Olen seurannut suomalaista palolaitoksen arjesta kertovaa tv-sarjaa ja olen huomannut ettei palolaitoksella työskenteleminen ole niin raskasta kuin minulle on informoitu.
Olen aina saanut kuulla, että miksi pelastyslaitoksella työskentelevien eläkeikä on 65-vuotta työn raskaudesta huolimatta. Minun mielestäni työ ei ole niin raskasta kuin 60-vuotta sitten itseään elättävien ihmisten työ suurimmaksi osaksi olivat.
Olin vielä 1990-luvulla metsurina ja jouduimme talvisin umpihangessa tukkien kanssa juoksemaan jopa 14-tuntisia työpäiviä ja olin silloin 50-vuotta.
Mieto näytti jossakin ohjelmassa kuinka vanhakin pystyy suoriutumaan kestävyyttä vaativassa suorituksessa. Muistaakseni oikeaoppinen motti valmistua 40-minuutissa, pokasaha ja kirvestä käyttäen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
joku on juonut alkoholia koko ikänsä ja pysynyt terveenä. Joku on polttanut tupakka koko ikänsä ja elänyt 100 vuotiaaksi. Nämä ovat yksittäisiä tapauksia, kuten ehkä joka lauantai joku voittaa lotossa täysosuman. Se nyt ei vain ole suuremmalle ihmismassalle mahdollista. Tosin kyseistä sarjaa seuranneena, lintujen ja muiden eläinten pelastaminen kuuluisi Kaupungin siivous työntekijöille ei palolaitokselle, kun kerta aina valittavat kuinka väärät hälytykset maksaa mitäkin maltaita.