Patsaan siirto olikin menestysteko

Tuhannet vironvenäläiset kulkivat päivän mittaan uudelle, entistä paljon paremmalle paikalle palvomaan pronssipatsastaan.

Useat haastatellut venäläiset olivatkin sitä mieltä, että uusi paikka on todella parempi kuin entinen.

Itsekin olen heti kiistan alusta lähtien ollut sitä mieltä, että vasta nyt tuo pömpöösi patsas pääsi ansaitsemalleen paikalle, eli muiden vainajien joukkoon, jonne Neuvostoliittokin joutui jo toistakymmentä vuotta sitten...

Miksi Venäjä siis pillastui ja on pillastunut edelleen?

Kaipaako iiro tai joku muu kuitenkin patsaan entistä ympäristöä?
212547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ehkä patsaan nykyisellä paikalla ei barbaarisesti käyttäytyvä vironvenäläinen nuorisokaan oikein ilkeä alkaa elämöimään nationalismilla kuten aiemmin patsaan ollessa Tallinnassa keskeisemmällä paikalla.

Äänestä

Täytyy rupisen maan jollain tavalla pullistella.

Putin on itsekin myöntänyt häpeävänsä venäläisiä taloja, nimeten ne "hökkeleiksi". Kateelliseksihan se vetää kauniille Virolle.

Antaa niitten nyt juhlia voittoansa natseista, kun se kerran on ainut asia josta voi antaa pientä positiivista palautetta omalle historiallensa ja kohotusta kansalliselle olemattomalle identiteetille.

"rautaa ja betonia barbariaa vastaan" -sanoivat ruotsalaiset rakennusmiehet vuonna 1940 salpalinjaa pystyttäessä. Eivät kunnioittaneet Neuvostoliiton rauhansotaa Suomessa. Eikö ole kauheaa venäläismieliset?

Äänestä
  • vain keskustellut palstalla.

    Käy Virossa kaupunkien ulkopuolella ja tutustu missä oloissa ja hökkeleissä siellä koko ikänsä töitä tehneet vanhukset elävät.

    Ehkä ei kannattaisi tuolla yleissivistyksellä rehvastella täällä kauniista Virosta.

    Äänestä

  • lienee kirjoitti:

    vain keskustellut palstalla.

    Käy Virossa kaupunkien ulkopuolella ja tutustu missä oloissa ja hökkeleissä siellä koko ikänsä töitä tehneet vanhukset elävät.

    Ehkä ei kannattaisi tuolla yleissivistyksellä rehvastella täällä kauniista Virosta.

    itseäni.
    Löytyyhän sitä Suomestakin asunnottomia ja paskat housuissa tuntitolkulla makaavia vanhuksia, ihan pääkaupungistakin ja hyvinvointiyhteiskunnan sairaaloissa.

    Virossa kiertäessäni olen kuitenkin kokenut oikein kodikasta tunnelmaa. Yltäkylläistä luxusta sekä kodikasta lämpöä puusaunalla höystettynä. Niin kaupungissa kuin maaseudulla. Varakkaiden ja työläisten parista

    Äänestä

  • KeijoKeskustelija-1 kirjoitti:

    Sinä et ole nähnyt vielä mitään, pentu. Mitätön rääpäle olet. HEH HEH HEH HEH HEEEEEE!

    Äänestä

  • Aloittaja

    KeijoKeskustelija-1 kirjoitti:

    itseäni.
    Löytyyhän sitä Suomestakin asunnottomia ja paskat housuissa tuntitolkulla makaavia vanhuksia, ihan pääkaupungistakin ja hyvinvointiyhteiskunnan sairaaloissa.

    Virossa kiertäessäni olen kuitenkin kokenut oikein kodikasta tunnelmaa. Yltäkylläistä luxusta sekä kodikasta lämpöä puusaunalla höystettynä. Niin kaupungissa kuin maaseudulla. Varakkaiden ja työläisten parista

    kun luet "keijun" vastauksen, ymmärrät, miksi venäläiset käyttäytyvät kuin porsaat..

    halunnutkaan puhua kauniista Virosta, no, eipä ollut yllätys, aihehan vaihtuu niin usein kuin tarvitaan, eikö niin.

    Kuinka paljon Virolainen vanhus saa eläkettä, tiedät sen varmasti, koska väität tietäväsi ne asuin olotkin.

    Ystäviäni asuu Tartossa, Viljandissa ja Tallinassa, heidän vanhempansa ja isovanhempansa asuvat kaupunkien ulkopuolella ja olen varma että sellaisiin oloihin missä he asuvat, et laittaisi koiraasikaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    et sitten kirjoitti:

    Olisi paljon reilumpaa sanoa suoraan, että nuo sukulaisesi ovat ilmeisesti miehittäjien jälkeläisiä..

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    kun luet "keijun" vastauksen, ymmärrät, miksi venäläiset käyttäytyvät kuin porsaat..

    mitä venäläismielinen pitää sisällään, onko se sitä ettei nimitä Israelilaisten murhaamaa YK- upseeria roskaksi, sekä tietää ja sanoo että Bushia kannattaa isänmaassaan pieni osa kansasta (n.30%)?

    Onko sekin venäläismielistä että uskaltaa sanoa ettei Usan hyökkäykselle Irakiin ollut mitään perustetta?

    Entä onko venäläismielistä että kunnioittaa isänmaamme demokratiaa?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Olisi paljon reilumpaa sanoa suoraan, että nuo sukulaisesi ovat ilmeisesti miehittäjien jälkeläisiä..

    osaa lukea kaunista äidinkieltämme?

    En puhunut sukulaisistani, puhuin ystävistäni, heidän vanhempansa, sekä esivanhempansa ovat virolaisia, ei miehittäjiä, vaan virolaisia, koko ikänsä työtä tehneitä vanhuksia.

    Joko sinulla on oikeata tietoa niistä elin olosuhteista, mikä on virolaisen, siis, syntyjään ja sukujaan virolaisen, vanhuksen eläke?

    Äänestä

  • Aloittaja

    perusteellisesti kirjoitti:

    mitä venäläismielinen pitää sisällään, onko se sitä ettei nimitä Israelilaisten murhaamaa YK- upseeria roskaksi, sekä tietää ja sanoo että Bushia kannattaa isänmaassaan pieni osa kansasta (n.30%)?

    Onko sekin venäläismielistä että uskaltaa sanoa ettei Usan hyökkäykselle Irakiin ollut mitään perustetta?

    Entä onko venäläismielistä että kunnioittaa isänmaamme demokratiaa?

    Venäjällä asuvat venäläiset ovat kateellisia Viron hyvissä oloissa asuville venäläisille ja yrittävät tästä syystä tehdä juopaa virolaisten ja virovenäläisten välille.

    Kaikki johtuu siitä, että venäläiset eivät voi olla oikeastaan mistään ylpeitä -paitsi sodistaan pikkuvaltioita vastaan..

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Venäjällä asuvat venäläiset ovat kateellisia Viron hyvissä oloissa asuville venäläisille ja yrittävät tästä syystä tehdä juopaa virolaisten ja virovenäläisten välille.

    Kaikki johtuu siitä, että venäläiset eivät voi olla oikeastaan mistään ylpeitä -paitsi sodistaan pikkuvaltioita vastaan..

    kannanottosi siis tarkoittikin palstalla, sujuvalla suomen kielellä kirjoittavia kateellisia venäläisiä.

    Äänestä

  • et sitten kirjoitti:

    halunnutkaan puhua kauniista Virosta, no, eipä ollut yllätys, aihehan vaihtuu niin usein kuin tarvitaan, eikö niin.

    Kuinka paljon Virolainen vanhus saa eläkettä, tiedät sen varmasti, koska väität tietäväsi ne asuin olotkin.

    Ystäviäni asuu Tartossa, Viljandissa ja Tallinassa, heidän vanhempansa ja isovanhempansa asuvat kaupunkien ulkopuolella ja olen varma että sellaisiin oloihin missä he asuvat, et laittaisi koiraasikaan.

    saarenmaalla, tallinnassa, pärnun lähistöllä. Kaunista on vaikkei ole kullattuja hanoja kylpyhuoneessa, kuin vain joillain tutuilla.

    Ovat pääsääntöisesti tavallisia työssäkäyviä ihmisiä. Äänestivät oikeistoa. Vaikka yritin puhua muiden puolesta. Mutta Jättivät Savisaaren nuolemaan venäläisiä. Se on hyvä.

    Eläkeläinen saa tuollaisen 3000 kroonia?

    Äänestä

  • KeijoKeskustelija-1 kirjoitti:

    saarenmaalla, tallinnassa, pärnun lähistöllä. Kaunista on vaikkei ole kullattuja hanoja kylpyhuoneessa, kuin vain joillain tutuilla.

    Ovat pääsääntöisesti tavallisia työssäkäyviä ihmisiä. Äänestivät oikeistoa. Vaikka yritin puhua muiden puolesta. Mutta Jättivät Savisaaren nuolemaan venäläisiä. Se on hyvä.

    Eläkeläinen saa tuollaisen 3000 kroonia?

    mutta entä ne vanhukset jotka ovat koko ikänsä työtä tehneet, mitkä ovat heidän asuinolonsa, mikä on heidän eläkkeensä?

    huumeiden salakuljettaja. Jotakin tuollaista epäilinkin. Joko sinulla on AIDS. Teillä narkkari-homoilla se on yleistä.

    Äänestä

  • niin,,, kirjoitti:

    mutta entä ne vanhukset jotka ovat koko ikänsä työtä tehneet, mitkä ovat heidän asuinolonsa, mikä on heidän eläkkeensä?

    diktatuurin päättyessä 1991 aivan kuten meikäläisten rintamamiestalot. Jotkut eivät tainneet saada tai ymmärtäneet ottaa.

    En ole nähnyt kurjaa elämää vanhuksilla. Hyvin on pulla maistunut ja toppasvelli sulattanut sokerin.
    Sanoin jo epäileväni vanhuksen minimieläkkeeksi n.3000kroonia. Eli päälle sata hampurilaista kuukaudessa.
    Suomen luokkaa näin yksinkertaisesti muunnettuna.
    osuuko lähelle?

    mutta, jos väität että ne ovat suomalaisen rintamamiestalon kaltaisia, et oikeasti ole koskaan käynyt vanhusten luona.

    Kerro hyvä ihminen miten kukaan saa tuolla eläkkeellä mitään muuta kuin kurjan elämän, vaikka hinnat ovat hieman halvemmat kuin Suomessa, eivät ne sentään ilmaisia ole.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    tänäpäivänä. Alle miljoonan kroonin ei varmasti saa mistään niitä lunastusasuntoja jotka olivat lähes ilmaisia v.1991.
    En ole käynyt kurjasti asuvien vanhusten luona, enkä nähnyt niitä. Uskon että heitä on. Varmasti on. Mutta prosentuaalisesti varmasti paljon vähemmän kuin venäjällä.

    asunnoista vai taloista, ja eipä taida pitää miljoonasi aivan paikkaansa, se on kyllä erittäin paljon suurenneltu luku.

    Kyllä niitä kurjissa oloissa asuvia vanhuksia todellakin on, mutta keskustelimmeko nyt venäjän vanhuksista, emme, puhuimme Viron vanhuksista.

    Äänestä

Aktivistit olivat kehottaneet vironvenäläisiä laskemaan seppeleet vanhalle paikalle, mutta nämä eivät totelleet, koska heille patsas edustaa heidän kuolleita omaisiaan eikä Neuvostoliiton valta-asemaa.

Patsas on nyt täysin oikeassa paikassa, arvoisessaan paikassa, kauniissa paikassa ja sopusoinnussa ympäristön kanssa. Miljoonat venäläiset tai silloiset neuvostoliittolaiset menettivät henkensä Stalinin mielipuolisuuden tähden. Patsas raadollisella tavalla muistuttaa tästä täysin turhasta uhrista josta kärsimään joutui koko Venäjän kansa.

Patsas oli täysin väärässä paikassa, eikä vanhassa paikassa tuottanut kunniaa muulle kuin Neuvostoliiton diktatuurille tai muistuttanut yhdestäkään uhrista. Nyt omaisilla on oikea paikka muistella kuolleita omaisiaan. Putiniahan ei mitkään vainajat kiinnosta kuin poliittisena aseena, sankarivainajathan jotka kaivettiin esiin Venäjällä moottoritien alta lienee lopullisesti kadonneet.

Äänestä

Putinin diktatuuri on uusi Neuvostoliitto, hän on vain naamioinut sen joksikin muuksi. Koko Putin ja KGB on Neuvostoliiton tuotos ja hän on nostanut neuvostovallan uudelleen valtaan. Punainen peto on herännyt henkiin.

Neuvostoliitto ei siis kadonnut minnekään, muutti vain muotoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 80 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Tuhannet vironvenäläiset kulkivat päivän mittaan uudelle, entistä paljon paremmalle paikalle palvomaan pronssipatsastaan.

Useat haastatellut venäläiset olivatkin sitä mieltä, että uusi paikka on todella parempi kuin entinen.

Itsekin olen heti kiistan alusta lähtien ollut sitä mieltä, että vasta nyt tuo pömpöösi patsas pääsi ansaitsemalleen paikalle, eli muiden vainajien joukkoon, jonne Neuvostoliittokin joutui jo toistakymmentä vuotta sitten...

Miksi Venäjä siis pillastui ja on pillastunut edelleen?

Kaipaako iiro tai joku muu kuitenkin patsaan entistä ympäristöä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu