Kaksoiselämää

Usein ajatellaan, että kaksoiselämään ryhtyvä ottaa itselleen lisää vapauksia. Olen toista mieltä. Kaksoiselämässä kaikki aika ja energia menee kuvion ylläpitämiseen ja tuntuu, että elämä ei oikeasi ole missään.
Ja siitä ei pääse irti. Ei sitten niin millään.
Älkää hyvät ihmiset missään nimessä alkako tähän
hommaan. Huonokin liitto on paljon parempi vaihtoehto kuin tämä. Tämä syö ihmistä syvältä sisältä. Tämä ei ole ihmisarvoista elämää.
Haluaisin pois, mutta niin syvät ovat tunteet tätä toista miestä kohtaan, että tuntuu mahdottomuudelta irrottautua siitä. Kuten myös tuntuu mahdottomalta irtautua omasta avioliitosta.
61082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eihän tuo ole edes normaalia elämää. Mitähän puolisosi asiasta ajattelee. Ota selvää, että tiedät edes onko sinulla puolisoa enää olemassakaan. Miksi ihmisessä on kaksi persoonaa? Tuo tuollainen käytös johtaa ennenpitkää mielenterveydellisiin ongelmiin. Et tosiaankaan taida tietää mihin pääsi olet pistänyt. Jotenkin tulee vaikutelma, että vain seksuaaliset asiat kiehtoo elämässä. Minä olen ainakin luullut, että seksi on vain hyvä lisä hyvään ja toimivaan parisuhteeseen. Pidät tavallaan pilkkana toisia ihmisiä ja samalla heidän läheisiään. Sinulle riittää, että saat tyydyttää himojasia puolessa ja toisessa. Riittääkö aikaa mihinkään sosiaaliseen elämään. Päässä seisoo jatkuvasti, että kummankohan kanssa minä silloin ja silloin aikaani vietän...

Äänestä

Olen ollut samassa tilanteessa! Tosin meidän suhde juuri loppui siihen, että hänen vaimoke sai tietää. Tavallaan olen helpottunut, mutta osa minusta tulee aina olemaan hänellä. Tsemppiä sulle!

Äänestä

Helpottavaa kuulla, että joku muukin painii saman asian kanssa.
Yksi lomareissu Lappiin kevättalvella muutti elämäni; tapasin toisen miehen, ja sen jälkeen elämä on ollut todella sekaisin. Toisena hetkenä haluan takaisin vanhan elämäni, toisena hetkenä taas olo on kuin lottovoittajalla. Keskittymiskyky on ihan nollassa, kun mietin kaiken mahdollisen ajan sitä, miten pitäisi toimia, jotta olisin sinut itseni kanssa. Vanhasta suhteesta on pysty lähtemään, 20 v elettyä elämää takana, ja uudesta suhteesta en haluaisi luopua.
Tiedän, etten voi kovin pitkään elää tätä kaksoiselämää, mutta vielä en ole valmis tekemään lopullistakaan ratkaisua.

Onneksi on pari hyvää ystävää, jotka koettaa tsempata ottamatta kantaa moraaliseen puoleen!

Äänestä

Kaksoiselämä kuluttaa, koska kaikkea ei koskaan voi järjestää tinkimättä jostakin, ei vapaasti. Vaimo täytyy pitää tyytyväisenä, hänen viesteihin täytyy nopeasti vastata ja jos vaatii tulemaan jonnekin, on usein mentävä, vaikka olisi sopinut juuri toisen naisen kanssa tapaamisen.
Joskus olen ollut lujilla, ylitöissä, jonne vaimo soittelee, ja puhelut kun siirtyvät kännykkääni, vastaan vaikka kesken rakastelun. Kun tulen kotiin, vaimo keimailee ja ellen heti innostu, ehdottaa suorasanaisesti rakastelua. Ja niin on ponnisteltava toisen kerran samana iltana.
Kesken kauppamatkan rakastajattareni soittaa, ei saa vaimo vastata, ei silloinkaan kun olen suihkussa; täytyy pitää puhelin äänettömänä.

Sovittelemista, riskin ottamista, tarkkoja suunnitelmia - kyllä ne vievät energiaa, mutta onnistuminen, kahden naisen pitäminen hyvänä niin ettei vaimo tiedä toisesta, antaa iloa ja energiaa. Nyt on helpompi tilanne, kun tämä toinen tietää minun olevan naimisissa. Edellinen rakastajatar uskoi minun olevan leskimies, ja kun annoin hänen pitää tämän käsityksen, oli paljon enemmän järjestelmemistä aikatauluissa.

Äänestä
  • Sussa on ihanaa alkumiehen voimaa, melkein ainesta tosimieheksi! Viittiks vinkata kun se nykyinen kakkonen alkaa käydä rasittavaksi...

    Äänestä

  • Sulle "Energiaa menee mutta myös tulee"

    Kun kerroit tarinasi, olisin kuin lukenut omaa tarinaani :) mulla on vaan se helpompi, että asun tällä hetkellä ulkomailla, enkä näe poikaystävääni kovinkaan usein. Mun ihastukseni ansiosta jaksan olla täällä maailmalla ja hän antaa minulle paljon energiaa. Mutta haluan olla myös poikaystävälleni mukava ja yritän pitää hänet niin tyytyväisenä kuin mahdollista. Pienen lisä jännityksen minun ja ihastukseni suhteeseen tekee se, että asumme molemmat kavereittemme kanssa, mutta emme halua heille kertoa, kun ne pitäisivät meitä epäreiluina pettureina. Mutta toisaalta se tekee kaikesta todella jännittävää ja mukavaa. Energiaa tietysti menee siihen, kun tiedän että lähden täältä pois vajaan puolen vuoden päästä ja minulle tulee varmasti kova ikävä ihastustani ja miltä tuntuu kaiken jälkeen palata takaisin poikaystäväni luokse. Mutta olen sitä mieltä että kerran täällä vaan eletään ja pitää nauttia kaikesta mikä on mahdollista, tietystikään en halua satuttaa ketään, joten yritän pitää kaikki onnellisina :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elävä.... kirjoitti:

Usein ajatellaan, että kaksoiselämään ryhtyvä ottaa itselleen lisää vapauksia. Olen toista mieltä. Kaksoiselämässä kaikki aika ja energia menee kuvion ylläpitämiseen ja tuntuu, että elämä ei oikeasi ole missään.
Ja siitä ei pääse irti. Ei sitten niin millään.
Älkää hyvät ihmiset missään nimessä alkako tähän
hommaan. Huonokin liitto on paljon parempi vaihtoehto kuin tämä. Tämä syö ihmistä syvältä sisältä. Tämä ei ole ihmisarvoista elämää.
Haluaisin pois, mutta niin syvät ovat tunteet tätä toista miestä kohtaan, että tuntuu mahdottomuudelta irrottautua siitä. Kuten myös tuntuu mahdottomalta irtautua omasta avioliitosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu