Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 3 v. kihloissa vuoden, meillä on 7 kk vanha poika.
Alusta asti olen tiennyt että mies jossain vaiheessa kyllä haluaa naimisiin..minä vaan en nyt malttaisi odottaa vaan mielelläni sopisin hääajan(vaikka kolmen vuoden päähänkin)ja rupeisin jo suunnittelemaan jne jne...rahatilanteemme ei tällä hetkellä ole rikkaus, vaan ennemminkin pärjätään-tilanne..säästöön kyllä riittäisi rahaa jos vaan haluaisi..miten siis ehdotan miehelle että nyt kuules ukko aletaan säästää rahaa ja varataan kirkko:)..oon niin ujo ja pelkään pakkeja;) etten uskalla ehdottaa..pelkään myös että ahdistan miestä jotenkin(voisiko tässä vaiheessa mies enää ahdistua)..huoh..tahtoo niin kovasti naimiaisiin:) vaikka eipä tuo meidän eloa mitenkään muuttaisi...oispa vaan kivaa pitää häät, olla morsian ja sulhanen, saada siunaus liitolle ja kutsua itseään rouvaksi ja kaikkea muuta mukavaa:) (ompa pinnallisia syitä!)
Alusta asti olen tiennyt että mies jossain vaiheessa kyllä haluaa naimisiin..minä vaan en nyt malttaisi odottaa vaan mielelläni sopisin hääajan(vaikka kolmen vuoden päähänkin)ja rupeisin jo suunnittelemaan jne jne...rahatilanteemme ei tällä hetkellä ole rikkaus, vaan ennemminkin pärjätään-tilanne..säästöön kyllä riittäisi rahaa jos vaan haluaisi..miten siis ehdotan miehelle että nyt kuules ukko aletaan säästää rahaa ja varataan kirkko:)..oon niin ujo ja pelkään pakkeja;) etten uskalla ehdottaa..pelkään myös että ahdistan miestä jotenkin(voisiko tässä vaiheessa mies enää ahdistua)..huoh..tahtoo niin kovasti naimiaisiin:) vaikka eipä tuo meidän eloa mitenkään muuttaisi...oispa vaan kivaa pitää häät, olla morsian ja sulhanen, saada siunaus liitolle ja kutsua itseään rouvaksi ja kaikkea muuta mukavaa:) (ompa pinnallisia syitä!)
Vastaukset 32
Vanhimmat
Se voipi olla sellainen tilanne, että kun sen vauvankin jo olette tehneet ja yhdessä elätte avioparin lailla, niin että tämä mies ei IKINÄ haluakaan naimisiin. Miksi sitoutuisi, kun on jo saanut - ja saa - kaikki avioliiton edut ilman sitä lopullista sitoutumista?!
Sehän se vitsaus on, että jos ei alussa älyä ottaa sitä mitä itselle kuuluu, ei sitä välttämättä enää saa. itse en olisi suostunut tekemään lapsia ennen avioliittoa sillä lapsella on oikeus syntyä avioliitossa.
Tuli mieleen kun vanhat mummot varoitteli aikoinaan, ettei saa olla "helppo tyttö"...
Onkohan aloittajan mies tunnustanut lastaan...
tunnustanut lapsemmw..eikä tässä ole nyt kyse lapsesta, se saa molemmilta täyden rakkauden, vaan naimisiinmenosta...
"oikeus syntyä avioliittoon"..miten se (käytännössä) vaikuttaa lapsen elämään...siis se onko vanhemmat aviossa jo silloin??
Mitä pinnallisia syitä!
Nykyään kun ihmiset paljon asuvat avoliitoissa niin
ei se avioliitto oikeasti mitään muuta. Vain
noita muutamia pikkuasioita joista mainitsit.
Naimisiin menoa voidaan kutsua osaksi kulttuuria
ja tottumuksia. Tavallaan aviolitto on julkinen
sitoutuminen loppuelämäksi.
Itse näen että jo lapsi on suurempi sitoomus
kuin avioliitto, siitä kun ei voi erota.
Että ei muuta kuin ehdottelemaan. Se on ihan okei
jos haluaa naimisiin. Sanot vaan että se tuo
turvaa ja on tärkeä osa sinun elämää niin
ehkäpä ymmärtää :)
Kyllä on 40 vuoden avioliittoja, niiden eteen
on vain nähty vaivaa. :)
Ei se itsestään niin kauaa kestä, että jos miehe-
si pelkää niin sitten selvitätte että missä
suhde on menossa ja mihin päin sen halutaan
menevän. Jos häntä ei kiinnosta puhua niin asiat
eivät ole kovin hyvin. Kiinnostusta omaan suhtee-
seen pitää olla jos naimisiin aikoo.
Juup varotukset sanat siinä sitten.
Minä en ole naimisissa joten omia näkemyksiäni
vain tässä.
Että jokaisen kohdalla tavallaan.
:)
Tuolla kirjoitetaan " --- Itse näen että jo lapsi on suurempi sitoomus
kuin avioliitto, siitä kun ei voi erota.--- "
Tämä väite on kyllä kaukana totuudesta. Katselehan hieman ympärillesi: Suomi on pullollaan miehiä, jotka todella ovat eronneet lapsistaan sekä avioliiton aikana että varsinkin sen jälkeen! Monilla miehillä kun se nainen lapsi on sama paketti. Ja kun naisesta erotaan, erotaan myös lapsesta, edes elatusmaksuja ei makseta. Saatika sitten, että lapsia haluttaisiin tavata...
Valitettavasti asia on juuri näin. Jotkut ihmiset suhtautuvat (tai ainakin siltä tuntuu) kovin kevyesti lapsentekoon. Lapsia päätetään "hankkia" hyvin aikaisessakin vaiheessa suhdetta vaikka taas ajatus naimisiin menosta ja sitoutumisesta vielä kauhistuttaisi. Voidaan päästää jopa ääneen sellaisia sammakoita kuin, että "en halua palloa jalkaan". Lapsen kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä, mutta mikään ei poista silti sitä tosiasiaa, että on siltikin lapsen isä/äiti. Ainakin biologisesti. Ja että ero voi vaikuttaa lapseen suurestikin. Aina lapsi ei muista eroa eikä isäänsä, mutta voi silti kaivata isää. Ja vaivata se, että isä ei välitä. (äitikin voi tietysti lähteä joskus matkoihinsa). Jonkin näköinen side on aina myös miehen ja naisen välillä. Mies on naisen lapsen isä ja nainen miehen lapsen äiti. On se vähän eri asia, jos toinen on vain ex-avovaimo/mies. Kyllä kai onneksi tuota lapsiasiaakin vielä harkitaan sentään. Ei kai kovin monella ole useita lapsia usean naisen kanssa kontollaan? Ex-avopuolisoita ehkä enemmän...
Useimmiten se on mies joka "eroaa" lapsesta. Nainen jää yksinhuoltajaksi. Joten luulisi, että ainakin nainen miettisi vähän enemmän lasten tekoa. Joillakin voi tietysti olla kova tarve saada lapsi ja vauvakuume. Ja haluaahan jotkut lapsen vaikka ovat sinkkuja. Joten ehkä se ei ole välttämätöntä, että lapsen isä on se jonka kanssa ollaan loppuelämä.
Ja lapset jotenkin "kuuluu asiaan". Ja avioliiton vaihtoehtona on avoliitto, ei sitä tarvitse ihan yksin olla.
Minä olen todella suuresti ja surullisesti pahoil-
lani että täällä anonyymi-keskutelupalstalla
ihmiset voivat heittäytyä hyvin epäkohteliaiksi!
Siis mitä ihmettä!?
Käytöstavat ja ystävällinen sävy takaisin.
Jotkut käyttäjät ovat oikein kohteliaita ja
ottavat tunteet huomioon. Lippu korkealle
niille harvoille.
00 -häh-
Jos suhteenne on sinun mielestäni elinikäisen sitoutumisen arvoinen ja kypsä siihen, niin noista asioista pitäisi kyllä pystyä keskustelemaan ihan helposti ja avoimesti läheisimmän ihmisen - eli toisen osapuolen - kanssa. Toimivassa suhteessa ei minun mielestäni pitäisi edes ujon ihmisen joutua jännittämään pakkeja tai sitä, ahdistuuko toinen avioliiton kaltaisesta puheenaiheesta...
Olet joko luonteeltasi hyvin epävarma tai sitten kommunikaatio ja luottamus sinun ja miehen välillä ei ole ihan kunnossa, kun asian puheeksi ottaminen tuntuu sinusta noin vaikealta. Jos syy on jälkimmäinen, niin ehkä kannattaisi ensin pohtia ja keskustella siitä, miksi asia on näin, ja voiko sitä jotenkin parantaa (ennen kuin sanotte lopullisesti tahdon)...
ovat mielestäni kaikkea muuta kuin pinnallisia syitä. Ystäväpariskuntani mies kuoli yllättäen alle 3-kynppisenä sairauskohtaukseen, jäi vaimo ja 6 kk lapsi, juuri hankittu asunto (muutto oli ohjelmassa seuraavana viikonloppuna), lainaa ym. Olivat onneksi menneet naimisiin juuri ennen lapsen syntymää. Leski sanoi myöhemmin, että jos vielä olisi joutunut setvimään perhesuhteita viranomaisten ym. kanssa, se olisi ollut ylivoimaista muutenkin katastrofaalisessa tilanteessa.
Eihän nuoren ihmisen kuolema nyt tietenkään tavallista ole, mutta koskaan ei voi tietää mitä äkillistä elämässä tapahtuu. Varsinkin kun perhettä on hankkinut, kannattaa ikävätkin vaihtoehdot ajatella ja varautua niihin. En ymmärrä mitä vastalauseita mies voisi ehdotukseesi esittää, kun kerran on sinut kihlannutkin (=lupaus avioliitosta). Tiedän kyllä että ujommalle miehelle vihjaus suurista häistä saattaa saada pupun pöksyyn, mutta voinet siinä asiassa kysyä hänen toiveitaan...
Vaikka tuossa alempana "kovin sanoin koittelinkin", niin kyllä kaunis silaus kuitenkin on mennä naimisiin pitkän suhteen sitomiseksi. Nykyajan miehet ovat varmaan supervarovaisia eksavioliittojensa tms.menetyksiensä takia.Toki on niitä naisiakin, onhan meitä kokemusrikkaita ihmisiä tuhansittain.Kuitenkin: kun olet nainen, niin ilman "vesivoimaa" eli itkemistä koitapa keskustella ap miehesi kanssa hyvässä tilanteessa kauniisti, että "eikö olisi ihan kaunista mennä naimisiin ja sitoutua loppuelämäksemme avioliittoon?" tms. jo on mies, jollei helly!! Tikkana ja viivana kyllä itse olen lähdössä, ellei sitä sitoutumusta tule koskaan, mutta raskain sydämin, hyvä kun on mies minulla tällä hetkellä.Periaatteeni vain on, että OLEN niin arvokas paketti, että minuthan naidaan, tai sitten lähden suhteesta.Tai avomieheni lähtee. Sillä niin paljon kuulee tapauksia, että ensin pitkään avoliitossa eläneet eivät sitoudu suuntaan taikka toiseen, mutta kun erotaan, mies löytääkin sen elämänsä naisen, ja aika äkkiä mennäänkin uuden kanssa naimisiin.Joten: mieti, pohdi sisimmässäsi, oletteko oikeat toisillenne, kuitenkaan? Itselläni se epäilys heräilee ajoittain, kun sitoutumisesta ei kuulu halaistua sanaakaan.En ole katkera (vielä) mutta mietityttää, kuitenkin....Kaikkea hyvää toivon Teille kummallekin, mitä tahansa teettekin, tai mahdollisesti jätätte tekemättä.Uskalla elää, uskalla pitää omista arvoistasi kiinni, naiset niistä yleensä eniten joustavat ja itse sitten eniten kärsivätkin.
siis lupautuneet menemään naimisiin. Ei sinun enää avioliittoa tarvitse "ehdottaa". Nyt keskustellaan siis vain ajankohdasta.
