Niin, olen 6-vuotiaalle mieheni lapselle äitipuoli (vasta puoli vuotta),Itselläni on jo aikuinen lapsi...
Tämä lapsipuoleni käy omalla äidillään vähintään joka toinen viikonloppu, tämä äiti huutaa ja nimittelee lapsen aikana tälle isälle mitä sattuu milloinkin mieleen tulemaan, kuitenkaan lapselle suoraan hän ei kait koskaan pahaa puhu meistä. Hän myös laittaa aina lapsen hoitamaan asioita isänsä kanssa, esimerkiksi vaikka että keittiön kraana vuotaa, pitäis tulla korjaamaan. Ja suoraan lapselle puhuu puhelimessa , että äitin on sua ikävä tulisit nyt käymään vaikka illalla tai huomenna, iskä voi sut tuoda... Asioita, joita mielestäni pitäisi puhua vain ja ainoastaan aikuisten kesken.(no onneksi mieheni ei hypi hänen pillinsä mukaan)
Olen huolissani, miten tälläinen käytös lapsen mieleen vaikuttaa. Haluaisin omassa perheessäni yhteisesti päättä asiat, ja olla äitinä ja kantaa vastuuni siitä, ymmärrän tosi hyvin myös oman äidin tärkeyden lapsen kehitykselle enkä halua sitä olla rajoittamassa mienkään, kysymys on näistä pelisäännöistä, jotka eivät mielestäni ole lapsen edun mukaisia.
Sitten toinen tai sama asia. Olemme tämän lapsipuoleni kanssa läheisiä, teemme yhdessä asioita, hän tulee aamulla kainalooni sänkyyn viikonloppuisin (kyllä myös isänsäkin)ym.
Siis tykkään hänestä ja hän minusta.
Olen jo alkanut epäillä, että olen mustasukkainen oikealle äidille, kun lapsi usein askartelee äidilleen ja piirtelee hienoja kuvia ja odottaa niin kovasati tapaamisia; silloin minusta kyllä tuntuu, että kaikki oma "työni" suhteemme eteen on ihan turhaa, silla enhän tietenkään voi korvata omaa äitiä, eikä pitäisikään.
Mieheni kehuu minua "hyväksi" äidiksi, se tulee kyllä minun puoleltani ihan siitä, että tämä lapsi on niin ihana omine kiukutteluineenkin,ei minun tarvitse mitään ponnistella.
Niin, kaipa minusta tuntuu, että vaikka meillä menisi kuinka hyvin, tämä lapsi rakastaa vain omaa äitiään, enkä koskaan ole muuta kuin äitipuoli...
Uskokaa tai älkää, mutta tämä tuntuu joskus tosi masentavalta.
Onko muilla vastaavaa, en kai osaa oikein kirjoittaa ajatuksiani, toivottavasti saitte jotain tolkkua.
Hyvää kevään jatkoa kaikille elämäntilanteesta riippumatta.
Tämä lapsipuoleni käy omalla äidillään vähintään joka toinen viikonloppu, tämä äiti huutaa ja nimittelee lapsen aikana tälle isälle mitä sattuu milloinkin mieleen tulemaan, kuitenkaan lapselle suoraan hän ei kait koskaan pahaa puhu meistä. Hän myös laittaa aina lapsen hoitamaan asioita isänsä kanssa, esimerkiksi vaikka että keittiön kraana vuotaa, pitäis tulla korjaamaan. Ja suoraan lapselle puhuu puhelimessa , että äitin on sua ikävä tulisit nyt käymään vaikka illalla tai huomenna, iskä voi sut tuoda... Asioita, joita mielestäni pitäisi puhua vain ja ainoastaan aikuisten kesken.(no onneksi mieheni ei hypi hänen pillinsä mukaan)
Olen huolissani, miten tälläinen käytös lapsen mieleen vaikuttaa. Haluaisin omassa perheessäni yhteisesti päättä asiat, ja olla äitinä ja kantaa vastuuni siitä, ymmärrän tosi hyvin myös oman äidin tärkeyden lapsen kehitykselle enkä halua sitä olla rajoittamassa mienkään, kysymys on näistä pelisäännöistä, jotka eivät mielestäni ole lapsen edun mukaisia.
Sitten toinen tai sama asia. Olemme tämän lapsipuoleni kanssa läheisiä, teemme yhdessä asioita, hän tulee aamulla kainalooni sänkyyn viikonloppuisin (kyllä myös isänsäkin)ym.
