Yhdessä 13 vuotta. Selvisi, että mies on laivareissuillaan vuosi sitten suudellut naisen kanssa ja viettänyt yön, mutta "eivät harrastaneet seksiä". Tämän paljastuttua vannoi että tämä oli ainoa kerta. No tulipa kuitenkin selville, että hän oli myös neljä vuotta sitten ollut laivareissulla, jossa hän suuteli yhden tytön kanssa, tämän kaverin ollessa vieressä. Kavereidensa antoi ymmärtää, että oli ollut heidän kanssaan, mutta väittää ettei todellisuudessa muuta kuin suudellut toista. Mikä järki siinäkin olisi ollut?? Antaa kavereiden ymmärtää että petti?? Itse olen aina luullut että pettäminen ei ole mikään kerskunnan aihe, eikö uskollisuus ole ennemmin? En voi käsittää tätä!
Uskooko ketään, että mies olisi jättänyt tilanteen pelkkiin suudelmiin, koska minä en usko. En olisi uskonut miehestäni edes "suutelijapettäjäksi", mutta asioiden tullessa selville (mm. että hänen kaveriporukkansa jätkät harrastavat pettämistä), olen lähes varma, että äijä koittaa pelastaa sen mitä on jäljellä, eikä tunnusta loppuun asti.
Asiallisista vastauksista suuresti kiitollinen!
Uskooko ketään, että mies olisi jättänyt tilanteen pelkkiin suudelmiin, koska minä en usko. En olisi uskonut miehestäni edes "suutelijapettäjäksi", mutta asioiden tullessa selville (mm. että hänen kaveriporukkansa jätkät harrastavat pettämistä), olen lähes varma, että äijä koittaa pelastaa sen mitä on jäljellä, eikä tunnusta loppuun asti.
Asiallisista vastauksista suuresti kiitollinen!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sanoisin, että naitu on. Hytit ovat pieniä ja ahtaita, ja niissä saattaa päätyä samaan punkkaan pelkästään kylkeä kääntämällä. Ja senhän tietää, mitä siitä seuraa: ei ainakaan ei-mitään.
Laivareissut ovat suosittuja nimenomaan siksi, että niillä monen mielestä pätevät ihan omat säännöt, joita maissa ei tunneta. Kavereille kerrotaan joron jäljillä olosta mielihyvin, mutta siipalle tietenkään ei.
Että hytissä hän ei ollut kenenkään kanssa kummallakaan kerralla...
Kiitos mielipiteestä!
Pidetään sitten mielessä, että kyseessä on todellakin vain mielipide, eikä paikalla olleen todistus. Että edellisen kirjoittajan todistusarvo asialle on täysi nolla. Totuuden tietää vain miehesi.
Ja kyllä mä ainakin olen laivalla ihan vain nukkunut naisen vieressä. Mitä ihmeellistä siinä olisi?
Kiitos vaan sinullekin mielipiteestä! Senkin otan, niin kuin edellisenkin vastaajan mielipiteen, vain mielipiteenä.
Hitusen huvitti tuo muu kirjoituksesi, kuulostipa kovasti tyypilliseltä "miehet pitää yhtä" tyyppiseltä viestiltä.. "ei sitten hypitä seinille" ja "edellisen kirjoittajan todistusarvo asialle nolla".. Olen kyllä blondi, mutta vain hiusväriltäni =)
Tietenkin otat kirjoitukseni huomioon vain mielipiteenä. Tarkoitus ei ollutkaan todistella mitään.
Mutta jos ajatellaan ihan järellä niin oikeasti kukaan ei tiedä mikä on totuus. Eli et voi syyttää miestäsi suoranaisesti yhdynnästä toisen kanssa. Tietenkin epäilys kalvaa varmasti ja ymmärrettävästi.
Tiedän tapauksia jossa oikeasti on vain nukuttu laivalla vierekkäin. Tiedän myös tapauksia, jossa on ihan suoraan petetty. Olen itsekkin syyllistynyt molempiin. Kirjoitukseni terkoitus ei ollut olla mikään miesten yhdenköyden yhdistys, vaan huomioi, ettet ota kimmoketta yhdestä S24 palstan kirjoittajasta.
Eli kaikki on mahdollista, sitä mitä on tapahtunut, et täältä saa selville.
Hyvää viikonloppua ja Jaksamista sinulle!
T: 2GoodMan4U
-Asiantuntija, Pohjoismaiden risteilyt
Kirjoitat paljon asiaa! Kiitos vilpittömän rehellisestä vastauksesta.
On totta että vastausta en täältä saa. Mieheni vannoo kertoneensa totuuden ja siihen minun on tyydyttävä.
Mutta surullista kaikki tyyni. Ollaan kaikki ihmisiä ja erehtyväisiä, mutta hitto että pitää mennä leikkimään toisen välittämisen kustannuksella.
Hyvää viikonloppua myös sinulle!
kumpi päätti vain nukkua, nainen vai mies? ;-P
No menee rajusti aiheen vierestä ohi, mutta vastaan kuitenkin, jos tätä edes enää käy lukemassa.
Katsos, joskus sitä tapaa ihmisiä joiden kanssa synkkaa eroottisesti. Silleen, että munissa asti tuntuu pakottava tarve harrastaa yhdyntää.
Joskus sitä taas tapaa sellaisia naisia, joiden kanssa on selvää, että mitään ei tapahdu. Yleeensä homma jopa sovitaan etukäteen. On vain mukavaa viettää aikaa yhdessä, kävellä käsi kädessä, tanssia ja tietenkin lähteä illan päätteeksi yhdessä vielä nauttimaan parista paukusta ja vaikka nukkua yhdessä. Aamulla taas on mukava herätä, käydä yhdessä aamupalalla ja erota mukavan tapaamisen jälkeen.
Katsos, kaikki miehet ei ihan aina välttämättä ole vain ja ainoastaan sen yhden ja ainoan perässä. Joskus on vain mukava relata vieraan seurassa ihan ilman seksiäkin. Get It?
Jaa-a... Itse olen ollut laivareissuilla ja baareissa ja tähän asti en ole tavannut miestä, joka ei olisi halunnut jotain muutakin kuin jutella... Eli missäs nämä "haluan viettää aikaa kanssasi" miehet ovat todellisuudessa olleet?
Puhut ajan viettämisestä ja nukkumisesta yhdessä. Entä suuteleminen? Kumman kanssa teet sitä? Naisten, joiden kanssa tekee mieli tehdä muutakin vai niiden, joiden kanssa haluat vain viettää aikaa??
___
Laivaristeilyt on aina oma maailmansa, siellä unohtuu tosi nopsaan aviosiipat ja lapset hetken hurmassa...
Itse olen muutaman kerran törmännyt varattuun mieheen, jonka kanssa pidetty hauskaa, muutama suudelma vaihdettu ja nukuttu yhdessä. Näillä miehillä kuitenkin ollut sen verta selkärankaa et kertoneet heti mikä on meininki ja ei todellakaan seksiä edes ehdoteltu, vaikka vierekkäin nukuttiin.
Toisaalta tiedän kavereiden kokemuksia ihan päinvastaisesta ja myös tuttujen touhuja tullut liiankin läheltä laivoilla seurattu.
Ehkä parempi et itse päätät uskotko miestäsi ja luotat häneen tai sitten et. Ja sen mukaisesti päätät ratkaisusi.
Ruotsin risteilyllä ex-mieheni oli työkaverien kanssa ja väitti kaiken sujuneen siististi ja siveellisesti. Parin viikon kuluttua etsin yhtä marketin kuittia miehen lompakosta ja taskussa näkyi kirjekuori. Uteliaana otin sen käteeni, kuori oli päästä leikattu auki, ja pudotin sen sisällön ulos. Suoranaista pornoa: mieheni ja muutama työkaveri yhdessä jonkun tummatukkaisen naikkosen kanssa niinpäin ja näinpäin! Joku oli aina kuvaamassa, kun muut huvittelivat, nainen kuvista päätellen humalassa, kuten miehetkin.
Siinä viimeinen pisara minulle.
edes pahimmasta päästä. suomessa on prostituutioita pilvin pimein. joka kaupungissa, ei tartte edes lähteä viroon saakka.
kellä on varaa maksaa näille naisille? no töissä käyvillä ukkomiehillä.
suomessa on ehkä tuhansia asiakkaita päivittäin.
Oma mieheni ei myöntänyt mitään ja väitti minun vain sairaassa päässäni kuvittelevan kaikenlaista hänestä ja että minun pitäisi luottaa häneen, ennenkuin minulla oli todistusaineistoa mustavalkoisella.
Voihan tietenkin olla, että hän ei sitten todellakaan kuin "vain" suudellut, mutta varmasti se jo satuttaa ja en toisesta kirjoittajasta poiketen ymmärtäisi, jos varattu mies vaikka vain nukkuisi toisen naisen vieressä.
Olen itse tavannut laivalla mukavan miehen. Me vietettiin yö yhdessä, vaan eipä tehty mitään muuta kuin nukuttu. Oltiin nimittäin molemmat varattuja ja todettiin yhdessä, että sen pidemmälle ei mennä. Ei kaikki miehet (ja naiset) ole pettureita. Vaikea paikka sulla, kun mietit mitä uskot ja mitä et siis miehestäsi. Toisaalta, pettää hän varmasti maissakin, jos tekee sen laivallakin.
Kuule, tiedät jo itsekin, ettei se ole suuteluun jäänyt.Valehtelevat viimeiseen asti ja sittenkin, kun kaikki on varmaa ja kiinni on jääty, keksitään joku vale.Tai jotain säälittävää tyyliin "se nainen vietteli minut/ olin humalassa/ en muista mitään" tms.Kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Ja anna samalla mitalla takaisin!!!Sano sitten, että suutelit vain, housut olivat jalassa, nukuit sohvalla ym.
En ole katkera, mutta kuitenkin.:(
Ennen kaikkea luotan omaan intuitiooni ja se sanoo ettei mies puhu koko totuutta. Vaikka kuinka haluaisin luottaa häneen tässä asiassa, petän itseäni. Haluan luottaa häneen epätoivoisesti, mutta jostain syystä en siihen kykene. Ehkäpä siinä on minulle vastaus...
sisäinen vaistosi ei valehtele, minun vaistoni ei ole koskaan erehtynyt, nuorempana en vain uskaltanut luottaa siihen ennekuin sain faktoja.
minunkin entinen poikaystäväni oli kehunut kavereilleen pettäneensä minua, ja ylpeillyt (tosin ei ehkä ääneen) sillä, että halusin edelleen olla hänen kanssaan, vaikka hän olikin niin kauhea. Todella lapsellista. Aikuinen ihminen ei kyllä kerskaile valheellisuudellaan. Monille nuorille miehille tosin näyttää olevan tärkeää olla "niin kuin kaverit" ja tehdä samoja asioita... Entinen poikaystäväni (tapahtumahetkellä 28, nyt 33) myönsi tämän olleen hänellä osaltaan vaikuttimena, ja että hän tajuaa (vasta?) nyt, miten typerää on vaihtaa rakkaus kavereiden "ihailuun". Hanki itsellesi aikuinen mies. Osaako hän edes katua ajattelumalliaan, sitä, että tahtoi antaa kavereiden ymmärtää pettäneensä sinua? Itse rakastin entistäni hullun lailla, ja kärsin pari vuotta jätettyäni hänet, mutta minulta meni niin totaalisesti kunnioitus häntä kohtaan, että olisin tehnyt itselleni hallaa koettaessani kohdella häntä tasavertaisesti. Hänhän oli aivan pelle!
Mutta, jos luotat häneen ja hän katuu tekojaan ja typeriä lapsellisia ajatuksiaan, mikset yrittäisi antaa anteeksi? Voitko puhua asiasta kavereillesi? Mikset laittaisi miestä vastaamaan teoistaan muidenkin edessä - keskustele asiasta hänen läsnäollessaan kavereidesi, perheesi kanssa, niin saa ainakin kokea häpeän tunteen jos mitään hapyä on.
Jännästi kuvittelin oman mieheni olevan tuollaistan lapsellisuuksien yläpuolella, mutta ehkäpä rakkaus sokeuttaa. Tai niinhän se tekee. Dragikoomista, mutta kuvittelin aina, että meidän suhteessa ei näin kävisi, koska me juttelemme ja arvostamme toisiamme... Mutta se olikin vain minun käsitykseni meistä =)
Välitän miehestäni suuresti, hän on hienon hieno mies laskematta näitä juttuja. Mutta kaikki on mahdollista, jopa se, että hän puhuisi sittenkin totta.
oikeestaan vastata kukaan,koska vain miehes tietää totuuden,mutta kyllä toi oikeesti siltä vaikuttaa,että hän on muutakin tehnyt. Yleensä miehet jotka rupeavat suuteluun tai muuhun,niin jos nainen antaa,niin kyllä mies ottaa.
Musta sun kannattais nyt ihan suoraan laittaa mies tilille teostaan ja sanoo sille,että jollei hän myönnä sulle totuutta ja kerro suoraan miten asiat on,niin sä pakkaat kamat ja lähdet.
Koska tärkeintä sulle olis nyt saada tietää totuus,muuten se kiusaa koko ajan mielessä ja jos on pettänyt,niin pitää tunnustaa,muutoin ei suhde voi edetä ja et pysty antamaan anteeksi,koska toi vaikuttaa petkutukselta. Jos mies rehdisti tunnustaa,niin sitten sun on helpompi ruveta anteeksikin antamaan,mutta jos selittelee ja antaa köpöjä selityksiä,jotka kaikki tietää,että on valetta,niin luottamus ei koskaan palaa. Käytä vaikka mielikuvitusta ja sano sille tiukkana,että tiedät ja kuulit jotain muuta kautta,että näin on tapahtunut! Kaiva totuus väkisin ja laita äijä seinää vasten.. Silloin tajuaa myös sen,että sun kanssa ei leikitä ja sulle ei valehdella enää ikinä.
Jotkut miehet tajuaa vasta sitten,kun pelko toisen menetyksestä on todellinen.
Jos tilanne jää tuohon hän tekee sen uudelleen,koska ajattelee,että sä nielet kaiken!