Niin sinkku kun olen ja oma profiili on jossa etsin kumppania tositarkoituksella, mutta vuoden verran profiilini on ollut eikä kukaan ole kiinnostunut, sivulla kävijöitä on ollut mutta siihen se sitten on jäänytkin, no ajattelin että voinhan minä itsekkin katsoa muiden ilmoituksia jos sieltä joku mielenkiintoinen löytyisi jolle kirjottaisi, mutta ongelmaksi tulee vaatimustaso, itse haen sellaista tavallista kotona viihtyvää naapurintyttöä eikä minulla näinollen sen kummempia vaatimuksia ole, no muutama profiili olisi ollut mielenkiintoinen mutta vaatimuksena molemmissa oli jotain tällaista eli oli pituus vähintään 188, vuositulot piti olla vähintään 30 tuhatta, hyvin koulutettu, akateeminen, jne jne.. Että tämmöstä. pituuteni ei riitä alkuunkaan, samoin vuosituloni ja niinikään koulutus ei vastaa vaatimuksia. Että tämmösiä näyttää olevan kriteerit nykyaikana kumppanin etsinnässä joten paras vain olla vastaamatta kellekkään, näin se vaan on.
Vaatimustaso..
6
829
Vastaukset
- Brutus
Hmm noh valitettavasti tilanne on se että suurin osa työtöistä/naisista on pyntännyt ja treenannut itsensä niin "tasokkaaksi" että suurin osa mieihistä ei heille kelpaa. Ja he ovat mielummin vaikka ilman miestä kuin luopuvat siitä elämän asenteestaan jossa ainoa päämäärä on löytää pari itselleen. Niin he jäävätkin mielummin ilman kun nöyrtyvät tai ottavat jonkun ei kriteerien mukaisen.
Tästä syystä ja miesten isommasta lukumäärästä osa pojista/miehistä ei saa koskaan kumppania.
Ehkä se on sitten niin, että naiset on täydellisen tyytyväisiä tilaan. Ehkä he eivät sitten tarvitsekkaan sitä miestä.
Tämä tulee varsinkin mieleen kun lukee niitä läheisyyden kaipuuta läpi paistavia "Siis minähän en tarvitse ketään. Olen onnellinen yksin pla pla..." tilityksiä sinkkunaisilta, tällä palstalla.
Ja melkeen sama homma pätee näihin "miehet on siis sikoja, oon niinku deitaillu ainakin 5 miestä ja kaikki ne oli sellasia töyhtötukkasia bodattuja, ekonomeja, joilla oli joku uus mersu/bmw/audi, ja jotka tapasin kaikki jossain pk-seudun korkee tasosessa yökerhossa. Ne lupas vaan niinku kaikkee et jättää kaikki ne muut seitsemän naista ja et ostaa mulle oman palatsin rivieeralt, mut sit ne vaan paniki mua pari kertaa ja katos. Tämä merkitsee sitä että kaikki miehet on sikoja.
Miten en voi niinku saada hyvää miestä koska kaikki vaan sanoo mulle et oon tosi kaunis ja sit viel omaan tän koulutuksen, tän tulotason ja nää kaikki muut statukset, mitä auttaa siihen et saa sellasen miesmallin näkösen miljardöörin"
Tai sitten näitä että "Miks mun ilmotuksiin vastaa jotkut miehet jotka on alle 240cm ja tiennaa alle 1 000 000 E vuodes. Ku ihan selvästi laitoin tohon mitä halusin"
....semmonen tunne että tämä koko deittailu juttu ja muutenkin parien etsintä ihmisten keskuudessa, on vaan kieroutunut vuosi vuodelta. Ehkä on vaan parempi koittaa purra hammasta ja keskittyä johonkin muuhun jos pystyy tai sitten vaan antaa periksi sille mitä itse on, ja muuttaa elämänsä erinäisten statusten hankkimiseksi ja ulkonäkönsä kohottamiseen. Eipä kauheesti ole valinnan varaa.- pilluakin saanut
itse olen ainakin kovin suosittu naisten keskuudessa. Salilla en ole koskaan käynyt mutta kun on hyvännäköinen ja mukava niin se riittää!
- sairas...
onneksi venäjän ja ukrainan tytöt ovat tulossa korjaamaan vikaantunutta tilaa... :)
- Mary is my homegirl...not!
Kannattaisko itse alentaa sitä vaatimustasoo, jos ei naista löydy? Miksi niiden naisten pitäisi alentaa, mutta te ette voi? Olen edelleenkin itse sitä mieltä, että miehet yrittävät pokata niitä naisia, jotka ovat ulkokuoreltaan todella hyvän näköisiä, ja ihmekkös tuo, etteivät ne naiset ole jostain tavallisista tallaajista kiinnostuneita.
- brutus
Mary is my homegirl...not! kirjoitti:
Kannattaisko itse alentaa sitä vaatimustasoo, jos ei naista löydy? Miksi niiden naisten pitäisi alentaa, mutta te ette voi? Olen edelleenkin itse sitä mieltä, että miehet yrittävät pokata niitä naisia, jotka ovat ulkokuoreltaan todella hyvän näköisiä, ja ihmekkös tuo, etteivät ne naiset ole jostain tavallisista tallaajista kiinnostuneita.
Mulla on taas se tunne että juttu menee toisin päin.
- Mary is my homegirl...not!
brutus kirjoitti:
Mulla on taas se tunne että juttu menee toisin päin.
Kyllähän se on nähty esimerkiksi baarissa, että ketä ne miehet siellä iskee. Olen itse nainen, ja tiedän tasantarkkaan, moniko mies on yrittänyt iskeä minua vaikka vuoden sisällä ja tiedän keitä todella hyvän näköisiä ystäviäni lähestytään joka kerta, kun menemme baariin. Tai vaikka kadulla tahi koulussa.
Että älä selitä, että miehillä ei olisi itsellään kovia vaatimustasoja naisten suhteen. Miehillä ne lisäksi ovat aina ulkonäköön liittyviä, painoaan ja tyyliään nyt voi muuttaa, mutta pärstäkerroin nyt on se mikä on, jos ei Rolfiin aio turvautua. Jos naisten yksi vaatimus on hyvä palkka, niin jokainenhan voi lukea itsensä hyvä palkkaiseen ammattiin. Paljon kivuttomampaa, kuin mitä naaman leikkaus tai tissien suurennus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks525498Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si744191Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut353528Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää623323Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023312- 1082808
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1282229En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri572225Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit301629Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon
ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu321452
