AIVAN KAUHEEETA

Ihan hirveetä. HAnna vapisi jo ensimmäisessä pressitilaisuudessa. juontajat ihan hirveitä, englanti mongertelua, ranskan ääntäminen sanojen hakemista. Jaanalla liian keltaiset hampaat ja leppilampi esitteli lähinnä itseään: pyöriskeli lavalla piruetteja. aivan kauheeta. se välishow oli ihan karsean moderni. meni yli niin että heilahti ja olen itse sentään eurooppalainen, että osaan tässä puhua myös muidenkin puolesta. se marsu Nymankin oli kauhee, kun ei ollut kitarassa piuha kiinni. Mistähän sekin soitto todellisuudessa tuli (varmaan Yngwie Malsteen oli lavan takana soittamassa)?. Puolityhjää salia kuvattiin ja ihan kammottava pyrotekniikka/valosirkus. ÄÄnessä ja kuvassakin oli jotain bikaa: välillä kuvaruutuun ilmestyi sellainen raita, ja kun televisiota potki niin se katosi (niinkuin muissakin televisio-ohjelmissa), äänikin televisiossa liian hiljaisella. EI olisi pitänyt Suomen saada tätä euroviisuristiä niskaansa. Me olemme häviäjä-kansaa.
8847
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Täällä ei ole muita häviäjiä kuin sinä. Elät mennessä häpeän maailmassa. Etkä älyä mitään mikä on hienoa nykyaikana.

Äänestä

esitys olisi mennyt kuinka hienosti tahansa niin sinä etsit jotain mitä hävetä. Esitys oli ihan hyvä - onko edellisvuosien Euroviisut sitten jotenkin tuosta vahvasti poikkeavia? Välishow esitys oli ihan hienoa tanssia - ja miksi ihmeessä muka Marzi Newmannin kitarassa olisi pitänyt olla piuha, kun sehän kuului vain esitykseen se kitaran soittelu. Ja menisit itse sinne tanssimaan, niin et varmasti osaisi. Vähän arvostusta taiteilijoitakin kohtaan.

Samaa mieltä olen Hannan haastattelusta kanssasi, että se oli noloa, mutta lähinnä vain siksi (ei tarvitse olla kansallinen häpeä, jos ei osaa englantia -mikä teitä ihmisiä vaivaa, ei mikään Ranskankaan edustaja osaa! - oletko kuunnellut muita edustajia?!?!) vaan siksi se oli nolo, koska Hanna ei ollut valmistautunut haastatteluun ollenkaan. Hänen olisi pitänyt ennakoida, mitä häneltä kysytään, eikä mennä asenteella - minähän en personal trainereita kaipaa - ei olisi ollut pahitteeksi, että joku olisi valmistanut häntä haastatteluun. Ei työpaikkahaastatteluunkaan mennä kunhan-mie-nyt-tässä-höpisen-asenteella.

Äänestä
  • Ok korjaan asennettani, show oli hieno, juontajapari upea ja ymmärrän että koska marsu soitti taustanauhan päälle, niin hänen ei tarvinnut yhdistää piuhaa "marsuunsa"...mutta kuinkas selität sen raidan televisiovastaanottimessani ja sen että äänikin oli hiljaisella????

    Äänestä

  • IHAN KAUHEEETA kirjoitti:

    Ok korjaan asennettani, show oli hieno, juontajapari upea ja ymmärrän että koska marsu soitti taustanauhan päälle, niin hänen ei tarvinnut yhdistää piuhaa "marsuunsa"...mutta kuinkas selität sen raidan televisiovastaanottimessani ja sen että äänikin oli hiljaisella????

    ja volyyminappia voi säätää lujemmalle

    Äänestä

  • IHAN KAUHEEETA kirjoitti:

    Ok korjaan asennettani, show oli hieno, juontajapari upea ja ymmärrän että koska marsu soitti taustanauhan päälle, niin hänen ei tarvinnut yhdistää piuhaa "marsuunsa"...mutta kuinkas selität sen raidan televisiovastaanottimessani ja sen että äänikin oli hiljaisella????

    jossain muualla kiinnitti huomiotansa johonkin piuhaan! Haloo! Pitää oikein etsiä jotain virheitä jostain esityksistä - sano nyt vielö, että häpesit sauvakävelijöitä postikorteissa??

    Äänestä

  • oikeasti kirjoitti:

    jossain muualla kiinnitti huomiotansa johonkin piuhaan! Haloo! Pitää oikein etsiä jotain virheitä jostain esityksistä - sano nyt vielö, että häpesit sauvakävelijöitä postikorteissa??

    voi ei tämä oli viimeinen niitti...siis oliko siellä joitain liikuntavammaisia niissä pätkissä?..aivan kauheeta ja kammottavaa,

    Äänestä

ihmeessä olet ollut?

Äänestä

En tajua miks pitää olla tuommoinen narisija, tolla asenteella just ei päästä mihinkään ku valmiiks lyödään toiset lyttyyn.
Meidän pitäis olla kannustavia eikä aina noloilla suotta.
Eilinen viisujen aloitus meni ENEMMÄN kuin hyvin! Voi teitä häpeilijöitä...
Juontajapari esiintyi juuri niinkuin piti, ei hätäisesti eikä jännityksestä ollut tietoakaan.
Kaikki oli parhain puolin onnistunut järjestelyjen puolelta.

Tuskinpa kukaan muu moittii noita kuin ikuiset alemmuudentuntoiset suomalaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


íhan kammottavaa kirjoitti:

Ihan hirveetä. HAnna vapisi jo ensimmäisessä pressitilaisuudessa. juontajat ihan hirveitä, englanti mongertelua, ranskan ääntäminen sanojen hakemista. Jaanalla liian keltaiset hampaat ja leppilampi esitteli lähinnä itseään: pyöriskeli lavalla piruetteja. aivan kauheeta. se välishow oli ihan karsean moderni. meni yli niin että heilahti ja olen itse sentään eurooppalainen, että osaan tässä puhua myös muidenkin puolesta. se marsu Nymankin oli kauhee, kun ei ollut kitarassa piuha kiinni. Mistähän sekin soitto todellisuudessa tuli (varmaan Yngwie Malsteen oli lavan takana soittamassa)?. Puolityhjää salia kuvattiin ja ihan kammottava pyrotekniikka/valosirkus. ÄÄnessä ja kuvassakin oli jotain bikaa: välillä kuvaruutuun ilmestyi sellainen raita, ja kun televisiota potki niin se katosi (niinkuin muissakin televisio-ohjelmissa), äänikin televisiossa liian hiljaisella. EI olisi pitänyt Suomen saada tätä euroviisuristiä niskaansa. Me olemme häviäjä-kansaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu