Naisnäkökulmaa kaipailisin.
Mitkä ovat mielestänne parhaat lähtökohdat seurustelusuhteelle? Usein kuulee sanottavan, että olisi pelkästään plussaa, jos mies ja nainen olisivat kavereita ennen kuin sitten ihastuvat toisiinsa ja päätyvät yhteen. Eli nimen omaan niin päin, että kavereista tulisi rakastajia, eikä niin että rakastajista tulisi sitten pelkkiä kavereita. Oletteko tästä samaa mieltä?
Itse nimittäin olen tällä hetkellä mielestäni aika ihanteellisessa tilanteessa. Olen viime aikoina ollut aika paljon tekemisissä vanhan koulukaverini kanssa ja olemme hyvää vauhtia ihastumassa toisiimme. Olemme tunteneet toisemme kirjaimellisesti hiekkalaatikoilta asti, mutta emme kuitenkaan ole koskaan olleet sisko ja sen veli, vaan pientä flirttiä olemme aina pitäneet. Tässä välissä oli myös pari vuotta, että emme nähneet toisiamme lainkaan, joten emme ole ehtineet "tottua" toisiimme.
Vappuna sitten suutelimme ensimmäistä kertaa. Sekunnin murto-osan ajan tuntui oudolta koskettaa sellaisen naisen niskaa, jonka kanssa on tehnyt hiekkakakkuja joskus kolmen vanhana, mutta kaikki tuollainen unohtui todella nopeasti ja molemmat pitivät suutelusessiosta kovasti.
Mitkä ovat mielestänne parhaat lähtökohdat seurustelusuhteelle? Usein kuulee sanottavan, että olisi pelkästään plussaa, jos mies ja nainen olisivat kavereita ennen kuin sitten ihastuvat toisiinsa ja päätyvät yhteen. Eli nimen omaan niin päin, että kavereista tulisi rakastajia, eikä niin että rakastajista tulisi sitten pelkkiä kavereita. Oletteko tästä samaa mieltä?
Itse nimittäin olen tällä hetkellä mielestäni aika ihanteellisessa tilanteessa. Olen viime aikoina ollut aika paljon tekemisissä vanhan koulukaverini kanssa ja olemme hyvää vauhtia ihastumassa toisiimme. Olemme tunteneet toisemme kirjaimellisesti hiekkalaatikoilta asti, mutta emme kuitenkaan ole koskaan olleet sisko ja sen veli, vaan pientä flirttiä olemme aina pitäneet. Tässä välissä oli myös pari vuotta, että emme nähneet toisiamme lainkaan, joten emme ole ehtineet "tottua" toisiimme.
Vappuna sitten suutelimme ensimmäistä kertaa. Sekunnin murto-osan ajan tuntui oudolta koskettaa sellaisen naisen niskaa, jonka kanssa on tehnyt hiekkakakkuja joskus kolmen vanhana, mutta kaikki tuollainen unohtui todella nopeasti ja molemmat pitivät suutelusessiosta kovasti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaverit eivät ole koskaan kiinnostaneet. Niistä on tullut aina tavallaan kuin veljiä. Miehet ovat taas _aina_ jossain kohtaa halunneet jotain enemmän. Siihen se kaveruus on yleensä tyssännyt.
Mehän ollaan kaikki yksilöitä, joten yhdelle tuntuu olevan "se oikea tapa" alkaa seurustella ystävyyden kautta, toinen taas ei mitään "välivaiheita" kaipaa ollenkaan jne. Ja kukin pystyy puhumaan vain omasta henk.koht. kokemuksestaan.
Uskalla olla onnellinen ja heittäytyä rakastumiseenkin, kyllä te pärjäätte kun ette pelkää mitään etukäteen. Tulee mitä on tullakseen, se on sitten sen ajan haaste.
Onnellista kesää vaan teille! : )
parhaat lähtökohdat seurustelusuhteelle ovat juuri silloin, kun osapuolet tuntevat toisensa jo entuudestaan, vaikka sitten kavereina/ystävinä. Silloin on jo varmaan sitä luottamustakin ansaittu puolin ja toisin ja toinen on jo ainakin jossain määrin tullut tutuksi. Ja silloin ei tule välttämättä mitään ikäviä yllätyksiä toisen luonteesta tai muusta, mitä helpommin tulee "vieraan" ihmisen kansssa, siis sellaisen kanssa jota et juurikaan tunne.
"Mitkä ovat mielestänne parhaat lähtökohdat seurustelusuhteelle?"
Paras suhde on sellainen, mikä ei perustu riippuvaisuuteen, mielikuvaan tai pinnallisiin arvoihin.
Väittäisin että ensiksi tutustutaan ja sitten rakastutaan suhde on parempi kuin se toinen vaihtoehto. Jos suhde alkaa rakastajanroolilla, niin silloin se todennäköisesti rakentuu omien mielikuvien varaan.
Olen niin monta virhettä tehnyt ihastuessani päätä pahkaa, enkä tuntenut taustoja. Tuohan kuulostaa ihan vuosisadan rakkaustarinalta. Tiedätte kumpikin,
mihin kelkkaan lähdette. Siitä vaan ja kaikkea ihanaa !