Ihmetyttää kun anoppi on yllyttänyt poikiaan muuttamaan ulkomaille työn perässä. Liittomme alkuaikoina minä sanoin etten halua lähteä, koska pidän kotimaastani ja minulle on tärkeää että suku on lähellä. Silti joka välissä yritettiin patistaa lähtemään, se kun on NIIN avartavaa. Mieheni pikkuveli sitten vaimoineen lähti. Siitä alkoi kehuskelu, joka kuitenkin pikkuhiljaa vaihtui päivittelyyn sitä miten ei lapsenlapsia juuri näe. Vaimo hoiti kolme lasta kotona ilman mitään tukiverkostoa, kunnes kyllästyi miehen "työreissuihin" (mm. yksi suhde) ja otti hatkat. Löysi sitten uuden miehen ulkomailta, ei halua takaisin Suomeen. Lapsenlapset ovat jääneet sille tielleen, hyvä kun enää suomea puhuvat kun kerran vuodessa isä saa heidät Suomeen tuotua. Mieskin löysi uuden, suomalaisnaisen, mutta muutto Suomeen tarkottaisi siis eroa lapsista. Ex-miniä katkaisi täysin välinsä appivanhempiin, joilta ei saanut kuin panettelua ja haukkumisia.
Joskus korvat punaisina kuuntelen miten anoppi parjaa ex-miniää. Kun tämä ajoi kolarin, auto meni romuksi eikä hän voinut kuskata lapsia ex-miehelle viikonlopuksi vaan pyysi tätä hakemaan heidät, oli se aivan kohtuutonta!!! Mietin vain, kuinka hän itse on osasyyllinen tilanteeseen...
Joskus korvat punaisina kuuntelen miten anoppi parjaa ex-miniää. Kun tämä ajoi kolarin, auto meni romuksi eikä hän voinut kuskata lapsia ex-miehelle viikonlopuksi vaan pyysi tätä hakemaan heidät, oli se aivan kohtuutonta!!! Mietin vain, kuinka hän itse on osasyyllinen tilanteeseen...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Anoppi ei varmaan katsonut muuttoasiaa kaikista näkökulmista. Varmaan halusi pojillensa parasta. Kyllä anoppisi varmaan katuu että niin niitä kannusti vaikka minusta ei tarvitse katua kuin niiden lasten osalta, onhan ulkomailla monestikkin pienempi verotus, halvemmat hinnat,kateus,pahansuopaisuus,ennakkoluulot ja tuomitseminen ei ole niin kovaa kuin Suomessa ja paremmat palkat. Miehesi veljen vaimo teki itse päätöksensä lähteä. Hänen olisi kannattanut ottaa asoista selvää ennen lähtöä. Kohtuutonta anopiltasi on kyllä haukkua ex-miniäänsä tuosta autojutusta.
olisi Suomessakaan pystyssä pysynyt, näin luulen. Pettäähän voi missä vain. Toki käly omasta halustaan sinne lähti, mutta tuskin parikymppisenä odottavana äitinä tiesi mihin päänsä pisti. On käly kyllä sanonut monta kertaa, kuinka Suomessa olisi lasten kasvatus ollut helpompaa kuin kyseisessä maassa, jossa ei lapsiaan voinut hetkeksikään silmistä päästää edes kotipihalla. Kun joskus Suomessa kävivät, kadehtivat miten meillä lapset leikkivät takametsässä, tai minkälainen päivähoitosysteemi oli, tai koululaitos... Mutta tehty mikä tehty. Tilanne on nyt mikä on, suku on hajalla ja serkukset eivät kohta muista toisiaan.
lapsiaan katsomaan eteenpäin elämässään, avartamaan maailmankuvaansa, hankkimaan kokemuksia sekä siinä sivussa taloudellistakin hyötyä, kohentamaan kielitaitoaan sekä tarjoamaan omille lapsilleen vähän laajempaa perspektiiviä kuin espoolaisen ostarin.
Mikä siis on vialla? Mitä pahaa anoppisi on tehnyt? Nyppiikö, kun et itse uskalla vai mistä purkaus?
