Ns. kakkoset: tehkääpä pieni testi, kertokaa sille rakkaalle avioliitossaan onnettomana elävälle ihmisellenne, että nyt ette enää jaksa , haluatte yhteisen salailemattoman elämän yhdessä hänen kanssaan. Veikkaisin että hyvin pieni prosentti saisi kuvittelemansa vastauksen. Mutta HYVIN suuri osa joutuisi katkerana huomaamaan sen tavallisen totuuden,selkärangattomat pettäjät vääntävät löysät pöksyihinsä. Tämä testi ei koske toki niitä joita asia ei haittaa, siis syödä samasta kupista kuin se kammottava vaimo.
Ja teille rohkeutta,petettyjen puolisot, uskaltakaa pistää uskoton kumppaninne testiin,lähteekö vai ei. Takaisin ruikuttavia puolisoita on huomattavasti enemmän , kuin uuden onnellisen elämän vihdoinkin vapaana aloittavia. Jopa minäkin, jolta meni itsetunto nolliin petettynä, sain huomata (en oikeasti olisi ikinä uskonut ), että ex-puoliso joka sai uuden morsiamen, kaikinpuolin paremman kuin minä, on silti mustasukkainen minun uudesta suhteestani, (huom. vapaa mies),ja tässä hiljattain samoihin pippaloihin eksyneenä, olisin saanut ex-mieheni sänkyyni ihan helposti=) Kun maltoin odottaa eron jälkeen, saan kaikkea mitä ennen puuttui, hymyilyttää nykyään,uskaltakaa tekin, mutta vain siinä tapauksessa että tunnette olevanne tarpeeksi vahvoja.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedän olevani kakkonen, ja tiedän ettei ykkönen tiedä edes minun olemassa oloa. Hän saa miestään kai tarpeeksi, mutta niin saan minäkin ja jos ottaisin yhteyttä ykköseen tai kovistelisin miestä päättämään, haluaako minun kanssani vielä enemmän, pysyvän suhteen, jossa olisin ykkönen ja ainoa nainen hänelle, menettäisin tämän miehen. Menisi liian kauan aikaa saada uusi mies, yhtä hyvin keskustelevaa, minusta kiinnostunutta ja minulle hellää tuskin voisin koskaan löytää. Jos ajattelen vain seksisuhdetta, kalpea ja kurja se vaihtoehto olisi, jos ottaisin umpimähkään jonkun seksiä vonkaavan miehen. Yhtä hyvää rakastajaa tuskin voin edes kuvitella saavani.
Heti kun mies seuraavaksi tulee luokseni... Riski on olemassa, mutta parempi kai ilman miestä kuin eläminen valheessa. Salamorsiona olo ei näin vanhana (40 ) oikein innosta.
Ei se herkkua ole, odottaa ja monta kertaa ihan turhaan laittaa itsensä ja koti hienoksi tai laittautua jonnekin ulos ja saada viime tingassa viesti, ettei mies pääsekään. Ei ole herkkua viettää yksinäistä viikonloppua, kun tietää että miestä vaimo saa yksin pitää.
Kuitenkin, kun on hyvä mies, täytyy tästä pitää kiinni ja niellä kiukku ja harmit. Kuvittelen yhä, että mies jonakin päivänä lopullisesti on minun aivan kokonaan. Ja vaikka ei olisi, olen saanut kokea niin ihania hetkiä hänen kanssaan, että yhdestäkään tulevasta en luopuisi. A-a