös pelottavat samat asiat. Pyrkikää siis yhteistyöhön ja tukekaa toisianne, te olette tiimi, jonka pitää nyt vaan löytää hieman uudenlaiset toimintamallit ja that's it.
Useimille miehille seksi onkin pelkkää pussientyhjennystä, joten ne luulee että niin naisillekin. Miehen puolelta se seksi onkin sitten sellaista mekaanista suorittamista ilman sen suurempia tunteita. Eivät ne ymmärrä että nainen tykkää kun mielistellään ja kieltä korvaan ajetaan, flirttaillaan ja vietellään.
Seksin pitäisi olla hauskaa ja mukavaa yhteistä puuhaa, ei mitään kaavamaista tylsää suorittamista.
Mistä se mies osaisi arvata mitä haluat, jos et kerro?
" Minulla ei ole ollut aiemmin varsinaista seurustelusuhdetta, joitakin lyhyempiä juttuja kylläkin ennen miestäni. "
Portto.
Minä en ole koskaan pannut naista. Mutta miestä olen....useinkin....ei mulle nainen kelpaisikaan...sellaisia....hepsankeikkoja ja.....tosi ällöttäviä teeskentelijöitä....miehet on paljon lutusempia ja mukavampia.
sekaisin!