..silmääni, kun lueskelin näitä juttuja, niin isien kuin äitien palstalta, että jokainen valituksensa aluksi, keskellä ja lopuksi mainitsee, että rakastan tai rakastamme kyllä toisiamme, MUTTA...
Ymmärrän että ongelmia ja vaikeuksia tulee ja menee, mutta kaikissa näissä valituksissa on niin epätoivoinen sävy - ja sitten "rakastamme toisiamme, MUTTA..."
Voiko kyseessä olla rakkaus? Jos aikoo jättää toisen, voiko jäljellä olla enää rakkautta? Onko sitä ollutkaan?
..kunhan vain mietiskelen ketään syyttämättä tai syyllistämättä... :o)
Ymmärrän että ongelmia ja vaikeuksia tulee ja menee, mutta kaikissa näissä valituksissa on niin epätoivoinen sävy - ja sitten "rakastamme toisiamme, MUTTA..."
Voiko kyseessä olla rakkaus? Jos aikoo jättää toisen, voiko jäljellä olla enää rakkautta? Onko sitä ollutkaan?
..kunhan vain mietiskelen ketään syyttämättä tai syyllistämättä... :o)
Vastaukset 4
Vanhimmat
kyllä...minä rakastan miestäni yli kaiken, mutta se etten jaksa enää hoitaa lasta yksin ja itkeä kun hän mennä liihottaa yös ties missä, pistää minut harkitsemaan eroa, oman itseni jaksamisen takia. En jaksa antaa anteeksi, en itkeä, en kantaa vastuuta lapsesta ja kodista yksin, jos kerta toinenkin on vierellä...Olisin ehkä onnellisempi jos olisin yksin..
..ymmärrettävää kyllä tuokin...
*Pohtii edelleenkin
onko ennen Mutta sanaa oleva teksti edes tarpeellinen.Eikös se kumoa edellisen lauseen?
Me koimme ison kriisin joitakin vuosia sitten mieheni kanssa. Se oli niin suuri, että kaikesta rakkaudesta huolimatta emme keksineet keinoja asiaa parantaa. Edes terapia ei tepsinyt. Ero tuli, ja sitä kesti vajaan vuoden. Tuon vuoden ajan kaipasimme, olimme yksinäisiä sieluja. Jos on löytänyt elämänsä rakkauden, ei voi enää koskaan elää sitä ilman.
Palasimme yhteen, ja saimme ihmeen kaupalla ongelmat selvitettyä. Tämän kriisin jälkeen olemme olleet vielä läheisempiä kuin ennen, vaikka kuvittin ettei enää läheisempi voi olla!
Rakkautta oli siis aina, mutta suuria muttia paljon. Jos rakkautta kuitenkin on, niin se voittaa väistämättä ennemmin tai myöhemmin ne mutat.
Muttia voi kuitenkin tulla, särkyneitä sydämiä, riitoja, epätoivoa... Ja onneksi kaiken tämän jälkeen voi olla suunnatonta onnea, ja suurempaa rakkautta, kuin sellainen ihminen voi koskaan kuvitellakaan, joka ei ole suurta kriisiä suhteessaan kokenut.
Tänä päivänä olen oikeastaan onnellinen siitä, että meille tuli eteen MUTTA. Tuntuu siltä, ettei kukaan muu voi rakastaa toisiaan enemmän kuin me... Siltä tuntuu silloin, kun todella rakastaa. Tietää toisesta kaiken, ja rakastaa siitä huolimatta ehdoitta.
Eli älä mieti enää. Tässä tuli sinulle vastaus. :)