Miten olisi jos vain kysyisit mieheltäsi milloin hänen mielestään olisi hyvä ajankohta astua avioon? Yleensä sanallinen kommunikointi on selkeintä...
Nykyäänhän 13-vuotiaatkin menee "kihloihin", ei se suinkaan aina tarkoita että ollaan lupauduttu menemään naimisiin. (Vaan, että ollaan vakavasti yhdessä, varattuja, harkinta-aika menossa tms.) Jos ei siitä ole sovittu niin ei kai siihenkään voi vedota. Ehkä kihlautuessa olisi jo pitänyt keskustella tästä asiasta.
Olen sitä mieltä, että koska olette jo kihloissa, voit aivan hyvin aloittaa keskustelun siitä, että milloin ne häät pidetään. Enää ei ole "jos" vaan "kun". Sinä tunnet kihlattusi paremmin kuin me täällä, joten tiedät, milloin on hyvä aika ottaa asia puheeksi. Ja mainitsemasi "vaikka 3 vuoden päähän" on varmasti hyvä mainita, jos miehesi epäröi rahatilanteen takia.
Voit myös ennen keskustelua ottaa avuksesi mielesi. Koska haluat naimisiin, mieti, että näetko häänne "sielusi silmin". Aivan, rauhallisena hetkenä sulje silmäsi hetkeksi ja näe häänne. Näe pukusi, paikka, vieraat, tunnelma. Kun pidät yllä tätä mielikuvaa, saat siitä uskomattoman avun! Sillä se, minkä voimme kuvitella, voimme myös saada. =)
En tiedä miksi miestä naimisiin meno ahdistaisi, kun teillä on jo lapsikin! Miten se iso(mpi) askel elämässä ei ahdistanut? Se teidät enemmän sitoo yhteen ja jos teille tulisi ero niin lapsi kärsii eniten. Ja jos kerta mies joskus haluaa naimisiin, niin miksi ei vielä? Paitsi, jos häiden kustannukset tms. ahdistaa.
Ei millään pahalla, mutta mielestäni on vähän oma vika, jos on suostunut kihloihin vaikka mies ei ole vielä valmis naimisiin. Miksi ette voineet mennä sitten kihloihin, kun naimisiin meno on ajankohtaisempaa? Yleensä kun on menty kihloihin voi hyvillä mielin alkaa suunnittelemaan häitä. Eikä tarvitse enää ehdotella avioliittoa (koska sitä on jo ehdotettu ja sovittu siitä yhdessä = kihlaus) tai miettiä ahdistuuko mies jos ehdotan kirkon varaamista.
Jos olette pystyneet puhumaan perheenlisäyksestäkin niin miksi ette naimisiin menosta? Ei kai tuossa vaiheessa suhdetta tarvitse enää ujostella? Nyt vain ryhdistäydyt ja kakaiset ajatuksesi miehelle!
Joka ansaitaan, eikä suinkaan siten että ensin levitetään ja tehdään lapsi, ja sitten kiristetään...
Mielestäni ette ole edes kihloissa, jos ja kun hääpäivääkään ei ole määrätty.
Mutta kuule, äpärähän teillä jo on.
Niin jotkut levittelee vasta sitten Rouvana ja vähän muillekin kun omalle miehelle...
Ja tarvitsemmeko todella arvonimiä itsetuntoa pönkittämään? Ja onko suuren suuri saavutus saada Rouvan arvonimi...?
kun ehdotin...
"ei mun tarvitse maksaa montaa tonnia todistaakseni muille että mä rakastan sua"
"eikö lapsi ja oma talo muka riitä sulle"
"ai sä oot päättäny jo!"
"sulle ei riitä mikään, sä tahdot kaiken heti"
"sul on vaan nyt joku hääbuumi"
jne jne...
huutoa huutoa huutoa
minä itken , koska tuli olo että turhaanhan tässä kihloissa ollaan jos toinen on noin epävarma ettei voi kuvitella menevänsä kanssani naimisiin edes 3-4v päästä..noh..ei voi mitään...
tämän takia mietinkin että ehdotanko edes koko juttua...
Näinpä!
Avioliitolla on hieman negatiivinen leima nykyään
eroprosentin takia.
Ehkä miehesi pelkää sitoutumista?
No johan on..empatiani on puolellasi.
Kyllä vaikeaa se on. Tulee mieleen myös pari
missä ollaan oltu kauan yhdessä mutta jompi
kumpi ei halua lapsia. Hankala tilanne tosiaan.
Kysyt siltä pää kylmänä menettekö koskaan naimi-
siin ja että jos ei niin sitten katotaan että
mitä tästä ylipäätään tulee.
Tyhmiä miehiä joo-o. Anteeksi vaan.
On meinaa liikkeellä tuollaista.
otan pois niin sitten on ihan varmasti ero..minä oon tässä suhteessa tossun alla etten uskalla tehdä mitään tollasta...vaikka mieli tekis:) itseasiassa eilen kun tapeltiin, sanoin että mitä me kihloissa sitten ollaan, vastaus "anna sormus sitte pois" ja minä takas "tule hakemaan jos haluat"..mut eipä tullut...ja kun vastaus ei ollut "ei koskaan" vaan esimerkkinä käytettiin ystäväpariskuntaa ketkä olivat 10v yhdessä ja hankkivat yhden lapsen, kunnes menivät naimisiin..minusta taas se on outoa, miehestäni ihan normaalia. Mieheni ei ole koskaan elänyt perheessä missä vanhemmat on naimisissa, isät ovat päinvastoin vaihdelleet ennen anoppini nyksää, minun vanhempani taas ovat olleet kohta 40v yhdessä..huoh..ja kun tosiaan ehdotin että jos alettaisiin säästämään jotta voitais mennä EHKÄ 3-4V päästä...ehdotin myös 5-7v..ja sanoin että eihän sitä tiiä vaikka minunkin mieleni kääntyisi ja toteaisin että empä haluakkaan naimisiin...noh...ehkä joskus 20v päästä...
Voi voi... Pahoittelut, että siinä kävi noin. Varmasti on ikävä olo ja ei todellakaan tee mieli enää asiasta puhua. Esititkö asian miten? Kai suhteessa pitäisi pystyä edes keskustelemaan asiasta riitelemättä. Miehen totaalinen hermostuminen kieltämättä viestii siitä, että hän ei ole valmis ja halukas naimisiin. Painostus ei ole mielestäni oikein, mutta kyllä asiasta painostamatta keskustella? Mutta ehkä mies ajatteli, että painostat... Ei mies sitten ajatellut, että sinusta voi tuntua, että pelkkä ajatuskin on hänen mielestään niin kauhistuttava, että siitä ei voi puhua. Ja pitää suuttua. Mitä pahaa siinä on, että haluaa rakastamansa ihmisen kanssa naimisiin? Varsinkin kun teillä on jo lapsi. Et sentää ole kuukauden seurustelun jälkeen naimisiin hinkuamassa. Ja olet valmis odottamaankin.
"ei mun tarvitse maksaa montaa tonnia todistaakseni muille että mä rakastan sua". Samaa mieltä. Naimisiin voi mennä ilmaiseksikin. Ei ole pakko pitää isoja hääjuhlia tai minkäänlaista juhlaa.
Miksi mies meni aikoinaan kanssasi kihloihin? Kumman ehdotus se oli? Painostitko?
Onhan teillä lapsikin, hyvät hyssykät sentään? Ja miksi mies myöhemmin haluaa naimisiin? Hänellä ei kuitenkaan ole periaatetta, että ei koskaan?
Toivotaan, että asia tuli vain niin äkkiä ja yllätyksenä ja mies alkujärkytyksestään toettuaan alkaa miettimään asiaa. Tai ainakin voisi keskustella järkevästi.
Naimisiin ei voi ketään pakottaa. Mutta kyllä mun mielestä toisella on ainakin oikeus tietää, että haluaako toinen koskaan naimisiin ja mikä on suhteen tila. Ja saada rehellinen vastaus. Jos ei toinen halua naimisiin, niin kertokoon sen sitten. Tai syyt miksi ei vielä halua.
Eikä omaa tilannetta voi muihin verrata. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Ja voisithan sinäkin verrata johonkin pariin, jotka menivät nopeasti naimisiin. Jos mies vertaa johonkin pariin, jotka ovat olleet kauan yhdessä.
Miehen mieli voi kyllä muuttua. Sitäkin on tapahtunut. Sen kun vaan tietäis muuttuuko tässä tapauksessa vai ei...
Nyt pitää vain miettiä, että kuinka tärkeää sinulle naimisiin meno on. Ja pystytkö tyytymään avoliittoon. Kyllä tuo episodi varmasti ainakin joksikin aikaa jää mieltä kaivelemaan. Olisi hyvä, että saisitte asian selvitettyä.
nho..esitin asian näin
"oon vähän laskeskellut..että jos säästettäis 3.5 v 150e/kk meil oi s varaa mennä sitte naimisiin"
johon mies se ettei tarvii kuluttaa rahaa todistaakseen jne jne
ja minä sitten loukkaannuin kun mies sanoi ettei vielä halua, koska tuli olo ettei ole varma meistä kahdesta..
nooh..en nyt muista mitä siinä kävi, mutta en tosiaan painostanut, koska sanoin että sitten ehkä 5 v päästä ja voihan olla että silloin en haluakkaan enää naimsiin vaan on hyvä olla näöin..mutta että alkaisi säästämään JOS..
Ja en tosiaan tiennyt että asia olisi noin iso asia että tollaset hirmu raivarit siitä ottaisi..luulin että olisi vaan iloinen ja suostuisi..
Kihloihin menimme kun olin asiasta ensin vihajaillut hienosti;) ja mies kosi kahden vuoden seurustelun ja puolen vuoden päästä vihjaisusta..en painostanut tässäkään asiassa vaan oikeastaan tuli täysin puun takaa:)
Toivon tosian että kun mies saa mietittyä asiaa rauhassa, niin toteaa että joo..pyysi kyllä illalll anteeksi riehumistaan ja sanoi että odotetaan nyt vähän aikaa..
empä vaan voi tuota itkemättä ajatella
Häät itsessään on mulle aika tärkeä asia, ollut ihan pikkusesta asti jo..mutta jos ei mies halua niin en mä rupea miestä sen takia vaihtamaankaan...mutta...huoh
Kannattaa miettiä onko itse häät tärkeämmät kuin naimisiin meno?
Jos pääasia on avioliitto niin ehkä voisit tinkiä vähän haaveistasi? Ja unohtaa ne juhlat. Tai pitää pienimuotoisemmat. Ihan hyvät juhlat saa halvemmallakin kuin 6000:lla. Voi olla, että kyseessä on kuitenkin tekosyy ja mies ei menisi naimisiin vaikka häät ei maksaisi euroakaan.
Jos todella haluaa pitää kunnon juhlat niin naimisiin meno kyllä siirtyy aika kauas, jos ette nyt ala säästämään vaan vaikka vasta 3 vuoden päästä. Ei ole kyllä ainakaan mitään järkeä vaihtaa miestä pelkän häiden (hääjuhlan) takia. Sen takia, että haluaa "päivän prinsessana".
Mielestäni voit kyllä kysyä, että miksi mies kosi sinua? Olisi kosinut vasta sitten kun olisi ollut valmis vaikka samalta istumalta menemään naimisiin. Kyllä tuo on vähän epäreilua harhaanjohtamista. Kosii ja sitten ei haluakaan naimisiin. Ainakaan vielä.
Toivon mukaan kyse on kuitenkin vaan rahasta. Ja näin voi hyvinkin olla, jos esitit asian puhumalla säästämisestä häihin... Kysy mitä mieltä mies sitten olisi, jos ette pitäisi mitään juhlia. Tai kutsuisitte vaan ihan läheisimmät.
Mulle aikanaan olis ollut helpompi sulattaa se, että mies ei halua jostain periaatteellisesta syystä koskaan naimisiin kuin se, että ei ole vielä valmis. Tai ei halua minun kanssani naimisiin. Hän kertoi haluavansa joskus naimisiin. Kenen kanssa ja koska… sitä ei kertonut. Kyllä se painoi mieltä. Mietin, että miksi mies ei halua naimisiin ja onko meillä tulevaisuutta jne. Meillä kävi loppujen lopuksi hyvin eli mies kosi. Olin jo tuolloin luopunut toivosta ja kosinta todella yllätti. Suostuin mielelläni kuitenkin, kun ei mies sentään ihan eläkepäiviin odottanut… Sitten olisin jo antanut rukkaset!
Kysy aivan rauhallisesti että "kuinka kauan sinä haluat lapsemme olevan äpärän?" Odottamatta vastausta jatkat samalla täydellisen rauhallisella äänellä että "Me olemme jakaneet niin monta asiaa yhdessä ja tullaan edelleenkin jakamaan, nyt on täydellinen aika laillistaa meidän suhde. Ensi maanantaina lounastunnilla käväisemme maistraatissa kuittaamassa paperit."
Ei mitään tunneriistoa eikä valittelua eikä ehkä jos sinulle sopii.....
Niin yksinkertaista tuo on.
Sitten joskus kun tulee aikaa ja varallisuutta, voitte pitää loisto häät - tai nyyttikestihäät. Aivan sama.
Jos ap. on sitä mieltä, että aviottomat lapset (eli myös hänen oma lapsi) ovat äpäriä niin sitten noin voi kysyä. Aika harva kutsuu nykyään aviottomia lapsia äpäriksi! En todellakaan ole koskaan ajatellut, että ystävieni lapset ovat äpäriä. Ja en suhtaudu heihin yhtään erilailla kuin muihin. Minusta sana "äpärä" on vanhanaikainen ja ruma (haukkumasana). Ennen vanhaanhan se oli paheksuttavaa, että sai lapsen vaikka ei ole naimisissa.
Jos miehelle olisi saman tekevää onko naimisissa vai ei, hän voisi suostua naisen mieliksi. Koska se naiselle on niin tärkeää.
Sana äpärä juontaa kauas taaksepäin mutta se kuvaa hyvin lasten tilannetta. Lapset eivät tietenkään ole itse siihen syyllisiä! Vanhemmat ovat.
Nainen voi tietenkin haluta upeita kirkkohäitä. Siinä ei ole mitään pahaa. Tässä tilanteessa, kun lapsi on jo valmiina, paras tapa yksinkertaistaa asia on vain vetää kädestä mies maistraattiin ja laillistaa yhdessäolo. Siihen ei enää kysymyksiä tarvita.
Ehkä hamassa tulevaisuudessa voi pitää "häät" koko suvulle. Sitten voi rauhassa suunnitella asiaan liittyviä yksityiskohtia, mutta nyt ja tänäpäivänä on tarkeintä tehdä avoliitosta avioliitto.
