Olen ollut töissä työpaikassani syksystä asti. Ja ihastunut työkaveriini. Meillä on ollut jo pidemmän aikaa vipinää molempien tossuissa. Ja viikonloppuisin päädymme samaan osoitteeseen. Vaikka teemme enimmäkseen eri vuoroja, vuoronvaihdoissa katseet on todella polttavia ja tekisi mieli sanoa tai tehdä asialle jotain, mutta sopimuksemme mukaan emme ole kertoneet töissä suhteestamme. Luulin että se toimii. Sain kuitenkin tietää että hänellä on jonkinlaista vipinää toisenkin työkaverini kanssa. (Luultavasti siksi ei asiasta työpaikalla puhuta.) En tiedä kuinka suhtautuisin tähän. Sillä en itse ole tyyppiä joka pelaa ihmisten tunteilla ja olen monesti hänelle siitä sanonutkin. Kuitenkin hän haluaa olla kanssani, vaikka sanon etten halua olla hänen pelinappulansa. Onko se sitten niin vaikeaa ymmärtää, vai pitäisikö minun vain itse ymmärtää ettei tämäkään ihana ihminen ikinä tule ymmärtämään?
Ilmapiiri?
Työpaikan ilmapiirin pilannut?
2960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kapakasta kapakkaan yhden äijän perässä, joka naiskenteli kaikki työpaikan naiset peräkkäin, limikkäin ja lomittain.
Jonain iltana hän armollisesti sitten valitsi minut.
Ei enää tällä itsetunnolla, ei ikinä.
Enpä ole itsekään kovin vanha, nuoreksi voisin itseäni kutsua. Keksin aina jonkun puolustuksen, kuten en minä hänen perässään baarista baariin juokse, minut vain etsitään aina käsiin. Ehkä sitten kun ketään muuta ei löydy. En tiedä onko asia niin, mutta epäilyttävä tilanne. Hyvä huomautus kuitenkin, ja ehkä vielä pystyn olemaan normaali töissä ilman että ymmärrän väärin ja minut ymmärretään väärin...