Kertokapa hyvät ihmiset omia kokemuksia korkolappujen kestävyydestä/pitkäikäisyydestä. Onko kesäkenkiin järkevevämpää laitattaa metalliset vai muoviset/kumiset korkolapur. Metalliset kestävät loogisesti ajateltuna kauemmin, mutta kun kävelee niin metalli hinkkaa asfalttia ja kuluu. Olen huomannut nimittäin sen. Otin pari viikkoa sitten kesäkenkiini metalliset korkolaput ja olen käyttänyt niitä melkein joka päivä töihin mennessä ja kaupungilla ja korkolapuissa on huomatavissa jo selvää kulumaa. En siis käytä kyseisiä kenkiä töissä vaan ainoastaan työmatkalla ja kaupungilla. Koska korkolaput ovat kulutustavaraa, olisi hyvä saada mielipiteitä nimenomaan sulalla kelillä käytettävien kenkien korkolappujen kulumisesta. Kiitos asiallisista vastauksista.
Korkolaput
HighHeel
122051
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
piikkareita!piikkikoroissa (1cm x 1cm,tai pienempi )ei kestä käytössä muut kuin metalliset. jos ne olisivat olleet muuta niin olisivat jo kuluneet pois.on tapauksia että korkolaput on kulunut yhdellä käyttökeralla pois.ja jos korot ei ole korkeat niin niillä tulee käveltyä rennonmin ja kuluminen on nopeampaa, jos taas korkeus n.10 cm, niin niillä tulee käveltyä varovaisemmin luonnostaan.kova katu on kyllä pahin korkolappujen kuluttaja.millaisista koroista nyt kyselet?
Kyselen noin 8cm korkeista piikkareista joissa koron paksuus alhaalla on n.1cm-1,5 cm. Ihan saman lailla niillä painelen menemään kuin tennareissakin, reippaasti vaan ja hymy naamalla. Ehkä ne metalliset laput oli sittenkin hyvä valinta vaikka hieman kalliimmat olivatkin. Mutta mitäpä ei nainen tekisi ihanaisten kenkiensä eteen :)
niihi piikkareihin,ei niissä tosiaan muut kestä tollasessa käytössä,kokeiltu on.
Meillä uusittiin juuri jo kolmannen kerran ns. kumiset korkolaput piikkari saapikkaisiin (korko n.6cm korkea) ja nämä eivät kestäneet kuin kahden päivän kävelyt (asfaltilla ja hiekalla) ja nyt jo naulat näkyvissä. Totisesti metalliset laput taitaa olla ainoat jotka kestää, ohuessa korossa.
Tosin voi olla että ns. iltakäyttöön (teatteri tai muu jossa istutaan paljon) tulevissa kengissä mukavampi valinta olisi kuminen korkolappu?
korkolappuihin siirtynyt aikoja sitten.mulla taas on se ongelma että itse korko raappiintuu hiekalla kävellessä kun melko kovakin hiekka upottaa piikkikorkojen alla(asun landella)kun joutuu päivittäin käveleen hiekkatietäkin.jostain oon kuullut ett korkoihin sais jotain suojia sitä varten,mutt mun suutari ei asiasta tiedä. oliskos muilla tietoo?
http://www.smartheel.com/
Tuossa nyt on yksi malli, ja sitten olen ulkomaisilla sivuilla nähnyt ihan sellaista parin sentin pientä kumista suojatuppia, joka pujotetaan koron päälle. Ompelijan kuminen sormisuoja toimii ihan yhtä hyvin.
Huono puoli noissa vaan on että ovat vähän rumia, ja en usko että montaa reissua nuokaan kestävät.
Mustiin korkoihin olen itsekin maalla asuvana vetäissyt joskus pari kierrosta mustaa ilmastointiteippiä pintaan kotimatkan ajaksi. Ulkona hämärässä sitä ei kukaan huomaa, ja hinta on olematon hyötyyn nähden.
Korkolappujen kulumista olen joskus hidastanut liimaamalla pikaliimalla milloin mitäkin koron alle. 5 sentin kolikko pysyy hetken aikaa, ja pieni pala huopaa taas vähentää ainakin kopinaa jos juhlapaikassa on puulattiat.
Pakko kehitellä jotakin kun lähimpään suutariin on matkaa 30 kilometriä.
ovat ja nopeat laittaa paikoilleen,vois pitää käsilaukussa aina mukana.tiedätkö saako suomesta noita?joskus myös kokeilin sellaisia tulppia joita sai rautakaupasta,varmaan jotain huonekalu tulppia mutta ne irtos heti kun korot uppos vähän enemmän. ja kerran taas minäkin teippasin muoviteipillä päällystetyt korot toimi hyvin kunnes piti uusia teipit niin liima oli sotenkin sulanut siihen tekonahkaan kiinni ja pilasi ne. en mäkään niin sen ulkonäön väljä pitäis kun vaan olis helpot laittaa ja suojais jonkinverran.
joo, sehän riippuu vähän kengästäkin, millaiset korot niissä on. Jos korko on päällystetty samalla nahalla tai mokalla josta kenkäkin on tehty, niin vaikeaa on kotikonstein korjata sitten vahinkoa. Sellaiset puoliksi metallia olevat piikkikorot voisi kestää jopa hiekalla... Tai sitten jos korko on puuta tai muovia(usein), niin sen voi sitten itse hioa ja maalata, tulee usein ihan hyvän-näköiseksi, itse korjatenkin.
Kyllähän kengät on kulutustavaraa ja käveltäviksi tehty, vaikka hiekkateilläkin....
Mutta piikkarit on parhaat!
käytössä niistä ei kyllä korot kulunut niin nopeasti. oon muutamista joutunut poistamaan loput päällysteet kun ovat olleet niin epäsiistit ja sitten maalannut ne mustiksi.kumpi mielestäsi on pahempi hiekka vai nurmikko?
Hiekka. Sellainen lyhyt ja palanut nurmikko ei upota visiin niin paljon. Ja taitaa tänäkin kesänä tulla yhtä kuivat nurmikot kuin viime kesänä....
puolet hukkunut jokin!mikä on sulla ollut pahin olosuhde jossa oot piikkareilla joutunut oleen?
Miten olisi korot jotka on metallia? Kait metallikorkoja on mustinakin? Ei haittaa pienet soratiet...