Onko täällä muita, jotka on menettänyt auto-onnettomuudessa todella läheisen omaisensa?
Itse en ollut rakkaani kyydissä mukana, mutta ajatus toisen elämän todella äkillisestä loppumisesta saa minut pahasti ahdistumaan...
vaikka tiedän, ettei ehtinyt paljoakaan kärsimään, niin silti ahdistaa pahasti, kun tietää, kuinka pienestä tämä elämä on kiinni. Kuinka nopeasti ja arvaamatta sydän voi pysähtyä. Ei ollut mahdollisuutta sanoa kiitos tai hyvästi. Oli vain hetki, jonka jälkeen elämäni pysähtyi. Jos hän vain olisi reagoinut toisella tavalla...
Omassa tapauksessa ei ollut kyse ylinopeudesta, itsemurhasta, rattijuopumuksesta tms. Vain huonosta tuurista. Vai voiko sellaista olla?
Itse en ollut rakkaani kyydissä mukana, mutta ajatus toisen elämän todella äkillisestä loppumisesta saa minut pahasti ahdistumaan...
vaikka tiedän, ettei ehtinyt paljoakaan kärsimään, niin silti ahdistaa pahasti, kun tietää, kuinka pienestä tämä elämä on kiinni. Kuinka nopeasti ja arvaamatta sydän voi pysähtyä. Ei ollut mahdollisuutta sanoa kiitos tai hyvästi. Oli vain hetki, jonka jälkeen elämäni pysähtyi. Jos hän vain olisi reagoinut toisella tavalla...
Omassa tapauksessa ei ollut kyse ylinopeudesta, itsemurhasta, rattijuopumuksesta tms. Vain huonosta tuurista. Vai voiko sellaista olla?
Vastaukset 8
Vanhimmat
äiti joka menetti lapsensa juuri noin.
Tuska on sanoin kuvaamaton.MIKSI?
täällä toinen äiti joka menetti lapsensa onnettomuudessa ja tuosta noin vain kuin salama kirkkaalta taivaalta,sammui pienokaiseni sydän,shokki epätoivo,ahdistus kaikki hätä,selviänkö en tiedä.Miksi se kysymys vaivaa myös minua
minullakin poika onnettomuudessa..varmasti meitä nykyään on aika paljon
Tiedän, että meitä lapsensa menettäneitä auto-onnettomuudessa on paljon, täällä taas yksi lisää. Sen jälkeen kun oma poikani menehtyi, tulee enemmän ajateltua sitä perhettä, jonka lapsi on kuollut jossakin onnettomuudessa. Oman poikani elämä oli vielä niin alussa, ihan pieni lapsi mutta sillähän ei ole merkitystä, minkä-ikäinen lapsi on, vanhemmilleen lapsi on aina lapsi, oli minkäikäinen hyvänsä ja tuska on aina niin suuri!!! Toisaalta se lohduttaa, etten ole ainoa äiti ja minun mieheni ainoa isä, jolle on käynyt näin. Vaikka tuskaa se aina tosiaan tuottaa, kun lukee onnettomuuksista! Hyvää jatkoa kaikille!
Huonoa tuuria?Kohtalo ?
Kaikkea mietin minäkin, kun lapseni kolarissa ei myöskään ollut kyse samoista asioista jotka luettelit.Vaan siis joko huonoa tuuria tai juuri se karmaiseva kohtalo.
Ei ole kukaan antamassa vastauksia ja koko elämäni joudun kaipaamaan ja miettimään asioita yhä uudelleen ja uudelleen.
Katselen lopunelämäni vuodesta toiseen kuvaa lapsesta joka ei kuvassa vanhene.
En saa lapsenlapsia, en nähdä hänen häänsä, enkä mitään muutakaan joka kuuluisi nuoren ihmisen kokea.
Kaikki vaan loppui.
on.. Menetin myös itselleni tärkeimmän ihmisen auto-onnettomuudessa. suru ja itku kuuluu elämääni, välillä on jo "helpompaa" välillä taas tuntuu ettei voi mitenkään selvitä tästä.
todella surullista luettavaa olen sydämestäni mukana teidän kaikkien surussa,menetin lapseni autoonnettomuudessa,suru ja tuska ovat jokapäiväisiä vieraita,sydämmeen sattuu
Minä uskon että kaikella on tarkoituksensa. Itse myös läheiseni menettäneenä auto-onnettomuuden uhrina en voi kuin rukoilla ja elää hetken kerrallaan. Aika parantaa. Jokaiselle on aika määrätty milloin on aika lähteä, elämä jatkuu silti. Voimia kaikille surutyötä tekeville!