Ei ole kauhen vaikeaa nähdä, miten kapitalismi on tunkeutunut yhteiskunnan joka osa-alueelle.
Kuten joka elämän osa-alueella, myös ihmissuhdemarkkinoilla ollaan tultu epäterveeseen ja kuluttavaan "survival of the fittest" asetelmaan, missä ihmiset jaetaan jyrkästi joko voittajiin tai häviäjiin.
Tajuntateollisuus on iskostanut meille tuhansia erilaisia vaatimuksia ja ehtoja, jotka pitää täyttää ollakseen sopiva markkinoilla. Väitän, vaikken kovin vanha olekaan, että vielä jokin aika sitten ihmiset eivät asettaneet kumppaniehdokkaalleen niin jyrkkiä ja kohtuuttomia ehtoja kuin nykyään.
Vastenmielisintä on se, että kaupallistunut ja pinnallistunut kulttuuri pyrkii entistä enemmän siihen että ihmisten pitää täyttää tiettyjä ulkoisia tunnusmerkkejä (en puhu nyt pelkästään ulkonäöllisistä), mutta sisällöllä ei ole juurikaan väliä.
Kukaan ei enää kuuntele mitä toisella on sanottavaa, vaan ihminen punnitaan aivan toissijaisilla mittareilla.
Tilanne on kuin osakemarkkinoilla. Ei ole niinkään väliä millainen yrityksen vakavaraisuus ja toiminta on, vaan se että sen kurssit ovat korkealla ja että siitä saa mitattua ulos mahdollisimman paljon lyhyellä aikavälillä.
Ja ihmiset toimivat kuin yritykset. Kvartaaleissa. He unohtavat sen mikä on tosiasiassa tärkeää ja lähtevät leikkiin mukaan, nostavat haitallisesti omaa kurssiaan. Pitkän aikavälin kehitys unohdetaan ja tanssitaan markkinoiden mukaan. Panostetaan siihen, että ensisilmäyksellä miellyttää mahdollista sijoittajaa mahdollisen paljon.
Ja kuten osakemarkkinoilla, myös tällaisissa tapauksissa kupla puhkeaa nopeasti. Siinä vaiheessa sijoittaja on toivottavasti ehtinyt kupata mahdollisimman paljon omaa hyötyä kohteestaan ja siirtynyt seuraavaan markkinoiden seksikkääseen ja lupaavaan vaihtoehtoon.
Kuten joka elämän osa-alueella, myös ihmissuhdemarkkinoilla ollaan tultu epäterveeseen ja kuluttavaan "survival of the fittest" asetelmaan, missä ihmiset jaetaan jyrkästi joko voittajiin tai häviäjiin.
Tajuntateollisuus on iskostanut meille tuhansia erilaisia vaatimuksia ja ehtoja, jotka pitää täyttää ollakseen sopiva markkinoilla. Väitän, vaikken kovin vanha olekaan, että vielä jokin aika sitten ihmiset eivät asettaneet kumppaniehdokkaalleen niin jyrkkiä ja kohtuuttomia ehtoja kuin nykyään.
Vastenmielisintä on se, että kaupallistunut ja pinnallistunut kulttuuri pyrkii entistä enemmän siihen että ihmisten pitää täyttää tiettyjä ulkoisia tunnusmerkkejä (en puhu nyt pelkästään ulkonäöllisistä), mutta sisällöllä ei ole juurikaan väliä.
Kukaan ei enää kuuntele mitä toisella on sanottavaa, vaan ihminen punnitaan aivan toissijaisilla mittareilla.
Tilanne on kuin osakemarkkinoilla. Ei ole niinkään väliä millainen yrityksen vakavaraisuus ja toiminta on, vaan se että sen kurssit ovat korkealla ja että siitä saa mitattua ulos mahdollisimman paljon lyhyellä aikavälillä.
Ja ihmiset toimivat kuin yritykset. Kvartaaleissa. He unohtavat sen mikä on tosiasiassa tärkeää ja lähtevät leikkiin mukaan, nostavat haitallisesti omaa kurssiaan. Pitkän aikavälin kehitys unohdetaan ja tanssitaan markkinoiden mukaan. Panostetaan siihen, että ensisilmäyksellä miellyttää mahdollista sijoittajaa mahdollisen paljon.
Ja kuten osakemarkkinoilla, myös tällaisissa tapauksissa kupla puhkeaa nopeasti. Siinä vaiheessa sijoittaja on toivottavasti ehtinyt kupata mahdollisimman paljon omaa hyötyä kohteestaan ja siirtynyt seuraavaan markkinoiden seksikkääseen ja lupaavaan vaihtoehtoon.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No sehän on tunnetusti varsinkin pääkaupunkiseudun sinkkumarkkinoilla
niin että: kun mahdollisuudet lisääntyy niin vaatimukset kasvaa.
Toisin on landella...
Because you're worth it !
Eräs osoitus tästä käpitalismin tunkeutumisesta kaikille elämän osa-alueille on tällaisten kaupankäynnin termien kuin "kysynnän ja tarjonnan laki" "kilpailuttaminen" "ulkoistaminen" "optio" jne. käyttöönotto myös muualla kuin talouden viitekehyksessä.
Ne pärjää ketkä on pärjätäkseen. Mitkä tämän kuplan puhkeamisen seuraukset ovat laajemmassa mittakaavassa ajatellen?
Yhteiskunta rapautuu. tällä hetkellä on yhden hengen talouksia enemmän kuin koskaan ennen historiassamme.
Ihmiset eivät vakiinnu, he eivät perusta perheitä, lapsia tulee vähän ja hirveän myöhään. Talouselämä ei saa perheiden mukana tulevia investointeja (omakotitalot jne, mitkä liittyvät tiiviisti perhe-elämään).
Henkinen pahoinvointi lisääntyy, kun ihmiset kevytkenkäisesti ajelehtivat suhteesta toiseen, jolloin tulee paljon entistä enemmän yh-perheitä, joiden toimeentulo on niukilla.
En tiedä vastasinko kysymykseesi, mutta tässä eräitä ihmissuhdekapitalismin varjopuolia.
Vastauksesi on tarpeeksi tyhjentävä.
Sama vaikkei ettisi koko parisuhdetta, kun tulevaisuudelle ei ole tuon valoisampaa luvassa. Nyt kyllä kylmää.
Omakotitalot on rumia, etenkin luonnossa. Niissä asujat saisi passittaa hetimiten tiiviimpiin asumisjärjestelyihin Jakomäkeen tai piikkilankojen taakse. Jengiä on ylipäätään täällä ihan liikaa, ja se liikakin on liian typerää. Kulttuuri ei menettäisi mitään vaikka 90% porukasta muutettaisiin lannotteeksi heti huomenna. Systeemi on ilmiselvästi hajoamassa ja sietää hajotakin. Pintaliitosarasvuot ja hengenheimolaisensa kuolkoot nälkää logistiikan romahtaessa.
Valitettavasti yhteiskunta tarvitsee toimiakseen X määrän ihmisiä maksamaan veroja. Jos näin ei tapahdu, niin systeemi luhistuu.
Jos tämä ei haittaa, niin ei sitten mitään.