Ei tainnut tulla pointsi esiin. Minua nyppii, kun anoppi oli ensin puoliväkisin lähettämässä ulkomaille, sitten haukkui selän takana kun lapsenlapsia ei koskaan nähnyt eikä yhteyttä pidetty riittävästi jne. Itse kerran vieraili (=lomaili, poikansa kotona täysihoidossa) siellä, 11 vuoden aikana. Rahapulasta ei ole kyse. Syyt niskoilleen sai nimenomaan ex-miniä, joka ei ollut se innokkain lähtijä, vaan lähti miehensä tähden. Vuosia pyyteli että palaisivat Suomeen, kun eläminen oli kallista ja turvatonta, hän oli yksin ilman turvaverkostoa ja kenenkään apua. Mutta ei silloin käynyt, ura oli miehelle tärkeämpi kuin perhe. Nyt kun ovat (ex-miniä ja lapset) sitten juurtuneet sinne, mutta miehelle sopisi paremmin tulla uuden naisen perässä Suomeen, haukutaan siitäkin. Pitäisi nyt tuoda lapset tänne asumaan (että isä saisi tavata kerran kahdessa viikossa, jos sattuu sopimaan), maahan jonka kieltä eivät enää osaa kunnolla.
Olisi haukkumatta ja puhumatta pahaa, kun itse on aikanaan aivopessyt lapsensa lähtemään kauas juuriltaan. On sillä saanut aikaan sen, ettei ex-miniä haluaisi pitää tämän puolen sukuun juuri minkäänlaista yhteyttä. Ja se on jo huomattu, ettei pojasta ole juuri yhteydenpitäjäksi.
olen elämässä oppinut, että sukulaiset ovat mukavia kunhan muistaa pitää heidät käsivarren mitan päässä. Eli korvalla lotkautan sekä patisteluille että toppuutteluille, koski asia mitä tahansa.
Kovin vaikeasti tuntuvat ihmiset antavan läheisilleen elintilaa, mikähän läheisriippuvuusepidemia menossa. Itsestäni tuntuu käsittämättömältä, en kuuna päivänä voisi edes kuvitella itsestäni moista röyhkeyttä, että ryhtyisin manipuloimaan aikuisia lapsiani työn, asumisen tms. suhteen.
Tietysti olisi mukavaa jos lähisukua olisi jossain Karibialla avosylin vuottamassa, anansviljelmä vilpoisan bungalowin takana :D
En ole koskaan oikein ymmärtänyt kanssakäymistä, joka perustuu vain siihen, että joku ihminen nyt sattumalta on sukua. Kenellekään en halua osoittaa mieltä enkä käyttäytyä sivistymättömästi, joten olen valinnut johdonmukaisesta mainitsemasi käsivarren mitan päässä pitämisen, kun kyse on sukulaisista, jotka eivät tunnu henkisesti mitenkään läheisiltä.
Minulla on joukko ystäviä, jotka ovat minulle rakkaita siksi, että heidän kanssaan löytyy tavalla tai toisella yhteinen sävel. Oman miehen ja lasteni rinnalla he ovat tärkeintä, mitä minulla on. Tähän joukkoon kuuluu kaksi sukulaista.
Kyse ei minusta ole siitä, että sen paremmin minussa kuin heissäkään olisi mitään erityistä osoitettavaa vikaa: mitään yhteistä ei vain ole.
Joskus mietin näitä anoppinarinoita siitä näkulmasta, että mikä ihmeen ruusunpunainen kuvitelma saa aikuiset nuoret naiset odottamaan, että esimerkiksi appivanhemmat käyttäytyisivät heidän halujensa mukaisesti. Miehen/vaimon vanhemmat ovat mitä ovat. Toisilla käy parempi tuuri kuin toisilla. Jos ei tiivis yhdessäolo onnistu, niin sitten pidetään välit korrekteina, joskin hieman etäisinä eikä päästetä mitään tilannetta konfliktin asteelle. Useimmat ihmiset ovat siedettävissä pieninä annoksina, joskin myönnän, että hirveän vaikeita ihmisiä on niin anopeissa kuin miniöissäkin, jolloin se konfliktin välttäminen on vaikeaa. Jatkuvaan riitelemiseen, mielenosoittamiseen ja selän takana parjaamiseen ryhtyminen on minusta kuitenkin typerää, kuluttavaa eikä siinä pelissä kukaan voita. senkin energian, jonka käyttää jonkun aktiiviseen vihaamiseen, voisi käyttää positiivisesti itsensä hyväksi.