kriteerit

Miksi ihmiset eivät yritä kohdata toista ihmistä aidosti?

Ei uskota siihen mitä toinen sanoo tai päästä selville millainen hän todellisuudessa on. Sen sijaan katsotaan tiettyihin ulkoisiin tunnusmerkkeihin ja niistä vedetään sitten johtopäätöksiä.

Ikään kuin oletuksena olisi aina se, että toinen kuitenkin sanoissaan tai olemuksessaan jotenkin kusettaa. Ja toisaalta, että nämä tunnusmerkit sitten kertovat ihmisestä totuuden.

Katsotaan varallisuutta, harrastuksia, statusta, suhdehistoriaa, ulkonäköä, vaatteita, koulutusta jne jne

Näiden tunnusmerkkiwen pitäisi sitten kertoa ihmisestä se "oikea totuus". Kaikki se, miten ihminen toimii ja mitä hän sanoo, sivuutetaan, koska "kaikki vetävät kuitenkin kotiinpäin ja kusettavat". No ehkä näinkin voi olla, mutta eivät nuo tunnusmerkitkään anna kuin etäisiä viitteitä siihen millainen ihminen "oikeasti on".

Ihmisten välinen aito kohtaaminen alkaa olla harvinaista. Se kulkee käsi kädessä sen kanssa, että ihmiset vähenevissä määrin ajattelevat omilla aivoillaan. Ajattelu on ulkoistettu tajuntateollisuuden (lehdet, tv, internet, radio jne) tehtäväksi, joka määrää millaista on "hyvä elämä". Ja täten ohjailee ihmisten käyttäytymistä.
1298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Huomionarvoista on myöskin se, että sitä myötä kun lehdissä ja mediassa yleisimminkin ollaan päästy melkoiseen vapauteen käsiteltävissä aiheissa, alkavat ihmiset varjella omia mielipiteitään entistä kovemmin.

Tai sitten niitä mielipiteitä ei ole koskaan ollutkaan.

Kukaan ei uskalla sanoa toisille mitä mieltä mistäkin asiasta oikeasti on. Varsinkin monimutkaisista tai vaikeista asioista puhuminen on erittäin harvinaista.

Kaikki vetävät vaan sellaisen amerikkalaisen golden smilen päälle, esittävät persaukisenakin suurta menestyjää, suorittavat ja pätevät. Ja ahdistuvat.

Kaiken päällä leijuu leimaantumisen ja luuseriuden pelko. Vastavirtaan ei juosta, eikä niinollen sanota mitä mieltä oikeasti ollaan.

Tyydytään niihin hyviksi todettuihin malleihin, mitä edellä mainittu tajuntateollisuus meille antaa.

Medialla on auktoriteetti ajatella, kun toimii sen antamien mallien mukaan ei joudu kritiikin alaiseksi ja "menestyy".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


krrrriiiiiiitikkkkkkko kirjoitti:

Miksi ihmiset eivät yritä kohdata toista ihmistä aidosti?

Ei uskota siihen mitä toinen sanoo tai päästä selville millainen hän todellisuudessa on. Sen sijaan katsotaan tiettyihin ulkoisiin tunnusmerkkeihin ja niistä vedetään sitten johtopäätöksiä.

Ikään kuin oletuksena olisi aina se, että toinen kuitenkin sanoissaan tai olemuksessaan jotenkin kusettaa. Ja toisaalta, että nämä tunnusmerkit sitten kertovat ihmisestä totuuden.

Katsotaan varallisuutta, harrastuksia, statusta, suhdehistoriaa, ulkonäköä, vaatteita, koulutusta jne jne

Näiden tunnusmerkkiwen pitäisi sitten kertoa ihmisestä se "oikea totuus". Kaikki se, miten ihminen toimii ja mitä hän sanoo, sivuutetaan, koska "kaikki vetävät kuitenkin kotiinpäin ja kusettavat". No ehkä näinkin voi olla, mutta eivät nuo tunnusmerkitkään anna kuin etäisiä viitteitä siihen millainen ihminen "oikeasti on".

Ihmisten välinen aito kohtaaminen alkaa olla harvinaista. Se kulkee käsi kädessä sen kanssa, että ihmiset vähenevissä määrin ajattelevat omilla aivoillaan. Ajattelu on ulkoistettu tajuntateollisuuden (lehdet, tv, internet, radio jne) tehtäväksi, joka määrää millaista on "hyvä elämä". Ja täten ohjailee ihmisten käyttäytymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu