1. avioliittoni kariutui ale 2 vuoden ex-vaimon pettämiseen ja suhteeseen. Nyt olen ollut 2. avioliitossani vajaan kuukauden ja vaimoni on raskaana 7 kk:lla. Tänään hän sanoi, että suhteemme on täyttä paskaa ja haukkui minut ja kaiken elämässämme pystyyn.
Joo-o, tuntuu kuin olisi vedetty matto jalkojen alta. Erehdyin luulemaan, että kaikki on kerrankin hyvin, mutta eipä ollutkaan. Kaikki onkin kuulema ollut pelkkää paskaa ja minä olen täysi mulkku, joka ei osaa eikä ymmärrä mitään. Parhaani olen mielestäni yrittänyt.
Miten ihminen voi epäonnistua näin pahasti? On täydellisen tyhjä olo. Kun sai kerättyä itsensä kasaan edellisesti pettymyksestä ja luuli päässeensä kiinni hyvään elämään ja saavansa perheen, pudotettiin taas pommi niskaan. Mikä helvetti minussa on vikana vai onko ylipäänsä mitään muuta kuin vikaa?
Joo-o, tuntuu kuin olisi vedetty matto jalkojen alta. Erehdyin luulemaan, että kaikki on kerrankin hyvin, mutta eipä ollutkaan. Kaikki onkin kuulema ollut pelkkää paskaa ja minä olen täysi mulkku, joka ei osaa eikä ymmärrä mitään. Parhaani olen mielestäni yrittänyt.
Miten ihminen voi epäonnistua näin pahasti? On täydellisen tyhjä olo. Kun sai kerättyä itsensä kasaan edellisesti pettymyksestä ja luuli päässeensä kiinni hyvään elämään ja saavansa perheen, pudotettiin taas pommi niskaan. Mikä helvetti minussa on vikana vai onko ylipäänsä mitään muuta kuin vikaa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä hyvä mies menetä uskoasi noin vähällä, raskaana oleva vaimosi on tällä hetkellä hormoniensa vietävänä. Kyllä hän siitä asettuu, kunhan pienokainen syntyy ja oma keho alkaa taas tuntua omalta. Muista että raskaus on naiselle suurten muutosten aikaa sekä fyysisesti että henkisesti.
Oma vaimoni muuttui raskauden puolenvälin jälkeen suohirviöksi (ei ulkonäöltään vaan käytökseltään), ja olin ihmeissäni koska lapsi oli mitä suurimmin toivottu. Jälkeenpäin olemme keskustelleet asiasta ja olen ymmärtänyt ettei vikaa ollut minussa tai meissä, vaan yksinkertaisesti luonto vei naista.
Joten yritä ymmärtää ja helliä vaimoasi, hän käy juuri nyt läpi jotain sellaista mitä mies ei voi koskaan tajuta.
Ei ole minun uskostani kiinni. Vaimo ilmoitti juuri jättävänsä minut ja ilmoitti myös, etten tule näkemään lasta koskaan.
vaimosi sanomisesta,,,Onko lapsi lainkaan sinun siittämä?
Hei vaan,
raskaana oleva vaimosi on varmaan kauhuissaan ja peloissaan vauvan tulemisesta, pelkää että sinä jätät kun vauva syntyy (jokaisen tuttavapiirissä näitä pelottavia esimerkkejä), haukkuu sut jo valmiiksi tai sitten vaan testaa että hylkäätkö hänet ja vauvan, ETHÄN HYLKÄÄ!!
Koita kestää ja jaksaa. Me naiset ollaan tosi hankalia. Mutta vauvan kanssa yksin jäämisen pelko, ja ylipäätään äidiksi tuleminen on joillekin naisille kauhun paikka. Tuskin sussa mitään sen kummempaa vikaa on, kuin se että satut olemaan siinä naisesi lähellä ja hän voi suhun purkaa tunteitaan. Tietty voit yrittää jutella (kunhan olet rauhoittunut) että onko hän todella tätä mieltä ja että sinulla on ollut ihan eri käsitys ja olet onnellinen vauvan tulosta ja vaimostasi itsestään. Kyllä se siitä...
Melko heikko itsetunto voi olla tämänkin kaverin ongelmana. Tai se ettei oikeasti rakasta ja on valmis häpiymään kun toinen vihjaa. Mutta kai se nainen on miehensä tuntenut kun lapsenkin on tehnyt.
et ole vaan jostain syystä luotu elämään avioliitossa tai missään liitossa. Sellasiakin ihmisiä löytyy. Ei sillä, että olisit jotenki paha ihminen, vaan sillä tavalla, että jostain syystä sulla ei onnistu parisuhteen muodostaminen ja ylläpitäminen. Kannattaako harkita yksinelämisen elämismuotoa oman parhaansa kannalta?
Niin kai se on. Enpä enää itsekään osaa enää muuta sanoa. Olen mielestäni elänyt kaikkien "sääntöjen" mukaan, ollut uskollinen, ottanut huomioon, yrittänyt keskustella parhaani mukaan, antanut hellyytta, rakkautta, seksiä, turvaa, apua, omaa tilaa, yhteista aikaa, kuulevaa korvaa ja lohduttavaa olkapäätä.
Olen sen verran pahasti ryvettynyt 1. liitossani, etten enää kuuntele jättämisellä uhkailuja ja haukkumisia. Ne loukkaavat perijuurin. Haen huomenna käräjäoikeudesta paperit ja annan "vaimolle" sen, minkä hän haluaa. Lupaudun maksamaan asunnosta edelleen puolet, jotta lapsella olisi hyvä ja kaunis koti. Vuokrayksiö ei liene kovin kallis ja patja ja telkkari mahtuvat sinne hyvin.
Sinä se tyttis olet sitten aina suuna päänä kommetoimassa kaikkea.
Kertaakaan en ole nähnyt sun kirjoittavan tai kommentoivan MITÄÄN fiksua. Painu takasin sinne miesten logiikka palstalle pitämään näitä "miten ajat partakarvasi" -galluppeja. Tiedät kyllä ihan tasantarkkaan mitä tarkoitan.
Parempi olis vielä että jos olisit hetken vaikka ihan hiljaa!
ja pois tuo luovuttamisen ja itsesäälin henki. Heti! Susta on tulossa isä ja olet tulostelemassa eropapereita vaimon hormoonihuuruisen suunsoiton perusteella. Semmoinen ei ollenkaan käy, vaan vaimon kanssa on selviteltävä ensin juurta jaksain, että mistä kohtaa hänen turvonneita jalkojaan kenkä puristaa. Se on vain suoraan kysyttävä, että mikä on mennyt pieleen ja millä perusteella vaimo aikoo erottaa isän lapsestaan.
Kirjoituksesi perusteella en ymmärrä itsekään mitä varsinaisesti olisit tehnyt "väärin". Et varmaan mitään. Ja kyllähän teillä molemminpuolista rakkautta on tai on ainakin ollut, kun kerran yhteen olette menneet ja lapsenkin tarkoituksella tehneet.
Jos napakka keskustelu ei auta, varaat ajan lääkärille ja menet vaimosi kanssa sinne selvittelemään ongelmanne fysiologista puolta. Sieltä neuvotaan jatkohoitoon, jos synnytys- ja naistentautien spesialiteetista ei löydy vastauksia. Tai ihan ensiksi voit vaikka pirauttaa vaimosi neuvolan terveydenhoitajalle ja kysyä neuvoa.
tällä palstalla ei ole kai ketään joka tuntee noi ihmiset ja tietäs mikä niiden ongelma on OIKEESTI. ehkä vika onkin tässä alottajassa mutta se ei itse näe itsessään mitään. vika voi olla molemmissa, tai vika on siinä ettei ne ymmärrä toistensa kommunikaatiota missään muodossa. on helppoo lähtee puolustamaan sitä kuka ottaa ongelman esiin. vähän jalkoja maahan ja alottaja voisi myös keskustella asioista tuttujensa kanssa. ne ketkä tuntee nää osapuolet nini niillä on parempi näkökulma asioihin kuin meillä vierailla jotka voidaan vain arvailla.
Noh, huonoa tuuria ehkä. Jos epäilet jotain "vikaa" itsessäsi, niin tietysti sellainen kannattaa selvittää. Eli kysyppä asiallisesti vaimoltasi mikä sinussa tarkkaan ottaen on pielessä. Yritä hänet kertomaan joitain ihan konkreettisia asioita. Ei pelkästään "mutu" juttuja tai mielenhäröjä. Miettikää yhdessä voitko korjata joitain asioita itsessäsi, jos se tekisi hänet tyytyväiseksi.
Voi olla ettet saa mitään järkevää vastakaikua. Et siis yksinkertaisesti ole sellainen ihminen jollainen hän haluaisi sinun olevan. Miten hän kuvitteli muuttavansa sinut menemällä naimisiin ja tulemalla raskaaksi.
Ennen aviolittoa voi olla liian ruusuiset haavekuvat silmissä: tulevaisuudesta. Tavoite päästä naimisiin, perustaa perhe jne. voivat olla voimakkaampia kuin antaisi ajan kulua ja elää toisen rinnalla toiseen tutustuen. Luulee vain sen riittävän kun kummallakin on sama haave ja tavoite. Mutta ei se riitä. Parissa seurusteluvuodessa harvoin oppii tuntemaan kumppaninsa tarpeeksi hyvin. Ongelmat ilmenevät 3-5 vuoden kuluttua pariutumisesta, jollei realistiset kuvat ole olleet koko ajan mielessä.
Voithan kysyä exältäsikin mikä sinussa on niin pielessä. Jos nämä kaksi naista kertovat samaa tarinaa, on mahdollista että jossain mielessä tulee tarve katsoa peiliinkin.
Minä olen liian itsekeskeinen, ajattelen kaiken vain omista lähtökohdistani. Sitä väitti exäni viimeiset kymmenen vuotta 15 vuotisen avioliiton aikana, ja sitä alkoi nyk vaimoni myös väittää. Siitä ollaan riidelty ja pahasti koska mielestäni olen melko huomaavainen. Erosta ollaan jo lähes sovittu ja kaikki tuntuu olevan päin helvettiä. Kuitenkaan en haluaisi erota, mutta toisalta en enää jaksa kuunnella niitä haukkujakaan enkä kattoa vaimoani haukkuriidan jälkeen.
Olin illanistujaisissa työkaverini kanssa ja tämäkin tuli sivuutettua. Työkaveri yritti kovin sovinnollisesti selittää että mun pitäisi kattella peiliin ja miettiä josko sittenkin olisin jotenkin itsekeskeinen joissain asioissa enkä kuuntele mitä vaimo haluaa, vaan teen mitä minä ajattelen hänen haluavan.
En silti tiedä pelastuuko suhteemme sillä että yritän ottaa asiasta onkeen. Vaimoni on luultavasti jo niin tympiintynyt minuun ettei mikään auta.