kuulla miksi en kelpaa?
Siis en ole koskaan seurustellut, sen verran on seksikokemusta että voin sanoa että neitsyt en ole, mutta siitä viime kerrasta on 9 v aikaa.
Miehet ei edes huomaa minua, yleensä (esim. työpaikalla) eivät edes sano huomenta ja jos yritän jutella (miehen kanssa) hän vastaa yksitavuisesti tai lähtee pois. Tämä siis joka kerta, erilaisilta miehiltä niin sinkuilta kuin varatuiltakin koettua.
Olen vähän päälle 30:nen, pikkuinen, pullea tosin mutten mikään läski, vaaleahkot pitkät hiukset, joita pidän yleensä ponnarilla, en meikkaa siksi, koska pidän itsestäni juuri tällaisena kuin olen ( eli en koe tarvetta meikata), ihoni ei kyllä ole paras mahdollinen eli hiukan punoittava ja helposti ärtyvä.
Luonteeni on iloinen, hyväntuulinen, hymyilen mielelläni, mutta toisaalta olen porukassa mieluiten se kuunteleva osapuoli ja viihdyn myös yksin. En viihdy baareissa, en käytä alkoholia (mutta suon sen muille niin kauan kuin eivät aiheuta häiriötä minulle) en tupakoi.
Seksiä en oikein osaa enää ajatellakaan, siitä on niin pitkä aika, mutta varsinkin iltaisin iskee se mahdoton hellyydenkaipuu...
Miksi siis en kelpaa, miksi minua ei edes huomata edes ystävänä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
en löydä mitään syytä, mikset kelpaisi jollekin/joillekin miehille niin ystävänä kuin kumppaninakin. Eli valitettavasti en osaa vastata kysymykseesi.
Ehkäpä ympäristössäsi olevat miehet ovat tolloja? Ainakin nuo, jotka eivät sano edes huomenta, ovat sellaisia.
(ees pikkasen) niin miehet kirmaa kimpussasi.
Mutta jotainhan tuossa nyt on.
Se on hyvä että pidät itsestäsi sellaisena
kuin olet mutta jostain syystä muut eivät pidä..
Mitäs jos joskus ihan huviksesi kokeilisit
laittaa vähän meikkiä naamaan ja hiukset auki,
harrastaa jonkinlaista kuntoilua ja ehkä jopa laihtua pari kiloa.
Sitten vaan vartalonmyötäiset vaatteet
päälle niin voit kokeilla ettetkö muka kelpaa..
ensin itsellesi.
Eikös se niin ole lapsillakin, että jos haluat ystäviä, niin näytä siltä, ettet kaipaisi ystäviä. En tiedä, ihmisissä taitaa monissa olla sellainen puoli, että jos näkee jonkun oikein tosissaan haluavan ja tarvitsevan jotakin, niin sitä ei sitten hänelle todellakaan haluta antaa?
Tai sitten kyse on ihan ulkonäöstäsi. Laihduta, tee vatsapunnerruksia: tee itsestäsi pikaerektiomasiina miesten silmissä. ;)
"pikaerektiomasiina" :D
En nyt ihan varma ole, haluanko juuri tuota.
Niin, teistä osa kehotti laihduttamaan. No ei minulla läskit pursuile, kuten sanoin, muodot on kyllä kohdillaan eli olen suht isorintainen, vyötärökin löytyy vain minimaalisilla jenkkakahvoilla, ja kuntoilua salilla harrastan muutaman kerran viikossa.
En halua laihtua, täytyy kai sitten uskoa se, että vain ne joilla kylkiluut paistaa, kelpaavat miehille :( :(
Sitten ymmärsin aivan väärin.
Käsitin että olisit _oikeasti_ lihava eikä vaan muodokas.
Oletko koittanut tätä:
http://treffit.suomi24.fi/
>En halua laihtua, täytyy kai sitten uskoa se, että vain ne joilla kylkiluut paistaa, kelpaavat miehille :( :(
>
Eihän se noin ole.
Elä nyt turhaan laihdukkaan.Olet just hyvä sellaisena kun olet.
Työpaikoilla harva osoittaa erityistä mielenkiintoaan vastakkaista sukupuolta kohtaan. Jos ei edes vastaa huomenta-tervehdykseen, se osoittaa vain henkilön käytöstapojen puutetta.
Itse en edes odota "siinä mielessä" kontakteja työympäristössä.
Netin deittipalstat ovat sullekin varmasti paras vaihtoehto. Ja vaikka muutamat ensitreffit olisikin takana, luovuttaa ei kannata! Netissä voit tutustua hemmoihin omaa juuri sinulle sopivaa tahtia. Mutta muistaa myös, että me jotkut odotamme melko pikaista livetapaamista, jotta tietää miten on niiden kemioiden laita...
Olen nainen, mutta vastasin nyt kuitenkin kun tuntuivat nuo miespuoliset tarttuvan lähinnä tuohon painoasiaan. ...Ne miehet... :)) Siitäkin asiasta sanoisin, että on OIKEASTI olemassa miehiä, jotka nauttivat eniten muodokkaan naisen katselemisesta ja hmmm...toiminnasta hänen kanssaan.
Nyt deitti-ilmoja eetteriin ja tsemppiä sulle!!!
t. Nainen muodokas