Siis tykkään hänestä ja hän minusta.
Olen jo alkanut epäillä, että olen mustasukkainen oikealle äidille, kun lapsi usein askartelee äidilleen ja piirtelee hienoja kuvia ja odottaa niin kovasati tapaamisia; silloin minusta kyllä tuntuu, että kaikki oma "työni" suhteemme eteen on ihan turhaa, silla enhän tietenkään voi korvata omaa äitiä, eikä pitäisikään.
Mieheni kehuu minua "hyväksi" äidiksi, se tulee kyllä minun puoleltani ihan siitä, että tämä lapsi on niin ihana omine kiukutteluineenkin,ei minun tarvitse mitään ponnistella.
Niin, kaipa minusta tuntuu, että vaikka meillä menisi kuinka hyvin, tämä lapsi rakastaa vain omaa äitiään, enkä koskaan ole muuta kuin äitipuoli...
Uskokaa tai älkää, mutta tämä tuntuu joskus tosi masentavalta.
Onko muilla vastaavaa, en kai osaa oikein kirjoittaa ajatuksiani, toivottavasti saitte jotain tolkkua.
Hyvää kevään jatkoa kaikille elämäntilanteesta riippumatta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Totuus on, että kukaan tai mikään ihminen maailmassa ei koskaan voi ohittaa äitiä. Äiti on aina tärkein.
Olet varmasti tärkeä ja rakas lapselle, mutta et ole hänen biologinen äiti. Adotiolapsetkin haluavat tietää ja tavata biologiset vanhempana. Jos äiti kuolee, on aina "äiditön", vaikka siinä vierellä tukena olisi kuinka tärkeä tai huolehtiva tai rakas aikuinen nainen - hän ei kuitenkaan ole oma biol. äiti.
En tiedä osaanko selittää tätä järkevästi, ajatus kuitenkin on, ettei kukaan voi koskaan ohittaa äitiä, äidin tärkeyttä.
Äiti voi olla mitä vain ja käyttäytyä miten vain, lapsi ymmärtää, joustaa, venyy, on äärettömän lojaali omia vanhempiaan kohtaan.
Ajattele asiaa lapsen äidin kannalta: sinä olet hänen tyttönsä arjessa, joka päivä. Hän ei ole. Hän on varmaan mustasukkainen sinulle, ja lapsen isälle.. ja siksi käyttäytyy lapsellisesti ja typerästi. Lapsen laittaminen viestikapulaksi on muuten tuttua omilta yh-tapaamis-ajoiltani, isän ja isän suku toimi niin ja tyttö kuuliaisesti toimiti viestejä.. aikuisten tulisi sopia tapaamis- ym. aikuisten asiat ja jos ei voi puhua suoraan aikuiselle, ei ole sitten mitään puhuttavaa. Lapsen kautta ja lapsen avulla ei pitäisi asioita hoitaa, mutta valitettavasti ihmiset tekee näin, katkeruutta, kyvyttömyytä, lapsellista???
Mustasukkaisuus on kuitenkin normaali tunne ja jos tiedostat sen, niin siitä voi koulia itseään pois, kokonaan siitä tuskin pääsee, ? en tiedä, pääasia kait että sitä ei tuo siihen suhteen väliin.
aina vain äitipuoli vaikka mikä olisi, hän voi oppia sanomaan sinua äidiksi mutta syvällä sisällään olet vain puolikas, tiedän mistä puhun minulla on nimittäin isäpuoli jota kutsun isäksi mutta hän on aina silti se isäpuoli jolle en ole sukua ja se harmittaa minua koska en voi rehellisesti kuulua sukuun, sukulaiset pitävät sen huolen. joten elä masennu vaan jatka elämääsi ylpeä äitipuolena, niinkuin ninäkin jatkan omieni kanssa ja uusioperheen kanssa, jossa olen se äitipuoli. tyttö sanoo minua joskus äidiksi mutta puhuu oikeasta äidistään paljon ja sanoo rakastavansa vaikka äiti ei ole tavannut lastaan pitkään aikaan, ja jos tapaa on aina humalassa. näin on mielnkiinotinen ympyrä, olen itse siis yh.n sekä uusioperheen lapsi, nyt ite elin yh.nä ja nyt uusioperheessä, kai tämä sitten on suku vika.