nutrilet startti 5pvää

ja ei tartte sanoo että nestettä se vaan on ..mulle ihan sama koska tiputusta se on sekin :O)
ja aloitin nyt uuden kuurin johon lisäsin profeel tuotteita.
Mahtavaa :O)
192325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Oikeestikko lähti noin paljon viidessä päivässä? Oliko hankalaa? Itse olen pohtinut saman kuurin aloitusta. Tämä tieto kyllä nostatti osakkeita =)!

Äänestä
  • oli vaikeaa,oloa voísi kai verrata alkoholistiin koska kokoajan ajattelin vaan ruokaa ja herkkuja mitä ei saa syösä..sittemn popsin tuorekurkkua aivan hurjana :O)
    ja kaksi ensimmäistä päivää palelti aikas hurjasti.
    Tässähän kalorimäärä taitaa olla päivässä n.750 ja se tuntui ainakin minulla hiukan väsymyksenä mutta niin vaan sinnittelin kuurin loppuun.söin myös vesimelonia ja varhaiskaalia koska illat olivat pahimpia kun teki mieli ruokaa ihan kokoajan.Helppoa tämä siksi oli että kaikki oli valmiina ei tarttenu kummemmin miettiä mitä syö.Illan pasta annokseeni lisäsin sitä varhaiskaalia.Makuhan näissä ei ole kaikkein parhain.mun suosikki oli vanilja jälkiruoka.
    Varmaan minulta myös lähti paljon nestettä koska alkupainonikin oli kauhea.

    Äänestä

Minkä hintainen tuo paketti on? ja missä niitä myydään? Tuollainen isompi pudotus antaisi lisää potkua laihdutukseen. Kiitos vastauksista!!!

Äänestä
  • boksit monen hintaisia. ostin euromarketista 30€/laatikko. on muuten siinä startissa sellaisia juttuja, mitä ei saa ostettua erikseen. olen itse miettinyt, että jos pitäis kerran kuussa 5pv kurituksen itselleen, on niin vaivatonta syömistä, ei tarvi paljon miettiä sitä mitä suuhunsa laittaa. niin ja siitä pudotuksesta, olen pudottanut jo 16kg pv:ssä ja nyt mennyt 2kg nutrauksella. ei siis voi olla pelkkää nesteen poistumista kehosta.

    Äänestä

  • hintoja kirjoitti:

    boksit monen hintaisia. ostin euromarketista 30€/laatikko. on muuten siinä startissa sellaisia juttuja, mitä ei saa ostettua erikseen. olen itse miettinyt, että jos pitäis kerran kuussa 5pv kurituksen itselleen, on niin vaivatonta syömistä, ei tarvi paljon miettiä sitä mitä suuhunsa laittaa. niin ja siitä pudotuksesta, olen pudottanut jo 16kg pv:ssä ja nyt mennyt 2kg nutrauksella. ei siis voi olla pelkkää nesteen poistumista kehosta.

    Jos 5pv:n kuuri maksaa vain 30€.. mulla menee ruokaan ym. juomaan 30 jo 2-3 pv:ssä vähintään..
    Eli kerro lisää tästä Nutriletin kuurista!
    Tai onko kukaan muu tehtnyt tätä! Mä ainakin innostuin... Voisi ensi maanantaina aloittaa.
    Mistä Helsingistä näitä
    laatikoita' saa?
    Kuin usein siinä syödään ja mitä.. pelkästäänkö syödään Nutriletin tuotteita vai mitä...

    Äänestä

heip! minulla ei ole varsinaista ylipainoa , mutta ajattelin että olisiko tästä nutrilett-5päivän boksista hyötyä kiinteytymiseen?

ja myydäänkö niitä alle 18 vuotiaille?

Äänestä

Itse meinaan huomenna hakea tän paketin ja kokeilla 5pv nutrauksella,voi olla et lähteeki toi 4kg pois ainakin ku lähtö painoa on jonkin verran liikaa..

Äänestä
  • Innostuin aamulla luettuani juttuja täältä suomi24:stä, joten tsekkasin paketin hintoja pks:lla. Stockmannilta paketin saa nyt kanta-asiakas tarjouksena toukokuun aikana 30€:lla.
    Yliopiston apteekissa paketti oli 44€.

    Onko ketään muita aloittamassa tehokuuria nyt?
    Ois kiva vaihtaa kuurin aikana fiiliksiä!
    Sähköposti: [email protected] (es kirjaimien jälkeen on nolla-numero)

    Äänestä

  • alkaa sitten! kirjoitti:

    Innostuin aamulla luettuani juttuja täältä suomi24:stä, joten tsekkasin paketin hintoja pks:lla. Stockmannilta paketin saa nyt kanta-asiakas tarjouksena toukokuun aikana 30€:lla.
    Yliopiston apteekissa paketti oli 44€.

    Onko ketään muita aloittamassa tehokuuria nyt?
    Ois kiva vaihtaa kuurin aikana fiiliksiä!
    Sähköposti: [email protected] (es kirjaimien jälkeen on nolla-numero)

    Itse ajattelin aloittaa 5 päivän kuurin maanantaina (äitienpäivän jälkeen) ja jatkaa sen jälkeen omatoimisesti dietillä. Luulen että tällainen alkurutistus toimii minulle oivana tsemppauksena =). Eli otetaanko kimpparykäsy?

    Äänestä

  • Chari kirjoitti:

    Hermot menee kun tiputin jo reilut 10 kg (77-> 65 kg) ja sitten piti menna perhana lihomaan takaisin, aamulla oli jo 68 kiloa... Toivoin etta olisi nestetta, mutta kylla se nayttaa vatsamakkarakin kasvaneen. Pahus...

    Mutta juu, innolla olisin tulossa mukaan ensi viikoksi kuurille. Tosin minun tapauksesani kyseessa on erimerkkinen pussikuuri (en asu suomessa joten ei nutrilettia saatavissa) samalla idealla. Muita mukaan ensi ma-pe????

    Äänestä

  • Ollie kirjoitti:

    Että jengi on ihan messissä! =)
    Mä aloitan tosiaan jo sunnuntaina, haen paketin sokokselta, kun en ehdi stokkalle (30€) ja ajattelin kanssa ottaa tästä sellasseen tehokuurin ja kick-offin laihikselle!
    Teijän on pakko tulla sitten kirjoittelemaan tänne kuinka etenette, ja isoin otsikoin, jotta teidät löytää =)
    Vähän jännittää, pelottaa..kuinka sitä pystyy.. tosin kyseessä ei ole kun 5pv ja saahan siinä porkkanaa ja salattia ja purkkaa purra! Ja aina voi ottaa särkylääkettä, jos päätä alkaa jomottaan!

    Äänestä

  • Kiva kuulla kirjoitti:

    Viiden päivän kuuri edessä...on jotenki malttamaton olo =). Mitenkäs sen kahvin kanssa taas olikaan? Jos kupin - kaksi juo pienellä tilkalla maitoa päivässä. Onkohan sitä niin veto pois ettei urheilla jaksa? Onko kokemuksia?

    palelti ja todellakin väsytti mutta mun duuni on aikas fyysistä eli voi johtuu siitäkin. nyt menossa siis toinen 5 pvän kuuri ja siihen lisäsin proofeel jugurttia ja jälkiruoka juttua.
    6pvää ja 4,3kg eli nyt alkaa tahti hiljenemään pudotuksessa vaan sama se kunhan tippuu ja toi alku oli niin hyvä..eihän voi odottaakkaan että tässä kahdessa viikossa tippus 10kg :O)mut kivaahan se olis jos se niin heleppoo ois.

    Äänestä

  • -4,1kg /5 pvää kirjoitti:

    et eikö 10kg 2 viikossa oo niin pirun paljon! alkaako siinä iho jo roikkuun..?
    hommasin ite paketin tänään ja sunnuntaina aloitan.

    Äänestä

  • sellasta kirjoitti:

    et eikö 10kg 2 viikossa oo niin pirun paljon! alkaako siinä iho jo roikkuun..?
    hommasin ite paketin tänään ja sunnuntaina aloitan.

    Hei,

    minäkin ostin viime torstaina Prismasta tämän Nutriletin 5 päivän tehostartti boksin, mutta vain 1 päivän olen ollut täysipäiväisesti sillä; perjantaina ja lauantaina käytin boksin tuotteita osittain ja toisen puolen söin kevyesti normaalia ruokaa; lähinnä paljon wok-vihanneksia olen vedellyt. Tänään taas jatkan täysipäiväisesti boksin tuotteilla, sekä tietysti pureskelun himoon syön sallittuja ruokia, kuten tomaattia, kurkkua jne.
    Nälkä ei itseasiassa juurikaan ole vaivannut, jota olen jopa ihmetellyt, kun ruuasta näin yleensä kuitenkin pidän paljon. Jostain on ilmaantunut yllätyksenä hirveä paahtoleivän himo - en ole syönyt paahtoleipää kuukausiin. Hassua.

    Mittani ovat 161/70, joten ainakin 6kg pudotettavaa, että olen normaalissa BMI lukemassa, mutta tavoitteenani on noin 55-60kg, jos suinkin löytyy itsekuria tarpeeksi ;)

    Nyt vain onnettomasti alkoi myös menkat, eli turvottaa eikä vaa'alla käynti ole kovinkaan järkevää sen vuoksi :/ mutta motivoituneena eteenpäin, pitää keventää elämäntyyliä ja solakoitua :)

    Äänestä

  • Tessa J. kirjoitti:

    Minäkin ostin boksin ja tarkoitus olisi aloitta perjantaina. Ihmettelen vain tuota, että kun pirtelön teko-ohjetta lukee niin siinä käsketään sekoittaa KEVYTmaitoon tuo jauhe..

    Voikohan sen muuttaa rasvattomaksi maidoksi?
    Tyhmä kysymys, mutta kysyn kuitenkin.

    Minun tarkoitus on olla boksikuuri alusta loppuun tiukasti sääntöjen mukaan. Ostin vihanneksia ja hedelmiä paljon, joita aijon nauttia purutarpeen iskiessä.

  • Le00 kirjoitti:

    anteeksi, tuli kaksi kertaa toi viesti.

    siis kertokaahan tyhmälle, mitä saa syödä noiden pussukoiden lisäksi?
    mitä kasviksia, mitä hedelmiä? Kahvista en luovu.. tai muut voi varoa kiukkuista akkaa.. aamu- ja päiväkahvi on saatava!
    Onneksi nyt perjantaina on viimeinen seminaari, joten ei tule istuttua kahviossakaan ja syötyä pullaa ja karkkia..

    Innolla odotan mitä tuleman pitää..

    Äänestä

Mulla kans alkaa nutraus huomenna, ku en viittiny tänää alottaa ku söin aamulla sämpylän... nyt sit söin yhden ateria patukan ja järkytyin ku se oliki ihan hyvää (koska joskus aikoinaan nutrilett on ollu ihan sika pahan makusta). Ja pitää ilmeisesti mennä ostamaan maitoa ku en sitä tienny et sitä käytetään kans... ja ihan vain tiedoksi et kyllä sitä rasvatontamaitoakin saa käyttää kunhan nyt ei täysmaitoo tai kermaa pistä... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja -4,1kg kirjoitti:

ja ei tartte sanoo että nestettä se vaan on ..mulle ihan sama koska tiputusta se on sekin :O)
ja aloitin nyt uuden kuurin johon lisäsin profeel tuotteita.
Mahtavaa :O)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu