se oikea?

mistä tietää että on tavannut sen oikean?

perustelkaa.
81778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tiedät sen sitten, kun sinun ei tarvitse sitä kysyä :)

Äänestä

Se oikea voi olla sellainen jonka kanssa päättää kommunikoida ja rakentaa. Kumpikin. Tai se voi olla vaikeuksien kautta voittoon tai suora voitto. Oikeaa tapaa ei ole. Tai... Se oikea saattaa yrittää. Yrittää myös viestittää jotain. Selvittää asioita ja ehkä puhuu. Ellei ole jurotin. Se oikea välittää. Se oikealla on oikea sävel, ja se kertoo sen kun antaa tilaisuuden. Se oikea voi olla piilossa usein kuorensa alla. Joskus, oikea pamahtaa kuin meteoriitti taivaalta tai enkeli unessa. Mutta joskus, oikea hipii maskissa joka alta tulee esiin tähti. Oikeaa tapaa ei ole, mutta kyllä sen tietää.

;)

Äänestä

kun toista ajattelee. Näkee toisessa piirteitä mistä on salaa haaveillut, pitää näkemästään ja kumppani miellyttää puutteista huolimatta. Seksi on ihanaa, yhdessä on hyvä ja mutkaton olla. Kumpikin ovat vapaita ja valmiita pariutumaan. Ei esteitä, eikä rasitteita. On vaan niin älyttömän ihastunut ja sen näkee myös toisen silmistä. Voiko sen oikeampaa olla tai ainakin siihen on pakko uskoa? Ei muita pysty ajattelemaankaan, eikä muuta näe.

Äänestä

Aika näyttää, tutustukaa toisiinne. Rakkaus tulee ajallaan.

Äänestä

Niiden on vaikein uskoa "siihen oikeaan" jotka eivät sitä erityistä tunnetta ole (vielä) kokeneet, omaansa löytäneet. Ei meinaan ole satua.

Äänestä
  • Ei ole satua, mutta se oikea voi myöhemmin osittautua vääräksi.

    Äänestä

horoskoopit:) ja tarkoitan sitä myös todella! eli vastakkaiset horoskoopit sopii parhaiten toisilleen- ja mitä enemmän on tarkassa horoskoopissa sopivia- sen paremmin sovitte toisillenne- mutta se kyllä periaatteessa pystyy näkemäänkin onko toinen sopiva- hän ei ärsytä- muunmuassa. mutta tässä piilee myös kompa... johon moni kompastuu parinetsinnässä- hän ottaa semmoisen joka tuntuu tutulle ja siltä kuin olis tuntenu aina- meinaa sitä että toisessa on jotain jota on ollut esim. suhteessa vanhempiin samalla tavalla ja joka vaatii alitajuisesti korjaamista sinussa itsessäsi- eli silloin valitset sellaisen jota tarvitset korjataksesi itseäsi, et sellaista, joka on sinulle henkilökohtaisesti luonteeltaan, ulkonäöltään ja hajultaan sopiva. eli aika perkeleenmoista hakuammuntaa:) hehhee!!! jollei usko horoskooppeihin...

Äänestä

Kun ensimmäistä kertaa tunnet aidosti, että tapahtuipa mitä tahansa, et ikinä osaa katua tämän henkilön kanssa viettämiäsi vuosia.

Tarvitseeko tuo perusteluja? Selvähän se. Vaikka syystä tai toisesta päätyisitte joskus eri teille tai vaikka uuteen suhteeseen, jos olet kokenut jotain niin kaunista, hyvää ja aitoa, ettei mikään saa sinua katumaan energiaa ja aikaa jonka olet sille antanut, silloin se on ollut "sitä oikeaa".

Valitettavasti sitä ei voi tietää kovin varhain =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistä tietää? kirjoitti:

mistä tietää että on tavannut sen oikean?

perustelkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu