Koska täällä puhutaan paljon siitä, että eroava puoliso vain panetellakseen haluaa syyttää toista osapuolta narsistiksi, haluan tuoda esiin tämän kirjeen, jonka itse löysin tältä palstalta syksyllä 2006.
Tuolloin ymmärsin miksi minun on erottava, heti ja nopeasti, sekä oman turvallisuuteni että lasteni turvallisuuden tähden.
Kiitän sitä ihmistä joka tämän eteeni toi, tuo nimetön kulkija avasi minulle tien ELÄMÄÄN. Osaltani tahdon näyttää että on sallittua epäillä lähintään, ihmistä jota rakastaa, silloin kun liitossa ei mikään toimi, mutta mikään ei näytä olevan hullustikaan on aika katsoa totuutta suoraan.
______________________________________________
Hei siellä. Tunnistatko minut? Etkö? Sinähän näet minut koko ajan. Sinä luet minun kirjojani, katselet minua valkokankaalla, nautit minun taiteestani, hurraat minun peleissäni, käytät minun keksintöjäni, äänestät minut virkaan, seuraat minua taisteluun, teet muistiinpanoja luennoillani, naurat minun vitseilleni, hämmästelet menestystäni, ihailet minun esiintymistäni, kuuntelet minun tarinoitani, keskustelet minun politiikastani, nautit minun musiikistani, annat minun vikani anteeksi, ja kadehdit sitä mitä minulla on. Etkö? Etkö vieläkään tunnista? Mutta sinähän olet nähnyt minut. Siitä olen aivan varma. Itse asiassa, jos jostakin olen varma, se on se. Sinä olet nähnyt minut.
Ehkä meidän polkumme kohtasivat yksityisemmin. Ehkä minä olen se joka nostin sinut ylös kun olit maassa, annoin sinulle työtä kun olit työtön, näytin sinulle tien kun olit eksyksissä, valoin sinuun luottamusta kun epäilit, sain sinut nauramaan kun olit surullinen, herätin kipinäsi kun olit ikävystynyt, kuuntelin ja ymmärsin sinua, tunnistin sinut siksi joka todella olet, tunsin sinun tuskasi ja löysin vastauksia, ja annoin sinulle halun elää. Tietysti sinä tunnistat minut. Minä olen sinun inspiraatiosi, sinun ihanteesi, sinun pelastajasi, sinun johtajasi, sinun paras ystäväsi, se jota sinä haluat seurata, ja se jonka suosio saa sinut hehkumaan.
Mutta voin olla myös sinun pahin painajaisesi. Ensin minä rakennan sinua koska sinä tarvitset sitä. Taivaasi muuttuu kirkkaansiniseksi. Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, alan repimään sinua. Sinä annat minun tehdä sen, koska sinä olet tottunut siihen etkä saa sanaakaan suustasi. Olin väärässä sääliessäni sinua. Sinä olet täysin kykenemätön, epäkunnioitettava, epäluotettava, epämoraalinen, piittaamaton, avuton, itsekäs, rajoittunut, inhottava. Olet kiusallinen seuralainen, epäkiitollinen kumppani, kykenemätön vanhempi, pettymys, seksuaalinen floppi, taloudellinen rasite. Kerron sen päin naamaa. Minun täytyy. Se on minun oikeuteni, sillä se on sitä. Käyttäydyn kotona ja kylässä aivan niin kuin tahdon, täysin piittaamatta tavoista, arvoista, tai muiden ihmisten tunteista. Se on minun oikeuteni, sillä se on sitä.
Valehtelen sinulle päin naamaa ilmeenkään värähtämättä, etkä voi sille yhtään mitään. Itse asiassa valheeni eivät ole valheita. Ne ovat totuus, minun totuuteni. Ja sinä uskot ne, koska sinä uskot, koska ne eivät tunnu eivätkä kuulosta valheilta, koska muussa tapauksessa kyseenalaistaisin järkesi, mitä sinä teet jo itsekin, koska aivan suhteemme alusta asti laitoit luottamuksesi ja toivosi minuun, sait energiasi minusta, ja annoit minulle vallan itseesi.
Mene ystäviesi luokse. Mene. Katso mihin se johtaa. Naurunalaisuuteen. Minä olen heille sitä mitä olin alun perin sinulle. He uskovat sen minkä he näkevät ja he näkevät minut, ja he näkevät myös sen sekavan ihmisen joksi sinä olet tullut. Mitä enemmän pyydät ymmärrystä, sitä enemmän he vakuuttuvat siitä että olet hullu, sitä eristyneemmäksi koet itsesi, ja sitä enemmän yrität saada asiat taas kuntoon, hyväksymällä minun kritiikkini ja yrittämällä parantaa itseäsi. Voisiko olla että olit väärässä minun suhteeni alusta alkaen? Niin pahasti väärässä? Ei helppo pala nieltäväksi, eihän? Miten luulet ystäviesi reagoivan jos todella yrittäisit saada heidät uskomaan? Sinähän se olet joka olet uhannut minun etenemistäni, pilannut minun maineeni ja saanut minut poikkeamaan kurssistani. Mutta on olemassa pakotie niistä turhautumista joita sinä aiheutat minulle, ja onneksi minun maineeni antaa minulle tarpeeksi suojaa ulkopuoliselta maailmalta, niin että voin heittäytyä tähän pakotiehen ilman rangaistusta. Mikä pakotie? Ne vihan purkaumat joita pelkäät ja kauhistut, minun raivoni. Ah, tuntuu niin hyvältä raivota. Se on sen vallan ilmentymä ja vakuutus joka minulla on sinun ylitsesi. Valehteleminenkin tuntuu hyvältä, samasta syystä, mutta mikään ei ole verrattavissa räjähtämiseen ilman mitään syytä ja vihani purkamiseen hullun lailla, samalla kun olen oman showni katsoja ja näen sinun avuttomuutesi, tuskasi, pelkosi, turhautumisesi ja riippuvuutesi. Mene vain. Kerro ystävillemme siitä. Katso voivatko he kuvitella sitä, saatikka uskoa sitä. Mitä törkeämpi sinun kuvauksesi tapahtuneesta on, sitä vakuuttuneempia he ovat, että se joka on hullu, olet sinä. Äläkä odota kovin paljoa enempää terapeutiltasikaan. On varmasti helpompaa elää minun valhettani ja katsoa mihin se vie sinut. Saatat jopa omaksua jotakin siitä käyttäytymisestä jota pidät minussa niin epämiellyttävänä.
Mutta tiedätkö mitä? Tämä saattaa olla yllätys, mutta voin olla myös itseni pahin painajainen. Voin olla ja olen. Katsohan, sisimmässäni elämäni ei ole mitään muuta kuin illuusiolla päällystetty sekasorto. Minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä miksi teen mitä teen, enkä piittaa ottaa siitä selvää. Itse asiassa, pelkkä ajatus tuon kysymyksen kysymisestä on niin vastemielinen, että käytän kaikki resurssini sen karkottamiseen.
Rakentelen faktoja, tuotan illuusioita, esittelen niitä, ja siten luon oman todellisuuteni. Se on epävakaa tapa olla olemassa, ja niinpä valitsen illuusioihini huolella tarpeeksi tosiseikkoja, jotta ne olisivat uskottavia. Ja testaan koko ajan niiden uskottavuutta muiden ihmisten reaktioiden avulla. Onneksi minun todelliset ominaisuuteni ja saavutukseni ovat tarpeeksi runsaita ruokkimaan minun illuusioitani lähes loputtomiin. Ja moderni yhteiskunta, siunattu/kirottu moderni yhteiskunta, arvostaa eniten sitä mitä teen parhaiten, ja siten toimii minun rikostoverinani. Jopa minäkin katoan omiin illuusioihini, niiden taian houkuttelemana.
Mutta älä huolestu jos et vieläkään tunnista minua. Minäkään en tunnista itseäni. Itse asiassa, pidän itseäni samanlaisena kuin kaikkia muita, ehkä ainoastaan hiukan parempana. Toisin sanoen, päädyn ajattelemaan että kaikki muut ovat minun kaltaisiani, mutta eivät aivan yhtä hyviä. Sitähän universumi koko ajan minulle kertoo.
Mutta siinä se hankaluus onkin. Oikea maailmankaikkeus vai minun maailmankaikkeuteni? Niin kauan kuin illuusioideni taika toimii, niillä ei ole mitään eroa. Siksi tarvitsen oman ihailijakerhoni. Ja koko ajan minä inventoin ihailijoitani, testaan nykyisten jäsenien uskollisuutta väärinkohtelun haasteilla, heittäen luopiot pois täydellisellä välinpitämättömyydellä, ja tiedustellen ympäristöä värvätäkseni uusia tulokkaita. Huomaatko ongelmani? Käytän ihmisiä jotka ovat minusta riippuvaisia jotta voisin pitää illuusioni hengissä. Itse asiassa minä olen riippuvainen heistä. Edes raivo, tuo orgastinen tuskan ja vihan vapautuminen, ei toimi ilman yleisöä. Jollakin tasolla olen tietoinen illuusioistani, mutta sen myöntäminen pilaisi taian. Enkä kestäisi sitä. Niinpä minä vakuutan että sillä mitä teen, ei ole mitään väliä eikä se eroa siitä mitä muut tekevät, ja näin luon illuusion siitä että en luo illuusioita. Siksi en tunnista itseäni yhtään paremmin kuin sinä. En uskaltaisi. Minä tarvitsen taian. Samasta syystä en pysty myöskään tunnistamaan muita jotka käyttäytyvät samoin kuin minä. Itse asiassa he joskus värväävät minut ihailijakerhoihinsa. Niin kauan kuin ruokimme toisiamme, mitä väliä sillä on? Se vain vahvistaa omat illuusioni illuusioistani: että en ole erilainen kuin useimmat muut, vain hiukan parempi.
Mutta minä olen erilainen ja me molemmat tiedämme sen. Tässä on syy minun vihamielisyyteeni. Minä revin sinua siksi että todellisuudessa kadehdin sinua koska olen erilainen. Sillä kummittelevalla tasolla jolla näen illuusioni siksi mitä ne ovat, illuusio sinun luomastasi illuusiosta sisälläni romahtaa ja jättää minut epätoivoon, sekaannukseen, paniikkiin, eristäytymiseen ja kateuteen. Sinä ja kaikki muut syytätte minua kaikenlaisista kauheista asioista.
Olen täysin hämmentynyt ja tietämätön. En ole tehnyt mitään väärää. Tämä epäoikeudenmukaisuus on liian suuri. Se vain pahentaa minun sekaannustani. Vai onko tämäkin vain toinen illuusio?
Kuinka paljon kaltaisiani on? Enemmän kuin luulet, ja lukumäärämme lisääntyy koko ajan. Poimi kaksikymmentä ihmistä kadulta ja saat yhden jonka mieli tikittää niin samalla tavoin kuin minun, että pitäisit meitä klooneina. Mahdotonta, sinä sanot. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista että niin monet ihmiset - niin etevät, kunnioitetut ja näkyvät ihmiset - korvaavat todellisuuden illuusioilla, jokainen heistä samalla tavoin, syistä joita he eivät tiedä. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että niin monet sekasorron ja kaaoksen robotit, kuten nimitän heitä, toimivat muiden sivistyneiden, älykkäiden ja kokeneiden ihmisten keskellä, ja näyttävät normaaleilta. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että tällainen ihmisyyden ja käyttäytymisen vääristymä soluttautuu ihmisten joukkoon tässä määrin, eikä mielenterveysalan ammattilaisten tutka sitä juurikaan tunnista. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että niin suuri osa näennäisesti positiivista sisältää niin paljon salassa olevaa negatiivista. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
Mutta se on. Se on Tämän Sam Vakninin kirjan sanoma. Sam on itse tällainen klooni. Se mikä erottaa hänet meistä muista, on hänen poikkeuksellinen rohkeutensa vaatia selityksiä, ja hänen kammottava ymmärryksensä siitä mikä saa meidät tikittämään, hänet itsensä mukaan lukien. Sam ei ainoastaan uskalla kysyä ja vastata niihin kysymyksiin joita me kloonit kammoamme kuin ruttoa, vaan hän tekee sen säälimättömällä, laserin kaltaisella tarkkuudella. Lue hänen kirjansa. Ota paikkasi mikroskoopin takana ja anna Samin johdattaa sinut tähän analyysiin. Kuin itseään leikkaava aivokirurgi, Sam paljastaa keskellämme elävän muukalaisen, epätoivoisesti toivoen löytävänsä jonkin kokoisen kasvaimen, mutta sen sijaan huomaten vain löytävänsä jokaikisestä solusta saman vastustuskykyisen viruksen. Operaatio on pitkä ja vaativa, ja toisinaan pelottava ja vaikea uskoa todeksi. Jatka lukemista. Osaset tulevat valoon sellaisina kuin ne ovat, siitä huolimatta että ne saattavat näyttää liioittelevilta tai keinotekoisilta. Niiden todenperäisyys saattaa paljastua vasta myöhemmin, muistikuvien ja menneiden kokemusten selittäminä.
Olen, kuten sanoin, itse pahin painajaiseni. On totta että maailma on täynnä saavutuksiani, ja olen monesti hauskaa seuraa. Ja on myös totta, että monet samankaltaiset saavutukset eivät ole levottomien sielujen aikaansaamia. Mutta paljon useammat ovat kuin haluaisit uskoa. Ja jos sattumalta joutuisit Verkkooni, voisin tehdä sinun elämäsi helvetiksi. Mutta muista tämä. Minäkin olen siinä verkossa. Ainoa ero meidän välillämme on, että sinä voit päästä siitä pois.
Ken Heilbrunn, M.D.
Seattle, Washington, USA
Lisää tietoa aiheesta löytyy näistä linkeistä.
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Vaknin.html#Alku
http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html
http://narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2
Voimaa kaikille joilla ongelma on todellinen eikä suinkaan pikkukiva ilkeilyleikki eron keskellä.
Ettekö te vieläkään ymmärrä että Suomessa tapetaan naisia silloin kun nämä kirjoittavat nimensä eropaperiin?! TAPETAAN, otetaan henki pois siksi ettei nainen halua elää sairaan miehen puolisona.
Netti oli itselleni piinattuna, ahdistettuna, mustasukkaisuudella kahlittuna ainut tie ulkomaailmaan, ainut väylä jota kautta saatoin lähteä hakemaan apua ja tietoa asiasta. Tämä kurja palsta tuli eteeni kun tuntui ettei missään ollut enää mitään järkeä ja yhtäkkiä istuin lukemassa tätä kirjettä ja kaikki, ihan kaikki kummalliset oloni, kummalliset pelkoni, erakoitumiseni, hulluksitulon pelkoni, kaikki sai järjellisen selityksen. Kaikki oli totta.
Minulle.
Nyt elän, ehken kuole hänen kätensä kautta, ehken tänäänkään. Ehkä hän löytää uuden uhrin ja hylkää minut ajatuksissaan, elämässään ja mielikuvissaan, jättää minut rauhaan, elämään tätä hyvää, rikasta ja kaunista elämää, jonka rakensin raunioista.
Kiitos hänelle joka antoi minulle tiedon ja tien elämään.
Tuolloin ymmärsin miksi minun on erottava, heti ja nopeasti, sekä oman turvallisuuteni että lasteni turvallisuuden tähden.
Kiitän sitä ihmistä joka tämän eteeni toi, tuo nimetön kulkija avasi minulle tien ELÄMÄÄN. Osaltani tahdon näyttää että on sallittua epäillä lähintään, ihmistä jota rakastaa, silloin kun liitossa ei mikään toimi, mutta mikään ei näytä olevan hullustikaan on aika katsoa totuutta suoraan.
______________________________________________
Hei siellä. Tunnistatko minut? Etkö? Sinähän näet minut koko ajan. Sinä luet minun kirjojani, katselet minua valkokankaalla, nautit minun taiteestani, hurraat minun peleissäni, käytät minun keksintöjäni, äänestät minut virkaan, seuraat minua taisteluun, teet muistiinpanoja luennoillani, naurat minun vitseilleni, hämmästelet menestystäni, ihailet minun esiintymistäni, kuuntelet minun tarinoitani, keskustelet minun politiikastani, nautit minun musiikistani, annat minun vikani anteeksi, ja kadehdit sitä mitä minulla on. Etkö? Etkö vieläkään tunnista? Mutta sinähän olet nähnyt minut. Siitä olen aivan varma. Itse asiassa, jos jostakin olen varma, se on se. Sinä olet nähnyt minut.
Ehkä meidän polkumme kohtasivat yksityisemmin. Ehkä minä olen se joka nostin sinut ylös kun olit maassa, annoin sinulle työtä kun olit työtön, näytin sinulle tien kun olit eksyksissä, valoin sinuun luottamusta kun epäilit, sain sinut nauramaan kun olit surullinen, herätin kipinäsi kun olit ikävystynyt, kuuntelin ja ymmärsin sinua, tunnistin sinut siksi joka todella olet, tunsin sinun tuskasi ja löysin vastauksia, ja annoin sinulle halun elää. Tietysti sinä tunnistat minut. Minä olen sinun inspiraatiosi, sinun ihanteesi, sinun pelastajasi, sinun johtajasi, sinun paras ystäväsi, se jota sinä haluat seurata, ja se jonka suosio saa sinut hehkumaan.
Mutta voin olla myös sinun pahin painajaisesi. Ensin minä rakennan sinua koska sinä tarvitset sitä. Taivaasi muuttuu kirkkaansiniseksi. Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, alan repimään sinua. Sinä annat minun tehdä sen, koska sinä olet tottunut siihen etkä saa sanaakaan suustasi. Olin väärässä sääliessäni sinua. Sinä olet täysin kykenemätön, epäkunnioitettava, epäluotettava, epämoraalinen, piittaamaton, avuton, itsekäs, rajoittunut, inhottava. Olet kiusallinen seuralainen, epäkiitollinen kumppani, kykenemätön vanhempi, pettymys, seksuaalinen floppi, taloudellinen rasite. Kerron sen päin naamaa. Minun täytyy. Se on minun oikeuteni, sillä se on sitä. Käyttäydyn kotona ja kylässä aivan niin kuin tahdon, täysin piittaamatta tavoista, arvoista, tai muiden ihmisten tunteista. Se on minun oikeuteni, sillä se on sitä.
Valehtelen sinulle päin naamaa ilmeenkään värähtämättä, etkä voi sille yhtään mitään. Itse asiassa valheeni eivät ole valheita. Ne ovat totuus, minun totuuteni. Ja sinä uskot ne, koska sinä uskot, koska ne eivät tunnu eivätkä kuulosta valheilta, koska muussa tapauksessa kyseenalaistaisin järkesi, mitä sinä teet jo itsekin, koska aivan suhteemme alusta asti laitoit luottamuksesi ja toivosi minuun, sait energiasi minusta, ja annoit minulle vallan itseesi.
Mene ystäviesi luokse. Mene. Katso mihin se johtaa. Naurunalaisuuteen. Minä olen heille sitä mitä olin alun perin sinulle. He uskovat sen minkä he näkevät ja he näkevät minut, ja he näkevät myös sen sekavan ihmisen joksi sinä olet tullut. Mitä enemmän pyydät ymmärrystä, sitä enemmän he vakuuttuvat siitä että olet hullu, sitä eristyneemmäksi koet itsesi, ja sitä enemmän yrität saada asiat taas kuntoon, hyväksymällä minun kritiikkini ja yrittämällä parantaa itseäsi. Voisiko olla että olit väärässä minun suhteeni alusta alkaen? Niin pahasti väärässä? Ei helppo pala nieltäväksi, eihän? Miten luulet ystäviesi reagoivan jos todella yrittäisit saada heidät uskomaan? Sinähän se olet joka olet uhannut minun etenemistäni, pilannut minun maineeni ja saanut minut poikkeamaan kurssistani. Mutta on olemassa pakotie niistä turhautumista joita sinä aiheutat minulle, ja onneksi minun maineeni antaa minulle tarpeeksi suojaa ulkopuoliselta maailmalta, niin että voin heittäytyä tähän pakotiehen ilman rangaistusta. Mikä pakotie? Ne vihan purkaumat joita pelkäät ja kauhistut, minun raivoni. Ah, tuntuu niin hyvältä raivota. Se on sen vallan ilmentymä ja vakuutus joka minulla on sinun ylitsesi. Valehteleminenkin tuntuu hyvältä, samasta syystä, mutta mikään ei ole verrattavissa räjähtämiseen ilman mitään syytä ja vihani purkamiseen hullun lailla, samalla kun olen oman showni katsoja ja näen sinun avuttomuutesi, tuskasi, pelkosi, turhautumisesi ja riippuvuutesi. Mene vain. Kerro ystävillemme siitä. Katso voivatko he kuvitella sitä, saatikka uskoa sitä. Mitä törkeämpi sinun kuvauksesi tapahtuneesta on, sitä vakuuttuneempia he ovat, että se joka on hullu, olet sinä. Äläkä odota kovin paljoa enempää terapeutiltasikaan. On varmasti helpompaa elää minun valhettani ja katsoa mihin se vie sinut. Saatat jopa omaksua jotakin siitä käyttäytymisestä jota pidät minussa niin epämiellyttävänä.
Mutta tiedätkö mitä? Tämä saattaa olla yllätys, mutta voin olla myös itseni pahin painajainen. Voin olla ja olen. Katsohan, sisimmässäni elämäni ei ole mitään muuta kuin illuusiolla päällystetty sekasorto. Minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä miksi teen mitä teen, enkä piittaa ottaa siitä selvää. Itse asiassa, pelkkä ajatus tuon kysymyksen kysymisestä on niin vastemielinen, että käytän kaikki resurssini sen karkottamiseen.
Rakentelen faktoja, tuotan illuusioita, esittelen niitä, ja siten luon oman todellisuuteni. Se on epävakaa tapa olla olemassa, ja niinpä valitsen illuusioihini huolella tarpeeksi tosiseikkoja, jotta ne olisivat uskottavia. Ja testaan koko ajan niiden uskottavuutta muiden ihmisten reaktioiden avulla. Onneksi minun todelliset ominaisuuteni ja saavutukseni ovat tarpeeksi runsaita ruokkimaan minun illuusioitani lähes loputtomiin. Ja moderni yhteiskunta, siunattu/kirottu moderni yhteiskunta, arvostaa eniten sitä mitä teen parhaiten, ja siten toimii minun rikostoverinani. Jopa minäkin katoan omiin illuusioihini, niiden taian houkuttelemana.
Mutta älä huolestu jos et vieläkään tunnista minua. Minäkään en tunnista itseäni. Itse asiassa, pidän itseäni samanlaisena kuin kaikkia muita, ehkä ainoastaan hiukan parempana. Toisin sanoen, päädyn ajattelemaan että kaikki muut ovat minun kaltaisiani, mutta eivät aivan yhtä hyviä. Sitähän universumi koko ajan minulle kertoo.
Mutta siinä se hankaluus onkin. Oikea maailmankaikkeus vai minun maailmankaikkeuteni? Niin kauan kuin illuusioideni taika toimii, niillä ei ole mitään eroa. Siksi tarvitsen oman ihailijakerhoni. Ja koko ajan minä inventoin ihailijoitani, testaan nykyisten jäsenien uskollisuutta väärinkohtelun haasteilla, heittäen luopiot pois täydellisellä välinpitämättömyydellä, ja tiedustellen ympäristöä värvätäkseni uusia tulokkaita. Huomaatko ongelmani? Käytän ihmisiä jotka ovat minusta riippuvaisia jotta voisin pitää illuusioni hengissä. Itse asiassa minä olen riippuvainen heistä. Edes raivo, tuo orgastinen tuskan ja vihan vapautuminen, ei toimi ilman yleisöä. Jollakin tasolla olen tietoinen illuusioistani, mutta sen myöntäminen pilaisi taian. Enkä kestäisi sitä. Niinpä minä vakuutan että sillä mitä teen, ei ole mitään väliä eikä se eroa siitä mitä muut tekevät, ja näin luon illuusion siitä että en luo illuusioita. Siksi en tunnista itseäni yhtään paremmin kuin sinä. En uskaltaisi. Minä tarvitsen taian. Samasta syystä en pysty myöskään tunnistamaan muita jotka käyttäytyvät samoin kuin minä. Itse asiassa he joskus värväävät minut ihailijakerhoihinsa. Niin kauan kuin ruokimme toisiamme, mitä väliä sillä on? Se vain vahvistaa omat illuusioni illuusioistani: että en ole erilainen kuin useimmat muut, vain hiukan parempi.
Mutta minä olen erilainen ja me molemmat tiedämme sen. Tässä on syy minun vihamielisyyteeni. Minä revin sinua siksi että todellisuudessa kadehdin sinua koska olen erilainen. Sillä kummittelevalla tasolla jolla näen illuusioni siksi mitä ne ovat, illuusio sinun luomastasi illuusiosta sisälläni romahtaa ja jättää minut epätoivoon, sekaannukseen, paniikkiin, eristäytymiseen ja kateuteen. Sinä ja kaikki muut syytätte minua kaikenlaisista kauheista asioista.
Olen täysin hämmentynyt ja tietämätön. En ole tehnyt mitään väärää. Tämä epäoikeudenmukaisuus on liian suuri. Se vain pahentaa minun sekaannustani. Vai onko tämäkin vain toinen illuusio?
Kuinka paljon kaltaisiani on? Enemmän kuin luulet, ja lukumäärämme lisääntyy koko ajan. Poimi kaksikymmentä ihmistä kadulta ja saat yhden jonka mieli tikittää niin samalla tavoin kuin minun, että pitäisit meitä klooneina. Mahdotonta, sinä sanot. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista että niin monet ihmiset - niin etevät, kunnioitetut ja näkyvät ihmiset - korvaavat todellisuuden illuusioilla, jokainen heistä samalla tavoin, syistä joita he eivät tiedä. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että niin monet sekasorron ja kaaoksen robotit, kuten nimitän heitä, toimivat muiden sivistyneiden, älykkäiden ja kokeneiden ihmisten keskellä, ja näyttävät normaaleilta. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että tällainen ihmisyyden ja käyttäytymisen vääristymä soluttautuu ihmisten joukkoon tässä määrin, eikä mielenterveysalan ammattilaisten tutka sitä juurikaan tunnista. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että niin suuri osa näennäisesti positiivista sisältää niin paljon salassa olevaa negatiivista. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
Mutta se on. Se on Tämän Sam Vakninin kirjan sanoma. Sam on itse tällainen klooni. Se mikä erottaa hänet meistä muista, on hänen poikkeuksellinen rohkeutensa vaatia selityksiä, ja hänen kammottava ymmärryksensä siitä mikä saa meidät tikittämään, hänet itsensä mukaan lukien. Sam ei ainoastaan uskalla kysyä ja vastata niihin kysymyksiin joita me kloonit kammoamme kuin ruttoa, vaan hän tekee sen säälimättömällä, laserin kaltaisella tarkkuudella. Lue hänen kirjansa. Ota paikkasi mikroskoopin takana ja anna Samin johdattaa sinut tähän analyysiin. Kuin itseään leikkaava aivokirurgi, Sam paljastaa keskellämme elävän muukalaisen, epätoivoisesti toivoen löytävänsä jonkin kokoisen kasvaimen, mutta sen sijaan huomaten vain löytävänsä jokaikisestä solusta saman vastustuskykyisen viruksen. Operaatio on pitkä ja vaativa, ja toisinaan pelottava ja vaikea uskoa todeksi. Jatka lukemista. Osaset tulevat valoon sellaisina kuin ne ovat, siitä huolimatta että ne saattavat näyttää liioittelevilta tai keinotekoisilta. Niiden todenperäisyys saattaa paljastua vasta myöhemmin, muistikuvien ja menneiden kokemusten selittäminä.
Olen, kuten sanoin, itse pahin painajaiseni. On totta että maailma on täynnä saavutuksiani, ja olen monesti hauskaa seuraa. Ja on myös totta, että monet samankaltaiset saavutukset eivät ole levottomien sielujen aikaansaamia. Mutta paljon useammat ovat kuin haluaisit uskoa. Ja jos sattumalta joutuisit Verkkooni, voisin tehdä sinun elämäsi helvetiksi. Mutta muista tämä. Minäkin olen siinä verkossa. Ainoa ero meidän välillämme on, että sinä voit päästä siitä pois.
Ken Heilbrunn, M.D.
Seattle, Washington, USA
Lisää tietoa aiheesta löytyy näistä linkeistä.
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Vaknin.html#Alku
http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html
http://narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2
Voimaa kaikille joilla ongelma on todellinen eikä suinkaan pikkukiva ilkeilyleikki eron keskellä.
Ettekö te vieläkään ymmärrä että Suomessa tapetaan naisia silloin kun nämä kirjoittavat nimensä eropaperiin?! TAPETAAN, otetaan henki pois siksi ettei nainen halua elää sairaan miehen puolisona.
Netti oli itselleni piinattuna, ahdistettuna, mustasukkaisuudella kahlittuna ainut tie ulkomaailmaan, ainut väylä jota kautta saatoin lähteä hakemaan apua ja tietoa asiasta. Tämä kurja palsta tuli eteeni kun tuntui ettei missään ollut enää mitään järkeä ja yhtäkkiä istuin lukemassa tätä kirjettä ja kaikki, ihan kaikki kummalliset oloni, kummalliset pelkoni, erakoitumiseni, hulluksitulon pelkoni, kaikki sai järjellisen selityksen. Kaikki oli totta.
Minulle.
Nyt elän, ehken kuole hänen kätensä kautta, ehken tänäänkään. Ehkä hän löytää uuden uhrin ja hylkää minut ajatuksissaan, elämässään ja mielikuvissaan, jättää minut rauhaan, elämään tätä hyvää, rikasta ja kaunista elämää, jonka rakensin raunioista.
Kiitos hänelle joka antoi minulle tiedon ja tien elämään.
Vastaukset 29
Vanhimmat
>>Ettekö te vieläkään ymmärrä että Suomessa tapetaan naisia silloin kun nämä kirjoittavat nimensä eropaperiin?! TAPETAAN, otetaan henki pois siksi ettei nainen halua elää sairaan miehen puolisona.
sokeaa, feminististä, vailla ihmisyyttä.
Onko hän sairas vai vain väärinymmärretty mies? niin tai näin, naisensa sai useita puukoniskuja.
http://www.elisanet.fi/jarmo.bjorkqvist/
Tuo mies on epäilemättä sairas. Kun lukee tämän palstan naisten juttuja, tuntuu, että ainakin 100.000 naista on ollut juuri tuon kaverin kanssa naimisissa. Käsittääkseni näitä traagisia tapauksia on kuitenkin hyvin vähän.
Onneksi niitä tapauksia, joissa äiti murhaa omat lapsensa, on myöskin hyvin vähän. Muutenhan kaikkia naisia voisi syyllistää muutaman sairaan äidin takia. Eihän kukaan tee samaa miehille? Eihän?
Eipä miehet valita kun nainen on sairas, narsisteja on naisissakin. Miehet kantavat taakkansa kunnialla ja hankkiutuvat siitä eroon kaikessa hiljaisuudessa jatkaen elämäänsä.
Miksi siis naisten pitää kerjätä "sympatiaa" kertomalla kauhutarinoita puolisoistaan? Minkä hiton takia on pitänyt mennä naimisin jonkun idiootin kanssa ja tehdä lapsia, ja sitten aletaan valittaa kun mies on täysi paska. Narsismiväitteet ovat liioittelua. Eivät kaikki narsistimiehet ole edes naimisissa.
Joka ei todellisuutta tunne, ei pysty luokittelemaan ihmisiä terveiksi ja uhreja ilkeiksi.
Uhrin osa ei ole niin helppo että tuosta irti ja elämään.
Eivät miehet valita naisen sairaudesta, miehet eroavat ja jättävät naisen selviytymään sairaudesta ja yksinhuoltajuudesta.
Sympatian kerääminen ei ollut aikomukseni, vaan niiden ihmisten tavoittaminen jotka elävät siinä helvetissä jossa elin. Sain apua ja laitan hyvän kiertämään, puhuitte kuinka paljon paskaa tahansa, suomi on täynnä sairaaloisen mustasukkaisia, omistushaluisia, alkoholisoituneita miehiä. Tuota tuskin edes tilastot voivat kaunistaa. Se että seassa on muutama sairas lapsensa tappanut äiti, ei muuta sitä tosiasiaa että vaimojaan pieksäviä miehiä on tuhansia ja taas tuhansia.
Eikä kukaan noista ollut tuota mitään kun pappi aamenensa sanoi vaan vasta kun nainen on loukussa, lapsineen ja miettii kuinka selvitä hengissä eroon.
Niin, Suomi on täynnä omistushaluisia mustasukkaisia naisia. Se, että sinä valitsit mielisairaan miehen, ei tee minusta mielisairasta. Tietenkin olen syvästi pahoillani puolestasi. Mitään osasyyllisyyttä miehenä en miehesi puolessta suostu kantamaan, vaikka sellaista ilmeisesti haetkin.
Tilastojen valossa Suomessa on enemmän mielenterveydeltään järkkyneitä naisia, kuin miehiä. Tähän voi toki olla syynä sekin, että naiset hakeutuvat helpommin hoitoon mielenterveyden pettäessä.
Mielenterveyslääkkeistä lähes 70% määrätään naisille. Enpä silti vetele sellaisia johtopäätöksiä, että jokainen nainen kaikkina aikoina on mielialamömmöissä.
syyttänyt tai pyytänyt kantamaan osasyyllisyyttä??
Tunsitko kuitenkin piston sydämessäsi kun noin ajattelit?
Monet miehet nousee puolustuskannalle kun nainen kirjoittaa nimenomaan siitä yhdestä miehestä, jonka kanssa hän eli. Tarkoitus ei ole syyllistä kaikkia miehiä, vaan kertoa vain ihan omia kokemuksiaan.
Sen sijaan olen nähnyt paljon miesten kirjoittamia juttuja, joissa kaikki naiset tai ainakin tietty naisryhmä (esim. keski-ikäiset) tuomitaan ja haukutaan, kun itselle on sattunut yksi epämiellyttävä kokemus YHDEN naisen kanssa.
En minä ainakaan koe, että joku syyllistää ja haukkuu mua, jos joku kertoo oman tarinansa. Enkä ymmärrä, miksi tällaiset kirjoitukset tulkitaan aina sen puolison haukkumiseksi. Eihän se niin ole. Monet kirjoittavat "kauhukertomuksensa" ihan sen takia, että joku toinen ehkä siten pelastuisi samalta kohtalolta.
Lähisuvussa on perhe, jossa vaimo syytti miestään narsismista - me vaimon sukulaiset katsellessamme avioliittoa alusta asti (ja tietenkin tuntien tuon vaimon jo ennen avioliiton solmimista) olemme taipuvaisia ajattelemaan, että VAIMO oli se narsisti eikä mies!
En tarkoita missään nimessä, että ketjun aloittajalla olisi tällainen tilanne, vaan että narsisti voi olla myös nainen - ja hän voi tehdä avioliiton helvetiksi ilman fyysistä väkivaltaa.
Vaimo kiristi miestään heittämällä avioeropaperit miehen eteen - ota tai jätä -systeemillä, ja koska he elivät pienellä paikkakunnalla ja suppeassa yhteisössä vaimo luuli, että mies suostuu vaatimuksiin. Mies tekikin tempun, jota vaimo ei odottanut - hän otti eron.
No kaiken kaikkiaan elämä on nyt varmaan mallillaan kummallakin. Se oli oikea ratkaisu heidän tapauksessaan.
Vaimo kuitenkin on sitä mieltä, että mies oli se narsisti - en tietenkään voi olla asiasta vuorenvarma, mutta mutta... Vai olivatko he sitä sitten molemmat? Sattumalta tunne vaimon hyvin ja täytyy myöntää, että hänen lähellään en voisi elää. Voin pitää yhteyttä, mutta välimatka on säilytettävä ehdottomasti.
Ei kai aloittajan tarkoituskaan ollut syyllistää miehiä erityisesti, hän vain halusi antaa ajattelemista ja apua niille, joilla juuri nyt on vaikeata.
aivan varmasti narsisteja siinä kuin miehistäkin. En tosiaankaan sanonut, että se olisi vain miesten sairaus.
Ihmettelin vaan, että kun joku kertoo elämästään narsistipuolison kanssa, niin miksi aina löytyy näitä ihmisiä, jotka kokee, että kirjoittaja syyllistää kaikki miehet/naiset. Miehillä varsinkin on taipumusta älähtää, vaikka näissä kirjoituksissa tarkoitetaa nimenomaan sitä yhtä ainoaa ihmistä.
Tätä narsismikäsitettä käytetään kyllä usein aivan väärin. Ihmisistä tehdään narsisteja kun he eivät satu miellyttämään.
Silti ei pidä unohtaa, että jotkut joutuvat ihan oikeasti narsistiseen persoonallisuushäiriöön sairastuneen ihmisen kanssa tekemisiin ja siitä on leikki kaukana. Sen kyllä näkee heti näistä kirjoituksista, kenellä on oikeita kokemuksia ja kuka vain haluaa panetella toista.
Näistä kirjoituksista ei voi kovinkaan paljon päätellä. Kirjallisesti lahjakas ihminen osaa värittää totuuden aivan toisenlaiseksi. Asiallisia kirjoituksia täällä on loppujen lopuksi melko vähän. Yleinen lähtökohta on puolison syyttely, sen jälkeen syytellään kaikkia puolison sukupuolen edustajia. Suurin osa kirjoittajista on kuin pieniä marttyyreita. Eivät ole itse tehneet yhtikäs mitään, eivätkä ole voineet mitenkään vaikuttaa tilanteeseen. He vain ovat ajautuneet mukaan vaikka pelkkää hyvää ovat yrittäneet, ja niin kovasti rakastaneet. Heidän on vaikea ymmärtää että heidän puolisonsakin on joskus rakastanut.
Tuo oli hyvä kommentti, että narisisteiksi leimataan kaikki jotka eivät miellytä. Niinhän se taitaa olla.
että ihminen joka ei ole joutunut tekemisiin oikean narsistin kanssa, ei osaa kuvailla millaista elämä sellaisen henkilön rinnalla on.
Haukkua voi vaikka kuinka rumasti, mutta kun ei mielikuvissaankaan pääse siihen, mitä se oikeasti on.
Asiallisia kirjoituksia on vähän. Siinä olen kanssasi samaa mieltä. Mutta kyllä minä ainakin olen törmännyt joihinkin juttuihin, joista tietää heti, että ne ovat totisinta totta. Ja hekin saavat näitä "itse olet sairas" - kommentteja.
Mutta ei sellainen ihminen voi tietää, joka ei itse ole joutunut narsistin uhriksi. Vaikea sellaisen asian olemassaoloon on edes uskoa.
että minkä takia joku käyttäytyy niin, minkä takia hän tulistuu hetkessä, syytää kohtuuttomia haukkuja ja arvosteluita, siten taas välillä on niin iloinen ja mielinkielin? Itse alkaa epäillä, että ehkä itse käsitin väärin, ehkä hän oikeutetusti loukkaantui... siitä se kierre lähtee...
oikeeta elämää elävällä ei ole aikaa eikä mielenkiintoa roikkua netissä rääpimässä elämäänsä.sillä on tarpeeksi tekemistä reaalissa järjestääkseeen elämänsä uudelleen.nettituttavuudet vaan ruokkii tilaisuutta kohdata erilaisia häiriintyneitä ihmisiä jotka ei osaa elää reaalissa.
miksi minä roikun netissä?koska elämä on helvettiä eikä se kiinnosta.kavereita ei ole,enää.keneenkään ei voi luottaa.mut silti en lähe mihinkään nettitreffeille enkä viestittelyyn ja chateissakaan en ole oma itseni.en kerro paljonkaan ittestäni.kerron paskaa.valheita.ei kiinnosta.ei kiinosta mikään.
olen taas sairaslomalla kun ahdistaa.kukaan ei tiedä miten paskaa voi olla.
jotkuu valittaa ihan ihmeellisistä asioista täällä.en edes usko niihin.vaihtaisin osaa monen kanssa.narsistia en ole koskaan nähnyt.ehkä kuitenkin osasin valita seurani toisin.vaikka mut on petetty ei se ole narsismia.itkupilliruikuttajat ei saa mitään myötätuntoa multa.ne ei koskaan myönnä mitään.minä myönnän,roikun netissä ja olen surkea paska.myöntäisitte tekin.onkoteidän elämä harhaa sen takia vai toisinpäin.mä en enää tiedä.voi olla sekä että.onko sillä väliäkään?ei olemutta en kyllä kiellä totuuttakaan.kukaan ei kiinnosta minua eikä mikään.voisin vain maata sängyn pohjalla mutta niin huonoksi en ole vielä mennyt.siisroikun netissä.lopettakaa valehtelu.
Lukiessani noita kommentteja, joissa väheksytään kirjoittajan ajatuksia ja kokemuksia tai syyllistetään "ite oot" tyylillä, tulee mieleen kaksi vaihtoehtoa: kirjoittajalla ei ole omakohtaista kokemusta tai kirjoittaja on nettinarsisti, lyömässä lyötyä.
Itse olen tuntenut voimattomuutta siinäkin, kun näen, ettei sitä tuskaa ja kauhua voi ulkopuolinen ymmärtää terveellä järjellä mitä ulospäin niin mukava mies/nainen voi aiheuttaa puolisolleen. Narsisiti on uskomattoman hyvä manipuloimaan, kieroilemaan, valehtelemaan ja kääntämään asioita toisin päin. Minun mieheni oli lisäksi väkivaltainen fyysisestikin, mutta niinpä tuo on kierrellyt kylillä eri paikoissa senkin asian vääntämässä toisinpäin. Minä olen jo anoppilankin mukaan mielisairas ja luonnehäiriöinen , heti siitä lähtien kun ilmoitin halustani erota. Kumma vaan että yksikään lääkäri ei ole minulle psyykkeen lääkkeitä tarjonnut, ei edes siihen kovaan ahdistukseen mitä syntyi eroprosessin helvetin aikana. Mikään ei onnistunut helposti. Ei mikään. En kadehdi ihmisiä, mutta niiitä huomaan kadehtivani, jotka pystyvät eroamaan ystävinä. Meillä sellainen ei ollut mitenkään mahdollista. Minä olen suurrikollinen ja vihattu -vain koska halusin erota. Ristiriitaista ex mieheni esitykset jos jossain samassa paikassa satutaan olemaan: Hän nauraa kovalla äänellä ja on niin energistä, kuitenkin viestitellyt kuinka on ahdistunut ja miksi meille kävi näin. Ulkopuolisille kertoo samaan aikaan täysin pokerina kuinka on tyytyväinen päästyään minusta eroon. Tuntuu, että hän yrittää loukata ja tuhota minua vielä erottuammekin. Loukkaavia sanoja ja piikittelyä, valheita. Joskus väsyneenä olen provosoitunut eromme jälkeen viestittelemään hänen kanssaan, hän on siinäkin niin loistava: peilaa sanojani. Pitäisi vain antaa olla, vaikka mieli tekee kirjoittaa "ei se niin mennyt, sinähän se hermostuit pikku asioista".
Olen lukenut paljon kirjallisuutta alaan liittyen ja sieltä todella saanut voimia, ettei vika olekaan minussa. Narsistihan saa uhrinsa tuntemaan epämääräistä syyllisyyttä. Lisäksi täältä netistä löytynyt useita kohtalontovereiden kirjoituksia, joskus kuin omasta suusta sanottuna.
En tiedä onko sinun puolisosi kenties luonnevikainen. En voi tietää onko hän narsisti tai ehkä jopa psykopaatti. Jos näin olisi, se olisi hirvittävän harvinaisesta.
Sen tiedän, että lukemattomat naiset omista itsekkäistä syistään syyttävät miestään avioerostaan. Tiedän, että monet naiset eivät voi tunnustaa, että heidän oma luonteensakaan ei ole täydellinen.
Tiedän, että sen sijaan, että nämä naiset yrittäisivät parantaa elämäänsä parantamalla itsensä, he sulkevat mielensä siltä mahdollisuudeltakin, että heissä olisi jotain vikaa.
Pysyäkseen järjissään, tällaisen naisen on löydettävä huonoon eläåmäänsä syyllinen. Itsessähäån syy ei voi olla. Syyllinen on mies.
Hän on narsisti. Niin internetissä luki.
Miksi nainen jä roikkumaan sellaisen miehen kanssa ja marmattaa kuinka "kerta toisen jälkeen mies tekee sitä ja tätä" ???
Jos nainen itse on heikko eikä ymmärrä sulkea ikävää miestä elämästään, ei siitä voi miestäkään syyttää. Mutta nää naiset vaan syyttää, ja vielä narsistiksi.
kommentteja, ihan niin kuin kaikki muutkin, jotka kirjoittavat aiheesta nimeltä narsismi.
Kuitenkin se on joillekin meistä niin hirvittävää todellista arkipäivää.
Mutta vaikeahan tuollaista on uskoa. Ei ennen kuin se tulee omalle kohdalle ja suistaa koko elämän pois raiteiltaan.
Varmasti on niitäkin, jotka oman katkeruutensa takia sanovat puolisoaan narsistiksi. Heitä on ilmeisesti paljonkin. Jos he tietäisivät, millaista on elää todellisen narsistiseen persoonallisuushäiriöön sairastuneen ihmisen kanssa, he olisivat hiljaa.
Jos olisi sekaantunut elämään narsistisen persoonallisuushäiriöisen kanssa, ei ilkeilisi näille kirjoituksille!
Tiedän mistä puhun, oma siippa sai määritelmän "narsistinen persoonallisuushäiriö". Suurin taistelu elämässä on päästä hänestä eroon!
Ja tämä samainen mies hakee täällä seuraa itselleen, sinkkuna... Voi kumpa saisin uhreja varoitettua!
täältä hakisi seuraa? monet hakee seuraa netistä, mutta ei sentään kaikki eronneet karanneet ja avioituneet tai sinkut. muista se. mutta ken itse netissä kontaktipalstoilla roikkuu elää aivan toisenlaisessa maailmassa kuin netistä erossa pysyvät. joidenkin on vaikea käsittää että suurin osa ihmissuhteista solmitaan muualla kuin nettikeskusteluissa.
Kyllä haluaisin saada tietää varoituksen saalistavasta sinkkumies narsistista! En kestä enää yhtäkään narsistia elämässäni. Nyt minua suojaa tuoreen eron aiheuttama haluttomuus "enää ikinä" parisuhteeseen, mutta tulevaisuutta ajatellen ja monia muitakin naisia sielua vahingoittavan suhteen välttämiseksi olisi todella hyvä keksiä väylä millä varoitamme näistä ihmispiruista?
Ei narsismi harvinaista ole, eivät ikävä kyllä edes psykopaatit. Vilkaiskaapa näiden kahden tutun laulun sanoja. Ovatko nämä naiset tehneet megahitin miehen kierosta luonteesta ihan ilkeyksillään, vai onko ehkä kuitenkin niin että heidänkin tiellensä on eksynyt ihminen joka ei ole pohjimmiltaan kultainen ja kiltti.
http://www.lyricmania.com/irina-pokka-lyric.html
http://lirama.net/song/97974
luin tekstin ja ymmärsin kohtaloni täysin.minut on jo revitty riekaleiksi ja olen tosi väsynyt elämään.olen jo pari vuotta huomannut että kaikki ei ole kohdallaan mutta olen niin helppo uskomaan ja toivomaan että kaikki tulee hyväksi kun oikein yritän sillä minähän tämän kaiken olen aiheuttanut niin minulle aina sanotaan.jopa lähimmät ja ystävät ovat kääntyneet minua vastaan..olenhan huono ja kylmä ihminen.elämässäni ei ole kuin työ josta onneksi pidän paljon ja se on ainut mikä pitää minut enää hengissä.olen jo alkanut inhoamaan itseäni.kunpa jaksaisin pyristellä pois tästä suhteesta olen aivan yksin ja erakoitunut täysin.en voi mennä enää minnekkään koska aina on joku joka syytää lokaa päin naamaa ja saa minut itkemään koska en jaksa puolustautua ennään.kunpa saisin voimaa että saisin itseni taas iloiseksi omaksi itsekseni jota olin ennen.
Todellakin on palaset ruvenneet loksahtelemaan paikalleen, kun on löytänyt termin 'narsistinen persoonallisuushäiriö'. 10 vuotta minua on lyöty maan rakoon, koska 'olen ansainnut ja aiheuttanut' sen. Olen ollut varpaillani 10 vuotta, karttaen ristiriitoja, elänyt hänen elämäänsä, koska sitä silmitöntä raivoa ei jaksa. Silti toisinaan, kun esim. puhtaat sukat ovat loppu tai olen ajanut kurarapakosta ja auto on likastunut, saan kuulla kunniani, miten minusta ei ole mihinkään, ei mikään onnistuisi jos häntä ei olisi. Olen vuosien varrella usein miettinyt, miten voin tietämättäni olla niin huono ihminen että minulle pitää huutaa päivittäin, vaikka jatkuvasti katson asioita 'hänen silmillään', miten hän haluaa että tämä tehdään, 'ei kai tässä ole mitään mistä hän suuttuu?'. Lapsuuden kodissani ei koskaan korotettu ääntä, joten se on ollut minulle hyvin käsittämätöntä.
Miksi olen edelleen täällä? Olen ollut vuosikausia niin maahanlyötynä, täysin arvoton, ettei minulla yksinkertaisesti ole ollut voimaa lähteä. Mihin menisin? Vasta nyt viime aikoina olen ryhtynyt keräämään elämääni kasaan, kiitos hyvien ystävien, jotka tietävät tilanteeni. Koska mieheni ei ole tietoinen tekemästään henkisestä väkivallasta, aion tilaisuuden tullen yrittää selventää asiaa hänelle, ja esittää muutaman vaatimuksen (lähinnä siksi että en pääse tulevaisuudessa syyttelemään itseäni liian 'helposta' lähdöstä), vaikka tiedän ettei hän ymmärrä eikä tiedosta tekevänsä mitään väärin. Mutta jos, ja kun tilanne ei muutu, aion lähteä. Aloittaa oman elämäni.
toivottavasti saat tukea ystäviltä tarpeeksi. mä olen kans alkanu purkaa tätä pahaa itsestäni ulos kertomalla aina totuuden mitä on taas tapahtunut kun mua on alistettu ja nöyryytetty.enään en ole yrittänyt näyttää et kaik on hyvin.sain myös kerrottua kaiken siippani sisarelle joka oli luullu et siippani olisi muuttunut meidän suhteen aikana totaalisesti.aika helvetillinen tilanne kun sain kuulla että on ollut aina tuollainen.sain myös sanottua kaiken päin naamaa siipalleni vaikka toisaalta pelkäsin reaktiota tosi paljon.hän sanoi ymmärtävänsä ja pyysi anteeksi kukkien kera mut se lause minkä sano kun ojensi kukkaset sai mut taasen ymmärtämään todellisuuden,hän meinaa tokas et tos on sulle kukkia ja älä enää mökötä,sanoi sen melko ivalliseen sävyyn ja painui talliin....voimia sullekkin et jaksat taistella!
Minäkin olen alkanut kertoa asiasta sen toisen puolen, kun minun tekemisiäni juorutaan kaupungilla (mieheni). Hajotin mieheni puhelimen, kun hän oli kiskonut minua tukasta todella lujaa.
Se oli ensimmäinen väkivaltakontakti mieheltäni minua kohtaan (lukuunottamatta erästä niskasta kotiintaluttamista).
Sain kuulla muutaman kerran sen, kun "nainen meni purkamaan antipatioitaan minun puhelimeeni", kunnes aloin kertoa tilanteessa mieheni kavereille suoraan sen, miksi mieheni puhelin oli hajalla. Siihen loppui se tarina, ja kertomus alkoi sitten sanoilla "yhtenä känni-iltana erehdyin repimään rakastani hiuksista...".
Noista narsismin kuvauksen lukuisista ominaisuuksista niin moni osuu mieheeni, ja olen sen hänelle kertonutkin, että hän on narsisti. Hän ei vain tiedä, mitä se tarkoittaa. Luulee sen olevan vain synonyymi itsekkyydelle. ö
Jokin aika sitten erosin naisesta joka kärsi persoonallisuushäiriöstä nimeltä narsismi. Tapani mukaan olen jälkiviisas ja pitkän aikaa mietin niin suhteen aikana kuin nyt eron jälkeen miksi elämämme oli niin kurjaa, vaikka näennäisesti kaikki oli hyvin. Hänen tapansa olivat syyllistäminen milloin rahasta, lapsen hoitamisesta tai minun "surkeasta romantiikantajusta". Ne ilmenivät monen päivän murjotuksina, jotka sitten purkautuivat syytöksinä mm.edellä mainituista asioista. anteeksipyyntöön päin naamaa hän ei missään vaiheessa kyennyt. Kaikkein rankinta oli kuitenkin se, kuinka hän selkeästi tiedostamattaan syyllisti lastansa(jonka hän oli nuorella iällä saanut) mönkään menneestä urastaan. Se ilmeni alituisella huutamisella, josta varsinkin loppuaikoina aloin huomauttamaan. Julkisella paikalla hän käyttäytyi aina kuin meidän rakkautemme on uskomatonta ja elämämme fantastista. Neljän seinän sisällä totuus oli toinen.
Kun tapasimme, olin juuri eronnut parisuhteesta, jossa viimeiset ajat riideltiin niin rankasti että sille oli laitettava yksissä tuumin loppu. Tapasin uuden kumppanini muutama kuukausi erosta ja olin aluksi erittäin varuillani ja etäinen. Meillä oli yhteisiä tuttuja joiden kautta tutustuimme ja naisen kauneus, älykkyys ja vahva tahto lopulta hurmasivat minut. Rakastuin tulisemmin häneen kuin ensirakkauteeni. Ensimmäiset 3-4 kuukautta olivat kukkaiskedoilla tanssimista ja olin mielestäni löytänyt kotini: minun elämä oli ensimmäistä kertaa löytänyt merkityksen josta olin vain unelmoinut. Halusin olla uskollinen hänelle jota en edellisessä suhteessa ollut ja uskoin myös häneen kun hän sanoi: "minua uskollisempaa ihmistä on vaikea löytää!"
Eräänä kauniina syysiltana ruma totuus näytti ensimmäisen kerran naamansa: olimme yhdessä iltaa viettämässä ja tulimme eri aikaan kotiin koska olin ns.heikolla hapella. Jokin hänessä laukaisi vihan, jonka takia hän murjotti minulle kolmatta päivää. Mitään ei ollut tapahtunut mutta minun liiallinen humalatila(huono olo) kertoi hänelle "kunnioituksen puuttesta". Tätä kesti tosiaan kolmatta päivää ja siihen ei auttanut yrittää puhua asiasta. Olen itsekin jääräpää ja lopulta suutuin kun hän ei suostunut kertomaan mikä siinä oli niin loukkaavaa. se vain pahensi tilannetta. Typeränä ostin kukkia ja silloin sain vienon hymyn palkkioksi. Kului tovi ja taas maailma oli kukkaiskedolla tanssimista.
Olen äärimmäisen mustasukkainen ihminen parisuhteessa. tiedän että se on suurin heikkouteni ja työskentelen sen kanssa. Olin ollut uskoton edellisessä suhteessa ja menin sanomaan tämän hänelle. Siitä tovi ja olin "pettänyt" hänen mielestään niin useasti että minut piti laittaa tilille siitä. Kaikkein absurdeinta asiassa oli se että olin ollut uskollinen ja kaikkein karmein (kaltaiselleni mustasukkaisuudesta kärsivälle ihmiselle) oli kuitenkin se kun hän alkoi nukahtelemaan "kavereidensa" luo baari-iltojen jälkeen. En sano että sitä tapahtui joka kerta mutta puolen vuoden sisään n.3-4 kertaa. olin vihainen joka kerta, mutta annoin anteeksi koska rakastin häntä ja luotin hänen sanaansa. Pettämisen totuus tuli ilmi kun hän lähti ulkomaille lomailemaan ja takaisin tullessaan jäi kiinni valehtelusta. Taas oli ollut takana parin päivän murjotus ja hän aloitti avautumisen siitä "kuinka tämä ei tunnu parisuhteelta ja sinulla ei ole romantiikantunnetta jne". Samaan aikaan kun hän ripitti minua tuosta, hänen tekstiviestinsä lauloivat. Kun kysyin kuka viestittää, hän sanoi että yks tyttökaveri. Hänen poistuessaan hetkeksi, tuli uusi tekstari ja näin suoraan ruudusta että kyseessä ei ollut "tyttö" vaan reissussa tavattu äijä, joka viestitteli mukavia "aurinkorasvan levittämisviestiä rakkaani selälle". Maailmani kaatui ja sanoin että tämä oli nyt tässä. Aamulla pakkaisin tavarani ja lähtisin. Se oli ainoa kerta kun näin pelkoa hänen silmissään. Se kulissi jonka hän oli luonut oli vaarassa tulla paljastetuksi ja hän tiesi sen.
Seuraavana päivänä hän tuli töistä kotia ennenkuin ehdin lähteä ja puhui minut ympäri jäämään. ja minä typerys jäin, vaikka tiesin että nyt on annettava hetki itselleni. Olin seuraavana päivänä lähdössä itse reissuun ja ajattelin että onpa nyt aikaa noin viikon verran miettiä asioita. Seuraavana viikonloppuna hän teki sen uudelleen. Nukahti eri jatkoille, vaikka vasta hänen luottonsa oli kokenut kolauksen. Hän esiintyi uhmakkaasti ja välinpitämättomän kylmästi. Haistatin paskat ja lähdin kävelemään. Viikon verran olimme erossa, mutta erään perisuomalaisen juhlapäivän jälkeen (kun ne bileet olivat ohi), hän otti taas yhteyttä että ikävä on.
Voisin jatkaa vielä loppuun kaikki ne vääryydet joita sain kokea ja myönnän että aloin itsekin suoraan sanoen vittumaiseksi kun tajusin etten yksinkertaisesti ollut tehnyt mitään väärin. Sanotaan että puoli vuotta näistä edellä mainituista tapahtumista otin kamppeeni ja lähdin. Tähän puoleen vuoteen sisältyi iso määrä syyllistämistä, "murjotusmaratooneja" ja sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, joihin aloin itsekin syylistymään kun huomasin että tämä ihminen ei vaan anna ensinnäkään itselleen periksi, mutta tekee läheistensä olot mahdottomiksi.
Suhteemme aikana jouduin sekä antamaan että pyytämään anteeksi meidän molempien puolesta, kun hän koki olevansa anteeksipyynnön yläpuolella. Tänäkään päivänä en ole kuullut hänen suustaan sitä sanaa. Tekstarilla ja sähköpostilla kylläkin(molemmilla kerran). Jätin hänet ja hän yrittää nyt uida väkisin minun tietoisuuteen kertomalla kuinka hänen elämänsä on nyt fantastista. Voi hyvinkin olla, mutta kun se arki koittaa, hirviö näyttää toiset kasvonsa. Nyt hän on löytänyt uuden uhrinsa ja myötätuntoni ovat tämän uuden uhrin luona, puhumattakaan hänen lapsestaan, joka on täysin viaton äitinsä elämään, jossa miehet vaihtuvat vähintään kahden vuoden välein. Sääli voi olla sairautta, mutta sitä nyt tunnen näitä viattomia ihmisiä kohtaan... Mutta niinkuin eräässä narsismista kertovassa eepoksessa sanotaan: älä sekaannu siihen vaan anna vahingon kiertää.
Olen kokenut saman painajaisen 15 vuotta sitten.Koin silloin,että armoa on se, että alkaa ymmärtää.Omaan ymmärrykseen tuli luottaa, se oli kaikki mitä minulla oli,se oli minulle annettu lahja.Ajan myötä on vahvistunut ,että näin läheiseni okein.Moni on seurannut näkemystäni,mutta sillon pitivät minua tasapainottomana.Suljin puheet itseni ulkopuolelle,olin tekemisissä ihmisten kanssa ,joilla oli sama näkemys jne Rakensin rauhallisen elämän,riitin itselleni.
Voimia!
Mieheni pisteyttää minut ja jakaa myös rangaistuksia, jotta tulisin hyväksi ihmiseksi. Moralisoi minun tekemisiäni ja kehuu omaa terveyttään ja elämäntyyliään.
Ei puhu minulle, neuvoo vain ja ohjaa tietävänä. Vastaukset kysymyksiin ovat: JO TAI EI. Hyvin lyhykäisiä.
Määrää matkat, hankinnat ja lomat sekä ystävät. Vain hänen ystävät ovat ok.
Olen aivan poikki ja juon murheeseeni.
On myös erittäin ankara lapselleen. Moralisoi myös minun aikuisia lapsiani.
On vaikea tunnistaa häntä ihmiseksi, joka olisi tässä hetkessä rakastavana läsnä. Hänellä on oma sisäinen maailmansa, johon ei pääse käsiksi. Aluksi hurmasi olemuksellaan ja sitten kun sai riippuvuusotteeseensa, alkoi outo käytös. Olen yrittänyt saada hyväksyntää ja rakkautta 3,5 vuotta, mutta rangaistuspisteet kasvavat ja ansiopisteet vain vähenevät. Olen hänen mielestään epänormaali, lihava, juopahtava yms. Hän on mielestään erinomainen. Olen hakenut apua tilanteeseen terveydenhoitajalta.