Kun menimme naimisiin, moni ihmetteli, kuinka otin miehen itseäni alemmasta luokasta. Minä sanoin, ettei luokat merkitse mitään, kun tunne puhuu. Kuinka väärässä silloin olinkaan.
Sinä olit ilmeisesti valinnut minut juuri siksi, että näit mahdollisuutesi "päästä piireihin". Tunteista ei tainnut kohdallasi olla kyse laisinkaan.
Minä ylläpidin elintasoamme ja sinä sait luvan olla luova lapsi ja toteuttaa itseäsi. Halusin, että olisit onnellinen.
Kun sitten tapasit naisen, joka edusti vielä ylempää elintasoa, näit tilaisuutesi koittaneen ja lähdit petaamaan itsellesi vielä parempaa paikkaa yhteiskunnassa. Edellisten vuosien mukava elämä oli ilmeisesti noussut kusena päähäsi ja luulit olevasi jotain parempaa ja aloit tavoitella tähtiä.
Jäit kuitenkin kiinni pettämisestäsi ja vielä silloinkin toimit ylimielisesti ja väheksyit minun rooliani oman hyvän elämäsi fasilitoijana. Jos olisit edes yrittänyt olla pahoillasi, olisit saattanut saada anteeksi. Mutta luulosi itsestäsi olivat aivan liian suuret, joten sait lähteä.
Keräsin kamasi muovikasseihin ja käskin häipyä elämästäni. Sinä lähdit suurin elkein ja tohkeissasi koputtelit muovipussit kainalossasi uuden mesenaattisi ovea. Mutta tämäpä ei ottanutkaan sinua vastaan, kun tajusi, ettet itsenäsi ole yhtään mitään, vaan kaikki mikä häntä kiehtoi olikin minun.
Näin ollen jäit tyhjän päälle. Yritit paniikissa jopa takaisin. Mutta ei olisi tullut pieneen mieleenikään ottaa. Olithan jo luonteesi paljastanut.
Muutit pikku yksiöön kaupungin laidalle. Sait tyttöystäväksesi lihavan ja yksinkertaisen tampion. Firmasikin sait kaadettua, kun et yksin sitä osannut pyörittää.
Minä löysin uuden ihanan miehen. Joka on aikuinen, luotettava, vastuuntuntoinen, komea sekä omillaan toimeentuleva. Ja ennen kaikkea rakastaa minua ehdoitta. Ja minä häntä.
Näin sinut nyt vuosi eromme jälkeen. Sinä yritit kehuskella uudella autollasi, joka lopulta olikin tyttöystäväsi isän auto. Minä sanoin: Kiva että sulla menee nyt mukavasti ja heilautin hyvästiksi kättäni, jossa kiilteli lukuisin timantein koristeltu kihlasormus. Näin, kuinka naamasi venähti.
Sinulle minulla on enää sanottavana: Sitä saa mitä tilaa, sinä arvoton luuseri. Jollet osaa arvostaa sitä, mitä sinulla on, on turha tulla jälkikäteen itkemään sen menettämistä. Nyt makaat niinkuin petaat. Ja koska kykysi eivät ole suuren suuret, et voi odottaa tuon parempaa.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Mistä kumpuaa moinen katkeruus noinkin pitkän ajan päästä?? Kaikki ei taidakaan olla niin hyvin elämässäsi kuin annat ymmärtää!!??
Katkeruuteni kumpuaa varmasti siitä, etten koskaan saanut sanoa näitä sanoja hänelle päin kasvoja, vaan olen käsitellyt koko eron yksin.
Ainoa kerta, kun olen ollut tässä välillä missään tekemisissä exäni kanssa oli puhelu, jossa hän aneli takaisin. Tämä oli siis toinen kerta sen jälkeen kun hän käveli ovesta ulos.
Käsittääkseni moni muu käy erokeskusteluja exiensä kanssa pitkään ennen ja jälkeen varsinaisen eron. Minulla ei sitä mahdollisuutta ollut.
Olen edelleenkin sitä mieltä, että hän kohteli minua epäkunnioittavasti ja todella raa'astikin. Ja nyt kun tapasin hänet runsas vuosi eromme jälkeen kaikki nuo tunteet nousivat pintaan.
Halusin ne päästää ilmoille ja valitsin tämän foorumin, koska en halunnut enää uppoutua exäni kanssa syvälliseen keskusteluun, koska aika oli jo ajanut sellaisen ohitse.
Eli siitä katkera vuodatukseni.
