Psoriasis

Onkos täällä teitin joukossa immeisiä jotka sairastaa psoria ja on kuitenkin ottanut nahkaansa kuvan? Tai onko lähipiiristä kokemuksia, voiko siinä käydä iholle huonosti vai vaikuttaako kuvan otto psoriin ollenkaan??
4802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaisi kuitenkin ottaa mieluummin henna- tai airbrush-tatuointi. Se lähtee kylläkin pois, mutta on muunmuassa jet-set piireissä hyvin suosittua tänä päivänä. Moni luulee että joidenkin filmitähtien käsivarsiin ja olkapäille on tehty tatuoinnit jotka eivät lähde pois, mutta kysymyksessä on hennatatuoinnit, kun koristekuviin kyllästyy ja täytyy vaihtaa kuvia välillä.

Äänestä

Minulla on psorias, ja siltikin olen 2 kuvaa iholle hakannut. Toisen reilu viikko sitten ja toisen n. 3 vuotta sitten. Tatuointi ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut psoriin mitenkään. Joskaan en toki ole psoriasläiskien päälle tatuoinut, vaan terveen ihon kohdalle.

Äänestä

ja minulla on kaksi kuvaa ihossani. Mitään ongelmia kuvista ei ole ollut, mutta väri ei meinaa kunnolla tarttua hakkaamisvaiheessa. sinulla voi olla sama juttu. mutta kuva pitää ottaa terveen ihon kohdalle. suosittelen rasvaamaan sitä aluetta (mihin kuvan otat) erittäin paljon ja huolella. tatuoijan kone ei mene ihosta tukkoon sitten niin helposti.

Äänestä

Kiitoksia teille vastauksista. Minulla on myös se atoppinen iho psorin lisäksi, mutta parin viikon päästä mulla olis tatska aika ja täytynee vielä sielä liikkeessä kysästä henkilökunnalta mielipidettä. Kovin tekisi mieli laittaa kuva niskaan, mutta turha toivo koska niskassa on juuri sitä ihottumaa. Lääkäriltä aikoinaan kysyin mielipidettä tatuoinneista niinkun psori iholle niin tämä kyseinen lääkäri sanoi heti, että ei tulis kuulonkaan koska psori tulee aina siihen missä iho on rikki! No saa nähdä olenko reissun jälkeen teholla. On kuitenkin niin yksilöllistä kaikilla se miten se iho suhtautuu moiseen pistelyyn...vai miettisikö sitä henna tatskaa ensin...??? No joo, eiköhän tämä tästä selviä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tirlittan... kirjoitti:

Onkos täällä teitin joukossa immeisiä jotka sairastaa psoria ja on kuitenkin ottanut nahkaansa kuvan? Tai onko lähipiiristä kokemuksia, voiko siinä käydä iholle huonosti vai vaikuttaako kuvan otto psoriin ollenkaan??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu