Miten lastenhuoltajuusasiat määritellään sellaisessa systeemissä, jossa lapset asuvat 1 viikon isällä ja 1 viikon äidillään. Nimetäänkö aina jompi kumpi ykköshuoltajaksi?
Jos nimetään niin voiko ykköshuoltaja muuttaa lasten kanssa toiselle paikkakunnalle esim. työn vuoksi? Vai onko muuttoa rajoitettu näissä 1viikko/1 viikkoa järjestelyissä?
Kysyypi 3 vuotta sitten avoeronnut, joka ei ole tehnyt virallista huoltajuussopimusta lapsista. Kaikki on sovittu suullisesti ja homma on toiminut tähän asti kun asutaan samalla paikkakunnalla.
Jos nimetään niin voiko ykköshuoltaja muuttaa lasten kanssa toiselle paikkakunnalle esim. työn vuoksi? Vai onko muuttoa rajoitettu näissä 1viikko/1 viikkoa järjestelyissä?
Kysyypi 3 vuotta sitten avoeronnut, joka ei ole tehnyt virallista huoltajuussopimusta lapsista. Kaikki on sovittu suullisesti ja homma on toiminut tähän asti kun asutaan samalla paikkakunnalla.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuo viikko-viikko-systeemi on sitten todella rankaa lapsille. Miten ihmeessä kukaan siihen ryhtyy. Vai hyppäisitkö itse samalla systeemillä kodista toiseen ja systeemistä toiseen. Se ei tee hyvää lapsille.
Ja mitä huoltajuuteen tulee, niin kyllä se on joko yhteishuoltajuus, jolloin lasten asioista päätetään ja sovitaan yhdessä. Tai sitten toinen vanhemmista on yksinhuoltaja ja hänellä on täysi oikeus tehdä lapsia koskevat päätökset yksin.
Lähivanhempi-termiä käytetään siitä vanhemmasta, kumman luona lapset pääasiallisesti asuvat. Etävanhempi on se, jonka luona lapset ovat vähemmän.
Ja jos jotain muuttoasioita tulee, niin eihän siinä voi sitten muuta kuin koettaa sovitella parhaansa mukaan - siis LASTEN PARHAAN EDUN mukaan, ei vanhempien!
Juu...minä olen samaa mieltä siitä,ettei kenelläkään voi olla kahta kotia ja nyt olen eronneiden ystävien keskuudessa huomannutkin ongelmia kun lapset murrosikää lähestyessä alkavat yhä enemmän mieltää sen toisen paikan kodikseen ja vai vierailisivat toisen vanhemman luona.
Erilaisista tapaamisista ei voida yksiselitteisesti sanoa, että tämä sopii meille ... sopii siis teillekin. Riippuu niin lapsista, kuin eronneista vanhemmistakin.
Lähtökohdasta kai suurimmalla osalla sama kanta:
- lapsen etu tärkein
- lasta ei pidä vetää mukaan vanhempien riitoihin
- lapsella oikeus molempiin vanhempiin, vaikka ovatkin eronneet
- erosta huolimatta, vanhempien tuettava toistensa vanhemmuutta
Kuinka tapaamiset sitten hoidettavissa, tässä kai mallit:
- joka toinen vkl. (se "perinteinen vakio”)
- kuten yllä, mutta muutama arkipäivä ”väliviikolla”
- laajat tapaamiset (yleensä vuoroviikottelu)
- lapsilla yksi koti, missä asumista vanhemmat vuorottelevat
- valvotut tapaamiset, tai ei tapaamisia lainkaan
Tuleeko muita mieleen? Kertokaa toki.
Sitten mielipiteeni, haastakaa :->
Ei ole yhtä oikeaa mallia, mikä sopii kaikille – olemme yksilöitä, niin lapsemmekin. Elämäntilanteita on erilaisia, ja valitettavasti maailmassa tapauksia missä valvotut tai jopa ”evätyt” tapaamiset ovat oikeasti lapsen etu (insesti tai väkivalta, voimakas päihderiippuvuus, tms.).
Joka toinen viikonloppu nuoremman kuin teini-ikäisen lapsen kohdalla liian harvoin. Etävanhempi muuttuu helposti kasvattajasta ”huvittajaksi”, normaalia arkea ei pääse syntymään, vaarana että etävanhemman tapaamiset muuttuvat kuin sukuloinniksi sedän luona. Jälleen, ei välttämättä … ja varmasti monilla ko. järjestely toimii, onhan usein myös ”pakon” sanelema juttu – maantieteelliselle etäisyydelle emme mitään mahda.
Jos lapsen vanhemmat asuvat lähellä toisiaan, niin yllä olevaa parempi mutta vuoroviikottelua harvempi systeemi on järjestää parin arkipäivän tapaaminen joka toiselle viikolle. Tuostahan kertyy jo lähes 1/3 kuukaudesta etävanhemmalla, mikä hieno asia … onhan 2 viikon tauko esim. 4-vuotiaalle ”iäisyys” käsittää … toisin kuin ”viisi yötä ja sitten taas nähdään” asian konkretisoituminen.
Meillä vuoroviikottelu (paperilla olen se etävanhempi), ollut jo varsin pitkään. Toimiakseen edellyttää tietenkin lapsen tahdon lisäksi hänen vanhempiensa hyviä välejä. Eikä vain sitä, myös mahdollisten uusien puolisoiden hyväksyttävä järjestely, ja osattava suhtautua toisiinsa neutraalisti – tämän osalta olen ollut kai onnekas tai me vanhemmat taitavia.
Lapsella oltava aidosti kaksi kotia vuoroviikottelussa, matkalaukun kanssa ei kuljeta. Ja kotien oltava kohtuullisen lähellä toisiaan, lapsella yksi koulu (tai päiväkoti) lienee sanomattakin selvä asia.
Kustannuksia vuoroviikottelu lisää, lapsella mieluiten oltava tupla vaatteet ja lelut, kahdet sukset ja luistimet, kuin myös fillari tai potkulauta. Vuoroviikottelu ei myöskään välttämättä merkitse ettei etävanhempi maksaisi elareita, riippuu vanhempien maksukyvystä.
Erostamme huolimatta mielestämme tämä tilanne hyvä, eli missä lapsellamme on kaksi kotia, joihin kumpaankin menee mielellään. Ja olemme varmoja, että pojalle tämä muista vaihtoehdoista paras. Lapsella on kaksi kotia missä tasapainoinen arki, rajat ja kasvatusperiaatteet molemmissa samat (juuri tämä vaatii hyviä suhteita exien välillä)… ja molemmissa kodeissa lapsella oma paikkansa.
Ohessa yksi keskustelu ketju mikä vuoroviikottelusta tuli viime vuonna käytyä...
********************
Ei häntä mihinkään heitellä, hän tulee tai haetaan koulusta jompaan kumpaan kotiinsa. Ilman "matkalaukkua" ... avainnipussa sattu olemaan vain kaksi avainta yhden asemesta.
Jotta vuoroviikottelu toimii se edellyttää tiettyjä asioita:
- vanhemmat ovat eronsa käsitelleet, ja ymmärtävät roolinsa yhteisen lapsen tätä rakastavina vanhempina
- vanhemmat asuvat lähellä toisiaan
- lapsella on todella kaksi kotia ... joka kieltämättä aiheuttaa ylim. kuluja (tupla vaatteet, tupla fillarit, tupla sukset, tupla lelut, jne. jne.)
- lapsi pitää järjestelystä (pakottaa ei pidä, saa, tai voikaan)
>
Kyllä tämä heille sopii aivan kuin minunkin puolisolleni ;-) Mutta kyllä, tuo voi olla ongelma joissakin tapauksissa.
Yhteishuolto ei toimi KAIKISSA tilanteissa ja eroissa. En suinkaan tuputa sitä autuaaksi tekevänä, tai läheskään aina lapsen etuna. On hyvä että näissä on vapauksia, koska kuitenkin vanhemmat (yleensä) tietävät mikä lapselleen parasta, ja toimivat sen tavoitteen eteen.
Niin, erosimme aikanaan puolisoni kanssa toisistamme ... emme lapsestamme. Ympäristö minkä olisimme tarjonneet rakastamallamme pojalle olisi ollut sellainen, jossa emme tahtoneet hänen varttuvan .. se ei olisi ollut hänen etunsa millään tavalla. Kyllä, yritimme ... harkitsimme ... haimme apua ... keskustelimme ... mutta joskus kaksi erinomaista ihmistä on ajautunut toistensa huonoon seuraan ... silloin viimeisenä keinona on ero, joka tietenkin aina vaikea jokaiselle (eikä vähiten lapselle).
Nyt lapsemme saa sellaisen kodin mallin (kahdessa osoitteessa) jollaisen hänen tahdoimme saavan (ja tietenkin myös me molemmat vanhemmat) -- Onneksi näin. Onneksi hänen ei tarvinnut varttua kyräilevässä, rakkaudettomassa, kylmässä, "kireässä" kulissikodissa ... koska sellaiseksi yhteiselämämme lapseni äidin kanssa olisi mennyt.
=========================
Lapseni asuu pysyvästi kahdessa eri osoitteessa jotka ovat varsin lähellä ja erinomaiseten kulkuyhteykisen päässä toisistaan. Hänellä on kaksi kotia, toinen äidillä ja toinen isällä ... molemmissa on hyvä olla, ja esim. synttärit järjestetään porukalla jommassa kummassa kodissa ...himena teemasta riipuen. Ymmärrän ettei tätä voi ymmärtää ellei tahdo.
Jos lapsellamme olisi paha olla tässä kuviossa (ja hänen mielipidettään on kuultu), niin ei näin meneteltäisi.
Niin, tuo pysyvää koti-asiaa koetin yllä selvittää... enkä jaksa keksiä miten tämä vanhempien itsekkyyteen liittyy .. paitsi että ex-vaimoni ei ollut itsekäs ja ymmärsi että tämä järjestely sopii parhaiten meidän lapselle. Siitä hänelle kiitos.
Täysin älytön idea (ainakin meidän tapauksessa, ehkä joillekin toimisikin)... kuten yllä kerroin, meillä molemmilla uudet puolisot, jopa perheenlisäystä. Me esikoiseni vanhemmat tahdomme antaa lapsellemme hyvän ja tasapainoisen, rakastavan perheenmallin, jota valitettavasti me emme pystyneet saamaan aikaan välillemme yrittämisestä huolimatta. Nyt niitä perheitä on kaksi, joissa poikani todellakin on perheenjäsen 110%:sti ... joka ei olisi mitenkään mahdollista ehdottamassasi mallissa ... myös sisarpuolilla ja uusilla puolisoilla on oikeus kotiin.
Me emme syytelleet toisiamme erosta, tosin tapahtuneesta olimme surullisia. Varmaan puolisonvalinnassa aikanaan teimme virheet, virheiden tekeminen on inhimillistä .... niiden toistaminen on typeryyttä. Onneksi lapsemme ei ollut virhe :-D
Lapseni ei vietä matkalaukkuelämää, molemmissa kodeissa on kaikki mitä tarvitsee ... myös tärkein, rakastava ja rakentava ilmapiiri.
Minusta itsekästä on roikkua "kulisseissa" jotka läpimädät (tai roikuttaa perhettä niissä), eikä tehdä sitä joskus välttämätöntä päätöstä erota, joka sattuu kyllä ... mutta tehdä kaikkensa jotta tilanteesta selvitään parhain päin.
Mikä sopii yhdelle eroperheelle ai välttämättä sovi toiselle. Tuollaisen vuoroviikottelun hyvänä järjestelynä pitämiseksi reunaehdot on aika tiukat ja juuri ne, jotka mainitsit. Sopuero ja yhteinen näkemys lapsen parhaasta; molempien uusien puolisoiden ehdoton hyväksyntä; tarpeeksi tilavat asunnot, jossa lapsella oma tila ja oman kodin tuntu; kodit lähellä toisiaan, että päivähoito-, koulu- ja harrastusmatkat onnistuvat kohtuudella samoin lapsen yhteys kavereihinsa; molemmilla vanhemmilla sellainen työ, joka mahdollistaa lapsen arjesta huolehtimisen; työ- ja vastuunjako nk. virallisissa asioissa; yhteiset päätökset, puhevälit ja pääpiirteissään yhteiset kasvatusnäkemykset.
Hyvältä tuntuva lista ja hienoa, jos edes osaksi toteutuu, mutta on oltava rehellinen siitä, että läheskään kaikilta ei tuollainen onnistu. Saattaa kaatua jopa niin banaaliin seikkaan kuin rahaan, jos pari on taloudellisesti kovin eriarvoinen tai rahankäyttötavat poikkeavat toisistaan.
Siis meilläkin on tuo vuoroviikoin systeemi ja hyvin toimii. Lapsi saa nauttia kummankin vanhempansa seurasta ja elää arkea kummankin vanhempansa kanssa. Lapsella ei tule näin suunnatonta ikävää missään vaiheessa kumpaakaan vanhempaa kohtaan kun pääsee olemaan siis kummankin luona sen viikon kerrallaan. Tämä on mielestäni kaikkein paras vaihtoehto mitä vain voi meillä olla.
Vaikutat fiksulta tyypiltä kun satut ajattelemaan asoista samoin kuin minäkin. =) Jonkun toisin ajattelevan mielestä me molemmat ollaan varmasti äärimmäisen itsekkäitä ja tyhmiä. Se heille suotakoot. Ei ole kasvatuksessa olemassa mitään tiettyä kaavaa. Me ollaan kaikki yksilöitä ja toimitaan parhaaksemme havaituilla menetelmillä. Sen vuoksi me ihmiset olemme erilaisia.
Mikäli jossain vaiheessa tähän tulee muutoksia niin minä tulen toimimaan siinä tapauksessa tietenkin lapsen parhaan mukaan. Sen tähden järjestelen oman elämäni siten, ettei mitään suuria muutoksia ole näkyvissä. En siis halua vaihtaa lapseni tuttua elinympäristöä. Otetaanhan me aikuisetkin paineita muutoksista niin miten sitten lapsi? Tokihan lapsi sopeutuu aika pian uuteen, mutta silti hän tuntee enemmän turvaa kun voi luottaa pysyvyyteen, eli ei mennä kuin ellun kanat sinne tänne.
Kun asumme eksän kanssa kilometrin säteellä niin yhdet luistimet, sukset ja pyörä kyllä riittää. Näin on sitten varaa panostaa vähän enemmän laatuun kuin määrään ja liikkuminen on huomattavasti mukavempaa. Tämä ei varmasti toimi kaikilla eronneilla se on ihan saletti. Mutta me ei vain passattu toisillemme ja se yhdessä olo oli semmoista esittämistä mistä kumpikin kärsi, joten meidän piti erota. Tämän eron viimeinen niitti oli se kun huomasin lapsemme reagoivan meidän vanhempien väliseen kylmyyteen. Sitä minä en voinut katsella. Haluan tarjota lapselleni parhaat mahdolliset edellytykset tähän maailmaan. Haluan kasvattaa hänet henkisesti paineettomassa ympäristössä. Toivon hänelle tietenkin vain parasta, onhan hän minulle rakkain ihminen maailmassa.
Aloittajalle sen verran, että pitäkää aina lapsen etu ykkösenä! Älkääkä yrittäkö työntää siihen väliin omia etujanne, eli älkää muuttako ympäristöä liian radikaalisti. Pyrkikää pitämään se tuttu ja turvallinen ympäristö. Jos on pakko muuttaa niin silloin laitatte lapsen etusijalle ja lapsi jää siihen turvalliseen ympäristöön. Silloin muuttaja on se joka joustaa, ei lapsi! Muistakaa olla rehellisiä itsellenne sekä lapsellenne ja suhtautukaa toisiinne vanhemmat neutraalisti! Ei siis pidä olla liian lämpimät suhteet toisiinne koska lapsi saattaa alkaa elättelemään toiveita teidän yhteen paluusta ja ei tietenkään saa olla vihoissaankaan. Näin minä nämä asiat näen. =)
On todella hienoa lukea, että ihmiset ajattelevat noin ja ennen kaikkea myös toimivat omien ajatustensa mukaisesti - ainakin parhaansa yrittävät. Ei se eron jälkeinen elämä kenellekään osapuolelle helppoa ole. Mutta luultavasti on niin, että mitä paremmin ero on puolisoitten välillä selvitetty, sitä paremmin jatko sujuu myös lasten kannalta. Aikuismaista toimintaa sanoisin.
Hyvin asiasta kirjoitit sinäkin, ja aivan samoilla linjoilla olemme.
En usko, että vuoroviikottelu käytännössä olisi niin harvinainen järjestely kuin mitä näitä palstoja lukiessa voisi luulla. Varmaan pahaa oloaan ja pettymystä täällä purkavat eniten he, jotka kokevat (tai ovat) tulleensa kaltoin kohdelluksi... tai heidän lapsensa. Suuri osa varmaan ihmisiä joilla erokriisi on juuri nyt päällä, tai eivät ole siitä päässeet vielä yli.
Joskus täällä kysytään miksi viitsin kommentoida "vuodesta toiseen"... ja kai päälimmäinen syy on siinä, että tahdon jakaa vastavuoroisesti tietoa jota itse aikanaan sai kun tarvitsi, ja kertoa joistakin vaihtoehdoista miten asiat voi järjestää heille, jotka pohtivat omaa tilannettaan. Kun työkin luonteeltaan sellainen, että voi väliin "heitellä" ... niin mikä ettei.
Kiitos sinulle vastauksista.
Meillä homma on pyörinyt ihan hyvin sillä perinteisellä systeemillä, että lapset ovat pääasiassa äidillänsä (= minulla) ja isällänsä joka toinen vkl 1 arkipäivä.Mun puolesta isä saa tavata lapsiaan aina kun haluaa. Olen kova kuntoilemaan eli onhan se kiva, että pääseen vapaammin liikkumaan.
Mutta kyselin viikko/viikko systeemistä siksi, jos ex-mies alkaa vaatimaan tätä. Saattaa vaatia, jos muuttaisin pois paikkakunnalta. Me siis olenne sopineet kaiken suullisesti ja mies on kirjoilla tässä meidän osoitteessa, vaikka on reilu 2 vuotta muuttanut pois naisensa luo.
En nyt mitään etämuuttoa suunnittele, mutta täällä pääkaupunkiseudulla elämiskustammukset ovat korkeita yksinhuoltajalle. Mies kyllä maksaa hyvin ainakin tällä hetkellä. Jos summa pienenee, niin silloin tämä asuminen täällä hankaloituu. Enkä ole sitä tyyppiä, kuka ottaa uuden miehen ihan vaan sen vuoksi, että ei itse pysty elättämään lapsiaan pääkaupunkiseudulla.
Ehkä meidän pitäisi tehdä huoltajuusasiat virallisiksi, sillä voisin kuvitella että uramieskin kiinnostuu lastenhoidosta, jos asumisetäisyys uhkaa kasvaa.
Kyllä nimetään, se vanhempi kumman luona lapsi on ns. kirjoilla... on se lähihuoltaja. Jos sovitaan vuoroviikottelu, ja lapsia on useampia... voidaan yksi lapsi pistää toisen vanhemman kanssa asumaan, ja toinen toisen kanssa "kirjoille". Tämä ei tietenkään tarkoita ettäkö vuoroviikottelussa sisarukset "erotetaan", vaan lähinnä hallinnollinen menettely... ja varmasti rajoittaa toisen vanhemman halua muuttaa toiselle paikkakunnalle.
Kyllä voi. Yo. menettelyllä siihen kynnys varmasti nousee, toinen liittyy tapaamissopimukseen, jossa sovitaan että toinen hoitaa tapaamisiin tuonnit, ja toinen haut.
Hyvä jos on sujunut, silti voisi olla viisasta tehdä se vahvistettu tapaamis-, huoltajuus, ja elatussopimus. Tunnetusti sovussa sopimene helpompaa kuin jos ollaan ajauduttu riitaan, missä sitä sopimusta tarvittaisiinkin...
Toisaalta, jos lapsen vanhemmat rupevat riitelemään, on yleensä edellytykset koko vuoroviikottelulle menneet...
Kuka aikuinen jaksaisi ja haluaisi muuttaa joka toinen viikko asunnosta toiseen? Itsekin eronnut aikoinani, mutta kyllä lasten etu on, että yksi koti on se, missä asutaan virallisesti. Yleensä näin onkin valtaosassa sopimuksia.
Kai lapsitasi on tehty maistraattiin ilmoitus, mikä on virallinen osoite. Kahta virallista osoitetta kun ei yleensä voi olla saman aikaisesti. Muuttotapauksissa toiselle paikkakunnalle yleensä heikommilla on se, joka muuttaa, sillä lastenhuoltotapauksissa viranomaiset katsovat, että mitä vähemmän lasten normaali arki muuttuu, sitä parempi. Tällä tarkoitan koulua, päivähoitoa, ystäviä ja sukulaisia, etenkin toista vanhempaa. Lapset ovat jo liikaa kärsineet erosta, siksi muut asiat koitetaan pitää vakaana ja suuret muutokset voivat järkyttää lapsia lisää.
Olen itse huoltoriidan läpi käynyt ja ottanut aikoinani joka asiasta selvää, etenkin mitkä aisat vaikuttaa missä lasten parempi asua. Rahalla ei niinkään ole merkitystä, vaan henkisillä asioilla. Lapset asuvat luonani. Exä muutti toiselle paikkakunnalleja hänellä tapaamisoikeus joka toinen vkoloppu.
Ei varmaan monikaan, eikä tietenkään lapsikaan. Kysymys onkin siitä, että lapsella voi olla kaksi kotia joiden välillä ei "muuteta", vaan asuu vuoroviikoin (esim.) kussakin. Kuten yllä koetin kuvata asiaa. Kaveripiiri, harrastukset, koulu, jne. ei muutu vuoroviikoinkaan. Matkalaukun kanssa ei todellakaan kuljeta (toisin kuin tapana lienee joka toinen vkl. tapaamisissa)
>
... niin, lastesi tilanteessa asia varmasti olikin noin. Jos huoltajuusriitaan ajauduttu, vuoroviikottelu ehdottomasti mahdoton kuvio.
Väitän, että nykyistä useammissa tapauksissa vuoroviikottelu voisi olla paras ratkaisu kaikille... jos sitä tuettaisiin, ja mahdollisuus otettaisiin paremmin esille (esim. lastenvalvojalla). Vaatii kieltämättä melko paljon vanhemmilta, ja miten avioeronsa ovat käsitelleet.
.... niin, jos etävanhempi sitten päättää viedä jutun oikeuteen ja vaatien itselleen lähihuoltajuutta. Tietty tuolla on merkitystä, mutta niin on monella muullakin tekijällä.
Ymmärtääkseni ap. kirjoittaja on vuoroviikotellut jo kolme vuotta... ja jos se on toiminut, niin hieman epäilen että muutosta huolimatta aloittaisi kaikkia repivää huoltajuusriitaa käräjäoikeudessa. Silloin tosiaan vaarana, että lasten edun ajatteminen jossain vaiheessa hämärtyy "riitelijöiltä".
Ja käräjöintikö heille sitä ei tee?
Iso kiitos sinulle ja muillekin kirjoittajille.
Tästä viestiketjusta oli itselleni suuri apu, sillä näitä eri vaihtoehtoja juuri pohdiskelemme.
Lastenhuoltajalle on varattu ensi viikolle aika ja sitä ennen yritämme itse miettiä eri mahdollisuuksia.
Poika jää kirjoille isänsä kanssa meidän nykyiseen yhteiseen kotiin ja minä etsiskelen itselleni sopivaa asuntoa mahdollisimman läheltä, jotta juuri nämä lapsen asumiseen/tapaamiseen liittyvät asiat sujuisivat mahdollisimman joustavasti.
Aivan selvää on jo se, etten ole pelkkä viikonloppuäiti vaan ehkä jotakin vuoroviikottelun ja viikonloppujen väliltä.
... mutta kiva jos keskustelusta oli apua asian jäsentelyssä, ja antoi ajatuksia juuri teidän tilanteeseenne. Aloita ihmeessä uusi keskustelu jos tulee uutta pohdittavaa aiheesta.
Kipeistä tunteista huolimatta, yleensä fiksut aikuiset pystyvät ymmärtämään ja sopimaan mikä heidän rakkaalle lapselleen/lapsilleen on paras kuvio... koska erittäin vaikeahan se ero on heillekin (jos kohta olisi voinut olla moninkertaisesti tuskaisempi elää täysin toimimaton ja rakkaudeton "kulissiperheessä").
Toivotaan että kohdallenne sattuu asiallinen lastenvalvoja...
Koska riski kuitenkin on, ettei niin käy... sopikaa exäsi kanssa asiat jo keskenänne mahdollisimman pitkälle, kertokaa että näin sovittu ja onko lastenvalvojalla jotain RAKENTAVAA lisättävää (meillä hänellä sattui olemaan, kiitos siitä lastenvalvojalle).
Tietäkää, että lastenvalvojan vahvistus sopimuksellenne ei ole välttämätön... sopimuksenne voi vahvistuttaa myös käräjäoikeudessa erikseen tai erohakemuksen liitteenä (tai olla vahvistuttamatta lainkaan, mitä en kuitenkaan suosittele kenellekään).
Lastenvalvoja ei ole tuomari.
Periaatteessa "lähivanhempi" (siis se vanhempi jonka luona lapsi on kirjoilla) voi muuttaa Suomen rajojen sisällä vapaasti lapsen kanssa. Toisaalta "etävanhempi" voi viime kädessä viedä asiaa oikeuteen ja silloin hän on vahvoilla sen takia että lapset ovat jo asuneet pitkään hänen luonaan ja lasten olosuhteet pysyisivät samoina.
Sitten tästä kahden kodin kauhistelusta. Tuoreen väitöskirjan mukaan lapset viihtyvät vuoroasumisratkaisussa. Jos on tapaamiset joka-toinen-vkl niin yhtä paljon tulee "muuttoja" mutta vuoroasumisessa lapsi saa olla pidempään samassa paikassa ja elämä rauhoittuu.
Tietysti pitää olla perusedellytykset siihen - siis vanhemmat asuvat tarpeeksi lähellä, asialliset välit jne.