APUA!!!!!!!

kysyisinkin nyt teiltä jotka ovat onnistuneesti laihduttaneet että onko mitenkään mahdollista saada 30kg pois kahdessa vuodessa? olen nyt hoitovapaalla ja ajattelin tosiaankin laihtua tänäaikana. mutta -30kg tuntuu aivan mahdottomalta määrältä. kokemuksia?
13925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

alussa kiloja lähtee nopeammin.. mutta 2 vuodessa on 24 kk:tta, 104 viikkoa.. eli sen mukaan.. jos ajattelee..
ja toiseksi.. olet sä katsonut suurinta pudottajaa? siinähän ne saa upeita tuloksia aikaan.
kuitenkin kannattaa aloittaa rauhassa ja kyllä ne kilot siitä pikkuhiljaakin karisee.
kannatta hakeutua hyvälle kuntosalille, painonvartioihin tms.. niin pääsee alkuun.

Äänestä

Aina voi laihtua, ja kahdessa vuodessa ehtii laihtua 30kg ihan hyvin.

Painonvartijoilla on tosi näppärä ohjelma, olen itse mukana ja olen laihtunut kolmen kuukauden aikana 8,5kg ja vieläpä vaivattomasti. Lisä plussana on koko perheen ruokailutottumukset parantuneet huikeasti.

Äänestä

oletko kuullut täsät kyseisestä kuurista? tällähän kyllä laihtuu. eikä todellakaan tarvitse 2 vuotta.perustu hiilarittomaan dieettiin.

Äänestä
  • olen kokeillut kaiken maailman diettejä,ja ainakaan minulla ne ei ole toimineet. cambridge,stä en ole koskaan kuullutkaan. painon vartijoista kylläkin olen,mutta en tiedä siitä kovin paljoa,mulla tosin on painonvartijoiden ruoka ohjeita jostain ilmestynyt joskus, mutta en oikein ymmärrä mihin se perustuu, onko tavoitteena kilo vai puoli kiloa viikossa? onko ihan huuhaata vai faktaa? on aivan pakko laihtua, haluan jaksaa leikkiä ja olla poikani kanssa,etenkin kun hän nyt opettelee kävelemään.

    Äänestä

  • ahdistaa kirjoitti:

    olen kokeillut kaiken maailman diettejä,ja ainakaan minulla ne ei ole toimineet. cambridge,stä en ole koskaan kuullutkaan. painon vartijoista kylläkin olen,mutta en tiedä siitä kovin paljoa,mulla tosin on painonvartijoiden ruoka ohjeita jostain ilmestynyt joskus, mutta en oikein ymmärrä mihin se perustuu, onko tavoitteena kilo vai puoli kiloa viikossa? onko ihan huuhaata vai faktaa? on aivan pakko laihtua, haluan jaksaa leikkiä ja olla poikani kanssa,etenkin kun hän nyt opettelee kävelemään.

    Painonvartijoiden systeemi on helppo, jokaiselle ruualle on annettu pistearvo. Laihduttaja laskee oman päivittäisen pistemääränsä ja syö sitten sen mukaan, alkuun se oli hiukan vaivalloista, mutta sen kyllä oppii muutamassa viikossa. Sitten ei enää tarvinnutkaan koko ajan tuijottaa pistekalenteria.

    Omalla kohdallani suurimpia vaikeuksia on ollut syödä niin paljon, että saan pisteeni täyteen, eli nälkää ei todellakaan tarvi nähdä. Laihtunut olen puolesta kilosta kiloon viikossa. Tavoitteena olisi vielä 9kg tämän kesän aikana. Tällä menolla ei taida olla edes vaikeaa:)

    Äänestä

  • babajaga kirjoitti:

    noin voisin kyllä varmasti tiputtaa sen 30kg ja ehkä vähän enemmänkin :) paljon se maksaa ja mitä liikunta suosituksia siellä on?

    Äänestä

  • se sama jota ahdistaa.. kirjoitti:

    noin voisin kyllä varmasti tiputtaa sen 30kg ja ehkä vähän enemmänkin :) paljon se maksaa ja mitä liikunta suosituksia siellä on?

    Painonvartijoissa maksetaan viikkomaksu 9,95 euroa joka ryhmäkäynniltä. Aloitusmaksu on isompi, mutta sitä ei tarvitse maksaa kun tulostaa Painonvartijoiden sivuilta liittymiskupongin. Niitä on siellä aina.

    Liikunnasta kertyy liikuntapisteitä, joita voi kerätä niin paljon kuin haluaa mutta syömiseen niitä saa käyttää viikossa vain 12. Se on todella vähän, jos liikkuu paljon. Esim. itselleni kertyy tuon 12 liikuntapisteen verran liikuntaa jo kahdessa päivässä, ja siksi vaihdoinkin pois Painonvartijoista toiseen ohjelmaan joka neuvoo syömään enemmän, jos liikkuu enemmän.

    Sanoisin että Painonvartijoiden pistesysteemi toimii hyvin ja paino putoaa, jos et juuri liiku muuta kuin "pakollisen" puoli tuntia kevyttä liikuntaa päivässä. Mutta jos liikut paljon (esim. itse harrastan rasittavaa aerobista ja lihaskuntojumppaa yhteensä 4-5 kertaa viikossa, kiloja on silti vielä yli 20 liikaa). kannattaa valita esimerkiksi Keventäjät tai Kiloklubi, jotka todella kannustavat liikkumaan ja suositeltu ruokamäärä kasvaa sen mukaan. Ja paino putoaa paremmin. Minulla paino jumahti paikalleen kun söin Painonvartijoiden 22 pistettä päivässä, ja tuo sisälsi jo sen, että söin sallitun maksimin eli 12 liikuntapistettä viikossa.

    Eli: Jos et harrasta liikuntaa, Painonvartijoihin meno kannattaa varmasti, mutta jos liikut aktiivisesti, väsymys iskee melko pian koska "sallitun" syömisen määrä ei kasva samassa suhteessa lisätyn liikunnan kanssa. Liikuntapisteitä saa syödä enintään 12 p. viikossa painosta tai mahdollisten tuon ylittävien liikuntapisteiden määrästä riippumatta.

    Myös noilla muilla mainitsemillani ohjelmilla (Kiloklubi, Keventäjät), (toista käytän itse juuri nyt) paino putoaa puolesta yhteen kiloon viikossa. Niissä suositellaan n. 500 kcal:n kalorivajetta päivässä, kun Painonvartijoissa se lähentelee tuhatta tai jopa ylittää sen (tuon voi laskea kun muuttaa pisteet kaloreiksi).

    Äänestä

  • ja liikunnasta... kirjoitti:

    pisteet? eli jos pisteet määräytyy painon mukaan, niin monta pistettä on yksi kilo? esim monta pistettä saa painonvartijoiden mukaan syödä päivässä jos painaa esim just sen 106kg?

    Äänestä

ainakin minua tympii aloittaa laihdutus jos viikossa lähtee vain jokunen gramma...noi nutrihommat on siitä hyvii että saa nopeesti tuloksia ja se motivoi jatkamaan laihdutusta. mutta tee toki niinkuin itse parhaaksi näet:) ja kyllä se todellakin on mahdollista! tsemppiä!

Äänestä

Laihduttaminen on hyvä bisnes, kuten saamistasi vastauksista voit päätellä. Ihmisiä huijataan kaikenlaisilla ihmedieteillä, jotka eivät anna mitään pysyvää tulosta. Eikä mitän ihmelaihtumista edes ole olemassa.
Selviydyt urakastasi pienillä päivittäisillä valinnoilla ja päätöksillä.
Eikä maksa mitään. Ala liikkua. Vaikka liikkuisit ensimmäisenä päivänä vain postilaatikolle, on sekin enemmän kuin ennen. Lastenvaunujen kanssa on kiva tehdä lenkkejä. Kasvata matkaa joka päivä.
Mieti aina kaksi kertaa, mitä suuhusi panet ja kuluta enemän kuin syöt. Valitse aina kevyempi vaihtoehto. Jos imetät, menetät joka päivä noin 500 kcl. Syö paljon vihanneksia ja aivan tavallista kotiruokaa.
30 kg tuntuu ehkä paljolta, mutta jaa tavoitteesi osatavoitteisiin ja palkitse itsesi, kun yllät osatavoitteeseen.
Laihtuminen edellyttää täydellistä elämäntapojen ja ruokalutottumusten muutosta. Kun laihdutat näin, on laihtuminen pysyvää.
Olisiko sinulla joku, jonka kanssa voisit laihduttaa yhdessä?
Vaikka ei olisikaan, uskon että onnistut.
Tsemppiä!

Äänestä

Onnittelut realistisesta tavoitteesta! 30 kiloa kahdessa vuodessa merkitsee alle 300 gramman pudotusta viikossa, mikä on helppo saavuttaa pienillä muutoksilla.

30 kiloa on iso määrä, mutta ei tunnu yhtä isolta, kun jaat sen osatavoitteisiin, esimerkiksi viisi kiloa kesän loppuun mennessä, toiset viisi jouluun mennessä jne. Vuodenvaihteessa olisit jo 10 kg kevyempi!

Olen vuoden alusta pudottanut reilut viisi kiloa maailman helpoimmalla tavalla eli seuraamalla Patrik Borgin Rentoa painonhallintaa -kirjassa antamia ohjeita. En edes tunne laihduttavani.

Tässä ohjeet, joilla minä olen onnistunut:

Lisää ruokavalioon runsaasti kasviksia (tavoitteena ns. lautasmalli eli se, että lautasesta puolet täytetään kasviksilla, neljännes on sitä "varsinaista ruokaa" ja viimeinen neljännes perunaa, pastaa tai riisiä), mukaan lukien marjat ja hedelmät. Syö säännöllisesti, kunnon aamupala, lounas ja päivällinen ja vähintään kaksi terveellistä välipalaa. Valitse maitotuotteista vähärasvaisempia vaihtoehtoja ja viljatuotteista sellaisia, joissa on vähintään 6 % kuitua. Vähennä makeiden ja rasvaisten välipalojen ja energiapitoisten juomien osuutta ruokavaliossa. Aloita säännöllinen liikunta (aluksi puoli tuntia päivässä, tunti tavoitteena).

Äänestä
  • 16 viikossa pois liki 30 kg, grammaakaan ei ole takaisin tullut, päin vastoin, tippui lisää, ja tässä painossa olen nyt pysynyt vajaa 3 vuotta, eli pystyy, aivan hyvin pystyypi.

    Äänestä

Virallinen taho (Pertti Mustajoki) suosittaa aikuisten lihavuuden käypä hoitosuosituksessa yli 30kg painaville perushoitoa ja lyhytohjausta VLCD (very low calory diet) diettiä eli nutrausta. Se on turvallinen ja toimii, mutta painon poissa pysyminen on epätodennäköistä jos samalla ei tehdä elämäntapamuutosta.

Katso linkistä viimeisen päälle asiantuntijoiden faktaa asiasta: http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=475

Äänestä

Kommentoi aloitusta

AHDISTAA.... kirjoitti:

kysyisinkin nyt teiltä jotka ovat onnistuneesti laihduttaneet että onko mitenkään mahdollista saada 30kg pois kahdessa vuodessa? olen nyt hoitovapaalla ja ajattelin tosiaankin laihtua tänäaikana. mutta -30kg tuntuu aivan mahdottomalta määrältä. kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu