Tässäpä lisätvistiä uskottomuusongelmaan: sain kuukausia sitten mieheltäni kuulla, että hän on pettänyt minua - kerran, vuosia sitten. Toki loukkaannuin - etenkin asian pitkittämisestä ja vuosien valeista, koska olin kyllä asiasta yrittänyt kysellä. Pari päivää sitten sainkin tietää, ettei siinä ollutkaan ihan kaikki: lisäksi on ollut kuukausien suhde työkaveriin ja sen jälkeen vuosia yhdenillanjuttuja työmatkoilla. Mainitsemani lisäkiemura on siinä, että minä uskon, että asia voidaan selvittää, sen verran paljon arvostan yli yhdentoista vuoden historiaamme. Mieheni puolestaan, hän joka on pettämisen ja valehtelemisen hoitanut, ei halua puhua asiasta. Niinpä hän välttelee sitä, ja jos puhun aiheesta, uhkaa lähteä heti. Millä saa miehen puhumaan?
petettykö korjaa?
Kiltti
181708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ellei toinen halua puhua, ei siihen häntä voi pakottaakaan. Teidän pitäisi puhua keskinäisestä suhteestanne eikä miehen ulkopuolista suhteista.
Olen ihan samaa mieltä! Sehän tässä onkin niin kamalan vaikeaa, että mieheni ei jotenkin osaa puhua ns isoista asioista. Viimeksi eilen rupattelimme niitä näitä vaikka mistä, mutta tärkeät asiat saavat hänet ihan lukkoon. Siinä on vain se, että eihän asiaa saa koskaan käsiteltyä, jos ei siitä puhuta. Ja tuleepa meille ero tai ei, niin jo molempien tulevien ihmissuhteidenkin takia pitäisi voida puhua tämä asia selväksi. Minusta.
ettei miehesi puhu kuin pakolla.. Ikävää, mutta sitten kun saa pään auki, alkaa jo juttua tulla ja enimmäkseen "enhän minä ja kun se vikitteli ja enhän minä, mutta kun sinä olet sellaien"...................
anna äijän mennä kun kerran uhkaa. Mitä tuota elämääsi tuhlaamaan pettävään äijään, kärsimään ja epäilemään vuosikaudet. Etsi uskollinen mies. Kyllä niitäkin on.
=D.
Usko pois, olen tuotakin miettinyt. Minä kuitenkin ajattelen, että jos nyt eroamme, on viimeiset liki 12 vuotta menneet hukkaan, mutta jos saamme asian selvitettyä ja luottamuksen takaisin, siitä olisi ollut jotain hyötyä. Siksi haluaisin yrittää puhua.
ja pääset paljon helpommalla kun tuollainen ukkopaha lähtee lätkimään
jos mies ei kerta vaivaudu sinulle edes selittämään tekojaan ja pyytämään anteeksi, voi alla piillä edelleen viel jotain, mikä ei ole paljastunut, miksi muuten olemaan niin hijaa ja vaikee?? kannattaa tarkistaa miehestä katuuko hän oikeasti vilpittömästi tekojaan, silloinhan hän olisi valmis myös puhumaan niistä ja tekemään sen eteen että saisitte asianne selvitettyä. ja jos vaikuttaa ettei mies kadu, ni hänhän vaan jatkaa silloin samaa rataa, kun "eihän hän ole mitää pahaa" omasta mielestää tehnyt. tunnen nimittäi just erään tollasen "hiljenevän" miehen ja syy hiljaisuuteen on juuri et pinnan alle piilee salaisuuksia, pettää eikä omasta mielestään tee mitä väärää
Jos ihminen ei keskustele pettämisestään, on perussyy pettämiseen ehkä todellakin joku iso trauma elämän varrelta. Jos hän on kehitellyt itselleen syyn tekoihinsa, saattaa hän pelätä joutuvansa kohtaamaan sen todellisen vaikuttimen, joka voi olla hyvin traumaattinen. Tarvitsee ehkä asiantuntija apua.
Voi myös inhota itseään niin paljon ettei pysty analysoimaan kanssasi tekojaan. Aina kuitenkin pettämiseen on jokin syy. Itsepetos auttaa ongelman yli ja toistuu aina kun on paha olla.
Jotkut eivät kestä jatkuvaa arkea, vaan tarvitsevat ns. juhlaa välillä vaikka ihmissuhteensa kustannuksella. Eli masennuskin voi olla syy.
Noin minäkin ajattelen. Sitä tukee sekin, että aluksi hän kertoi vain osan asioista - ja sitten tilanne jäi yhä kaivelemaan ja molemmat oltiin huonolla tuulella ja kaikkea piti epäillä. Nyt kun - oletan - että loputko riesat on tulleet vihdoin päivänvaloon, kuvio on sikäli muuttunut, että se painostava fiilis on poissa. Eli ihan selvästi puhumattomuuden takana oli se, että ne vielä salassa olleet asiat hiersivät, ei uskalla puhua, kun pelkää, että lipsauttaa jotain, mitä ei vielä olisi kertonut. Jotenkin vaan tuntuu, että hiljenemisestä on jo tullut rutiini, ja sen minä haluaisin rikkoa, koska niin kuin sanot, jos ei asiaa saa puhuttua, se voi toistua.
Minäkin mietin tuota traumajuttua. Mies on nimittäin tosi huomionkipeä, sen on kaikki kaveritkin huomanneet jo vuosia sitten. Aina pitää olla keskipisteenä ja äänessä - sillä, mitä sanoo, ei ole niin väliä. Miehen molemmat vanhemmat ovat myös useita kertoja eronneita, eli en ihmetyttäisi, jos kotoa opittu malli olisi karata ongelmia niitä selvittämättä. Olen kanssasi samaa mieltä myös tuosta itseinhojutusta. Mies väitti hetken, että häntä ahdistaa, koska minä olen yhä kiltti ja ystävällinen ja yritän selvittää asiaa. Minusta taas oikea näkökulma on se, että ahdistus tulee syyllisyydentunteesta, eli ei siitä että minä olen kiltti, vaan siitä, että itse ei silti ole. Liekö tässä järjen häivääkään? Minustakin hän tarvitsisi asiantuntija-apua, koska ei aikuinen voi elää elämäänsä ja parisuhteitaan niin, että kun tulee ongelma, erotaan, mitään koskaan kommunikoimatta. Ei minusta ainakaan.
Jos ukko alkaa yllättäen omantunnontuskissa avautuun ja kertoo että on pettäny (se oli vaan yks kerta, kulta, ja sata vuotta sitten, kännissä)
NIIN
älä missään nimessä näytä shokkitilaasi jos oot vähänki järkevä vaan tuumaa:
aha. Niin mäki sua.
.. hyökkäys on paras puolustus, tai sitten totaalikieltäytyminen edes ajattelemasta koko asiaa.
lievä narsismiin kohdistuva piirre mielestäni. narsisti ei käsittele asioita joissa tullaan tulokseen että hänessä on jotakin negatiivista.
ei auta kuin odottaa. elä, mene, tule, ole kuin hän olisi "ihan sama" (vaikka kuitenkaan ei ole...)
johan kohta kiinnostuu.
näin toimi meillä aikanaan.
Mahtoi olla raskasta tollanen.
Tavallaan noinminä nyt teen, kuin ehdotit. Ainakin se etu siitä on, että mieskin saa vähän järkeään kasaan, ilman että minä olisin suoranaisesti painostamassa kumpaankaan suuntaan. Kaipa tekojensa ajattelu vie toisilta enemmän aikaa kuin toisilta... ja toisilta tosi paljon. Toivottavasti teillä menee jo paremmin!
kerrotko sinäkin aina aivan kaiken miehelle? haaveet, runkkailut, flirtit, paskan koostumuksen?
kai nyt jokaisella ihmisellä on oikeus omaan yksityisyyteensä vaikka aviossa onkin
kauhea kontrollifriikki olet, ei toista ihmistä voi omistaa
ei irtosuhteita pitäis tunnustaa, ainakin jos on noin kaalinpää vaimoke
Pitäisikö yksinkertaisesti hyväksyä tosiasia, ettei mies halua puhua? Nimittäin voi pikemminkin innostua kertomaan uskottomuudestaan, ellei häntä siihen painosteta. Silloin taas kun painostetaan, niin monesti sekä miehet että naiset puhuvat vain sitä mitä luulevat toisen haluavan kuulla. Tai eivät puhu ollenkaan kuten sinun miehesi. Te molemmat käsittelette asiaa silti omalla tavallanne, vaikkette keskustele siitä. Mielestäni on jopa paljon parempi käsitellä aihetta puhumattomuuden lähtökohdasta. Jos miehesi puhuisi sitä mitä kuvittelee sinun haluavan kuulla, niin se herättäisi sinussa lisäkysymyksiä, joihin saisit lisää vääriä vastauksia. Tuskin pitäisit siitäkään? Ihmistä kun ei kuitenkaan voi pakottaa kertomaan totuutta ja totuudenkin voi käsittää väärin monella eri tavalla. Pahimmassa tapauksessa juttua ei ikinä saada päätökseen, kun sitä aletaan miettiä ja pohtia loputtomiin. Olen melkein varma, että myös sinä lopulta suuttuisit tai loukkaantuisit totuudesta miehellesi verisesti. Totuus jättäisi sinuun pahemmat arvet kuin uskottomuus sinänsä. Kyllä se niin on, että tieto lisää tuskaa. Kaikkein rankimmin niillä, jotka sitä totuutta kovasti janoavat.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että puhumattomuus voi olla ainakin hetkellisesti hyväksi - saapahan kumpikin ajatella omiaan rauhassa, ilman että tuntuu, kuin olisi pakko tehdä jotain heti. Mutta loppu meni ohi: raivoissani olin jo, tietämättömyys vain lisäsi sitä. Se tuli siitä, että tiesin, että jotain on pielessä ja tunsin mieheni salailevan ja välttelevän asioita, mutta en siis tiennyt mitä. Onmukavampi tietää, koska nyt ei tarvitse epäillä kaikkea ja tulla vain koko ajan vainoharhaisemmaksi. Mutta aion kyllä olla painostamatta, niin kuin sanoit, se tuskin johtaisi vastauksiin, ainakaan rehellisiin. Hyvä huomio, kiitos siitä. Välillä tuntu kamala kärsimättömyys, mutta varmasti on parempi odotella ja rauhoittua.