Yleissitovuuden puute

AY:lle tärkeä asia tämä yleissitovuus ja enemmistön periaate (yleisin sopimus on sitova).

Mutta työnantajien puolella häntä heiluttaa koiraa, sillä:

Työllistäviä yrittäjiä on n.80 000
Heistä järjestäytymättömiä on n.60 000
ja järjestäytyneitä n.20 000

Enemmistön pitää kuitenkin noudattaa sopimusta jonka vähemmistö on ollut sopimassa.

Mutta kun se pyhä yleissitovuus, näillä järjestäytyneillä on mahdollisuus etuihin joihin sitoutumattomat eivät ole oikeutettuja.

Se että on kahdenkerroksen väkeä sopimuksissa sotii sitä vastaan, että kaikilla pitää olla oikeus järjestäytyä tai olla järjestäytymättä!

AY-liikkeen olisikin aika omalta kannaltaan katsoa, että ne kaikki joita työmarkkina sopimukset sitoo saavat samanlaiset velvoitteet ja oikeudet!

Sitähän he hakevat palkansaajienkin puolelta, niin miksi he eivät sitä periaatetta noudata sitten työnantajia kohtaan?
11755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Turha jätkä mielipiteinesi.

Äänestä

... yes, vai onko?

Pääomat keskittyy pienempi määrä työnantajista työllistää valtaosan merkittävistä toimialoista. Pikkumestareidenkin rahat menee konsernien plakkariin..

Mutta kaikesta huolimatta viestissäsi on oikeaakin kritiikin aihetta, siltä osin että miksi ei yhteistyö pelaa (pikkumestareilla ja työntekijöillä kun on samojakin sosiaali/tuki puolen intressejä, kuin myöskin aatteellisiakin ajatuksia. Esim. Turvaverkko ja apua/tukea ensimmäiselle oksalle nousuun).

Vaan perkl, miksi ne pikkumestarit eivät järjestäydy merkittäväksi järjestöksi ja kritisoi jumalaansa uusliberalistista vapaakauppa fundamentalismia?

Ja mitä tulee yleissitovaan työehtosopimukseen, niin työehtosopimuksen sopivat TA ja tt järjestöt siis sopimuskumppanit. Yleissitovuuden määrittää taasen valtio ;p

Äänestä
  • "Ja mitä tulee yleissitovaan työehtosopimukseen, niin työehtosopimuksen sopivat TA ja tt järjestöt siis sopimuskumppanit. Yleissitovuuden määrittää taasen valtio ;p "

    TA ja tt-järjestöt sopivat, suomen yrittäjiä AY-liike ei hyväksy TUPOon, vaikka he noudattavatkin sopimuksia.

    Yleissitovuuden määrittämistä ei sitten valvota, sillä nämä eroavaisuudet on aikaan saanut AY-liike!

    Tavoitteena työnantajien mahdollisimman suuri järjestäytymisaste!

    Tosin monessa muussakin asiassa edelliset hallitukset olivat antaneet valtaa pois AY-liikkeelle.

    Mitä tulee kysymykseen uusliberalismi yes vai ei, niin pitäisi ensin määritellä mitä uusliberalismi on ja kenen kantilta.

    Mutta mielestäni demokratia on yes ja nimenomaan enemmistödemokratia, jossa edustuksellisuus ei astu äänestäjien varpaille.

    Toki siihen pitää kuulua valinnan vapaudet siten, ettei niitä ohjata lakien osalta jonkin ryhmän eduksi tai haitaksi.

    Äänestä

  • ei AY:lle kirjoitti:

    "Ja mitä tulee yleissitovaan työehtosopimukseen, niin työehtosopimuksen sopivat TA ja tt järjestöt siis sopimuskumppanit. Yleissitovuuden määrittää taasen valtio ;p "

    TA ja tt-järjestöt sopivat, suomen yrittäjiä AY-liike ei hyväksy TUPOon, vaikka he noudattavatkin sopimuksia.

    Yleissitovuuden määrittämistä ei sitten valvota, sillä nämä eroavaisuudet on aikaan saanut AY-liike!

    Tavoitteena työnantajien mahdollisimman suuri järjestäytymisaste!

    Tosin monessa muussakin asiassa edelliset hallitukset olivat antaneet valtaa pois AY-liikkeelle.