On myönnettävä, että tunsin vahingoniloa exäni tilanteesta. Ehkä siksi, että itse tein lähes kuolemaa ensimmäiset kuukaudet eromme jälkeen. Onko vahingonilo ja katkeruus inhimillistä vai onko se merkki jostain muusta, en tiedä? Sanokaa te, jotka paremmin asiaa tunnette.
Minusta tuo on ihan inhimillistä, etenkin kun et tosiaan ole saanut kerrottua hänelle ajatuksiasi ja tunteistasi. Ja jos olisit kertonutkin, niin mistä sen tietää, olisiko hän lainkaan kyennyt näkemään asiaa sinun kannaltasi, kun ei hän vaikuta järin lahjakkaalta emotionaalisesti. Tuuleta ihmeessä - se puhdistaa! Kyräily päinvastoin on se, mistä jää vainmielen pohjalle roskaa hautumaan. Onnea uudelle elämällesi!
Ei se ihmisyys ole mistään tuloluokasta kiinni,mulle ainakaan ihmiset ei ole mitään kastiluokkia!!!Kaksi metriä multaa tulee päälle oli herra tai narri.Siinä miettimistä!
Nähnyt olen molempia helvettejä!!!!
Mutta exäni tuntui sekottaneen rakkauden ja ahneuden tunteina toisiinsa.
Tämä olikin minulle se suurin pettymys, kun tajusin olevani hänelle vain taloudellinen turva, enkä suinkaan rakas ihminen.
Kuinka sinisilmäinen sitä voikaan olla! Minä kun luulin, että ihmiset menevät naimisiin vain rakkaudesta. Näin ei ilmeisesti aina kuitenkaan olekaan.
lätlätlätltäääältläätläääätäätä
tätätäät
HOMMAA ELÄMÄ!
Ymmärrän hyvin katkeruutesi ja käsittelet sitä jo hienosti.
Yhden plussan voisi merkitä sen luuserinkin piikkiin: opit hänen takiaan katsomaan ennen kuin kadut.
Ihmistuntemus lisääntyy elämän mukana ja kovista kokemuksista: sinun elämänhallintasi parani kovasti koska idi luuseri mokasi kuten ne aina tekevät.
..muuta ei osaa tuosta sun kirjoituksesta sanoa...tai no turhaa itteäs kusetat..katkera luuseri mikä luuseri kun tarvii omatuntoa tuolla tavalla pönkittää..
että joku voi olla sekasin... taidat olla aika pinnallinen tyyppi.. ja luulet itsestäsi kai jotain kun noin puhut?
Nyt kyllä tekee mieli kysyä...että se timanttisormusko tekee uudesta ihmissuhteestasi niin ihanan ja mitäpä sillä nyt on merkitystä muille kuin sinulle!
merkitystä luuserille, kun tuntee osaa satuttaa.
Aplle tsemppiä, meillä tilanne sellainen, että mieheni naikkonen kävi tilamme jo mittailemassa.
Ei ottanut huomioon avioehtoja ja omaisuudenjakoa.
Mies jäi tyhjän päälle, eikä kelvannut enää kakkosellekaan.
Mitä tuohonkin nyt sitten sanoisi.
Miten ap mielestäsi puhui?
"...jossa kiilteli lukuisin timantein koristeltu kihlasormus..."
JATKUU:
Sitten suljin Reginan ja palasin keittiöön jatkamaan kesken jäänyttä tiskausta.
kuulostaako tutulta? jos oikeasti olisit päässyt
ylitse tuosta entisestäsi et julistaisi sitä täälä.
Vaan et edes muistaisi koko henkilö ja samalla ajattelisit vaikka tämä entisesi tulisi kadulla vastaan ..et ees huomaisi tahi ees muistaisi olleesi kyseisen henkilön kanssa,,
Ilmainen konsulttiarvio..älä käy täälä kirjoittamassa tahi lukemassa..saatat jopa unohtaa
oman elämäsi synkkyyden..
PS. se auto on varmaan entisen miehesi jossain vaiheessa kun anopilta ja apelta aika jättää se taas että onko se auto minkään arvoinen silloin on taas sivuseikka..
hyvää juhannusta!
opettele ensin kirjoittamaan, ennen kuin käyt täällä.
alkaa pilkkuja viilaamaan kun ei muuta reppana keksi...toiseksi
jos oma ajatusmaailma on niin rajoittunut että ottaa tänne kirjoittelun tosissaan..
..ei voi kuin onnitella ilmeisesti olet sellainen luuseri jolla ei ole muuta paikkaa päteä kuin haukkua täälä entisiä se viilata pilkkuja..
eipä ihme että tulit petetyksi...
ei ole ihmisen luonne kiinni yhteiskunta luokasta.