Kukaan ei tuollaisen hää-vouhottajan kanssa mene naimisiin. Jos naimisiin meno todella on sinulle tärkeä, niin eikös se homma hoidu maistraatissa ihan yhtä hyvin? Mutta sehän ei sinulle kelpaa. Sinä haluat mahtipontisen tilaisuuden. Siis sinä haluat, etkä ole vaivautunut kysymään toisen mielipidettä järjestelyihin ja puitteisiin!
juuri näin..olen päättänyt pitää mahtipontiset, 200 hengen häät joissa pääosassa olen MINÄ ja MINUN avioliittoni:) ja mistä sinä tiedät millainen touhottaja olen??Eihän se nyt ole touhottamista jos kysyn aletaanko säästämään häihin?
mutta:
Kyllä, olen pienestä asti toivonut päivää jolloin saan olla päivän prinsessana, saan kävellä alttaria pitkin häämarssin soidessa kohti omaa rakasta miestäni, isäni minut luovuttaessa, tahtonut pukeutua kauniiseen morsiuspukuun, toivonut juhlia jossa juhlitaan kun prinssi saa prinsessansa(ja toisinpäin), olen toivoton romantikko, en näe siinä mitään pahaa. Olisin surullinen jos en niitä saisi pitää..silti tiedän realiteetit..Jos ei toinen halua isoja häitä tai häitä ollenkaan, niin..noh, ei sille sitten voi mitään, enhän minä nyt miestä siksi vaihda..sitä paitsi joudumme jokatapauksessa menemään maistraatissa naimisiin sillä mieheni ei ole koskaan kuulunutkaan kirkkoon..kirkosta haemma vain siunauksen..sitten joskus..
Ja hmph, minä haluan kyllä..mutta enhän ole mitään järjestänyt, joten miten voit sanoa että en vaivaudu kysymään toisen mielipidettä?
Tiedän että mieheni haluaa oikeat häät(sitten kun sen aika koittaa) siitä olemme kyllä puhuneet silloin aikanaan..
noh, ethän voi tuntea minua, joten annettakoon anteeksi:) Hyvää kesän odotusta:)
;-) Tyypillistä Pohjalaista "komian tähären piretähän kovetut häät" -ajattelua. Hohhoijjaa.
Tässä maassa vallitsee naisten saralla suurimmaksi osaksi tasa-arvo, jolloin kannattaisi muistaa, että hyvässä ja tasa-arvoisessa parisuhteessa elävä voi ottaa kumppaninsa kanssa puheeksi myös naimisiinmenon, ajankohdan, häiden koon, yms.seikat, jotka pitää selvittää, ennenkuin itse tilaisuus järjestetään molemmille sopiviksi/kompromisseineen.Naiset voisivat joustaa prinsessoistaan ja miehet asenteestaan "en ikinä mene kanssasi naimisiin" -tyylistään. Minun avomieheni ei ole luvannut mennä kanssani naimisiin ja parin vuoden päästä suhteeni tulee olemaan ohi.Näin olen hänelle kertonut, ja lähetän tiehensä, ellei ala sormusta kuulua.Tasa-arvoa, alusta pitäen, olen kertonut, että haluan naimisiin, en ole halunnut prinsessahäitä, mutta turvallisuuden tunteen haluan, ja sen mies saa ymmärtää.Ellei ymmärrä, en minäkään ymmärrä.Seurusteluaikana tsekataan, sovitaanko yhteen ja ellei loppuniittiä tule, niin ovi on olemassa.Ehdottomasti:naiset, arvostakaa itseänne, ei miehet lopu maailmasta, vaikka hyvien löytäminen viekin aikaa.
älä pakota miestäsi jos hän ei halua naimisiin! monet kuitenkin pelkäävät avioliittoa koska niin usein päättyvät eroon. yleensä häiden järjestäminen tuo vain tuskaa ja paineita ja pettyy kun juhlat eivät onnistu tai eivät täytä odotuksia...