Löytyisköhän täältä jotain tukea mulle...
Tilanne on sellainen että 13 v avoliitossa, neljä lasta. Yhteinen asuntovelka....
Mies ottaa huikkaa joka päivä, 1-12 olutta..
Käy töissä.... vielä.
Me ei puhuta mistään, ei tehdä yhdessä mitään, ei rakastella... ei kyllä hirveesti riidelläkään.
Mulla alkaa olla aika epätoivoinen olo... olen älyttömän hellyydenkipeä.
siksi olenkin ajautunut tuonne treffi-palstoille... ja sieltä on löytynyt kiinnostava yksilö! Pitäiskö vaan rempseesti erota ja ottaa seuraukset vastaan sellaisina kun tulee?
Vai mitä teen? Hyviä ideoita????
Tilanne on sellainen että 13 v avoliitossa, neljä lasta. Yhteinen asuntovelka....
Mies ottaa huikkaa joka päivä, 1-12 olutta..
Käy töissä.... vielä.
Me ei puhuta mistään, ei tehdä yhdessä mitään, ei rakastella... ei kyllä hirveesti riidelläkään.
Mulla alkaa olla aika epätoivoinen olo... olen älyttömän hellyydenkipeä.
siksi olenkin ajautunut tuonne treffi-palstoille... ja sieltä on löytynyt kiinnostava yksilö! Pitäiskö vaan rempseesti erota ja ottaa seuraukset vastaan sellaisina kun tulee?
Vai mitä teen? Hyviä ideoita????
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jaa-a, ei se niin ruusuista se yksinhuoltajan rooli NELJÄN LAPSEN KANSSA ole. Vai oletatko, että tämä kiinnostava "yksilö" ottaa avosylin vastaan niin suuren lapsilauman ja sitten rakastatte toisianne elämänne loppuun saakka... ... ?!
Itsehän pyysit tukea.
Sinua ei kai kiinnosta lukea, että tyyppi ei tule antamaan sinulle hellyyttä kuin muutaman tunnin viikossa. Kyllä sitä saa helpommallakin kuin neljän lapsen äidin kanssa hynttyyt yhteen lyömällä.
Olisikohan aika aloittaa se puhuminen? Jospa koettaisit kertoa avokillesi tuon mitä juuri kirjoitit, jospa siltä tuntuu samalta, turhautuneelta tms?
Pariterapiat eivät ole mitään turhia paikkoja, ja ei pitäisi miehellekään yhdessä avun hakeminen olla mikään häpeä, ei ainakaan pitäisi.
Uuden hakeminen kun vanha on rikki,helppoa mutta tuntuu hätiköidyltä, jollei sitä vanhaa yritä ensin korjata. (IMO)
Kyllähän minä olen yrittänyt jutella....
Kaikkeen tuntuu vastaus olevan "ihan sama".
Tai "tehdään niinkuin haluat"... Keskustele siinä sitten!!
Ehkä se on vaan yritettävä sitkeesti.
Ja kyllä mä tiedän ettei se ruoho välttämättä sen vihreempää siel aidan toisella puolella ole... :)
Lähde pois, kun olet varma, että välillänne ei ole mitään. Voit sitten joskus ruveta katselemaan tätä maailmaa ja voihan sitä sitten joskus myöhemmin löytää junkun vierelleen.
Tee tarkoituksella viela lisaa lapsia, onhan sinulla sperman luovuttaja omasta takaa. Haaveille siina samalla miten se uljas ritari saapuu valkealla hevosella ja pelastaa sinut, olethan sina aivan syyttasi joutunut pahaan ahdinkoon. Paha mies on saanut sinut valtoihinsa. Sinulla ei ole ollut mitaan osaa eika arpaa. Tuo kaikki on tapahtunut aivan vahingossa.
Sina olet AJAUTUNUT pahaan tilanteeseen.
Kuules nyt nainen, aivan ensimmaiseksi pese isolla pulloharjalla korviesi vali.
Sitten sterilisoit itsesi ja laillistat lapsillesi isan. 30 maistraatissa: tuon ajan pystyy jokaikinen jarjestamaan! Heilla EI ole oikeutta olla aparia!
Tuon jalkeen sina keskittaydyt perheeseesi, kannustat miestasi ja varmistat etta SINA ET ole se perheen repiva osapuoli vaan sina kokoat ja ravitset perhettasi niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Lapsesi tarvitsevat seka isan etta aidin kodissaan!
Ei mitaan idiootti haihattelijoita!
ettei kukaan ota kantaa tuohon kaljan juontiin...
ilmeisesti se on miehelle sallittua...?!
onko se lapsille hyväksi kun isi on joka päivä kännissä???
...Ihan alkuun ota selvitä itsesi kanssa, mikä mättää. Sen jälkeen miehesi kanssa se, mikä hänellä mättää. kriisejä tulee kaikilla ja on niin uiton helppoa ihastua uuteen, kunnes eteen tulee taas samat kuviot. Ihastus laantuu varmasti, kuten teillä on käynyt, mutta olette olleet noin kauan yhdessä, ettekä edes tunne toisianne niin, että voisitte sanoa, miksi miehesi juo ja miksi sinä et saa kosketusta. Oikeasti, nyt puhutte ja eteenkin kuuntelette toisianne. mikä ihme tässä elämässä on kun ei kehdata??? ei kehdata sanoa edes omalle puolisolle suoraan asioita, mitä haluaa. oletko sinä ajatustenlukija... et, ei miehesikään ole. tää on käsittämätöntä, että eteenkin naiset elävät niin kaavassa ja ylihuolehtivina, miehet taas kuin pikkupojat, ilman huolen häivää.
Mutta enivei, mikään asia ei selviä jos ei puhu. ja siitä teiläkin on kyse. rakkaus ei katoa, se tapetaan... välillä vahingossa ja niin usein turhaan.
Aika uskomatonta että alkoholistimiehen emännälle saarnataan suhteen säilyttämisen puolesta vaikka suhde muutenkin taitaa olla ehtoopuolella... Itse aen harkitisi sekuntia pidempää tilanteessa, jossa oma kiinnostus on hiipunut ja toisenkin rakas on ensisijaisesti kaljapullo. Kokemuksesta sanon että ero on parempi kuin pikku hiljaa kytevä katkeruus...
Eihän se kerran pohjaan palanut keitto lämmittämällä enää parane.....
Nyt ollaan siinä vaiheessa, että ollaan juteltu asioista... ei vaan tunnu etenevän mihinkään.
Koska minussahan se vika on jos on tylsää...
Sen kuitenkin tiedän että lähtölaskenta erolle on alkanut! Kyllä mullakin on oikeus olla onnellinen! Eikä siihen onnellisuuteen tarvita uutta miestä....