Kuinka monelle on esitelty oma koti, kesämökki, tai olette muuten vierailleet niissä muun tapaamispaikan puuttuessa?
Kuinka moni on esitelty ystäville tai sukulaisille?
Minkäläisia tuntemuksia toisen kotiin astuminen on herättänyt?
Kuinka moni on esitelty ystäville tai sukulaisille?
Minkäläisia tuntemuksia toisen kotiin astuminen on herättänyt?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Taidat olla vielä aika nuori ja kokematon?
Miehen kotona olen käynyt kerran. Jäi kolkko vaikutelma, mutta kesämökki oli ihana. Sanoin, ota tämä erossa. Ihanasti kalustettu. Ihanat istutukset ja laituri. Tunsin heti viihtyväni. Kuin minulle tehty. Vaimo ei vielä toistaiseksi tiedä meistä mitään.
Sukulaisia tai ystäviä en ole tavannut kuin yhden ystäväparin, siinä mies on myös varattu ja nainen minun ikäinen sinkku. Olimme rakkaani mökillä viime elokuussa.
Miehen kotona olen käynyt muutamia kertoja, todella viihtyisä hima - kesämökillekkin olen kutsun saanut, ehkä ensi kesänä menenkin jos keksin hyvän tekosyyn olla viikonlopun tavoittamattomissa ;)
Olen myöskin tavannut lukuisia miehen ystäviä - sukulaisia en ole välittänyt tavata :D
Miehen kodissa olen käynyt montakin kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän oli siivonnut pois osan ykköseen viittaavista esineistä, kuten vaatteet ja kengät naulakosta. Myöhemmin olen saanut tutustua myös ykkösen henkiläökohtaisiin tavaroihin, alusvaatelaatikoita myöten ja sieltä ottanut itselleni vähän pientä kivaa, samoin yhden hajuveden.
Miehen luona olemme rakastelleet parisängyssä, kylppärissä ja olohuoneen matolla, ykkösen kuva on kirjahyllystä "katsellut" meitä.
Vähän jännittynyt olo on ollut mennessäni miehen kotiin, olen pelännyt ykkösen tulevan yllättäen.
Miehen työtovereista olen tavannut monta, ollut mukana yhdessä läksiäisjuhlassakin. Sukulaisia sen sijaan en ole tavannut.
Kakkosena olen ollut nyt 3 vuotta - onnellisena!
TYHMIÄ nämä kakkoset ovat. Tonkia ja varastaa nyt toisten alusvaatteita. Olet varmasti melko köyhä kun pitää toisilta viedä jopa alusvaatteet. Just sellasia köyhiä vanhojapiikojahan te olette kaikki kakkoset kun ette kenellekkään kelpaa ja olette täysin pohjasakkaa
näinhän sitä saadaan taas aihetta haukkua ja nimitellä kakkosia, säälittävä yritys
ykkösen kirjoitus. kakkosethan ovat juuri noin sairaita ja heiltähän voi odottaa juuri noin kieroutunutta käytöstä.
kakkonen, kun tiedät noin hyvin ? toimitko itse vai noin?
tule koskaan olemaankaan kakkonen. Jokainen normaali ihminenhän tajuaa miten väärin tollanen kakkostelu on.
eikä niille, jotka tietävät mielestään paremmin miten asiat on.
SOITAPPA 020202 JA KYSY SIELTÄ..KYLLÄHÄN SE VARMAAN JOULUNAKIN ON KIVAA..SAA ITSE SYÖDÄ KAIKKI RUUATKIN..
"Kenellekään" eikä "kenellekkään". Opetettiin jo peruskoulun neljännellä. Et ilmeisesti päässyt koskaan viidenelle?
Ihan kun nauttisit tuosta kiusanteosta vaimolle ?
Lainaat jo hänen miestään. Ja kuulostaa, kun oikein nauttisit tuosta hänen tavaroidensa penkomisesta ? Ja sitten vielä toisen käyteyistä pikku kivoista. Kaikenlaisia kärsimysnäytelmiä sitä onkin tässä elävässä elämässä! Hakeudu hoitoon!
Minä pidä tuosta miehestä, hän pitää minusta, me olemme kuin luodut toisillemme. Minä olen hänen kanssaan onnellinen, mutta en osaa ajatella olla jatkuvasti, kokoaikaisesti hänen kanssaan. Liitto miehen kanssa, kenen tahansa miehen, on kuin kahle, jota vältän. Siksi en ole vaatinut, että miehen on jätettävä vaimonsa. Minulle sopii tämä jakaminen.
Minusta on pirullisen hauskaa pukeutua vaimon vaatteisiin ja rakastella heidän parisängyssään!
kerro nyt ihmeessä mitä vaimon tuoksu oli. Onko mies ihmetellyt että tuoksut/haiset samalle kuin vaimo
kuinkahan alas katkerat voivat vajota? Tälle palstalle on mahdottomuus saada aikaan asiallista keskustelua niin kauan kun katkeroituneet heittävät tällaisia provoja.
tuoksu oli Allure, miehen vaimolleen lahjaksi ostama hajuvesi, sopii myös minulle.
mieheni auton vierestä omalta pihalta kauniin sormuksen (kirkas kivi). Halusin pitää sen itselläni, en puhunut .. ;-)
Jos pitäisi valita kakkosuuden ja petetyn osien välillä, olisin kyllä mieluummin petetty. Jos tuo salailu ja epärehellisyydessä eläminen tekee ihmisen ajattelutavasta tuollaisen, eipä kateeksi käy. Jos ei paremmasta tiedä, voi kai sitä kicksit saada tuollaisestakin.
tämän miehen vaimon vaatteisiin. Yritätköhän epätoivoisesti muistuttaa miehen vaimoa kun varmaan itsekkin olet tajunnut kummasta mies enemmän välittää.
siellä sinä murros ikänen pentu.
oikeasti tosielämässä eikä vain Kaunareissa??? Miten voi kaksi ihmistä olla noin tyhmiä..? Jos rakkauden hinta on tuo ja rakkautta tekosyynä käyttäen voi hyvällä omatunnolla pitää vaimoa täysin pilkkanaan, naista joka on talon, lapset, kaiken rakentanut miehensä kanssa nollasta, niin minä en ainakaan tahdo olla kengissäsi. Kaikki paha mitä toisille teet kostautuu kolminkertaisena. Sama pätee mieheen. Ihan käsittämätöntä. Kunnioituksen puutetta ja järkyttävää itsekkyyttä. Onneksi en ole kaltaisesi.
Minusta on yksinkertaisesti kivaa leikkiä mieheni "vaimoa" aivan kuin tekisin hänet olemattomaksi, sulautuisin rakkaani kanssa aidommin yhteen. Tavallaan asetun vaimon tilalle ja TIEDÄN että saan paremman hoidon, niin myös mies saa minulta enemmän ja parempaa kuin vaimo, ilman muita sitoumuksia.
koskaan ajatellutkaan että noin skitsoja ihmisiä kuin sinä on olemassa
heidän kotiinsa, eikä hän edes pyytäisi, koska tietää kantani.
Sukulaisista olen tavannut vain edellisestä avioliitosta olevat lapset, kavereit lähes kaikki, paitsi tietysti perhetutut joita vältän mielelläni.
Hänen kotikaupungissaan käyn harvemmin, yleensä hän viettää pari viikonloppua kuukaudessa luonani ja lomailemme mökilläni tai ulkomailla.
Olisi kiva tietää, millaisen ympäristön, kodin, vaimo on miehelleen sisustanut. Saisin joitain vinkkejä, tietäisin mihin mies on tottunut ja voisin ehkä laittaa vähän samaan tyyliin. Näin pitäisin miehestä tiukemmin, hänellä olisi kotoisampaa luonani. Tietysti erilaista pitää olla silti, eksotiikkaa. Sehän on mauste, joka tehoaa, kun mies käy luonani usein.
Minulle on esitelty oma koti, olen ollut siellä myös öitä. Kesämökilläkin olen käynyt kerran sekä kerran myös hänen vanhempien kotona olen käynyt, tosin vanhemmat eivät olleet paikalla ;). Minut on esitelty veljelle ja muutamalle ystävälle. Minkäslaisia tuntemuksia sen toisen kotiin olisi pitänyt herättää? Meillä nyt sattui vain olemaan hyvä fiilis, että saimme olla kahdestaan rauhassa, paikalla ei ollut merkitystä.
En kuunaan päivänä olisi mennyt aikoinaan silloisen rakastajani (nykyisen mieheni)kotiin vaikka miten olisi ollut varma ettei ketään tule. Tuntui vaikealta olla jo heidän autossaan, vaimon paikalla. Tunsin syyllisyyttä. Työni puolesta minulla oli kuitenkin paikka missä saimme olla ihan rauhassa melkein päivittäin. Miehen kavereihin tutustuin kun n. vuosi oli salasuhdettamme kestänyt. Se tuntui oudolta, tietäen että nuo samat kaverit tunsivat myös tuonaikaisen vaimon.
Jossain se omatunto kuitenkin kolkutti, välillä tosi kovaa. Onneksi tuo aika on historiaa.
nim. ei ikinä enää
Miehen vaimo oli lomilla, ja nussittiin makeasti heidän kotosalla. Molemmat pojat nukkuivat saman katon alla.
Vaimo kai luulee miestä uskolliseksi nykyäänkin. Tapahtui Helsingissä.
tunkeutuu toisen kotiin lasten aikana! Ja makeasti vielä, mahtoi olla todella ihanaa sairaassa pääkopassa!?? Itse en tunkeutuisi toisen kotiin mistään hinnasta. Juoksisin ja lujaa, jos joku äijä ehdottais, sillä sekin makea pakkaus on silloin takuulla päästää vialla!
ja nai sitä minun sängyssäni, kun tulin lenkiltä. Enpä ole montaa ihmistä niin paljon halveksinut kuin niitä kahta.
kun vaimo oli matkoilla. En mennyt. En voisi kuvitellakkaan meneväni.
Ei käydä edes samoissa ravintoloissa, missä he yhdessä käyvät.
Vuosi kohta mennyt, enkä ole tavannut veljiänsä, enkä muitakaan sukulaisia.
Olen kyllä hänet esitellyt ystävilleni, koska olen itse sinkku.