    Mitä tulee kysymykseen uusliberalismi yes vai ei, niin pitäisi ensin määritellä mitä uusliberalismi on ja kenen kantilta.

    Mutta mielestäni demokratia on yes ja nimenomaan enemmistödemokratia, jossa edustuksellisuus ei astu äänestäjien varpaille.

    Toki siihen pitää kuulua valinnan vapaudet siten, ettei niitä ohjata lakien osalta jonkin ryhmän eduksi tai haitaksi.

    Quote:

    Yleissitovuuden määrittämistä ei sitten valvota, sillä nämä eroavaisuudet on aikaan saanut AY-liike!

    End quote.

    http://www.stm.fi/Resource.phx/orgns/neuvt/teslk/teslk.htx

    Äänestä

Olethan tietoinen miten yleissitovuus määritellään? Sillä ei ole mitään tekemistä AY:n kanssa, vaan ainoastaan työnantajien.

Karkeasti ottaen alan työehtosopimuksesta voidaan määrätä yleissitova, mikäli sen alaisuudessa olevista työntekijöistä on vähintään puolet sellaisissa yrityksissä, jotka ovat järjestäytyneet sopimuksen mukaiseen työnantajaliittoon.

Täten työntekijöiden järjestäytymisasteella tai ammattiyhdistyksillä ei ole asian kanssa tekemistä, vaan yleissitovuus tulee työnantajien toimista. Työnantajilla on täysi oikeus olla järjestäytymättä työnantajaliittoon, eikä työntekijäliitot voi siihen mitään sanoa. Tiedän lisäksi että työnantajat kampeavat omaa järjestäytymätöntä porukkaansa liittoonsa.

En näe mitään outoa siinä, että edunvalvontajärjestö on tyytyväinen edunvalvontansa onnistumisesta. AY-liikkeen voima on vain ja ainostaan järjestäytyneissä jäsenissä. Jos jäsenistö tuumaa että liitto on huono idea, he eivät ole siinä mukana ja tällöin työnantajien edut pääsevät parempaan valoon kuin työntekijöiden.

Äänestä
  • ...siitä, että järjestäytymätön työnantaja joutuu noudattamaan järjestäytyneiden ja liittojen välille tehtyä sopimusta.

    Yleissitovuus ei siinä toteudu, koska järjestäytyneillä on oikeus antaa huonompia ehtoja kuin sitoutumattomien.

    Tämä on sinänsä erikoinen juttu, koska AY haluu että työnantajat järjestäytyvät ja antavat heille siitä hyvästä oikeuden antaa työntekijöille huonommat edut!

    Joten sen suhteen työntekijän voisi teoriassa olla edullisempaa töissä sitoutumattomalla työnantajalla.

    Äänestä

  • ei AY:lle kirjoitti:

    ...siitä, että järjestäytymätön työnantaja joutuu noudattamaan järjestäytyneiden ja liittojen välille tehtyä sopimusta.

    Yleissitovuus ei siinä toteudu, koska järjestäytyneillä on oikeus antaa huonompia ehtoja kuin sitoutumattomien.

    Tämä on sinänsä erikoinen juttu, koska AY haluu että työnantajat järjestäytyvät ja antavat heille siitä hyvästä oikeuden antaa työntekijöille huonommat edut!

    Joten sen suhteen työntekijän voisi teoriassa olla edullisempaa töissä sitoutumattomalla työnantajalla.

    Työehtosopimus määrittelee minimitason eikä missään kielletä antamasta parempia ehtoja. Jos työntekijä itse pystyy neuvottelemaan työnantajan kanssa hyvät työehdot itselleen, hyvä niin. Mikään ei tätä estä.

    > Yleissitovuus ei siinä toteudu, koska järjestäytyneillä
    > on oikeus antaa huonompia ehtoja kuin sitoutumattomien.

    Tätä en oikein ymmärrä. Yleissitova työehtosopimus on voimassa saman alan sisällä sekä järjestäytyneillä että sitoutumattomilla työnantajilla, eikä se rajoita kummankaan toimintaa eri tavalla. Ainoa ero työnantajilla on siinä, ovatko he työnantajaliiton jäseniä tai eivät. Sama pätee työntekijöihin, he joko ovat jäseniä tai eivät. Kaikissa näissä tapauksissa minimiehdot ovat kuitenkin täsmälleen samat, mutta jäsenyys tuo kummallekin osapuolelle oman liiton resurssit avuksi mikäli niitä tarvitaan.

    Jotkut työnantajat vastustavat yleissitovuutta sillä perusteella, että tällöin työehtosopimus pakottaa heidät antamaan työntekijöilleen paremmat työehdot kuin muuten antaisivat. Toiseen suuntaanhan tämä olisi täysin järjetöntä, sillä kuten sanottua, TES ei kiellä antamasta parempia työehtoja.

    Äänestä

  • Kyllä AY:lle kirjoitti:

    Lyhyesti!

    Järjestäytyneiillä TA:lla edullisemmat sopimukset kuin vapailla !!

    Googleta vaikka...

    Äänestä

  • ei AY:lle kirjoitti:

    Lyhyesti!

    Järjestäytyneiillä TA:lla edullisemmat sopimukset kuin vapailla !!

    Googleta vaikka...

    Googlaus on hyvä tapa löytää tietoa, mutta ensin pitäisi olla lähtötiedot mitä googlata. Ihan aluksi olisi hyvä tietää minkä alan TES:stä olet puhumassa. Myös suora linkki mainitsemaasi aineistoon olisi paikallaan. Muussa tapauksessa mielipiteesi jää omaksesi ilman tukea.

    Yleissitovia työehtosopimuksia on tällä hetkellä 148 kappaletta.

    Ohessa yksi linkki: lue kohdasta 21.2.2003
    on kansanedustaja Kasvin sivuilta.

    http://www.pp.clinet.fi/~wexteen/palaute.html

    Vastaavan linkin olen laittanut aikaisemminkin.

    On se kumma kun minun pitää perustella kirjoituksiani, mutta vastapuoli ei kommentoi vaikka kuinka pyytäisi, päälle tulee vaan ala-arvoista herjaa!!

    Tällä en tarkoittanut sinua, vaan yleisesti.

    Kiitos linkistä! Olen varmaan sen verran tuore tämän palstan käyttäjä että en ole tuota linkkiä aikaisemmin nähnyt.

    Tietosisältö tuolla tarkoittaa sitä, että poikkeamat alaspäin ovat mahdollisia, mutta ainoastaan työehtosopimuksen puitteissa sekä molempien osapuolien (työnantaja, luottamusmies) näin neuvotellessa. Alaspäin poikkeama ei ole automaatio, eikä näitä ole välttämättä kaikissa sopimuksissa eikä varsinkaan kaikissa sopimuksen kohdissa. Useimmiten näitä joustoja voidaan käyttää vain perustellusta syystä ja vain rajatun ajan, mitä valvoo työntekijäliitto.

    Kyseessä on AY-termein "paikallinen sopiminen". Poikkeaman perustat löytyvät laista
    Työsopimuslaki 26.1.2001/55, 13. luku, 7§. Työehtosopimuksissa sovitaan tämän oikeuden käytöstä ja reunaehdoista.

    Edelleenkään artikkelissa mainittu "poikkeama" ei tarkoita kieltoa poikkeamaan parempaan suuntaan, mikä siis on yhtä lailla sallittua järjestäytyneille kuin villeillekin työnantajille. Muussa tapauksessahan hyvien palkkojen maksaminenkin olisi laitonta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei AY:lle kirjoitti:

AY:lle tärkeä asia tämä yleissitovuus ja enemmistön periaate (yleisin sopimus on sitova).

Mutta työnantajien puolella häntä heiluttaa koiraa, sillä:

Työllistäviä yrittäjiä on n.80 000
Heistä järjestäytymättömiä on n.60 000
ja järjestäytyneitä n.20 000

Enemmistön pitää kuitenkin noudattaa sopimusta jonka vähemmistö on ollut sopimassa.

Mutta kun se pyhä yleissitovuus, näillä järjestäytyneillä on mahdollisuus etuihin joihin sitoutumattomat eivät ole oikeutettuja.

Se että on kahdenkerroksen väkeä sopimuksissa sotii sitä vastaan, että kaikilla pitää olla oikeus järjestäytyä tai olla järjestäytymättä!

AY-liikkeen olisikin aika omalta kannaltaan katsoa, että ne kaikki joita työmarkkina sopimukset sitoo saavat samanlaiset velvoitteet ja oikeudet!

Sitähän he hakevat palkansaajienkin puolelta, niin miksi he eivät sitä periaatetta noudata sitten työnantajia kohtaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu